Linssit huurussa

Ikänäkö tulee ja kiusaa kai väistämättä, kun on tullakseen. Viimeisen kahden vuoden aikana on maailmani sumentunut ja Kobon kirjasimet kasvaneet. Laukusta löytyvät kahdet silmälasit. Toisilla katson kauas ja toisilla luen. Lopputuloksena en käytä laseja kuin pakollisissa tilanteissa ja lopuissa tihrustan ilman. Itse asiassa nenälläni keikkuvat linssit vain autoa ajaessa (ne kauemmas näyttävät) ja painettuja kirjoja lukiessani... Olisikohan aika käydä taas optikolla ja taipua monitehoihin ?

Äänikirjoja kuunnellessa ei tarvitse linsseistä välittää. Tosin tässä tipukirjassa taitaa olla kyse enemmän kameralinsseistä kuin silmälaseista - tai sitten nimellä viitataan vain tietynlaiseen sokeuteen sydämenasioissa, mutta ilman kyseistä vaivaahan ei kokonaista kirjaa kai saisi kirjoitettuakaan.

Sari Luhtanen: Linssit huurussa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana: Heljä Heikkinen 

Kristiina on villi ja vapaa valokuvaaja, joka kiertää eksoottisesta paikasta toiseen kuvaamassa kauniita (ja rikkaita) hääpareja. Omista häistä ei ole tietoakaan, sillä miehet ovat kulutustavaraa, jota ei matkalaukussa viitsi raahata.

Sitten Kristiinan Pariisinasunnon valtaa sinne lakiporsaanreiän nojalla asettunut siivooja ja Kristiina lähtee Suomeen ystäviensä luokse miettimään sotkujen setvimistä. Samalla suunnalla ja vieläpä samassa lehtitoimituksessa vastaan kävelee myös Sisilian matkalla sydämentykytyksiä aiheuttanut mies. Elämä ei kuitenkaan koskaan ole yksinkertaista, ei myöskään (tai varsinkaan) viihderomaaneissa ja mutkia löytyy matkasta kohti itsensä ja tunteidensa tuntemista roppakaupalla.

Linssit huurussa oli taas sellainen työmatkoille kuunneltavaksi sopiva pläjäys. Eivät käyneet lennot tylsiksi, mutta toisaalta ei tarvinnut pitkien päivien päätteeksi pahemmin keskittyä tai aivojaan vaivata. Hyvin kirjoitettua viihdettä, joka tosin välillä vähän sai ärsyyntymään päähenkilön aivottomuuteen ja - no, todetaan nyt ihan suoraan - itsekkyyteen.

Kristiina malli- ja sisustusarkkitehtiystävineen myös tuntuu liikkuvan varsin pinnallisessa ympäristössä, jossa ulkonäkö ja ulkoiset puitteet ovat tärkeitä. Jonkunlaista syvällisempää pohdintaa välillä kirjassa viritellään paikalleen asettumisesta, ystävyydestä, avioliiton merkityksestä ja rakkauden voimasta, mutta kyllä tuo pääasiassa aikalailla pintaliitoa muistutti. Toisaalta, kuka sitä nyt raatona lentokoneen penkillä filosofista mietintää yölennolla viitsisikään harrastaa. Paljon hauskempaa seurata lieviä töppäyksiä ja pohtia, kenen kainaloon päähenkilön soisi viimeisellä sivulla päätyvän.

Viihdekirjaakaan ei jaksa, jos se on huonoa kieltä tai töksähdellen kirjoitettu. Linssit huurussa läpäisee minun (myönnetään aika isoreikäisen) seulani tuon suhteen. Teksti on sujuvaa, tarina soljuu eikä myötähäpeän tunne estä rentouttavaa kuuntelua. Kyseessä ei varsinaisesti ole "suuri kirjallisuus", mutta Luhtasen pläjäys on oivasti paikkansa täyttävä ja tyylilajiaan edustava kirja.

Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään työmatkaa (!) kalenterissa, mutta varmasti nappaan seuraavallekin jonkun vastaavan, vaikka Luhtasen muista äänikirjoina ilmestyneistä kirjoista. Elisa Kirjassakin näkyi ainakin pari mahdollista ehdokasta.

Muita vastaavia ja mahdollisia työmatkaehdokkaita ovat muuten Veera Vaahteran kirjat, jotka ovat pikkuisen vähemmän kylpyvaahtoa ja shamppanjaa, ja vähän enemmän polkupyöriä ja maihareita, mutta kevyitä ja viihdyttäviä myös.