Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gummerus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gummerus. Näytä kaikki tekstit

25.9.2022

(Luku)päiväkirja: Tummat vedet ja syksyn värit

 


Syksy hellii nyt monellakin tavalla. Säät ovat suosineet ulkoilua ja väriskaala puissa ja pensaissa hivelee silmiä. Tämä on monella tapaa suosikkivuodenaikani, vaikka töiden syyskiire vähän haittaakin täysillä nauttimista. 

Kiirettä pitää myös kirjamaailmassa, kun valmistaudutaan "suursesonkiin" eli kirjamessuihin ja sitten joulumarkkinaan. Dekkarit ovat joka vuosi näkyvästi esillä, totta kai. Niitä luetaan ja niitä myös ilmestyy paljon. Me pääsimme Gummeruksen bloggaaja-/grammaajailtaan tutustumaan tämän vuoden valikoimaan ja mukaan lähti useampikin mielenkiintoinen dekkari lukulistalle. 

Mielenkiintoinen oli myös illan kirjailijavieras. Pääsimme nimittäin etäyhteyden päähän keskustelemaan Clare Mackintoshin kanssa ja kyselemään häneltä niin uusimmasta kirjasta kuin monista muistakin mieleen juolahtaneista aiheista. 

Videopuhelu toimi vallan mainiosti, tunnelma oli lämmin ja välitön. Illasta jäi hyvä mieli - kiitos. Oli myös kiva kuulla mm. Claren innostuksesta kylmävesiuintiin. Ehkä hän pääsee vielä joskus Suomeen ja kokeilemaan, miten kylmää se vesi siellä avannossa sitten onkaan :-) 


Saimme mukaamme omistuskirjoituksella varustetut dekkarit eli viimeisimpänä ilmestyneen DC Morgan sarjan ensimmäisen osan Tummat vedet. Minä olin dekkarin jo lukenut ennen bloggari-iltaa, joten pääsin kysymään kirjailijalta yleismaailmallisista trendeistä ja niiden vaikutuksesta mm. kyseisen teoksen henkilöhahmoihin. 

Luin nimittäin juuri jokin aika sitten Satu Rämön dekkarin Hildur ja Tummat vedet-romaania lukiessani tuli jonkinlainen déjà vu useammastakin asiasta. Ensinnäkin molemmat sijoittuvat ilmastoltaan ja säältään haastelliseen paikkaan (Islanti vs. Wales), molemmissa on vesi merkittävänä elementtinä. Kummankin päähenkilö on traumatisoitunut nuori naispoliisi, joka on kasvattanut ympärilleen paksun kuoren ja ronskin tavan toimia. Eniten huomiotani kuitenkin kiinnitti päähenkilön pariksi ulkopuolelta tuleva mies, jonka herkkyys ja erityisesti henkilökohtainen tilanne avioeron ja lapsen huoltajuuskiistan osalta on melkoisesti toisiaan muistuttava. 

Kysyin erityisesti tuohon herkän miehen hahmoon liittyvästä trendistä ja Clare vastasi trendien toki vaikuttavan, mutta että Tummat vedet-romaania kirjoittaessa kyseessä oli erityisesti tasapaino ja toisiaan täydentävä aura päähenkilöillä. Mielenkiintoista. Pitää lukea muutama muukin uusi dekkari ja tutkia toistuvatko elementit muissakin - traumatisoituneiden vahvojen nuorten naisten esiinmarssi päähenkilöinä on nimittäin ollut jonkun aikaa trendinä sekin. Millenium-sarjassahan jo mentiin vähän samoilla kuvioilla...  

Sinänsä Tummat vedet on hyvin kirjoitettu ja kiemurainen murhatarina, jossa lisäelementtejä tuovat niin päähenkilöiden välinen jännite, menneisyyden tapahtumat kuin Englannin ja Walesin järven keskeltä menevän rajan vaikutus. Kieli, identiteetti, tai niiden huomiotta jättäminen vaikuttavat kirjassa ihmisiin ja heidän tekemisiinsä. 

Tarina alkaa, kun uudenvuodenuinti kylmässä järvessä keskeytyy kuolleen miehen ruumiin kelluessa näkyviin. Kuollut on uuden luksuslomakylän keulakuva, vastarannan Walesilaiselta puolelta kotoisin oleva laulaja, jonka persoona ja menneisyys kehkeytyvät vähitellen tarinassa auki ja niistä löytyy kaikenlaista sontaa ja motiiveja murhaan. 

Henkilögalleria ei ole pienen pieni, mutta kuitenkin rajattu. Epäiltyjä on sopiva joukko ja huomio siirtyy yhdestä toiseen tapahtumien auetessa takaumien kautta. Arvasin kuvion suurin piirtein ennen loppuratkaisua, mutta kyllä sieltä kuitenkin silti vielä löytyi yllättävä käänne. 

Tummat vedet on sujuva, tyylipuhdas dekkari, jonka parissa viihtyy. Se ei mässäile väkivallalla, siinä on tarpeeksi teemoja myös lukijoiden ajatusten herättelyyn ja käänteet pitävät mielenkiinnon yllä. Päähenkilöihin kiintyy sen verran, että varmasti luen sarjan jatko-osia, kunhan ne ilmestyvät. Pitänee myös kurkata kirjailijan aiempia teoksia. En nimittäin ole niihin vielä tullut tarttuneeksi. 

31.5.2014

Villa Sibyllan kirous


Vera Vala : Villa Sibyllan kirous
Sähköinen arvostelukappale Gummerukselta 

Arianna de Bellis ratkaisee jo kolmannen kerran. Hänen vanha tuttavansa pyytää Ariannaa selvittämään, kuka uhkaa hänen perhettään ja miksi. Jäljet johtavat Ariannan tuntemattoman uskonlahkon ja talousmahdin jäljille. Yllättäen organisaatiot kietoutuvat myös hänen oman menneisyytensä tapahtumiin ja salaperäisyyden verho raottuu.

Vera Valan dekkarit ovat täynnä mielenkiintoista Italia-kuvausta. Pääsemme contessan mukana kurkistamaan niin rikkaiden ja mahtavien palatseihin kuin laitapuolen kulkijoiden elämään. Täytyy sanoa, että näin äkkiseltään ei tule kadehdittua kumpiakaan. Tässä kolmannessa osassa jatkuu toisen osan aloittama synkempi teema eikä Ariannan menneisyyden kietoutuminen nykyisiin tapahtumiin tuo varsinaista kevennystä tarinaan. Ariannan oma tarina on vielä tiiviimmin kiinni ratkaistavana olevassa tapauksessa.

Olen pitänyt kaikista kolmesta osasta, mutta edelleen suosikkini on ensimmäinen, Kuolema Sypressin varjossa. Siinä oli sellaista proseccon kuplivaa keveyttä, joka viehätti. Toisaalta toinen osa, Kosto ikuisessa kaupungissa, oli rakenteeltaan viimeistellympi ja kokonaisuutena eheämpi. Tämä kolmas osa, kuten kolmannet osat pidemmissä sarjoissa usein, tuntuu vähän valmistelulta tulevaan. Villa Sibyllan arvoitusten selvittäminen on toki mielenkiintoista luettavaa, mutta jotenkin se tuntuu enemmän taustalta Ariannan oman tarinan edistymiselle kuin varsinaiselta itsenäiseltä kokonaisuudelta. Tapaus toki saadaan pakettiin, mutta monet langanpätkä Ariannan omassa tarinassa jäävät vielä avoimiksi. Lopussa Arianna jää niin mielenkiintoisten vaihtoehtojen keskelle, että toivottavasti jatkoa sarjalle saadaan nopeasti.

Kaikkiaan Arianna de Bellis-sarjan kolme ensimmäistä osaa ovat erinomaista kesäluettavaa. Kannattaa kahmaista kaikki kolme osaa kerralla ja nauttia Italian maisemista värikkäiden henkilöhahmojen seurassa.

Elisa Kirja - palvelusta löytää kaikki kolme jo nyt sähköisenä luettavaksi 

Painetut voi tilata itselleen vaikka Lukulampun kaupasta 

Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta 

4.2.2014

Laatudekkari - Marko Kilpi : Kuolematon

Marko Kilpi : Kuolematon
Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta 

Minä lykkäsin tämän kirjan lukemista. Siinä tehdään lapsille pahaa ja minä välttelen sellaisia kirjoja. Olen vältellyt siitä saakka, kun nuorimmainen syntyi. Hyvä kuitenkin, että kirja tuli luettua. Joko herkkyyteni on pojan kasvaessa pienenemässä tai sitten Kilpi osaa kirjoittaa vaikeista asioista tavalla, joka ei ahdista. Veikkaan vähän molempia.

Kuolematon on ensimmäinen lukemani Kilven kirja, mutta ei varmastikaan viimeinen. Tarina on eheä kokonaisuus, jossa viimeisetkin langanpätkät solmitaan siististi yhteen. Perinteiseen dekkaritapaan myös erilliset tarinat liittyvät yllättävällä tavalla toisiinsa, mutta tässä kirjassa ei uskottavuus kärsi siitä piirun vertaa. Lukija nielee kaikki koukut tyytyväisenä.

