Mikään ei piristä niin kuin kunnon murha. Kirjoissa siis. Dekkarien hyväätekevät vaikutukset toki tunnetaan ja näköjään sama toimii luettaessa myös hyvin kirjoitettua historian tietokirjallisuutta, varsinkin kun tutkitaan satoja vuosia vanhaa True Crime - tapausta.
Tarvitaan vettä laastintekoon, mutta porvoolaisesta kaivosta löytyykin siellä vuosia lojunut ruumis. Liekö tuo jo vuosia sitten kadonneeksi merkitty kartanonisäntä ?
Murhaksi todettu rikos toki tutkitaan, mutta lopullista ratkaisua ei löydy. Ajan myötä legenda elää, muuttuu vähäsen, mutta edelleen kiehtoo ihmisten mieliä. Huonoa ja siveetöntä elämää viettänyt isäntä, oudot palvelijat, syrjäinen kartano ja levoton aika tarjoavat puitteet monille tarinoille.
Murhaajaa lienee vaikea löytää 340 vuoden takaa, mutta Mirkka Lappalainen tarttuu kysymykseen siitä, miten oikeusjuttu oikein etenikään ja menikö kaikki niin kuin tuohon aikaan oli tapana. Korona-ajan viihdykkeeksi ja mielenvirkistykseksi hän teoksen kirjoittamisen mainitsi kertoessaan siitä bloggaritapaamisessa. (Huvinsa tietysti kullakin :-) Suurin osa käytettävissä olevasta aineistosta löytyy ilmeisesti digitalisoituna oman koneen kautta, joten sinänsä tutkimus kuulosti varsin eristysaikoihin sopivalta aktiviteetilta.
Mirkka Lappalaisen Kustaa II Adolfista kertova Pohjolan leijona voitti Tieto Finlandian vuonna 2014, joten oli lupa odottaa vetävää ja kiinnostavaa teosta tästäkin. En ole tuota aiempaa kirjaa lukenut (vaikka se on lukulistalla odotellut), mutta tähän saamaani arvostelukappaleeseen tartuin hanakasti. Enkä myöskään pettynyt.
Smittenin tapaus on mielenkiintoinen, eikä murhajuttu häviä nykyajan rikostarinoille laisinkaan. Omaneduntavoittelua ja pahaa tahtoa riittää. Oikeusjutun käänteet ja todisteiden analysointi eivät kuitenkaan ole ainoita kirjan ansioita. Lukija saa samalla rautaisannoksen ajankuvaa sekä myöskin tietoa historiantutkijan arjesta ja vuosisatojen takaisia asioita tutkittaessa kohdattavista haasteista. Suomen eri kaupungeissa riehuneet tulipalot tuhosivat aikoinaan paljon muutakin kuin vain rakennuksia. Yllättävimmäksi ehkä kuitenkin koin 1600-luvun ruotsalaisen yhteiskunnan järjestäytyneisyyden ja arkistoinnin (byrokratian) määrän. En oikein tiedä, mitä ennen kuvittelin, vai olinko yleensä edes ajatellut asiaa.
Monipuolinen ja sujuvasti kirjoitettu teos sai minut lukemaan kirjan ilman poikkeamia toisiin teoksiin. Se on nykyisessä kirjahyppelymoodissani melkoinen saavutus ja kertoo luettavan kiehtovuudesta. Ehdottoman suositeltava opus kaikille historiasta ja/tai rikostarinoista kiinnostuneille.
Ja toinenkin historiallinen
Kuten kirjaversumin ominaisuuksiin kuuluu, olen viimeisen kuukauden aikana lukenut myös toisen tietokirjan historia-aiheella. Itse asiassa tämän kirjan kuuntelin ja se sopi hämmästyttävän hyvin äänikirjaksi. Sitä voisi kuvitella, että keskiajasta kertova tietokirja olisi täynnä kuivaa faktaa vuosilukuineen ja nimineen eli keskittymistä vaikeuttavia elementtejä, mutta tätä kuuntelin herpaantumatta jopa useamman luvun kerrallaan.
Kyseessä on lukulistallani Pohjolan leijonan tapaan jo vuosia kummitelleesta tietokirjasta. Pimeä aika ilmestyi 2019.
Kirjassa Jaakko Tahkokallio nostaa esille keskiajasta kymmenen yleistä käsitystä, jotka ovat vahvasti muokanneet niin populaarikulttuuria kuin tieteellisen tutkimuksen tapaa lähestyä aikakauden tutkimusta. Sitten hän kylmän rauhallisesti repii kyseiset myytit kappaleiksi uusimpien tutkimustulosten avulla.
Kirjaa kuunnellessa joutui uudistamaan omia, kouluopetukseen, romaaneihin, elokuviin ja muuhun mediakommunikointiin perustuvia käsityksiään. Noitavainojen yleisyys, kirkon valta, taikauskoisuus, väkivalta ja monet muut oletukset ovat luoneet kuvaa aikakauden ihmisistä ja heidän toimistaan. Tahkokallion kirjan mukaan suurin osa keskiajan tietämättömyyden ja taikauskon kuvauksesta sekä jopa aikakauden kuvaaminen nimenomaan pimeäksi, on kuitenkin ennemminkin 1700- ja 1800-lukujen tieteilijöiden tapa nostaa oman aikakautensa ajattelijoiden ja filosofioiden arvoa, kuin varsinaista tutkimukseen pohjautuvaa tieteellistä käsitystä. Mielenkiintoista.
Erityisen hyvin yleistyneitä käsityksiä keskiajasta kuvaavat jokaisen luvun alussa olevat "romaanin" tekstipätkät. Ne ja niiden edustamat näkemykset kyllä tunnistaa. Siitä onkin sitten helppo edetä varsinaiseen luvun tieto-osuuteen kuulemaan, miksi kyseinen pätkä ei voikaan vastata historiallista todellisuutta.
Samalla kun oppii uusia ajatuksia keskiajan historiakuvauksesta, voi myös miettiä sitä, miten jokaisella ajalla on tapa kirjoittaa historiaa uusiksi omasta näkökulmastaa, omien tarkoitusperiensä ajamiseksi. En usko tuon tavan kadonneen mihinkään ja nykyisen monimediaviestinnän aikakaudella se tietysti korostuu ja on havaittavissa vielä entistä selvemmin. Pitää vain osata (ja haluta) katsoa. Mielenkiintoisen historiakatsauksen lisäksi kirjan tärkeintä antia onkin se pieni ravistelu ja herättely, jonka kohteeksi lukija väkisinkin joutuu. On aika pelottavaa huomata, miten itsestäänselvinä sitä on tietylaiset käsitykset vuosien varrella omaksunut.
Näistä erityisesti Lappalaisen kirja kiinnostaa. True crime ei yleisesti ottaen ole minun juttu, mutta historiantutkimukseen yhdistettynä siitä saa aika vetäviä teoksia. Ja jos aikaa on kulunut paljon, ei tapaukseen liittyvien yksityisyydensuojaa liittyvät kysymykset muodostu niin keskeisiksi ja kyseenalaisiksi kuin uudemmissa rikostapauksissa.
VastaaPoistaJoo, hauskasti tuota luki kuin dekkaria, vaikka ihan selvä tietokirja on kyseessä :-)
Poista