Suomen itsenäistymistä edeltäneet ja sen jälkeiset vuodet sotiin saakka ovat toki olleet kiinnostukseni kohteena jo aiemmin. Vilkas kulttuurielämä, Pariisista inspiraatiota etsivät taiteilijat ja värikkäät persoonat tekevät aikakaudesta jännittävän ja koukuttavan. Jo ennen viimeisintä sumaa ovat Juhani Aho, Edelfeltit ja muut ajan tunnetut henkilöt eläneet ja seikkailleet lukemissani kirjoissa. Esimerkkienä vaikkapa
- Mika Waltarin Suuri Illusioni
- tai Virpi Hämeen-Anttilan ja Nina Hurman dekkarit
Esimerkkejä löytyisi varmasti muitakin, mutta nuo nyt muistuivat pikaiseltaan mieleen.
Esimerkkejä löytyisi varmasti muitakin, mutta nuo nyt muistuivat pikaiseltaan mieleen.
Nyt ihan viime aikoina tulin lukeneeksi Enni Mustosen Syrjästäkatsoja-sarjaa. Itse asiassa olen nyt lukenut kaikki Idan tarinan kirjat. Jäljellä on enää vain Ruokarouvan tytär.
Lisäksi tartuin Tarja Lappalaisen kirjaan viime vuosisadan alun taiteilijapiirien ja kirjailijasalonkien elämästä.
Tarja Lappalainen: Salonkielämää, rakkautta, riitoja ja kirjoittamisen paloa
Oma ostos Elisa Kirjasta
Tämä kirja oli itse asiassa pienoinen pettymys. Jotenkin olin ajatellut sen sisältävän aikakauden henkilöiden toisilleen kirjoittamia kirjeitä ja niihin liittyvää selitystä, mutta tämä olikin jonkinlainen tutkielma aikakauden henkilöistä ja tapahtumista heidän elämässään.
Aihe siis oli sinänsä oikein mielenkiintoinen ja Järnefeltien, Canthin ja Ahon sukujen henkilöiden vaiheet ja keskinäiset suhteet osaltaan muista kirjoista tuttuja ja osaltaan uusia.
Minua kuitenkin jäi häiritsemään Tarja Lappalaisen tulkinnat aiheidensa tunteista. Hän ihan suoraan sanoo, miten joku koki toisen tekemiset ja miten ne vaikuttivat puolestaan kyseisen henkilön toimiin. Näin esimerkiksi Elisabet Järnefeltin ja hänen aviomiehensä välisissä suhteissa. Minä olen vähän sitä koulukuntaa, ettemme me voi edes henkilökohtaisten kirjeiden perusteella tietää, mitä aiemmin eläneet henkilöt ovat ajatelleet tai tunteneet. Voimme vain tehdä tulkintoja ja kuvitella, mutta ne selitykset värittyvät aina omien kokemustemme pohjalta.
Ihan kelpo kehyksen kirjasta kuitenkin sai ja se elävöitti osaltaan sitten Enni Mustosen romaanien lukukokemusta.
Lisäksi tartuin Tarja Lappalaisen kirjaan viime vuosisadan alun taiteilijapiirien ja kirjailijasalonkien elämästä.
Tarja Lappalainen: Salonkielämää, rakkautta, riitoja ja kirjoittamisen paloa
Oma ostos Elisa Kirjasta
Tämä kirja oli itse asiassa pienoinen pettymys. Jotenkin olin ajatellut sen sisältävän aikakauden henkilöiden toisilleen kirjoittamia kirjeitä ja niihin liittyvää selitystä, mutta tämä olikin jonkinlainen tutkielma aikakauden henkilöistä ja tapahtumista heidän elämässään.
Aihe siis oli sinänsä oikein mielenkiintoinen ja Järnefeltien, Canthin ja Ahon sukujen henkilöiden vaiheet ja keskinäiset suhteet osaltaan muista kirjoista tuttuja ja osaltaan uusia.
Minua kuitenkin jäi häiritsemään Tarja Lappalaisen tulkinnat aiheidensa tunteista. Hän ihan suoraan sanoo, miten joku koki toisen tekemiset ja miten ne vaikuttivat puolestaan kyseisen henkilön toimiin. Näin esimerkiksi Elisabet Järnefeltin ja hänen aviomiehensä välisissä suhteissa. Minä olen vähän sitä koulukuntaa, ettemme me voi edes henkilökohtaisten kirjeiden perusteella tietää, mitä aiemmin eläneet henkilöt ovat ajatelleet tai tunteneet. Voimme vain tehdä tulkintoja ja kuvitella, mutta ne selitykset värittyvät aina omien kokemustemme pohjalta.
Ihan kelpo kehyksen kirjasta kuitenkin sai ja se elävöitti osaltaan sitten Enni Mustosen romaanien lukukokemusta.
Enni Mustonen : Emännöitsijä
Oma ostos Elisa Kirjan alesta
Ida joutuu lähtemään Sibeliusten luota näiden lähtiessä ulkomaille. Hänelle kuitenkin löytyy paikka Albert Edelfeltin emännöitsijänä tämän ateljeesta keskellä Helsinkiä.
Taiteilijat ja taidenäyttelyt saapuvat Idankin elämään, eikä kaikkin vähimpänä hurmaava maailmanmies, joka hänellä on työnantajanaan. Elämä ei ole helppoa, sillä työtä tulee tehd kovasti ja sortovuodet tekevät kaikesta levontonta ja joskus vaarallistakin.
Lopulta Ida jatkaa matkaa taas eteenpäin ja tällä kertaa vanhojen tuttujen kanssa peräti Ruotsiin saakka.
Aiempien osien tapaan, kirjassa on mielenkiintoisinta historiallinen konteksti ja ihmiset. Idan elämä on ehkä pikkuisen ennalta-arvattavaa, mutta ajan tapojen ja toimien suhteen ehkä kuitenkin vielä uskottavaa. Eipä tainnut emännöitsijälläkään olla paljon vaatimuksia asetettavana ilman papin aamenta.
Aiempien osien tapaan, kirjassa on mielenkiintoisinta historiallinen konteksti ja ihmiset. Idan elämä on ehkä pikkuisen ennalta-arvattavaa, mutta ajan tapojen ja toimien suhteen ehkä kuitenkin vielä uskottavaa. Eipä tainnut emännöitsijälläkään olla paljon vaatimuksia asetettavana ilman papin aamenta.
Enni Mustonen : Ruokarouva
Oma ostos Elisa Kirjan alesta
Ida palaa takaisin Helsinkiin tyttärensä kanssa ja ostaa saamallaan perinnöllä talon täyshoitolan pitoa varten. Vähitellen vieraista muodostuu tiivis yhteisö, jonka elämään Venäjän painostus, Saksaan sotilaskoulutukseen salaa lähtevät nuoret miehet ja lähestyvä Venäjän vallankumous tuovat yhä pahenevia jännitteitä.
Lopulta Suomen itsenäistymisen aika koittaa, mutta samalla heikot taloudelliset olot saavat tilanteen kärjistymään sisällissotaan saakka, eivätkä taistelut kierrä Idankaan taloa.
Molemmet kirjat ovat taattua historiallista kuvausta ja varsinkin Ruokarouva toi mielenkiintoisen näkökulman kansallissodasta kummallekaan puolelle sitoutumattoman näkökulmasta. Niin vain pitää mennä kellariin piiloon, kun tykit jyrisevät ja aseet laulavat pihamaalla.