Pidin myös kirjan sankareista, jotka ovat aika kaukana kiiltävähaarniskaisista ritareista. Silti heistä huokuu vastuuntuntoisuus ja halu tehdä hyvää. Välillä vain pienen ihmisen voimat eivät riitäkään maailman suurta pahaa vastaan. Vanhempi konstaapeli Olli Repo taistelee omien demoniensa ja yksityiselämänsä ongelmien kanssa ja hänen työparinsa Elias Kaski taas koittaa saada edellisen työalansa painajaismaisia tilanteita pois mielestään. Molemmat tekevät parhaansa.

Olen lukenut muidenkin pitävän Kilven realistisesta otteesta dekkarikirjoituksessa. Hän ei mässäile väkivallalla. Vaikka pahaa tapahtuu, kirjassa nousevat tärkeämmäksi ihmisten väliset suhteet, syyt tapahtumille, ja myöskin poliisien jaksaminen. Kun viettää päivänsä pelkästään kauheiden tilanteiden ja väkivaltaisten tapahtumien parissa, jossain kohtaa se alkaa syödä miestä. Kilpi selvästi tietää, mistä puhuu kuvatessaan poliisien arkea. Ei hän turhaan ole itsekin vanhempi konstaapeli.

Kuolematon käsittelee vaikeita teemoja lapsuuden traumojen vaikutuksesta aikuiselämään sekä lasten pahoinpitelystä. Kirja ei kuitenkaan ole vaikea luettava ja viimeinen sivu tulee vastaan yllättävän nopeasti. Ajatuksia se silti herättää, eikä vähiten kunnioitusta poliisien vaikeasta työstä selviytymistä kohtaa.

Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta


1.2.2014

Terveisiä luostarikoulusta - muffinssiherkuttelua Milja Kauniston seurassa



 

Ihan väkisin jäi mieleen soimaan se vanha lastenlaulu : "Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...". Meillä nimittäin oikeasti oli tosi mukavaa. Gummerus järjesti kirjabloggaajille mahdollisuuden viettää iltahetki Milja Kauniston kanssa yhdessä herkutellen ja Miljan kirjoista (Synnintekijä, Kalmantanssi) keskustellen.

Keskustelu velloi illan aikana vanhaleneista (pitkät kalsarit muusikkopiireissä - opin senkin) keskiaikaisen naiskäsityksen ja kirppujen kautta haasteisiin ranskalaiseen pikkukylään sopeutumisessa. Milja on sympaattinen tarinaniskijä, jolta eivät jutut lopu kesken.

Oli mielenkiintoista kuulla, miten kirjailijan  nykyinen asuinpaikka Villecomtalin kylässä vaikuttaa kirjailijan tuotoksiin. Entinen noviisien asuinpaikka, luostarikoulu, ei ehkä ole nykyaikaisilta mukavuuksiltaan kaikken modernein, mutta mitä siitä, kun kellarista alkaa salakäytävä linnaan ja seinästä löytyy mielikuvitusta kutkuttavia aukkoja. Olisikohan seinään juuri siihen kohtaa joskus muurattu joku uskoton naisihminen ? Kylää ympäröivät mahtavat vuoristomaisemat taas toistuvat yhtä mahtavina Synnintekijässä ja vilahtavat myös Kalmantanssin miljöövalikoimassa.


Myös sattumalta kohdatuilla ihmisillä on ollut vaikutusta tarinan syntyyn. Olavi Maununpoika ilmaantui Miljan ajatuksiin kysyttäessä tiesikö hän Sorbonnessa olleen keskiaikaikana Suomalainen rehtori. No ei tiennyt (en minäkään) vaan ryhtyi sitten ottamaan miehestä selvää. Tarinan aiheita voi löytyä niinkin proosallisessa paikassa kuin hammaslääkärin tuolissa - varsinkin, jos hammaslääkäri sattuu olemaan naimissa historioitsijan kanssa ja kertoo siinä purukalustoa viilatessaan mielenkiintoisista teorioista. Niin kuin nyt vaikka historiantutkimusen esittämistä eri olettamuksista liittyen Jeanne D'Arcin sukupuoleen.

Ihan pelkkien satunnaisten kohtaamisten varaan ei sentään historiallisia romaaneja kirjoiteta. Milja on käynyt läpi hurjat määrät vanhaa dokumentaatiota kirkkohistoriasta, teologisista teorioista ja kaikesta mahdollisesta keskiaikaan liittyvästä. Hattua täytyy nostaa varsinkin latinan- tai vanhojen ranskankielisten tekstien läpi kahlaamiselle. Kaikkea ei tietenkään kirjoituksista edes löydy tai sitten löytyy samasta jutusta montakin versiota, mutta siitähän se kirjailijan työ sitten varsinaisesti vasta alkaakin. Aukot voi täyttää oman mielikuvituksen tuottamilla fiktiivisillä tapahtumilla ja Synnintekijässä ja Kalmantanssissa kirjailija on onnistunut "historianluonnissaan" hyvin uskottavasti.

