Mestari ja Margarita

Kiitos Kansallisteatterille medialipuista

No vihdoinkin!

"Kuukauden teatteri"-haasteeni on voinut lievästi sanottuna pahoin tänä vuonna, mutta nyt lähti putki päälle. Tässä kuussa käyn teatterissa peräti kolmesti!

Putken aloittaa Mihail Bulgakovin mestariteokseen perustuva Mestari ja Margarita. Tykkäsin klassikkohaastetta varten lukemastani kirjasta sen runsauden vuoksi. Teatteriesityksestä tykkäsin sen runsauden ansiosta ja osittain siitä huolimatta.

Rohkeutta, hulluutta ja kirkkaita valoja

Bulgakovin mestariteoksen sovittaminen näyttämölle vaatii sekä rohkeutta että vähän hulluutta. Kirja vilisee teemoja, ihmisiä, tapahtumia ja mitä kummallisempia viittauksia. Väliaikansa kanssa 2,5h kestävä näytelmä ei millään voi esittää kaikkea, on pakko valita.

Vaikka Mestari ja Margarita suoraviivaistaa kirjan sisältöä, tuntui ensimmäinen puolisko ennen väliaikaa turhankin pitkältä. Tarinaa rakennettiin hartaasti ja huolella, mikä oli tietysti kirjaa tuntemattomille melkein välttämätöntä, mutta hivenen mietimme seuralaiseni kanssa kaikkien keskustelujen ja viittausten välttämättömyyttä. Samoin jotkut kohtaukset (esim. runoilija Bezdomnyin juoksu kaupungin halki) olisi voinut tiivistää. Runsautta toki riitti elementeissä keskustelujen lisäksi, mutta ensi mielenkiinnon jälkeen ne eivät täysin riittäneet pitämään vauhtia yllä vaikka monista kovasti pidinkin. Väliajan jälkeen tahti kiihtyi ja tarina sai kiinni Bulgakovin hengästyttävästä vauhdista. Lavalla pyöritettiin niin näyttelijöitä, värejä, valoja kuin nukkejakin.

Jo Bloggariklubilla ohjaaja Anne Rautiainen kertoi meille bloggaajille näytelmän yhdistävän sekä eläviä näyttelijöitä että nukketeatterin elementtejä. Näiden lisäksi haluan nostaa tarinan kuljettamisen kannalta olennaisina esiin myös lavasteet ja valot. Tavaroita ei lavalla ole paljonkaan, mutta ne ovat monikäyttöisiä ja vaikuttavia. Pilatuksen pylväät luovat illuusion palatsista, joka melkein leijuu näyttämön yllä.

Valoihin ja videoihin rakastuin. Varsinkin aivan alun raitiovaunu ja lopun ilottelu väreillä ja heijastuksilla olivat mahtavaa katsottavaa. Pietu Pietiäinen oli mukana suunnittelemassa myös minua suunnattomasti ihastuttanutta Mahdolliset maailmat - näytelmää. Mestari ja Margarita on vähintään samalla tasolla. Kertakaikkisen upeaa katsottavaa.

Kuva: Kansallisteatteri 

Rakkaustarina 

Bloggariklubilla Anne Rautiainen myös ihmetteli ääneen, miksi kirjan nimen suomennos nostaa pääosaan Saatanan, vaikka kaikkialla muualla keskeisenä teemana on nimeä myöten Mestarin ja Margaritan rakkaustarina. Samaa jäin minäkin miettimään. Mitenköhän paljon nimi ohjaa lukijan/katsojan fokusta. Seurataanko Saatanaa vai rakastavaisia?

Näytelmän nimi siis jo kertoo, mihin teemaan ohjaaja on punaisena lankana tarttunut. Toki esillä ovat myös viittaukset uskontoon ja Neuvostoliiton kulttuurille luomiin rajoituksiin, mutta Margaritan taistelu välillä vähän nahjusmaisen Mestarin ja rakkauden puolesta on näytelmän suurin voima ja jättää Saatanankin varjoonsa, vaikka tämä vaikuttava hahmo onkin.

Tosin pimeyden herran seurue vastaa ehkä kaikkein parhaiten mieleenpainuvista hahmoista. Hella-vampyyrin nauru jää vainoamaan öisiä painajaisia ja Begemot-kissa kirvoittaa naurahduksen vielä näytelmän loppumisen jälkeenkin. Kaikki näyttelijät ovat taitavia, niin kuin Kansallisteatterin lavalla aina.

Kuva: Kansallisteatteri 

Ehdottomasti katsomisen arvoinen 

Minä odotin tätä teatteri-iltaa miltei malttamattomana. Olin utelias näkemään jo etukäteen mainitut runsaat elementit, sekä sen, miten massiivisen runsaasta tarinasta on saatu katsojansa vangitseva teatteriesitys. En pettynyt.

Kirjaa lukemattoman katsojan yli näytelmä voi välillä vyöryä osin käsittämättömänä, mutta silti runsaana ja kiinnostavana (vapaa tulkintani seuralaisen kuvauksesta kokemuksestaan). Kirjan lukenut voi jäädä nauttimaan yksityiskohdistakin. Molemmille näytelmä on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Kiitos Kansallisteatterille medialipuista