Historiallinen konteksti siis on mielenkiintoinen, mutta hieman hymähdytti aiemmista kirjoista tuttujen tai muuten vaan Idan historiaan liittyvien henkilöhahmojen yllättävät ilmestymiset tarinaan. Kyllähän Suomessa piirit ovat pienet nykyäänkin, mutta tuossa tarina hipoi jo uskottavuuden rajoja. Vaikka ei kai sekään tietysti ihan kamalan todennäköistä ole, että sama piikatyttö kiertäisi Topeliukselta Sibeliukselle ja sitten Edelfeltin kautta itselliseksi ruokarouvaksi. Mielenkiintoisen kontekstin noin kuitenkin saa aikaiseksi.
Eikä siinä kaikki
Nyt kun Suomen juhlarahoistakin nousi niin kova kohu, nousivat nuo ajat uudelleen pinnalle. On tietysti järkyttävää, mutta tavallaan aikakautta kuvaavaa nostaa teloituskuva Kanasalaissodan kuvaksi. Ehkä kuitenkin olisi kannattanut mennä vähän symbolisemmalla linjalla. Pointtina ei kai ole muistaa julmuuksia, vaan nimenomaan pitää huoli, etteivät mielipide-erot pääse kansan sisällä enää koskaan kärjistymään tuolle asteelle.
Minun on niin kovin vaikea ymmärtäää, mikä saa ihmisen kääntymään aseisiin tarttumiseen saakka toista vastaan, kun kyse on kuitenkin samasta kansasta. Ehkä nälkä ja kurjuus saavat näkemään vihollisia kaikissa vähänkin toisin ajattelevissa, eikä suuren naapurin levottomuudet ja aatteelliset ristiriidat kai voineet olla nekään vaikuttamatta.
Minun on niin kovin vaikea ymmärtäää, mikä saa ihmisen kääntymään aseisiin tarttumiseen saakka toista vastaan, kun kyse on kuitenkin samasta kansasta. Ehkä nälkä ja kurjuus saavat näkemään vihollisia kaikissa vähänkin toisin ajattelevissa, eikä suuren naapurin levottomuudet ja aatteelliset ristiriidat kai voineet olla nekään vaikuttamatta.
Kirjoja lukemalla voi tutustua asioihin ja aikoihin monelta kantilta ilman, että tarvitsee itse valita puoltaan. Voi pohtia vaikuttimia ja vaikutuksia. Ehkä aiemminkin olisi vältytty monelta tuskalta, jos olisi enemmän ollut tietoa saatavilla. Täytyy vain toivoa, että nykyään maltettaisiin niin lukea kuin muutenkin tutustua vastakkaisilta vaikuttaviin näkökulmiin ennen kuin tehdään suoria johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen. Turhan toivo todennäköisesti, mutta toivon kipenä kuitenkin.
Aatteen paloa ja taas uutta näkokulmaa aiempiin kirjoihin liittyen on viime aikojen lukulistallani edustanut hitusen myöhäisempään aikaan sijoittuva äänikirjana kuuntelemani Hertta, mutta siinä onkin sitten sen verran vaikuttava teos, että taidan varata sille ihan oman postauksensa.
Haa Hertta! Aivan loistava teos, joskin siinäkin Köngäs menee Kuusisen pään sisään. Minua ei haitannut. Enni Mustosen kirjat ovat lukematta, ehkä otan niistä kesärupeaman. 1800-1900-lukujen taitteen historia ja tapahtumat kiinnostavat. Venäjän vallankumous ym. ja niin vahvat vastakkaiset poliittiset ideologiat veivät sitten sisällissotaan... Vaikeahan sitä on ymmärtää meidän tämänpäivän ihmisten. Muuten jumittuminen johonkin teemaan / genreen on tuttua. Odotan milloin alkaa taas dekkariputki :
VastaaPoistaRomaanimuodossa minuakaan ei häiritse pään sisään meneminen sillä sehän nyt kuitenkin on todellisesta esikuvastaan huolimatta fiktiota. Mutta jos kirjoittaa "tutkielmatyyppisesti" niin kaipaan objektiivista otetta myös tyylillisesti.
PoistaMinulla alkaa dekkariputki todennäköisesti samaan aikaan kesäloman kassa... ;-)
Erinomainen postaus, keksisin tähän vaikka mitä kommentoitavaa! Mainitsemasi aikakausi kiinnostaa minuakin, onhan se kansallisen identiteetin synnyn kultakautta ja ehkä siinä on myös yhtäläisyyksiä tähän päivään kun identiteettiä nyt selvästi luodaan uudelleen.
VastaaPoistaMistä pääsenkin viimeksi mainitsemaasi teemaan. Kirjallisuuden merkitystä ei voi aliarvioida siinä, kuinka paljon se voi avartaa maailmankatsomusta. Oma sukutaustani on lähestulkoon läpeensä valkoinen, joten olin kuullut "tarinasta", siis sisällissodasta, vain toisen puolen. Parikymppisenä luin ensi kertaa Täällä Pohjantähden alla ja minun pitikin miettiä kaikki aiemmin kuulemani ja olettamani uusiksi, asettaa uuteen kontekstiin. Se ei tarkoita sitä, että oma sukuperintö olisi pitänyt kieltää, mutta sitä tajusi, että tässä, niin kuin kaikissa asioissa on monia totuuksia. Varmaa on vain se, että sota on traumaattinen asia kaikille. Siksi toivoisin, että ihmiset lukisivat tässä ajassa enemmän TPA:n kaltaisia teoksia ja muita, jotka haastavat omat asenteet. Tai että ihmiset lukisivat ylipäänsä. Jotain.
Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita on mahtavaa luettavaa ja eniten olen pitänyt juuri Emännöitsijästä. Uusin on minullakin vielä lukematta. Mustonen on mestari sekoittamaan kevyttä viihdettä historiallisiin faktoihin ja ajankuvaan.
Meillä oltiin suvussa torppareita, mutta kansalaissodan aika oli todella vaiettu aihe. Siitä en muista kenenkään koskaan pihahtaneenkaan. Liekö sitten jotain traumoja taustalla, tai sitten se vanhempi sukupolvi oli jo käytännössä kadonnut siihen mennessä kun minä olisin jotain kuunnellut.
PoistaTalvisodasta sitten jonkin verran puhuttiin, muttei siitäkään varsinaisesti muuta kuin että kovia olivat ajat ja vanhempani muistivat lähinnä puutteen sodan jälkeen, varsinkin isäni, jonka äiti hoiti tilan ja muksut yksinään sotaleskenä.
Itse olen sitten kirjoista lukenut, mitä olen lukenut ja onneksi olen lukenut. Koen oppineeni paljon myös itsestäni, kun erilaisia näkökulmia on tullut tarinoissa esille - ihan noissa kevyemmissäkin tarinoissa.
Kiinnostavaa pohdintaa ja kiinnostavat kirjat! Vähän samansuuntaisia mietin tuosta vastakkaisten ajatusten lukemisesta tänään. Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu, jossa Laura ja Saska Saarikoski olivat päivän ajan seuranneet kahta eri amerikkalaista uutiskanavaa. CNN ja Fox antoivat täysin erilaisen kuvan Trumpin saavutuksista ja nykypäivän menosta. Riippuen siitä mitä mediaa seuraat ja mitä kirjoja luet ja keitä seuraat somessa, sinulla voi olla täysin erilainen käsitys samoista tapahtumista kuin jollain toisella. Sama pätee historian tulkintaan ja siksi on hyvä lukea monipuolisesti eri näkökulmia asioihin. Lukeminen on parhaimmillaan sekä silmiä avaavaa että viihdyttävää.
VastaaPoistaKyllä, siksi ei riitäkään, että lukee, vaan pitää lukea monipuolisesti ja monesta näkökulmasta kirjoitettuja juttuja.
PoistaEhkä kirjallisuudesta pitäviä ihmisiä yleensä pidetään suvaitsevampina sen takia, että he ovat tottuneet näkemään asioilla aina monta puolta?
Minulla on samanlainen taipumus jumittua joksikin aikaa tiettyyn lahjityyppiin tai teemaan. Samaten olen lukenut nyt melkoisen paljon kirjallisuutta Suomen historiasta ennen itsenäistymistä aina toiseen maailmansotaan asti.
VastaaPoistaSyrjästäkatsoja-sarjaa kiinnostaa minuakin ja kaikki osat Ruokarouvan tytärtä lukuunottamatta löytyvät omasta hyllystäni - ajattelin tänä vuonna lukea ainakin ensimmäisen osan. Hertan tahtoisin myös lukea jossain vaiheessa.
Syrjästäkatsoja-sarja on mielenkiintoinen juuri kontekstinsa vuoksi. Itse tarina on aika viihteellinen ja jopa tavanomainenkin, mutta ainakin minua tuo kiinnosti.
PoistaTaitaa aika moni tänä vuonna jumittua Suomen historiaan - liekö tuolla juhlavuodella olla jotain tekoa asian kanssa ;-)
Minulla oli aikomus lukea tuo Salonkielämää silloin parisen vuotta sitten, kun se ilmestyi, mutta jotenkin se sitten unohtui. (Etenkin kun kansi on rumahko.) Henkilögalleriahan on mitä mielenkiintoisin.
VastaaPoistaTuota Enni Mustosen sarjaa olen lukenut uusinta lukuunottamatta. Aihepiiri ja aikakausi kiinnostavat, mutta kerronta on sen verran yksinkertaistettua, että se joskus tylsistyttää.
Joo, eihän tuo Syrjästakatsoja -sarja varsinaisesti mitään suurta kirjallisuutta ole, mutta konteksti on kuvattu taitavasti ja ainakin minulle tuo aikakausi on ihan huippukiinnostava :-)
PoistaMinä aloitin Syrjästäkatsoja-sarjan viime vuonna, mutta en ole vielä päässyt ensimmäistä osaa pidemmälle. Pidin kyllä, mutta kirjoitustyyli on niin verkkainen ja ajanjakso ei minua niin kiinnostava, että lukemisen aloittaminen venyy ja vanuu. Aikomuksena kyllä olisi, en ole päässyt vielä Edelfelteihin asti.
VastaaPoistaSalonkielämää puolestaan kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta hieman arveluttava tämä kirjan tyyli kirjoittamasi perusteella on. Harvemmin sitä ihmiset osaavat itsekään aina omia motiivejaan selvittää saati sitten että tutkija kaukaisuudesta osaisi ne oikein tulkita.
Heh, jollei aikakausi kiinnosta, niin tuo sarja voi tosiaan olla vähän puuduttava.
PoistaEikä ihmisten omia ajatuksia voi koskaan tietää kuin ihminen itse ja hänkin on välillä ihmeissään.
Ah, täällä myös yksi (Suomen)historiafriikki ja kirjahullu ilmoittautuu! Tuo aikakausi on erittäin kiinnostava juuri mainitsemistasi syistä. Suomi vaikuttaa ainakin taitelijamaailman osalta hyvin kansainväliseltä, mutta sitten on se toinen puoli, joka antaa sytykkeet kansalaissodn kauheuksille.
VastaaPoistaSyrjästäkatsojan tarinoista olen lukenut vasta Ruokarouvan, mutta muut sitä edeltävät osat odottavat lukuvuoroaan (kiitos Linnealle Emännöitsijäst!). Venla Hiidensalon Sinun tähtesi on ainakin lukulistalla, kuten paljon muutakin. Kansalaissodan aikaan sijoittuva Timo Saarron dekkari Kuoleman kuukausi pilkistelee myös tuosta kirjapinosta.
Joo, aikas kahtiajakautunutta taisi kansa tuohon aikaan olla.
PoistaSinä sitten tiedätkin jo Idan tarinasta oleellisimmat :-)
Kiitos myös muista kirjavinkeistä. Nuo olivatkin minulle ihan uusia.
Mä en harrasta tällaista yhteen aikakauteen keskittymistä, pompin levottomasti sinne tänne aikajanalla, mutta on varmasti totta, että se tuo syvyyttä moneen lukemiseen - kuin raottaisi historiankirjaa eri kanteilta vaikka fiktiossa liikutaankin.
VastaaPoistaJa juuri tuo kuluttamasi aika on täältä 2000-luvulta katsottuna kiehtovaa. Kirsin tuossa yllä mainitsema Saarron Kuoleman kuukausi on odottanut mulla vuoroaan jo pitkään; olen hieman kuin velkaa sen kirjailijalle, koska tunnemme toista kautta. Ja juuri tänä vuonna kansalaissota on ajankohtaisempi kuin koskaan. NO, mulla on vielä 8 kuukautta aikaa! :-D
No en minäkään tahallaan. (paitsi ehkä noiden sarjojen kohdalla) - näin vain tuntuu jostain syystä aina käyvän :-) Ehkä kyseessä on jokin alitajuntainen jumittuminen?
PoistaMun taas pitää tarttua aina johonkin ihan eri tyyliseen ja eri aikakauden kirjaan mitä juuri lukemani oli :-D Niin me ollaan erilaisia lukijoita.
VastaaPoistaSyrjästäkatsojan tarinat on ihan kiinnostava sarja, Ruokarouvan tytärtä odottelen kirjastosta. Onhan Mustosen tyyli verkkaista ja arkista, kuten todettu, mutta siinä myös kiehtovaa. Sellaistahan se arki on ja on etenkin ollut aikaan jolloin ei ollut niin paljon huvituksia ja ihmisten elämä oli enemmän työntekoa ja siitä lepäämistä. Siinä on nykyajan someihmisellä miettimistä :-D
Kukin taaplaa tyylillään :-)
PoistaMinäkään en tuota jumittumista tee tahallani, se jotenkin vain tapahtuu...
Arjen kuvaus juurikin tekee Syrjästäkatsojan sarjasta mielenkiintoisen. Kyllähän niitä kuuluisuuksia on kuvattu aika paljonkin, mutta suhteessa ns. tavalliseen kansaan ei kai niinkään.
Myös minä olen viime aikoina hengaillut Suomi100-teemalla tuolla itsenäisyyden aamuruskossa. Täällä Pohjantähden alla avasi latua, ja silmiäni, ja nyt perään on menossa Enni Mustoset, tosin ne Järjen ja tunteen tarinat, joita on neljä osaa. Eihän ne ole mitään kirjallisuuden riemuvoittoja, mutta kuuntelen niitä automatkoillani ja valaistun samalla Suomen historiasta. Seuraavaksi varmaankin nuo toiset Enni Mustoset ellei sittten täydy ottaa jotain hevimpää väliin.
VastaaPoistaJumitun kyllä mielelläni juurikin teemaan ja lukupiirissä on ollut mielenkiintoista havaita, että vaikka mielestäsi poimit kovinkin erilaisia kirjoja, niin niitä saattaa yhdistää yllättävät piirteet. Esim. Kirkkaus, Vegetaristi ja Peltirumpu veivät mielisairaalaan.
Kiitos jälleen streamin organisoinnista! On huippua saada, ja antaa, kommentteja!
Kiva, että tykkäät! Minusta tämä kommenttistriimi on hauska tapa aktivoida keskustelua :-)
PoistaLuulen muuten, että aika monella on tänä vuonna väkisinkin teemana jotain Suomen historiaan liittyvää - sattuneesta syystä.
Totta myös tuo kirjojen yhdistyminen jännilläkin kiemuroilla. Kirkkauden jo luin, mutta pitänee vielä jossain kohtain tutustua Vegetaristiin ja Peltirumpuunkin.