Bloggaajat kysyivät myös Olavi Maununpojan kehityskaaresta. Naiivi ja levoton nuorukainen kun on Kalmantansissa jo pikkuisen järkiintynyt ja seestymään päin. Kovin vanhaksi hän ei kuulemma kuitenkaan kolmannessakaan osassa vielä ehdi. Juonessa taitaa olla luvassa myös jänniä tapahtumia aikaisempien osien tapaan. Milja sanoi jättäneensä Suomeen lähtiessään miehen hyvinkin kiperään paikkaan. Jäämme odottamaan tietoa siitä, miten kirjailija sankarinsa pelastaa. Toivottavasti kirjoittaminen etenee vauhdilla ja saamme Olavi Maununpojan tarinan jatkoa pian luettavaksemme.

Vilkkaan keskustelun lomassa ehdimme tietysti maistelemaan myös pöydältä löytyviä herkkuja. Mitä ilmeisemmin Kalevankadulta löytyy vierailun arvoinen kahvila. Kuppi&Muffinin täytetyt leivät olivat nimittäin herkullisia ja muffinssit veivät kielen mennessään.

Kiitokset Gummerukselle mukavan illan järjestämisestä!


20.1.2014

Kalmantanssi


Milja Kaunisto : Kalmantanssi 
Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta 

Olavi Maununpojan seikkailut keskiaikaisessa Ranskassa jatkuvat. Jos Synnintekijässä matkalla oli viaton pappiskokelas, on Kalmantanssissa tiellä syntiä nähnyt ja tehnyt mies. Ehkä oma keski-ikäinen minäni suvaitsee paremmin vähemmän naiivia päähenkilöä, sillä jotenkin pääsin tässä toisessa osassa paremmin tarinaan mukaan.

Päähenkilöistä muuten sen verran, että kaikkein eniten tykästyin Beatriceen, jonka seikkailua seurataan myös tämän toisen osan ensimmäisessä kappaleessa. Jotenkin omapäisen ja hullunrohkean punatukan edesottamuksista olisi voinut lukea vielä enemmänkin.

Olavi Maununpojan tarina kulkee Suomen Turusta Pariisin kautta Roueniin ja taas takaisin Sorbonnen yliopiston suojiin. Olavi joutuu tahtomattaan sekaantumaan Orleansin neitsyen oikeudenkäyntiin ja lukijakin seuraa mielenkiinnolla tämän tarinan kehkeytymistä. Pariisiin palattuaan on hänellä edessä toinenkin oikeudenkäynti. Tällä kertaa hän joutuu taistelemaan rakastettunsa elämän puolesta, vaikkei edes tiedä onko tämä enää elossa ruton runtelemassa maassa.

La danse macabre, Kalmantanssi, on läsnä erilaisina kuvina ja kuvioina läpi kirjan. Hautausmaan kappelin ovien maalauksessa kuoleman luurangot tanssittavat  uhrejaan. Ranskan valtapelin poliittisessa juonittelussa osapuolet kiertävät toisiaan ja jokaisella kierroksella joku kuolee. Kaiken ympärillä rutto kaataa kansaa yhteiskunnallisesta asemasta välittämättä, heittämällä noppaa henkiinjäämisen sattumasta. Kehyksenä Kalmantanssi kuvaa hyvin keskiajan elämän olemusta eli kuoleman odotusta.

Jo Synnintekijä oli rehevä ja rikas kuvaus keskiajasta, mutta Kalmantanssissa historialliset yksityiskohdat ja tapahtumat nivoutuvat jännittävällä tavalla Olavi Maunupojan tarinaan. Juoni on ehkä "älyllisesti" mielenkiintoisempi, jos näin voi historiallisesta fiktiosta sanoa. Tarina on myös jotenkin tiiviimpi ja pysyy paremmin kasassa. Pidin kirjasta kovasti.

Minä haluaisin aina lukea kirjasarjat kerralla, mutta Olavi Maununpojan elämästä kertovan trilogian kolmatta osaa joudun vielä vähän odottamaan. Kalmantanssikin ilmestyi vasta tässä tammikuun puolivälissä. Onneksi kolmannen osan kirjoittamisen etenemistä voi pieninä vilauksina seurata Milja Kauniston FB-sivulla, muiden mielenkiintoisten juttujen ohessa.
Kirjabloggaajilla on myös mahdollisuus tavata Milja kuun lopussa, hänen ollessaan Suomessa käymässä. Ehdottomasti odottamisen arvoinen tilaisuus, josta sitten täytyy tietysti raportoida blogissakin!

Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta