omia ostoksia Elisa Kirjasta
- Miksi kirjoissa on niin auttamattoman ammattitaidottomia ja peräti tyhmiä poliiseja ?
- Kuka saisi Erican kuriin ja olemaan tunkematta nenäänsä ja muutakin olemustaan paikkoihin, joihin hänellä ei oikeasti pitäisi olla mitään asiaa ?
Itse olen aikaisemmin lukenut Läckbergin kirjoista vain yhden eli Merenneidon. Siitä minulla jäi parhaiten mieleen hyvin kirjoitettu ja monipuolinen juoni, ärsyttävä lopun koukutus ja ahdistava tunnelma, joka jäi häiritsemään vielä kirjan viimeisen sivun jälkeenkin. Kestikin kauan ennen kuin tartuin sarjan seuraavaan osaan Majakanvartija, mutta sitten luinkin vielä Enkelintekijän samaan syssyyn.
Molemmat kirjat ovat edelleen taattua Läckbergiä. Juonia on päällekkäin useampia ja tarinoista ainakin yksi kertoo historiallisista tapahtumista, joilla on vaikutusta nykytapahtumiin. Mielen järkkyminen on olennainen osa juonta, samoin mieletön ja tarkoitukseton väkivalta. Ne ja ihmisten välinpitämättömyys tuntuvat Läckbergillä toistuvan kirjasta toiseen.
Noiden kahden alussa esitetyn kysymyksen osalta Majakanvartija oli helpompaa luettavaa. Ericakin pysyi paremmin aisoissa. Teemaltaan kirja katsoo naisiin kohdistuvaa väkivaltaa monelta suunnalta. Mitä voi tapahtua, kun alistettu nainen ottaa ratkaisun omiin käsiinsä ja puolustautuu ? Mitä silloin, kun hän jatkaa alistumista ? Onko tilanteesta yleensäkään mitään ulospääsyä ? Synkkä, niin kovin synkkä on kirjan antama kuva.
Enkelintekijän teema ei ole yhtään helpompi. Siinä pohditaan, onko mahdollista katkaista sukupolvien väkivallan ja välinpitämättömyyden kierre, vai nousevatko samat teemat pintaan säännöllisin väliajoin ? Myös läheisen, erityisesti oman lapsen, kuolemasta selviytymisen mahdollisuutta pohditaan kirjassa dramaattisinkin kääntein. Synkkää oli taas ja Ericakin suhteellisen rasittavalla päällä.
Molemmat kirjat ovat teemoiltaan rankkoja miltei kuvotukseen saakka. Tarinat kuitenkin pelastaa kompleksisuus. Juonikuvioita on samaan aikaan tekeillä niin monta, ettei mikään niistä pääse kerralla liian painostavaksi luettavaksi ja - täytyy myöntää- poliisien ajoittainen miltei koominen epäpätevyys myös keventää tarinaa säännöllisin väliajoin, vaikka se onkin todella ärsyttävää.
Kirjat on siis hyvin kirjoitettu ja homma pysyy hallussa. Ymmärrän hyvin kirjojen menestyksen, mutta pitääkö sitä aina mässäillä niin kamalasti kaikilla kauheuksilla ? Suurin osa ihmisistä kuitenkin elää koko ikänsä ihan normaalia elämää. Läckbergin kirjoista saa sen käsityksen, että suurin piirtein joka toinen on mieleltään järkkynyt tai muuten vaan psykopaattinen väkivallan harjoittaja. Tarkoituksenani ei ole väheksyä. Tiedän maailmassa (Suomessakin) olevan ihmisiä, jotka elävät todellisen painajaisen keskellä, mutta ei kai se nyt sentään ole ihan noin yleistä ? Eihän ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti