Nuorena luin Aallot suomeksi ja vaikutuin. Nyt luin the Waves alkukielellä ja olen ihan ihmetyksestä ymmyrkäisenä. Kun osaisikin kirjoittaa näin. Kirjan nimi heijastuu tekstissä niin monella tasolla, ettei kaikkia varmaan edes pysty huomaamaan saatikka analysoimaan.
Tarina seuraa yhden päivän kulkua meren rannalla ja samalla koko ihmisen elämänkaarta. Aallot kuvaavat minun tulkinnassa ensinnäkin ajan jatkuvaa virtaa. Niin kun aallot seuraava toisiaan, etenee myös aika vääjäämättä. Samalla aallot myös heittelevät kirjan henkilöitä kuin lastuja laineilla (suonette kliseen anteeksi). Pääsemme seuraamaan kuuden lapsen kasvamista aikuiseksi ja vanhenemista. Kaikilla on oma luonteensa, kaikkien elämä etenee omaa rataansa. Vain lapsuuden kesien heidän välilleen luoma side säilyy ja tuo heidät yhteen joissakin elämän käännekohdissa.
Kaikkein vaikuttavinta aaltoilua on kuitenkin itse tekstin kulku. Eri kertojanäänet kuvaavat samojen tapahtumien ja tilanteiden eri puolia, kukin omalla tavallaan, Jinny kaikkien rakastaman kaunottaren näkökulmasta, Louis Australialaisen maahanmuuttajan ainaisesta ulkopuolisuudesta, Neville runoilijan tarkkuudella. Rhoda arkailee kaikkea, myös elämää itsessään ja sulkee itsensä kauas tapahtumista. Bertrandilla on tarina jokaiseen tilanteeseen ja hän kulkee läpi elämän etsien jotain ja saaden kaiken. Susan on maanäiti, jonka juuret pitävät usein myös lapsuudenystävät maan pinnalla. Näkökulmat vaihtuvat. Kertojanääni muuttuu. Lukijaa kokee keinuvansa tekstin mukana aaltojen pinnalla keikkuvan kaarnaveneen tapaan. Lukiessa voisi melkein tulla merisairaaksi, jos siihen on taipumusta.
Teksti on kaunista, henkilöt eläviä ja tarina mielenkiintoinen, mutta missään tapauksessa Woolf ei päästä lukijaansa helpolla. Tätä on raskasta lukea. Sitä tietää tehneensä töitä, kun pääsee luvussa loppuun. Siinä on myös osa kirjan viehätyksestä. Ulkomaailma unohtuu ja sitä vain nauttii tekstistä.
Woolf on ikiaikainen suosikkini, vaikken ihan kaikkiin hänen kirjoihinsa olekaan rakastunut tällä intensiteetillä. Majakan olen lukenut monta kertaa, samoin Orlandon. The Jacob's room on ollut kesken jo useamman vuoden ajan, enkä ihan heti taida sitä jatkaa.Onneksi vielä on monta hänen kirjaansa kokonaan tutustumattakin. On mitä odottaa.
Oi olen aina halunnut luea Woolfia alkukielellä, mutta jäänyt odottamaan virkeämpiä aikoija. kaikki lapet vielä niin pieni, että unet ja väsymystaso usein sitä luokkaa ettei onnistu kuin hömpän lukeminen suomeksi ja sitäkin ehkä ne 2 sivua :).
VastaaPoistaTiedän tunteen. Osasyy varmaan siihen, että tämänki lukeminen eteni vähän hitaasti...
PoistaMinulle Woolfin päätyönä pidetty Mrs. Dalloway on sielukirja ja se on paljon sanottu.
VastaaPoistaOrlando ei ollut makuuni, mutta sitten hänen esikoistyönsä Menomatka kylläkin.
Woolfin kieli vie todellakin kuin toiseen maailman, hänen omanlaiseensa hypnoottiseen tajunnanvirtaansa.
Minäkin pidin Mrs Dallowaysta, mutta Orlandosta sittenkin enemmän. Se oli jotenkin niin ihanan absurdi.
PoistaWoolfin kieli on ihanaa - alkukielellä vielä vaikuttavampaa kuin suomennettuna.
Oih, pitelin tätä käsissäni kirjastossa eilen ja vaihdoin sitten viime tingassa Jaakobin huoneeseen! Arvaa kaihertaako, kun näin hienosti tästä kirjoitit!! No, saahan tämän kirjastosta vaikka ensi reissulla sitten :)
VastaaPoistaSeuraavalla kerralla sitten :-)
PoistaOlen lukenut muutaman Woolfin ja pitänyt tosi paljon, mutta tätä "Aallot"-kirjaa en ole päässyt koskaan kovin pitkälle. Kirja vaatii aikaa ja keskittymistä ja sitä ei ole viime vuosina paljon ollut. Joskus vielä aion tämän lukea hitaasti ja ajan kanssa. Nostan hattua, että luit tämän alkukielellä!
VastaaPoistaJuu, Aallot (niin kuin Woolf yleensäkin) vaatii vähän keskittymistä, mutta palkitsee sitten kyllä lukijansa ihanalla elämyksellä. Minä itse asiassa koin muuten englanniksi lukemisen tämän osalta jotenkin helpommaksi. Ehkä suomen kieli taipuu heikommin Woolfin tyyliin.
Poista