Loppiaisen lukumaraton

 Kokonaistulos maratonin lopussa 

Äänikirjat

Lydia Sherrer: Love, Lies and Hocus Pocus - Beginnings 3h47min

Painetut teokset: 

Ritva Kylli: Suomen ruokahistoria - Suolalihasta sushiin 134 sivua

E-kirjat:

Haruki Murakami: Vieterilintukronikka 350s

Toto kyllästyi vartin jälkeen ja on sen jälkeen istunut koneella paitsi milloin äiti on pakottanut pois... 

Meillä meni Toton kanssa uudenvuoden lukumaraton lievästi sanottuna penkin alle. Kuuntelin äänikirjaa kokatessani, ilmoitin Instassa lukumaratonin alkaneeksi ja sitten... no, emme kumpikaan lukeneet sivuakaan tai kuunnelleet minuuttiakaan äänikirjaaa koko maratonajan aikana. Että silleen.

Minä kyllä valvoin ja katsoin ties kuinka monennen kerran Huuliharppukostajan ja tuijottelin (viime) vuoden ainoaa takkatulta. Jostain syystä lukumaraton ja kirjat eivät tulleet mieleenkään. 

Nyt mietimme, josko loppiaisena onnistaisi paremmin. Minulla on vapaata pitkän viikonlopun verran ja Totokin pitäisi jotenkin houkutella pois tietokoneen vierestä. En edes uskalla ajatella, miten paljon hän on viettänyt aikaa bittimaailmassa vanhempien tehdessä välipäivinä töitä koululaisten lomaillessa. Tämä äiti tuntee piston sydämessään. Eikä Omikron ole auttanut asiaa yhtään, kun ei ole viitsitty lähteä kotoa oikein minnekään ihmisjoukkoihin. 

No, nyt siis viralliset fanfaarit eetteriin ja julistetaan vuoden ensimmäinen lukumaraton alkaneeksi loppiaisena 6.1.2022 klo 10:15 Mitään paineita emme ota tälläkään kertaa. Luetaan, mitä keritään, ulkoillaan aivan mahtavassa lumikelissä ja nautiskellaan rauhallisesta olosa. Katsotaan, miten käy. 

Minun lukulistaltani löytyvät jo eilen mainitut Suomen ruokahistoria sekä Murakamin Vieterilintukronikka. Kaari Utrion elämäkerran sain kuin sainkin kuunneltua loppuun eilen illalla. Katsoin myös Yle Areenalta Ise asiassa kuultuna-ohjelman Kaari Utrio-jakson. Mielenkiintoinen haastattelu sekin. 

Lukumaraton äänikirjan osalta lista päivittyy tällä kertaa vähän kevyemmällä kuunneltavalla eli luureista kuuluu Lydia Sherrerin Love, Lies, and Hocus Pocus: Beginnings. 

Toton lukulistalla on ranskankielistä Pokemon-mangaa eli Pokemon noir & blanc volume 4 (aloitussivu 60) sekä Taikuuden talo-sarjan toinen osa Taikurin kartta. Storytelin lasten osiosta ei kuulemma enää oikein löydy kuunneltavaa, joten äänikirjan osalta pitää palata vielä erikseen. 

Kello 17:30 

Lukeminen etenee vähän niin ja näin, mutta etenee kuitenkin. Tosin olen taas näköjään keskittynyt enemmän äänikirjaan, kun sillon saa tehtyä ruokaa, pestyä pyykkiä, käytyä ulkona, paistettua lettuja... Hocus Pocus on siis edennyt peräti 2h43min. 

Lily on Wizard (velho) ja Sebastian Witch (noita) ja yhdessä he päätyvät selvittämään ensimmäiseksi kirotun talon tapausta. Sebastianin oli tarkoitus vain karkottaa ilkeä kummitus, mutta kun kummitus osoittautuukin ystävälliseksi tapaukseksi ja talon ongelma on jossain ihan muualla, tarvitaan Lilyn apua. 

Viihdyn. Ei mitään suurinta kirjallisuutta eikä edes ihan parasta viihdefantasiaa, mutta rentouttavaa muutamalla virkistävällä erolla suurinpaan osaan muista genren edustajista. Jatkuu siis. 

Suomen ruokahistoria on juuri niin mielenkiintoinen kuin arvelinkin. Tähän mennessä saldo 103 sivua. Seuraavaksi siirryn ehkä vaihteeksi Murakamiin, kun nuo letutkin tulivat valmiiksi. 

Klo 22:40 

Olen lukenut tänään 200 sivua Murakamia. Nyt vähän väsyttää. Toki kellokin on jo melko paljon, mutta väsymys painaa myös aivoja. Ne ovat Murakamin kiemuraista ja outoa tarinaa lukiessa koko ajan vähällä nyrjähtää paikoiltaan. Tunne on samalla kertaa mielenkiintoinen ja rasittava, tykkäämisen ja ärsytyksen välissä. Vieterilintukronikkaa lukiessa miettii, että vedetään nenästä. Kirjailija on vain listannut peräjälkeen kaikenlaista kummallista. Jotenkin oudolla tavalla minulle myös tulee mieleen David Mitchell ja hänen kirjoistaan erityisesti romaani Luukellot. Silti minulle ei Luukelloista tullut mieleen 1Q84, vaikka siinäkin kuljetaan maailmoja erottavien sumujen läpi. 

Vieterilintukronikka on häiritsevä, mutta taidan kutenkin kallistua tykkäämisen puolelle. Tykkään tuosta pienestä eksyksissä olon tunnusta, jonka Murakami niin taitavasti ujuttaa lukijansa mieleen. Hänen kirjoistaan ei tule samanlaista muodon tuntua kuin Mitchellillä. Murakamin tarinat toimivat jotenkin hienovaraisemmin, tarjoavat kiemurtelevaa ja välillä sammaleisiin katoavaa polkua, jonka mutkat välillä huomaa vasta kauempana.  

perjantaina 10:15 Lopputulos

No niin, se sitten siitä. Huolimatta valvomisen mahdottomuudesta, nukutti liikaa vielä aamullakin ja silmät menivät väkisin kiinni sohvalla lukiessani, olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. En minä nyt mihinkään aikaisempien vuosien huipputuloksiin verrattavasti selvinnyt, mutta olosuhteisiin nähden varsin hyvin. 

Luin Murakamin Vieterilintukronikkaa eteenpäin. Jotenkin kirjasta jää häiritsevä olo. Aamulla viideltä herätessäni mietin sen johtuvan miespolarisoituneesta rakenteesta. On kaksi päätappia kuin sukkulassa, päähenkilö ja päähenkilön vaimon veli, ja sitten on naisia lepattamassa niiden välillä kuin yöperhoset kahden lampun kajossa. Sellainen olo tuli kirjan ensimmäisestä puoliskosta. Oletan häiritsevyyden syntyneen jotenkin japanilaiseksi mieltämäni seksuaalissävytteisen maskuliinisuuden läsnäolosta juuri tuossa asetelmassa. Eikä tarinankulku kuitenkaan ole mitenkään päähenkilön hallinnassa, eikä ehkä toisenkaan tapin. 

Aamun aikana etenin kirajssa vähän pidemmälle ja tuo kuvaamani rakenne keveni ja hajosi. Tuntuu, että tarina etenee suoremmin eteenpäin, vaikka paradoksaalisesti tapahtumia on vähemmän ja ymmärryksen tasoni putoaa lähelle olematonta. Silti haluan lukea kirjan loppuun ja toivon, että se päättyy jonkunlaiseen lopputulokseen. Takeita kirkastumisesta ei ole ja se kai tässä osittain viehättääkin. 

Oli miten oli, kirja on edelleen kesken, vaikka luin sitä eteenpäin lukumaratonin aikana 350s. 

Hocus Pocus -kirja kevensi mukavasti ja kaikkiaan tulin kuunnelleeksi 3h47min Lilyn ja Sebastianin seikkailuja, jotka osoittautuivat ennakko-odotuksia ja kirjan alkua mielenkiintoisemmiksi. Tämä ei olekaan ihan niin suoraviivainen viihdefantasia taikuudesta kuin alkuun kuvittelin. Kevyttä ja viihdyttävää, kyllä, mutta ei täysin ennalta-arvattavaa. 

Kun Suomen ruokahistoriaakin tuli luettua 134s on sivujen loppusaldona hulppeat 484s. Ei huono ollenkaan, vaikka olisi tietysti ollut mukava päästä yli 500 sivun. Ensi kerralla sitten. 

Kaikkiaan rento maratoonaus oli mieltä virkistävää ja nautinnollista. Äänikirjat helpottavat suoritusta, sillä kuunnellessa voi hoitaa pakollisia huushollauksia. Tämä pitää ottaa uusiksi vielä muutamaan kertaan vuoden aikana.