Nicholas North - Kalmattaren kirous

Ilkka Auer : Nicholas North - Kalmattaren kirous
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Suomalaisen fantasian uusi aalto jatkui minun osaltani Auerin viidennellä eli Nicholas North : Kalmattaren kirous - kirjalla. Luin aiemmin koko Lumen ja jään maa -sarjan, joka mielestäni oli kohdennettu itseäni huomattavasti nuoremmalle lukijakunnalle, vaikka laatufantasiaa olikin. Kalmattaren kirouksen osalta kohderyhmä on hiukan vanhentunut eli esiteineistä sinne varsinaisiin teineihin tai nuoriin aikuisiin. Tämä ei tietenkään tee kirjasta yhtään huononpaa, kunhan kertoo rakenteesta ja tyylistä ja tarinan sisällöstä.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin kirjaa on kirjoitettu samannimisen elokuvan käsikirjoituksen kanssa rinnakkain. En tiedä perustuuko elokuva kirjaan vai päinvastoin, mutta tietynlainen elävän kuvan fiilis tuli kirjaa lukiessa. Ympäristön ja henkilöhahmojen ulkoisen habituksen kuvausta on paljon, mikä auttaa tietysti lukijaa pääsemään myös tarinaan sisälle. Toisaalta, elokuvamaisuus näkyy ehkä taustojen kevyemmällä kuvauksella. Tällainen tavallinen tallaaja, jolle pohjoisen mytologiat ovat lähinnä koulukalevalan tasolla, olisi ehkä kaivannut pieniä selityksiä henkilöiden välisiin suhteisiin ja henkilöhistoriaan ymmärtääkseen vaikuttimia ja niiden kautta myös toimia paremmin. Nyt sitä ehkä jää odottamaan mahdollista jatko-osaa päästäkseen kunnolla kuvattuun maailmaan sisälle. Tai sitten tämä johtuu vain minusta - tuntuu, että olen ennenkin kaivannut selityksiä ymmärtääkseni. Olenkohan tulossa vanhaksi ja mielikuvitukseltani laiskaksi ?

Mainitsin tuossa alussa, että kirja lienee kohdennettu teini-ikäisille (tai nuorille aikuisille). Tämä käsitys johtuu osittain siitä, että kirjasta tulee väkisinkin mielleyhtymiä toimintaleffoihin, joille tuo kohderyhmä lienee luontaisin. Nicholas North joutuu jo nuorena poikana eroon vanhemmistaan Väinämöisen toimesta. Hän ajautuu ei niin "hyvään seuraan" metsän lainsuojattomien luokse. Kunnon fantasian tapaan kirjassa vilisee ihmisten lisäksi trolleja ja Nicholaksen paras kaveri on jonkinlainen puhuva siili. Kun matkaseuraksi löytyy vielä kaunis, keijunsukuinen (?) tyttö, voi kamppailu Kalmatarta ja hänen langettamaansa jäistä kirousta vastaan alkaa tosissaan. Matkalla kuljetaan monien mielenkiintoisten metsäseutujen läpi ja päädytään jopa Manalan maille.

Henkilögalleria on kirjassa todella mielenkiintoinen kaikkine mytologisine hahmoineen. Nicholas itsessään on sellainen varmaan aika tyypillinen  uhoa ja epävarmaa itsevarmuutta uhkuva nuorukainen, mitä nyt sattuu kantamaan myös kuolemattomuuden kirousta mukanaan. Jotenkin kirjan tunnelmasta, kerronnasta ja varsinkin päähenkilön luonteesta tuli minulle mieleen Kevin Hearnen Iron Druid Chronicles. Ehkä mielleyhtymään vaikutti myöskin tuo pohjoisen mytologian linkitys.

Minä pidin kirjasta. Siinä on sellaista raikasta uhoa ja vapaata mielikuvituksen lentoa, jota soisi löytyvän useamminkin. Vaikken ihan kohderyhmää taida edustaakaan (enää) niin viihdyin Nicholaksen mukana. Huolimatta siitä, että välillä piti vähän äidillisesti huokaista ja toivoa, että poika vielä oppii.

Elisa Kirja tarjosi vapaavalintaisen kirjan luettavaksi

P.S. MUISTATTEHAN SEN KYSELYN JA ARVONNAN ! VIELÄ EHTII !