26.7.2016

Loman viimeinen päivä

Voihan kammotus. Se on/oli loman viimeinen päivä tänään. Huomenna pitäisi mennä pirtsakkana töihin ja nyt sitten tulivat nämä helteet - ja kesäflunssa. Taidan olla allerginen töihinpaluulle, kun sunnuntai-iltana alkoi tulla kurkku kipeäksi ja nyt sitten on pää ihan täynnä jotain muuta kuin älykkäitä ajatuksia.

Toisena vaihtoehtona on allergia kuntoilulle. Kävin tänään hankkimassa kuntoklubin jäsenyyden, mutten uskaltanut heti jäädä kuntoilemaan tämän flunssan takia... tosin kyseessä on vähän ex tempore tempaus, joten sunnuntainen kurkkukipu ei voinut johtua tästä... ehdottomasti työallergiaa siis.

Lomaltapaluun tuskaan auttaa se, että seuraaville vapaille on jo reissu suunnitteilla - uhmaamme Euroopan hulluja, joilta nyt tuntuu riittävän energiaa pahuuteen joka puolella ja lähdemme joululomalla Etelä-Ranskaan. On taas jotain, mitä odotella.

Jo ennen lukumaratonia luettujen kirjojen sumasta löytyy myös yksi varsin miellyttäviin lomamaisemiin sijoittuva dekkari. Tosin tästä kirjasta löytyy myös pahaa tahtoa ja pahantekoa.


Kåre Hallden: Cavakuningas 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Sarjan ensimmäisessä osassa (Samppanjaruhtinas) oltiin Ranskassa Champagnen alueella, mutta nyt Harald ja Isabelle ovat muuttaneet Espanjaan Cavan tuotantoalueille.

Cavan tuotanto onkin sitten vähintään yhtä intohimoista kuin samppanjankin ja latinoveri vielä kuumempaa. Suvut taistelevat vallasta eikä elämä ole auvoista perheidenkään kesken. Kun sekaan sotketaan vielä ydinvoima, ekoterroristit, megalomaaninen johtaja ja kamppailu maailman markkinaosuuksista, ei murhakaan yllätä.

Aikamoinen sillisoppa Cavakuningas onkin. Teemoja on vähän liikaakin. Itse asiassa minulla kesti ensimmäisen kolmanneksen lukemsessa ihan hirmuisen kauan, kun en millään meinannut päästä tarinaan sisään. Puolenvälin jälkeen vauhti kiihtyy ja sitten aloin jo pysyä suuressa henkilömäärässäkin suurin piirtein kartalla.

Ei tämä siltikään mikään elämää suurempi lukukokemus ollut eikä dekkarinakaan mitenkään erityinen. Itse asiassa kirja olisi vaatinut aikalailla karsimista ja selkeytystä. Nyt jäi homma vähän hajanaiseksi, vaikka lankoja toki lopussa kerittiinkiin nippuun. Parasta taisikin olla kuvaus seudusta ja Cavan valmistuksesta. Ne herättivät minussa sen pienen turistin...

4 kommenttia:

  1. Helppoa työhönpaluuta Minna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy myöntää, että pientä tuskaa tuotti... :-)

      Poista
  2. Toivottavasti työarki alkoi hyvin. Minulla alkaa maanantaina enkä ole kovin innoissani. Onneksi takana on varsin hyvä ja monipuolinenkin loma, mutta...

    Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi onkin viikonloppu! Kyllä siihen työmoodin vähitellen pääsee (kai) - Tsemppiä maanantaille!

      Poista