(Luku)päiväkirja: Ateneum ja Edelfelt

Vaikuttajien kutsuvierasilta Ateneumilla. Näyttelykirja saatu.  

Jaa, että miksi minä tätä lukupäiväkirjaksi mainitsen, vaikka kävinkin museossa taidetta ihailemassa ? No, kun Edelfeltiin liittyy niin paljon myös kaikenlaista kirjallisuutta, eikä tietysti vähimmäisenä bloggari-illasta mukaamme saatu näyttelykirja. En olekaan aiemmin tuollaista lukenut, joten se nousi reippaasti lukulistan kärkeen. Näyttää mielenkiintoiselta. 

Mielenkiintoinen oli myös  keskiviikkoilta Ateneumissa. Kuulimme taustaa Edelfeltin näyttelylle ja miten tauluja on valittu seinille. Kaikkiaan näyttelyn suunnittelu kuulosti haastavalta palapeliltä, jossa sattumallakin on osansa. Jo valikoimasta pois jätetty teos nostetaan takaisin, kun tarjolle tulee sen sisar. 

Kyse on kahdesta kirjailija Elsa Lindbergin muotokuvasta, joista toiseen liittyy myös jännittävä ja romanttinen taustatarina. Saattoihan taulu yhteen kirjailijan ja persialaisen prinssin. (Tarina löytyy Ateneumin kevään lehdestä). 

Jännittävä oli myös illan toinen tarina monimutkaisesta ja yksityiskohdiltaan viimeistellystä taideväärennös vyyhdistä. Juoneen sekoitettiin oikea perhe, jolla ei ollut mitään tekemistä edes yleensä taiteen kanssa, ja tutkimuksen käänteet ansaitsivat jo oman kirjan. Manipuloituja valokuvia, väärennetty muistikirja sekä tietysti valtava määrä aitoudeltaan varsin kyseenalaisia teoksia juoksuttivat niin poliisia kuin taideasiantuntijoita pitkän aikaa. Kopla jäi lopulta kiinni ja väärentäjä (Veli Seppä) auttoi identifioimaan ainakin osan tuotteliaan uransa tuotoksista. Tarina ei kuitenkaan ole vielä päätöksessään sillä osa väärennöksistä on edelleen kateissa taidemaailman syövereissä. 

Lopuksi pääsimme tutustumaan itse näyttelyyn, jonka huoneisiin on ryhmitelty tauluja kuvastamaan paitsi taiteilijan uraa, myös hänen kansainvälisyyttään ja matkojaan. Laskimme, että kielitaitoakin Albert Edelfeltillä riitti ainakin noin 6 tai 7 kielen verran. Vaikuttavaa. Kiersin kiehtovan näyttelyn melko nopeasti, sillä palaan sinne vielä uudelleen. (Museokortti on hieno juttu).

Tässä vielä muutama mieleeni tullut kirja, joissa Albert Edelfelt on joko suoraan mukana tai osana "aikakauden kudosta" taustoituksessa. Oma kirjallinen ensikosketukseni, jonka muistan, on Kortelaisen tutkimus Edelfeltin pariisilaismallista. Virginien tarinasta ei ehkä tiedetä paljon, mutta mallien elämäntapa ja juuri tuo tuntemattomuus kertovat hyvin naisen yleisestä asemasta aikakauden taidemaailmassa. 

• Ateneum: Albert Edelfelt (näyttelykirja)
• Anna Kortelainen : Virginie! (tietokirja Edelfeltin mallista)
• Maria Vainio-Kurtakko: Sovelias liitto - Kohtauksia Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin elämästä (tietokirja)
• Enni Mustonen: Emännöitsijä (Syrjästäkatsojan tarinoita #3 - historiallinen romaani) 
• Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat (tietokirja)

Nämä löysin noin äkkiseltään, mutta varmasti unohdin monta muuta (jopa itse lukemiani) 

Mitä siis lisätään listalle ? 

(Luku)päiväkirja: Tummat vedet ja syksyn värit

 

Syksy hellii nyt monellakin tavalla. Säät ovat suosineet ulkoilua ja väriskaala puissa ja pensaissa hivelee silmiä. Tämä on monella tapaa suosikkivuodenaikani, vaikka töiden syyskiire vähän haittaakin täysillä nauttimista. 

Kiirettä pitää myös kirjamaailmassa, kun valmistaudutaan "suursesonkiin" eli kirjamessuihin ja sitten joulumarkkinaan. Dekkarit ovat joka vuosi näkyvästi esillä, totta kai. Niitä luetaan ja niitä myös ilmestyy paljon. Me pääsimme Gummeruksen bloggaaja-/grammaajailtaan tutustumaan tämän vuoden valikoimaan ja mukaan lähti useampikin mielenkiintoinen dekkari lukulistalle. 

Mielenkiintoinen oli myös illan kirjailijavieras. Pääsimme nimittäin etäyhteyden päähän keskustelemaan Clare Mackintoshin kanssa ja kyselemään häneltä niin uusimmasta kirjasta kuin monista muistakin mieleen juolahtaneista aiheista. 

Videopuhelu toimi vallan mainiosti, tunnelma oli lämmin ja välitön. Illasta jäi hyvä mieli - kiitos. Oli myös kiva kuulla mm. Claren innostuksesta kylmävesiuintiin. Ehkä hän pääsee vielä joskus Suomeen ja kokeilemaan, miten kylmää se vesi siellä avannossa sitten onkaan :-) 

Saimme mukaamme omistuskirjoituksella varustetut dekkarit eli viimeisimpänä ilmestyneen DC Morgan sarjan ensimmäisen osan Tummat vedet. Minä olin dekkarin jo lukenut ennen bloggari-iltaa, joten pääsin kysymään kirjailijalta yleismaailmallisista trendeistä ja niiden vaikutuksesta mm. kyseisen teoksen henkilöhahmoihin. 

Luin nimittäin juuri jokin aika sitten Satu Rämön dekkarin Hildur ja Tummat vedet-romaania lukiessani tuli jonkinlainen déjà vu useammastakin asiasta. Ensinnäkin molemmat sijoittuvat ilmastoltaan ja säältään haastelliseen paikkaan (Islanti vs. Wales), molemmissa on vesi merkittävänä elementtinä. Kummankin päähenkilö on traumatisoitunut nuori naispoliisi, joka on kasvattanut ympärilleen paksun kuoren ja ronskin tavan toimia. Eniten huomiotani kuitenkin kiinnitti päähenkilön pariksi ulkopuolelta tuleva mies, jonka herkkyys ja erityisesti henkilökohtainen tilanne avioeron ja lapsen huoltajuuskiistan osalta on melkoisesti toisiaan muistuttava. 

Kysyin erityisesti tuohon herkän miehen hahmoon liittyvästä trendistä ja Clare vastasi trendien toki vaikuttavan, mutta että Tummat vedet-romaania kirjoittaessa kyseessä oli erityisesti tasapaino ja toisiaan täydentävä aura päähenkilöillä. Mielenkiintoista. Pitää lukea muutama muukin uusi dekkari ja tutkia toistuvatko elementit muissakin - traumatisoituneiden vahvojen nuorten naisten esiinmarssi päähenkilöinä on nimittäin ollut jonkun aikaa trendinä sekin. Millenium-sarjassahan jo mentiin vähän samoilla kuvioilla...  

Sinänsä Tummat vedet on hyvin kirjoitettu ja kiemurainen murhatarina, jossa lisäelementtejä tuovat niin päähenkilöiden välinen jännite, menneisyyden tapahtumat kuin Englannin ja Walesin järven keskeltä menevän rajan vaikutus. Kieli, identiteetti, tai niiden huomiotta jättäminen vaikuttavat kirjassa ihmisiin ja heidän tekemisiinsä. 

Tarina alkaa, kun uudenvuodenuinti kylmässä järvessä keskeytyy kuolleen miehen ruumiin kelluessa näkyviin. Kuollut on uuden luksuslomakylän keulakuva, vastarannan Walesilaiselta puolelta kotoisin oleva laulaja, jonka persoona ja menneisyys kehkeytyvät vähitellen tarinassa auki ja niistä löytyy kaikenlaista sontaa ja motiiveja murhaan. 

Henkilögalleria ei ole pienen pieni, mutta kuitenkin rajattu. Epäiltyjä on sopiva joukko ja huomio siirtyy yhdestä toiseen tapahtumien auetessa takaumien kautta. Arvasin kuvion suurin piirtein ennen loppuratkaisua, mutta kyllä sieltä kuitenkin silti vielä löytyi yllättävä käänne. 

Tummat vedet on sujuva, tyylipuhdas dekkari, jonka parissa viihtyy. Se ei mässäile väkivallalla, siinä on tarpeeksi teemoja myös lukijoiden ajatusten herättelyyn ja käänteet pitävät mielenkiinnon yllä. Päähenkilöihin kiintyy sen verran, että varmasti luen sarjan jatko-osia, kunhan ne ilmestyvät. Pitänee myös kurkata kirjailijan aiempia teoksia. En nimittäin ole niihin vielä tullut tarttuneeksi. 

Type & Tell

Kun kirjoittamisen palo on pitelemätön, mutta kustantajia ei (ainakaan toistaiseksi) ole rivissä odottamassa teostasi  tai kun pitäisi saada vihdoinkin se sukukronikka kansiin tai kun yrityksen historiikki odottaa julkaisuaan,  on omakustannusteos varsin varteenotettava vaihtoehto. Suomen markkinoilla palvelun tarjoajia on muutama isompi ja sitten monta pientä. Saksalainen Books on Demand (BoD) on toiminut alalla jo yli viisitoista vuotta ja Elisa Kirjan kauttakin on saanut hengentuotteensa e-kirjamarkkinoille jo jonkin aikaa. Viimeisimpänä isona palveluntuottajan on tuotteensa tuonut suomalaisten ulottuville Bonnier Type&Tell palvelullaan.

Bloggaajien infoillan aikana keskustelu velloi palvelun businessmallista kirjailijan luomisen tuskaan. Kyseessä on myytävä palvelu ja tarkoittaa, että palveluilla on oma hintansa. Halvimmillaan kirjan saa ulos 29 eurolla ja hinta nousee sitten sitä mukaa, kun kirjoittaja haluaa käyttää eri palveluita.
Minun mielestäni tämä on hyvä malli. Käyttäjä saa itse valita paljonko investoi ja ainakin äkkivilkaisulla hinnoittelu näytti aika läpinäkyvältä, eli yllätyskustannuksia ei olisi tulossa. Mitä nyt alv olisi ehkä hyvä näyttää tarkemmin vähemmän bisnesorientoituneiden käyttäjien kustannusarviointia ajatellen. Ilman y-tunnusta kun alv:n joutuu maksamaan ihan itse...

Jakelun myötä palvelu ottaa myös 20% osuuden myynneistä, mikä ilmeisesti kustannusmaailmassa on oikeasti sieltä kohtuullisimmasta päästä. Tosin kannattaa muistaa, että perinteisessä kustannustoiminnassa ei kirjailija sitten maksa noita peruskustannuksiakaan niin kuin tässä. Tarkanmarkan budjetilla kirjaansa markkinoille tuovalle tarvepainatus on mielenkiintoinen palvelumuoto. Siinä kirja tilataan painosta vasta silloin, kun ostaja on sen varannut.

Type & Tell -palvelun maajohtaja Karoliina Timonen kertoi, että tarkoituksena olisi myös lisätä kirjoittajien yhteisöllisyyttä ja vertaistukea voisi saada vaikka somen keinoin. Muutenkin hyödynnetään digimaailman kanavia ja kirjatkin saa helposti myös e-versioina. Samoin palvelun tarjoamat jakelukanavat ovat sekä paperikirjoille, että sähköisille.

Illan aikana oli mukava kuulla palvelussa jo mukana olevien Eeva Kolun ja Kata Melanderin ajatuksia. Molemmat vaikuttivat ilmeisen tyytyväisiltä saamaansa tukeen ja kokivat palvelun omakseen. Eeva toimii myös palvelun "kansikuvatyttönä", joten hän ei kai muuta oikein voisi sanoakaan, mutta samaa toisti myös Kata, joka kertoi jopa vetäneensä kirjansa pois parilta kustantajalta saadakseen sen julkaisun kokonaan omiin käsiinsä.

Oli myös mukava seurata Type & Tell -tiimin innostusta. Karoliina Timonen, koordinaattori Salla Harjula ja työharjoittelija Noora Vaakanainen uskovat asiaansa. Innostuneen tiimin kanssa asioilla on taipumusta edistyä, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, millaisia kirjoja palvelusta markkinoille putkahtaa. Omakustanteisiin liittyy aina sellainen pieni epäilys kirjojen laadusta. Kaikki lienevät nähneen niitä kirjoitusvirheitä täynnä olevia, ulkonäöltään huolimattomia ja kirjalliselta sisällöltään vähän kyseenalaisia tuotoksia. Rima on kuulemma Type & Tell -palvelussa korkeammalla ja hyvä niin.

Kenelle omakustannus sitten sopii? No, ainakin sellaiselle, joka haluaa pitää kaikki langat käsissään ja on valmis näkemään vaivaa kirjansa eteen. Omakustannuspalvelussa kukaan muu ei vahdi asioiden etenemistä. Toisaalta saa myös aidon kontrollin esim. kansikuviin ja jakeluun. Lopputulos on vielä enemmän oma.

Yksi asia lienee aina sama, ja se on se luomisen tuska. Omakustannuspalvelua käyttävä kokee sitä sisällön parissa siinä missä ilman kustannushaaveita tai kustantamon tallissa kirjoittava kirjailijakin.