10.12.2018

Fanielokuva Bohemian Rhapsody


Kävin tuossa isompien poikien kanssa elokuvissa. Oikein Turkuun saakka piti kulkea mummia ja pappaa tapaamaan, jotta äitikin eksyy elokuvateatteriin jälkikasvunsa kanssa. Yleensä elokuvien katsominen poikien seurassa on isännän hommia - lähinnä johtuen filmivalinnoista... Minä en niin kauheasti ole innostunut supersankarirymistelyistä.

Nyt löytyi kuitenkin meitä yhdistävä kiinnostuksen kohde, nimittäin Queen. Yhteistä meille taitaa koko perheellä olla bändin musiikista tykkääminen - ikään ja sukupuoleen katsomatta. Isäntä ehkä on vähiten fani eikä kuopuksella ikä riitä tällaisiin elokuviin, joten tällä kertaa mentiin vähän eri kokoonpanolla.

Bohemiani Rhapsody on elokuva Queenista, mutta ennen kaikkea kuitenkin Freddie Mercurysta. Tarina seuraa häntä nuoruuden oman itsensa hakemisesta suunnattomaan suosioon, joka kuitenkin toi mukanaan myös hännystelijöitä ja suuren yksinäisyyden kaiken hulinan keskellä.



Elokuvaa katsoi kiinnostuneena, mutta ehkä kutenkin enemmän tarinan aiheen kuin elokuvallisten ansioiden vuoksi. Jollei kyseessä olisi ollut Queen, en ehkä olisi jaksanut elokuvaa seurata. Se koostui kuitenkin aika hajanaisista kohtauksista, joiden varsinaista merkitystä ei aina ihan pystynyt seuraamaan. Tunsin kuitenkin bändin historiaa tarpeeksi, jotta saatoin yhdistää paloja toisiinsa ja kaari pysyi jotenkuten eheänä.

Koska kyseessä on Queen ja mukana oli musiikkia, jäi elokuvasta kuitenkin hyvä fiilis - huolimatta tarinan "lopun" tummista sävyistä. Oli myös mielenkiintoista, miten ulkonäöllisesti samankaltaisia näyttelijöitä oli eri rooleihin löydetty, ainakin netistä löytyvien kuvien perusteella. Ihan varma en ole siitä, miten lähellä kaikkien näyttelijöiden suoritukset ovat esikuviaan, mutta minähän en tietenkään heistä tunne ketään.

Myös rekvisiitta ja varsinkin vaatteet kuvastivat ajankohtia ja myös henkilöhahmoja tai tarinan tunnetilaa mainiosti. Eniten taisin pitää Freddie Mercuryn aika alussa pukemasta punaisesta asusta, joka suorastaan huutaa tarvetta olla esille ja erota joukosta. Punainen kapea huivi kaulassa oli kertakaikkinen piste i:n päälle.

Kaikkiaan siis elokuva, josta pitänevät kaikki Queenin musiikista pitävät, eli siis suurin piirtein kaikki tuntemani ihmiset. Ei taida olla ketään, joka ei tunnistaisi edes jotakin heidän kappaleistaan ja olisi joskus laulanut sen mukana.

Mutta tiedättekö mikä oli ihan parasta ?

Lopun huikean konserttikohtauksen aikana katsoin 16-vuotiaan poikani silmien loistoa ja saatoin nähdä hänen kuvittelevan itsensä lavalle rumpujen taakse. Poistuessamme kysyin, olinko tulkinnut oikein. Olin. 

Bohemian Rhapsody on elokuva toteutuneista unelmista ja niitähän tahtovat kaikki nuoret tavoitella -  mahdollisesta hinnasta huolimatta.

2 kommenttia:

  1. Minun täytyy sanoa, että omasta mielestäni tämä leffa oli vuoden paras, siis kokemuksena. Jotenkin tarina vei mukanaan, ei yhtään tajunnut, että leffahan oli aika pitkä. Hahmot olivat tosiaan todella paljon alkuperäisten jäsenien näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva on kyllä viihdyttävä ja Queen - no, Queen on aina Queen. En minäkään kyllästynyt. Jäin vain miettimään, olisinko ollut elokuvaan yhtä ihastunut ilman linkkiä bändiin ja heidän musiikkiaan.
      Omassa fanielokuvagenressään Bohemian Rhapsody on kuitenkin erinomainen.

      Poista