Ensin luin Hadrianuksen muistelmat, sitten lyhyet rakkaustarinat (Feux) ja nyt viimeiseksi vuoden alussa Armolaukauksen. L'Oeuvre au Noir on vielä alkutekijöissään, mutta työn alla kuitenkin. Kolme ensimmäistä ovat hypänneet suoraan suosikkilistani kärkijoukkoon, neljännestä en vielä tiedä.Le Coup de Grâce on se kirja, jota hehkutin jo aiemmissa kirjoituksissa uudeksi lempikirjakseni (tai siis yhdeksi niistä parhaista). Tarina on hirvittävä ja kauhea, mutta se on kirjoitettu niin kauniisti, että kauheuden melkein unohtaa. Samalla joutuu väkisinkin miettimään ihmismielen ja -käytöksen monimutkaisuutta, sekä ihmisten välisten suhteiden vaikutusta tapahtumiin että historiallisen kontekstin vaikutusta ihmisten käytökseen ja kohtaloihin.
Päähenkilöinä tarinassa ovat Eric ja Sophie, joiden elämät kietoutuvat toisiinsa 1919 Baltian sotatantereilla punaisten ja valkoisten ottaessa mittaa toisistaan sisällissodan melskeissä. Teini-ikäinen Sophie rakastuu Ericiin epätoivon vimmalla, mutta tämä ei pysty vastaamaan tunteisiin. Alkaa varjomainen piirileikki, johon osallistuvat ihmiset toimivat ympärillä riehuvan sodan aiheuttamien impulssien ajamina. Rakkaustarina synkkenee tragediaksi. Loppuratkaisua ohjaavat historialliset tapahtumat, jotka ajavat ohi ihmisten välisten suhteiden ja tunteiden.
Ei siis helppoa luettavaa, mutta kielellisesti ja tarinana myös jollain tavalla puhdistava kokemus. Taas yksi kirja, johon tulee varmasti palattua vielä uudelleen. Kuten myös muihinkin kirjailijan teoksiin. Kaikki ne ovat kovasti erilaisia ja kuitenkin selkästi Yourcenarin tuotannoksi tunnistettavia. Hadrianuksen muistelmat on yksi parhaista ikinä lukemistani historiallisista romaaneista. Feux taas melkein surrealistisen keveitä (ja kuitenkin myös traagisia) lyhyitä tarinoita rakkaudesta klassisen kirjallisuudenhistorian puitteissa. Suosittelen ehdottomasti ja erityisesti alkukielellä - valitettavasti en tunne käännösten tasoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti