Pientä fiksausta vailla

Kenenkä meistä elämä ei tuntuisi aina välillä vaativan isompaa tai pienempää fiksausta ? Juju onkin kai siinä, että pitäisi tehdä omilta tuntuvia juttuja ja seistä omilla jaloillaan. Helpommin sanottu kuin tehdy kai useimmiten, mutta onneksi on kirjoja, joissa asiat asettuvat paikoilleen ja lopuksi on hyvä mieli. Se kai on viihteen tarkoitus ? Eikä onnellinen loppu aina tarkoita, että elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Itse asiassa parhaissa kirjoissa se on yleensä kaikkea muuta.

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Pientä fiksausta vailla ei ole ehkä kaikkein parhaita lukemiani viihdekirjoja, mutta se puolustaa kyllä paikkaansa genren suomalaisten edustajien joukossa. Vähän tuli sellainen olo, että pitäisi itsekin keksiä jotain uutta elämään.

Venla on toipumassa niin burnoutista kuin avioerosta. Uusi elämä alkaa vanhan koulurakennuksen ostolla ja sen muuntamisella majataloksi. Kaikki ei tietenkään suju ihan niin kuin tunnetussa lifestyle-ohjelmassa, mutta hyvin kuitenkin. Itse asiassa mietin pariinkin otteeseen, että uuden yrittäjän projekti meni vähän epärealistisenkin hyvin...

Toki haasteitakin riittää, varsinkin hankalan ex-miehen taholta ja lapsetkin välillä kiukuttelevat. Sitten taloon tulee vieraaksi myös nuori komistus...

No, tarinan jatko on tavallaan arvattavissa, toisaalta taas ei. Virkistävästi mutkia rakkauteen tulee vähän eri tavalla kuin viihdekirjoissa yleensä. Siitä plussat. Myös henkilöhahmot ovat keskimääräistä mielenkiintoisempia, vaikka jäävätkin monessa kohtaa vähän ohuiksi.

Lievä pinnallisuus oli kirjassa vähän häiritsevä tekijä. Tuntui, että mihinkään tapahtumaan, asiaan tai ihmiseen ei oikein paneuduttu ja osa sitten katosikin tarinasta ilman sen kummempia syväluotauksia, vaikka ensi alkuun vaikuttivat olevan vähän isommassakin roolissa. Ehkä siksi kirja jäi kuitenkin vähän sellaiseksi pikaiseksi rykäisyksi. Ihan viihdyttävää luettavaa, mutta en pahemmin sitoutunut henkilöhahmojen (edes Venlan) elämään tai hänen vaiheidensa jännittämiseen. Jokin taika (joka esimerkiksi löytyy Anneli Kivelän Katajamäki-sarjasta) jäi uupumaan.

Huono tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut vaan virkistävää luettavaa mielen piristykseksi kun ulkona Tuuli (-myrsky) tuivertaa ja sadepisarat peittävät näkyvyyden ikkunasta.

(Luku)päiväkirja : hiihtolomaa sairastuvalla

Tiistai 18.2.2020 

Mitäpä tässä sanoisi. Töissä kärvistelyä ja kotona sairastupaa kuopuksen aloittaessa hiihtolomansa komeasti kuumeflunssalla. Onneksi ei ollut mitään sen kummempia suunnitelmia lomaksi. Itsekin olen vapaalla vain torstaina ja perjantaina. Tarkoituksena tehdä kotihommia ja jatkaa poikien huoneiden järjestelyä.

Lukeminen on mennyt vähän äänikirjoiksi eli Toton kanssa kuunnellaan Kiepaus-romaania. Se on jännä. Muuten pompin parin kirjan välillä. Cozy ghost mystery-genren edustajaa Better Dead, jossa majataloa pitävä nuori leski saa riesakseen juuri kuolleen uskottoman aviomiehen, joka tarvitsee apua päästäkseen taivaaseen... ihan hupaisia. Vähän toisenlaista genreä edustaa sitten Merete Mazzarellan vanhuuteen ja vanhenemiseen liittyviä tekstejä sisältäl Aurinkokissan vuosi.  Viimeiset pari päivää olen selvästi kallistunut enemmän tuonne viihteen puolelle... Pieni piristys onkin paikallaan tämän myrskyisen ja märän sään keskellä.

Ai niin, on minulla yksi dekkarikin luvussa ekirjana nimittäin Alex Michaelidesin Hiljainen potilas. Olen mielestäni lukenut siitä kaikenlaista hehkutusta, mutta toistaiseksi en ole oikein innostunut ja olen sentään jo puolivälissä. Onhan tuo sujuva ja ihan mielenkiintoinen, mutta ei varsinaisesti koukuta ainakaan vielä. Saa nähdä, saanko tämän viikon aikana vielä loppuun.


Torstai 20.2.2020

Eka lomapäivä! Eli nyt on sitten aikaa viedä itseni ja kuopus lääkäriin - Huokaus. Emme näytä pääsevän tästä flunssasta millään eroon. Onneksi sentään isommat pojat ovat suurin piirtein terveitä ja isäntäkin alkaa taas olemaan ok. Vain minä ja Toto olemme jääneet jumiin. No, jos saataisiin lääkäristä sellaiset tropit, että tauti saa lopullisen häädön.

Harmittaa myös se, kun olin jo niin kivasti päässyt alkuun "uudessa elämässä" eli säännöllisen liikunnan harrastamisessa. Sekin on nyt tyssännyt ihan kokonaan pariksi viikoksi.

Lukeminen tietysti etenee, mutta sekin ehkä eniten äänikirjoinoa. Olen kuunnellut ex-miehen haamujuttuja ja Toton kanssa Kiepaus etenee. Eilen illalla tosin kävi niinpäin, että Toto nukahti viimeisen kuuntelemamme luvun aikana. Enkä  minä huomannut ennen kuin tajusin luvun loputtua sängystä kuuluvan enää tasaista tuhinaa ja flunssan aiheutamaa vienoa kuorsausta. Lienee pakko kelata luku alkuun, sillä kyseessä on yksi kirjan suurimmista käännekohdista. Lähestymme loppua.


Lauantai 22.2.2020

Ei vieläkään yhtään kuvaa. Ulkona on masentavaakin masentavampi tuulinen sadekeli, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Kaiken flunssan ja saamattoman turtumuksen keskellä olen lukenut pääasiassa kevyitä ja hauskoja kirjoja. Kuten nyt vaikka Pamela Kopflerin Better Dead kummitusdekkaria, jonka sain loppuun, ja heti perään aloitin seuraavan osan Downright Dead... Samoin kaivoin Kobon syövereistä eläkeläisrouvan seikkailuja Cornwallissa eli Carola Dunnin Manna from Hades. Molemmat sarjat ovat juuri sopivaa eskapismia tähän mielentilaan.

Toton kanssakin siirryttiin sarjan toiseen osaan eli Kiepauksen jälkeen alkoi Kaipaus.

Ihan pelkäksi viihteeksi ei sentään ole mennyt sillä aloitin myös Edward St Aubunin jatkon Loistava tulevaisuus -romaanille eli Toivoa sopii. Tarina eikä kirjoitustapa eivät ole kumpikaan varsinaisesti viihdettä, mutta on noissa sellainen jotenkin jännä, vähän sarkastinen keveys... sellainen oudosti englantilainen.

Ai niin, sen verran sain aikaiseksi, että kävin salilla pyörähtämässä eilen. Olisikohan sitä kuitenkin elämä voittamassa taas ?

Sunnuntai 23.2.2020

Sain kuin sainkin tuohon kuvan aikaiseksi. Siinä on sämpylöitä niin kuin suurin piirtein joka sunnuntaiaamu. Juuresta leivon taikinan lauantaina ja pyöräytän sämpylöiksi sunnuntai-aamuna. Luksusta, josta tulee hyvä mieli.

Hyvän mielen sai aikaan myös tänään taivaalla pilkahdellut aurinko. Valon voima on ihmeellinen. Melkein tunsin flunssan jäänteidenkin katoavan päiväkävelyllä (tosin kurkku on taas tukossa näin illalla, mutta oli siinä hetkellinen tunne mahdollisuudesta...)

Lukenutkin olen, vaikken ihan samaa tahtia kuin lauantaina. Silloin seikkailin Cornwallissa Manna from Hades -kirjan parissa. Ihan mahtavan rentouttavaa. Nyt on menossa jo sarjan toinen osa eli A Colourful Death. Siinä taiteilija saa tikarin selkäänsä ja punaisen mustekylvyn päälleen. Noissa kirjoissa muuten shown vie pieni valkoinen koira Teazle. Se on henkilöhahmo siinä missä emäntänsäkin, eikä toista voisi kuvitella ilman toista.

Sen lisäksi ollaan sitten kuunnteltu Kaipausta Toton kanssa. Ei ihan yllä ekan osan tasolle, mutta näyttää kelpaavan hyvin kuunneltavaksi kuitenkin ja se taitaa olla pääasia. Kirjaa on myös jäljellä sen verran, että ehtii vielä hyvinkin petraamaan.

Huomenna taas töihin pitkän viikonlopun jälkeen. Tauko teki hyvää, vaikka olikin lyhyenlainen. Sitä paitsi, nyt mennään valoa kohti!

p.s. olen ihan unohtanut hehkuttaa Voice of Finlandin käynnissä olevaa kautta. Ihan huikeat vibat valmentajien välillä ja menee välillä sellaiseksi runoiluksi, että menee päät sekaisin sohvallakin. Mahtavaa! 



Viikolla loppuun luetut

Alex Michaelides: Hiljainen potilas 
Tämä oli pienoinen pettymys. Jotenkin tuli sellainen olo, että samanlaista on tullut luettua turhan paljon ennenkin. Ei varsinaisesti mitään vikaa, mutta suuri käännekään ei oikein tuntunut yllätykseltä. Tarina kuitenkin eteni sujuvasti ja oli ihan kiinnostava. 

Vuokko Hurme: Kiepaus 
Huimaa-trilogian ensimmäinen osa on kiehtova ja osin vähän pelottavakin kuvaus maailmasta, jossa painovoima on kiepsahtanut nurinpäin. Lenna asuu perheensä kanssa Kardumin nurinperin olevassa kaupungissa, kunnes tilanne pahenee ja on tehtävä jotain. Tykkäsimme molemmat Toton kanssa. Jännittävä loppu sopi hyvin iltapäivän ajanvietteeksi. Seuraavaksi sitten osa 2 eli Kaipaus. 

Pamela Kopfler: Better Dead
Tämä osoittautui kummitus - cozy mysteryksi paremmasta päästä. Toki välillä ärsyynnyin päähenkilön lievään aivottomuuteen ja tapaan joutua hankaluuksiin ihan vain, koska sotkeutuu kaikkeen, mutta kaikkiaan varsin viihdyttävä. Itse asiassa niinkin viihdyttävä, että hyppäsin heti perään seuraavaan osaan. 

Carola Dunn: Manna from Hades 
Cozy Mystery Cornwallista. Just sellainen sopivasti kiemurainen, ei liian jännä, hauskakin. Rentoutti viikonloppuna juuri niin kuin pitää. 

An Angel at My Table

Luin muutama vuosi sitten Riitta Jalosen huikean romaanin Kirkkaus. Vaikuttava lukukokemus sai kiinnostumaan myös romaanin aiheesta eli kumman ja järkyttävänkin elämäntarinan omaavasta uusiseelantilaisesta kirjailijasta.

 Janet Frame on kirjoittanut romaaneja, mutta myös oman elämäkertansa, joka odotti Kobossa lukuvuoroaan hävyttömän kauan. Nyt oli sen aika, vaikka lukeminen ottikin koville. Harva kirja pääsee ihon alle ja aiheuttaa miltei fyysisesti pahan olon. Ehkä olisi pitänyt odottaa kesän aurinkoa. Tämän "talven" synkkä sadekeli heijasti liikaa varsinkin kirjan alkupuolen tunnelmia. En yhtään ihmettele, että Riitta Jalonen on jäänyt tarinaan niin kiinni, että hänen piti kirjoittaa se ulos omaksi romaaniversiokseen.

Janet Frame: An Angel at My Table 
Oma ostos Kobosta 

Janet Framen kirjoitustavassa on jotain maagista. Ei hänen lapsuutensa ollut sen rankempaa kuin monessa muussakin tarinassa. Sanon tämän mitenkään vähättelemättä ja lähinnä siksi, että kirjallisuudessa on kuvattu paljonkin vanhempien (tahatonta) julmuutta, köyhyyden rajoituksia ja sairautta ja kuolemaa perhepiirissä. Jotenkin vain An Angel at My Table oli ahdistavaa luettavaa. Ehkä kyse on siitä, miten Frame kuvaa olleensa kuitenkin tavallaan onnellinen, kaikesta huolimatta, mutta pinnan alla väreilee jotain...

Nuoruuden aikana kuvaus muuttuu melkein pelottavaksi. Arka nuori nainen piiloutuu skitsofrenia-oireiden taakse ollakseen "joku", kuten ihailemansa taiteilijat - eikä kukaan kyseenalaista diagnoosia tai edes vaivaudu tutkimaan kunnolla. Tilanne etenee niin pitkälle, että Janet Frame pelastuu lobotomia-leikkaukselta vain saadessaan oikealla ajoituksella palkinnon esikoisromaanistaan.

Sairaalavuosien jälkeen sopeutuminen "terveiden" maailmaan ei ole helppoa. Kirjailija lähtee matkalle maailman toiselle puolelle oppiakseen selviytymään. Tässä kohtaa lukeminen helpottui. Vaikeudet, hankaluudet ja ikävät tilanteet tasapainottuvat ystävällisyyden, pärjäämisen ja ennen kaikkea vapaudentunteen kanssa. Lukija melkein tavoittaa saman euforisen tunteen kuin Janet Frame kirjoittaessaan ilman rajoituksia - ja hänen on pakko kirjoittaa. Sanat, kieli ja kirjat ovat kirjaimellisesti hänen pelastuksena ja elämänsä. Kirja on myös kuvaus ulkopuolisuudesta ja siitä, miten erilaisuuden ja irrallisuuden voi kääntää voimakseen. Se vain pitää osata ensin itse ymmärtää ja hyväksyä.

Miksi ihmeessä An Angel at My Table pääsee niin vahvasti ihon alle? Tarina on omanlaisensa ja sen käänteet kiinnostavia, mutta en usko koukun perustuvan juoneen. Luullakseni minuun vetosi kirjoitustapa. Janet Frame kertoo tarinansa toteavasti, dramatisoimatta, tarkalla analyyttisellä silmällä. Näin vain tapahtui. Näin tunsin. Näin tein. Sitten kävi näin. Kirjaa lukiessa on koko ajan tunne totuudesta. 

Kyse onkin yhdestä totuudesta, nimittäin Janet Framen. Joku toinen voi tulkita eri tavalla, mutta tässä kirjassa tämä on totuus. Sitä paitsi, Frame osaa kirjoittaa. Kieli on kaunissa, rytmi vie mukanaan. Kaiken kaikkiaan yksi parhaimmista lukemistani elämäkerroista ikina.

En ole nähnyt elämäkertaan perustuvaa Jane Campionin elokuvaa Enkelin kosketus. Ehkä se pitäisi vielä katsoa.

3 uutta lempparia

Muutaman viime vuoden aikana on ruokapöytäämme ilmaantunut jokunen uusi lemppari, jotka näyttävät toistuvan säännöllisesti. Ei liene yllätys, että yleisen trendin mukaisesti painotus on kasviksissa.

Jos ihan totta puhutaan, niin nämä taitavat olla niitä harvoja (ainoita?) reseptejä, joissa olen onnistunut käyttämään nyt niin suosittuja "lihakorvikkeita" niin, että ne ovat kelvanneet syöjille. Suurin osa kokeiluista kun on valitettavasi päätynyt yksimieliseen "ei jatkoon"-tuomioon. Esimerkiksi Nyhtökaura vain vilahti ruokapöydässämme, samoin kävi Mifulle ja viime aikoina suositulle Boltsit-palloille. Beanit härkissuikaleet odottavat vielä lopullista tuomiotaan. 

Tässä nyt kuitenkin kolme tuotetta ja reseptiä, jotka näköjään ovat jääneet vakkarilistalle.

1) Ihan ekaksi 

Ensimmäisenä mainittakoon vuoden alun Maku-lehdestä bongattu Hanna Hurtan resepti Palak Paneer kaurasta (kuva ylinnä). Siinä Yosa Kaurapalat on hyödynnetty lämpimän mausteisen pinaatticurryn kanssa. Tämä on osoittautunut perheessä varsinkin minun suosikikseni ja herätti huomiota myös toimistolla lounasaikaan... Vaikka ohje on minulle varsin uusi, sitä on tehty jo pariinkin kertaan ja tullaan varmasti tekemään vielä uudelleen.

Ohje: 
2 pkt kaurapalaa
öljyä
1 sipuli hienonnettuna
4-5 valkosipulinkynttä (pitää olla reilusti makua!)
2rkl inkiväärimurskaa purkista (tai raastettuna, lisäsin tätäkin alkuperäiseen ohjeeseen nähden)
3tl garam masala -maustesekoitusta
iso kourallinen cashewpänkinöitä
2 pienta pakettia pakastepinaattia
2dl vettä
2,5dl kookoskermaa
1tl suolaa, mustapippuria myllystä
1 lime
(1 tuore chili silputtuna)

Hienonna ensin sipuli ja valkosipuli ja ota muutkin ainekset viereen valmiiksi.

Kuutioi kaurapalat ja ruskista öljyssä pannulla. Siirrä sivuun.
Kuumenna öljyä pannulla ja kuullota sipuli. Lisää valkosipuli, inkivääri ja garam masala ja kuullota vielä hetki. Lisää pähkinät, pinaatti ja vesi. Kuumenna ja keitä, kunnes pinaatti on sulanut. Lisää kookoskerma ja soseuta. Itse kaadan blenderiin ja annan surrata tasaiseksi, mutta onnistunee myös sauvasekoittimella.

Kaada kastike takaisin pannuun ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada sekaan kaurapalat ja kuumenna.

Tarjoile riisin kera, viimeistele korianterilla, ja halutessasi chilillä ja purista päälle limelohkojen mehua.

2) Toinen vakkari 

Jalotofun savustettu versio on löytänyt tiensä ruokapöytäämme ja sitä on tarjolla säännöllisesti. Varsinkin Totolle maistuvat pannulla paahdetut tofupalat ihan sellaisenaan, isommille yleensä sivelen päälle vielä korealaista Gochujang-chilitahnaa,johon on sekoitettu silkka seesamiöljyä. Herkkua vaikka salaatissa.

Useimmiten tätä kuitenkin näköjään tulee tehtyä Samassa liemessä-kirjasta bongatun ja muunnellut kastikkeen kera omassa versiossani Poke-kulhosta kasviksilla.

Käyttämäni Poke-ohjeen olenkin jo blogiin kirjoittanut ja sen löydät täältä.
Toisaalta tofu maistuu meillä myös kaura-uunivuoan lisukkeena, kuten täällä.

3) Trendin huipulla

Pakkohan sitä on myös seurata somen tähtireseptejä ja viime aikoinahan Liemessä blogin Jenni on aloittanut useammankin villityksen. Meillä suurimman suosion on saanut Härkis-lasagne, johon minulla tuli jonkinlainen himo. Tein sitä useamman viikon putkeen - kunnes lapset jo alkoivat vähän esittämään vastalauseita.

Luulen minua houkuttaneen herkullisen maun lisäksi myös reseptin helppous. Tämä ei vaadi ihan niin montaa vaihetta kuin tavallinen lasagne ja onnistuu myös illalla töiden jälkeen.
Resepti löytyy Liemessä-blogista eli täältä.

Millaisia suosikkeja teillä muilla on 

ilmaantunut vakkarilistalle viime aikoina?

Tämän tädin ennakkoluulot saivat kyytiä

Kaikkea sitä suoratoistopalvelun käyttöönotto teettääkin. En ikinä olisi kuvitellut kuuntelevani jonkun nuoren tubettajan kirjoja, mutta arvatkaapa, mitkä kirjat Toto valitsi iltakuunteluun ihan ensimmäiseksi ? No tietysti Miklun kirjat!

Miklu: Paras kirja ikinä ja Kaikkien aikojen kirja 

Nextory 

Myönnän. Olin epäluuloinen - taisinpa vähän huokaillakin ja kysyä, eikö nyt tosiaan voitaisi aloittaa jotain muuta kirjaa. Onneksi poika piti päänsä. 

Onneksi siksi, että sain huomata epäluulojen helposti estävän ihan mukavia lukukokemuksia. En näköjään tähän ikään mennessä ole vielä oppinut, että luulo ei ole tiedon väärtti, eikä tubettaja teksteissään niin pöhkö kuin keski-ikäinen täti-ihminen voisi kuvitella. Tämä opetus lienee hyvä pitää mielessä muillakin elämänalueilla. 

En minä ehkä silti nyt lähde Mikluakaan varsinaisesti seuraamaan, mutta kirjat olivat ihan positiivinen yllätys. 

Kuuntelimme molemmat teokset, mutta kun Nextoryssa on myös ekirja-mahdollisuus (tosin vain toisesta Miklun kirjasta), niin Toto katseli vielä kuvat tabletilta. Miklun omat piirrokset ja kännykkäkuvat nimittäin ovat aika iso osa lukukokemusta ja niihin viitattiin säännöllisesti myös äänikirjassa. Ei tainnut Miklu niissä kohdissa varsinaisesti "lukea" kirjaa, mutta tämäntyyppisessä teoksessa eivät hänen välihuomautuksensa häirinneet - vaikka hän avoimesti kehottikin hankkimaan myös painetun kirjan äänikirjan lisäksi. Nuorimies selvästi on ymmärtänyt markkinoinnin merkityksen. 

Sisällöstä sitten... Miklu osoittautui  varsin tervehenkiseksi ja fiksuksi nuoreksi, jonka ajatukset kestävät hyvinkin myös äidin kuuntelun. Itse asiassa ihmettelin vähän opettavaisen tyylin uppoamista kuopukseen - "älä katso koko ajan kännykkää" , "muista nukkua tarpeeksi", "lue kirjoja", "syö tervellisesti" jne... Mitä ilmeisimmin viestin lähteellä on suuri merkitys. Minulta nuo samat ohjeet saavat vastaansa lähinnä silmien pyöritystä ja tuhahtelua, Miklun sanomana näkyi nyökyttelyä. Myönnän tappioni auliisti. Ohjeet, kun olivat kuin suoraan äidin käsikirjasta. 

Oli kirjoissa tietysti sitten tubettajamaisia, vähän överihauskaksi vedettyjä osioita, joille myönnän minäkin vähintään hymähtäneeni. Tyyli oli puhekielistä, eikä varsinaisesti "kirjallista" - varsinkin äänikirjassa tuli sellainen olo, että kuunteli videota ilman kuvaa... eikä se tässä kohtaa häirinnyt yhtään. Taidan edelleen olla niin tyytyväinen noihin hyviin elämänohjeisiin, jotka toivottavasti  jäävät myös kuopuksen mieleen, että pienet juonelliset epätarkkuudet (lue: ei juonta ollenkaan ja aika hötöä tarinaa kaikkiaan), eivät saa minua edes rypistämään otsaani. 

Ihan turhaan minä asiasta kiukuttelisinkin, sillä ei näitä ole kirjoitettu suuriksi kirjallisiksi klassikoiksi, vaan nuorten seuraajien fanikirjoiksi (ja elämänohjeiksi). Sitä en sitten tiedä, pitäisikö Miklun itsensä huolestua siitä, että saa ohjeilleen näin varauksettoman hyväksynnän tällaiselta täti-ihmiseltä... Minä kuitenkin suosittelen lämpimästi näitä kirjoja niiden kohderyhmälle ja varsinkin ehkä niille nuorille, jotka muuten eivät koskisi kirjaan pitkällä tikullakaan. Ehkä Miklun esimerkki saisi sitten seuraavaksi tarttumaan vielä muihinkin opuksiin. 

(Luku)päiväkirja: takaisin ihmisten kirjoihin ja tansseja

Tiistai 11.2.2020

Ei se vieläkään ohi ole, mutta voiton puolella mennään. Flunssa nimittäin. Huomenna ajattelin lähteä jo pois kotoa ja toimiston suuntaan. Tosin niin kuvittelin tekeväni tänäkin aamuna. Saa nähdä, miten käy.

Sen verran kävin ulkona, että ajoimme esikoisen kanssa hakemaan vuokrafrakin vanhojentansseja varten. Tuli hassu olo. Ei toki frakista, vaan ajatuksesta, että minulla on vanhojentanssi-ikäinen poika.

Kuuntelussa on olleet Tyttö, joka eli kahdesti ja kirjana olen lukenut Janet Framen An Angel at My Table Kyllä, edelleen... se on aika pitkä, eikä etene kamalan nopeasti. Tosin tunnelma on muuttunut hivenen toiveikkaammaksi, eikä kirjan lukemisesta tule enää niin paha mieli.

Myönnän, aloitin myös uuden kirjan. Merete Mazzarellan Aurinkokissan vuosi - pitäähän sitä nyt Nextory koeaikaa hyödyntää... Sitä paitsi, Tyttö, joka eli kahdesti lähestyy loppurytinöitä. Ollaan siinä kohtaa, kun kaikki hyvikset joutuvat vaikeuksiin... tai siis, niin kai se kaava yleensä menee ja siksi minulla taas vähän tökkii.

Niin, ja onhan meillä Toton kanssa vielä kesken Miklun Kaikkien aikojen kirja. Tosin tuntuu kuopus vähän kyllästyneen. Onkohan siinä vähän liiankin opettavainen sävy ?

Sunnuntai 16.2.2020 

Onpas ollut hiljainen viikko. Blogissa siis. Muuten on menty vahdilla se, mitä on jaksettu. Ja luettukin kaikenlaista.

Perjantai oli vanhojentanssipäivä. Tuli jotenkin hassu ole katsellessani frakkipukuista esikoista. Vasta siinä kohtaa iski tietoisuuteen se tosiasia, että syksyllä minulla on täysi-ikäinen poika. Huimaa ja vähän pelottavaa samaan aikaan.

Nuoret olivat tanssiessaan juuri niin herttaisia kuin pitääkin. Lienee todellinen klisee kuvata heitä kaiken uuden kynnyksellä oleviksi, selvästi vähän jännityksellä tulevaisuuteen katsoviksi. En tiedä vaikuttaako klisee katseeseen vai onko klisee syntynyt oikeasti kaikilla vanhemmilla toistuvasta tunteesta, mutta tuolta se näytti.

Viikonlopun keli onkin sitten ollut järkyttävän kamala. Sadetta, tuulta ja pari astetta lämmintä. Nenä tukossa, kurkku uudelleen kipeänä, olen suosiolla jämähtänyt sohvannurkkaan kirjojen pariin. Erityisen miellyttäväksi jämähtämisen teki se, että saimme viimeinkin (10kk tilauksen jälkeen!) oikeat sohvanpäälliset. Vaati tosin analyyttistä katsantoa ja avaruusnäköä, jotta päälliset saatiin paikoilleen. En alkuun ajatellut sohvatyynyjen olevan niin montaa kokoa, mutta kyseessä oli varsinainen palapeli.

Viikolla olen saanut loppuun peräti neljä kirjaa, joista kolme viikonlopun aikana.

David Lagercrantz: Tyttö, joka eli kahdesti 
Millenium-sarjan "loppuratkaisu". Olihan tuo tyylipuhdas päätösosa sarjalle. Kaksi juonikuvioita eteni toisiinsa liittyen, mutta silti lopulta melko erillisinä. Kun Tukholman kadulle kuolee kerjäläinen Mikael Blomqvistin puhelinnumero taskussaan, lähtee liikkeelle tarina, joka vie Mount Everestille ja vakoilun ytimeen. Samaan aikaan Lisbeth ja Camilla kiertävät toisiaan etsien. 

Miklu: Kaikkien aikojen kirja 
Tubettajan elämäntapaohjeita nuorille seuraajille. Ihan hyviä ohjeita, mutta edelleen ihmettelen, miten tuollainen opettavainen sävy voi mennä läpi meidän kuopukselle, jonka auktoriteettiallergia jo tokaluokkalaisena aiheuttaa haasteita. Ehkä se tosiaankin vaan riippuu siitä, kuka sanoo. 

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla 
Burnoutista toipunut Venla muuttaa eron jälkeen lasten kanssa vanhaan kouluun. Suunnitelmissa on blogi ja pientä majatalotoimintaa. Kirjasta löytyy niin mukavia kuin karseita naapureita, ällöjä ja komeita miehiä ja hivenen kiiltokuvamainen kuva uuden bisneksen aloittamisen iloista. On kiva lukea herttaista kuvausta. Ei kai rentoutusviihteen niin realistista kai tarvitse ollakaan ? 

Janet Frame: An Angel at My Table 
Kun Janet pääsi tarinassaan pois lapsuuden ja nuoruuden "kahleista" ja myös mielisairaalan ovet avautuivat, pystyin minäkin nauttimaan tarinasta eri tavalla. Jostain syystä alkuosa ahdisti, mutta kirjailijanalun seikkailut Euroopassa, Lontoossa, Ibizalla, Pariisissa, olivat lähinnä mielenkiintoisia. En tiedä, miksi alku oli niin vaikeaa. Ehkä siksi, että koko lapsuutensa ja nuoruutensa Janet oli tavallaan muiden armoilla, mutta reisussa hän löysi oman tahtonsa ja myös vapauden tehdä itseään koskevat päätökset. 
Voi olla, että oma pahin painajaiseni olisi menettää oma päätösvaltani. 

Nextory News

Liekö tuo nyt enää mikään uutinen, että kirjabloggaaja kirjautuu ekirjojen ja äänikirjojen suoratoistopalvelun asiakkaaksi? Minulle kyseessä on kuitenkin suurempi askel kuin voisi äkkiseltään kuvitella.

Siirrynkö nyt kirjojen lukijasta kirjojen "kuluttajaksi"?

Suoratoistopalvelun ideana on käyttöoikeus. En enää saa kirjoja omakseni, vaan minulla on vain oikeus lukea niitä - niin kauan kuin maksan kuukausittaisen laskuni. Siinä on vissi ero. Tämä hyppy tuntuu minusta vaikeammalta kuin aikoinaan digitaalisen kirjamuodon käyttöönotto perinteisen paperisen käyttöliittymän lisäksi.

Olen perustellut yksittäisten kirjojen ostoani mm. sillä, etten muka lue niin montaa kirjaa kuukaudessa, että niiden hinnalla kattaisi kuukausimaksun verran kulua. Hui hai! Aleostokseni olivat loppuvuonna sitä luokkaa, että niillä olisi melkein kattanut puoli vuotta suoratoistoa. Tosin en myöskään ole kaikkia ostamiani kirjoja vielä(kään) lukenut ja aikaa kulunee ylikin tuon puolen vuoden.

Miksi sitten suoratoisto? Miksi juuri nyt? Eivätkö nuo ostamani kirjat riitä ?

Itse asiassa eivät taida riittää

"Äiti tää, jooko ?" 

Syy ei varsinaisesti ole minussa vaan perheen krantuimmassa lukijassa. Meiltä loppuivat iltasatuäänikirjat kesken, eikä äidin valikoimista enää riittänyt uutta aloitettavaksi. Siispä kokeilemme, olisiko laajemmasta listasta nuorelle kirjahyppelijälle apua. Löytyisikö sieltä edes jotain mielenkiintoista ? (Löytyi ainakin alkuun, siitä lisää myöhemmin).

Osittain vaikutteena oli Nextoryn mielenkiintoinen Museokortti-tarjous, jolla sai peräti 45 päivää kokeiluaikaa. Tilauksen jatkuminen tulee meillä riippumaan todennäköisesti siitä, joko olemme käyneet läpi kaiken kiinnostavan iltakuuntelutarjonnan, vai vieläkö löytyy uutta.

Raporttia seuraa.


Jälkisanat
Samalla kärvistelen lievän huonon omatunnon kanssa. Kirjailijoille kuulemma napsahtaa ekirjoista ja äänikirjoista suoratoistopalveluilta huonommat osuudet kuin muista kirjoista. Ei hyvä. Toivottavasti asia korjaantuu. Sen sentään tein, että peruin äänikirjalainani kirjastosta - lainauspalkkioita kun ei digiformaateista kirjailijoille kuulemma makseta laisinkaan. Epäkohta, jolle ei oikein keksi perusteita.

(Luku)päiväkirja: Flunssaa ja uusia aluevaltauksia

3.2.2020 Maanantai 

Se on jo helmikuu. Toimistolta lähtiessä puoli viiden maissa oli vielä valoisaa. Toivoa on.

Salamavaras etenee, vaikka tänään Toto jäikin katsomaan Netflixistä löytynyttä Totoroa. Kohta mennään kuitenkin kuuntelemaan. Vähän kuuntelin myös Tyttö, joka eli kahdesti -dekkaria.

Minun iltani on mennyt ruokaa laittaessa ja pakatessa. Jännä, miten kauan saa aikaa kulumaan vaateihmettelyyn, vaikka matkaa kestää vain yhden yön yli ja kohdekin on peräti niin eksoottinen kuin Espoon Korpilampi... Työmatka siis, mutta hankaluus tuleekin vissiin juuri kohteen erilaisuudesta. Pitäisi keksiä jotain työvaatteen tapaista, mutta ei virallista ja pitäisi pystyä piipahtamaan ulkonakin. Ei ihan helppo yhtälö tällaiselle, jolla on tasan toimistovaatteita ja sitten piharönttöitä.

Uimapuvunkin jouduin ostamaan. Itse asiassa ostin kaksi. Funky Lady pelasti taas pulasta, sillä siellä oli näin talviaikaankin oikein kunnon uimapukuvalikoima. Tykästyin "hamemalliseen" kokouimapukuun, joten sellainen piti sitten saada. Toisen ostin perusmallisen. Lantionseudun peittävä helma oli oikeastaan yllättävänkin lohdullinen ajatus.

Jäi oikein mietityttämään, miksi peittävyys tuntui niin kivalta. Eikös näinä kehopositiivisuuden aikoina pitäisi mennä reippaasti reidet löllyen ja ryntäät heiluen? En taida olla vielä ihan niin vapautunut kuin trendi edellyttäisi, ainakaan työporukassa. Enkä minä kuitenkaan taida olla sen kummallisempi kuin mitä melkein viisikymppinen, kolmen lapsen istumatyötä tekevä äiti yleisesti on. Pitää vissiin kuitenkin työstää omaa kehonkuvaa, tai vaihtoehtoisesti ruveta vielä aktiivisemmaksi uudella kuntosalilla.

En myöskään ilmoittautunut lenkkioptioon, lampeen ajattelin käydä kastautumassa, jos kantti kestää.

Keskiviikko 5.2.2020

Kotona taas. Uimaan en sitten mennytkään. Sisällä istutun päivän päätteeksi tuntui siltä, että happea olisi saatava. Siispä lähdinkin kävelylle, kun sain pari työkaveria seuraksi. Oli hieno keli. Pikkupakkanen ja kirkas kuunvalo. Hyvin saattoi ei-valaistua polkuakin kulkea pelkässä luonnonvalossa. Olisin halunnut kuvan, mutta eihän tuo puhelin tietenkään sellaiseen pysty.

Sattuneesta syystä lukeminen jäi vähäiseksi. Vain muutaman sivun verran An Angel at My Table -kirjaa ja sitten unen saamiseksi vartti How to Eat-kuuntelua... tosin ei varsinaista kuuntelua tainnut kestää muutamaa minuuttia kauempaa, kunnes nukahdin.

Tänään illalla jatkui Salamavaras eilispäivän tauon jälkeen. On se jännä.

Kuva ei ole eiliseltä, kun emme tosiaan ulos ehtineet ennen pimeää. Samantyyliseltä päivä näytti kuitenkin. Tänään oli taas maa musta, mutta onneksi vielä valoisaa kotiin tullessa.

Lauantai 8.2.2020 

En ole lukenut, vähän kuunnellut äänikirjana Sherlock Holmesia ja Lisbeth Salanderia.

Ei mulla muuta.


Sunnuntai 9.2.2020

Pikku hiljaa noustaan sängyn pohjalta. Vuosiin ei minulla ole ollut tällaista flunssaa. Kuumetta ei tietysti nytkään, kun se ei näköjään nouse kovemmassakaan taudissa.

Äänikirjat ovat olleet pääasiallisena huvitteena. Salamavaras kuunneltiin Toton kanssa oikein loppuun saakka. Lisäksi luin vähän aika Janet Framen An Angel at My Table.

Huomenna pitänee tehdä jotain töiden tapaista, mutta luulisin etäpäivän olevan vielä paikallaan. Pääsee helposti lepäilemään, jollei kunto kestäkään.

Mitä ilmeisimmin tässä ollaan menossa kuitenkin parempaan suuntaan. Kuten Isäntä pojille tuossa juuri mainitsi: "Äitinne kunnon tietää siitä, kuuluuko näppäimistön napsutus blogia kirjoitettaessa..."

EDIT illalla vielä
Oli ihan pakko palata vielä lisäämään päivän myöhemmät seikkailut. Latasin nimittäin Nextoryn kokeiluajan (Museokortilla 45pv!!!), jotta saisimme Toton kanssa uuden kirjan kuunneltavaksi. Arvatkaapa, minkä kirjan hän valitsi ? No tietysti Miklun Paras kirja ikinä...  Jep, arvaatte, että vähän arvelutti.

Pakko kuitenkin sanoa, että kuopuksen valintaan kannatti sopeutua. Eihän tuo mikään varsinainen kirjallisuuden klassikko ole, mutta ainakin se paransi mielikuvaani nuorisotubettajista. Ihan järkeviä ajatuksiahan siinä ilmaistiin ja välillä tätiäkin nauratti. Nyt kuunnellaan sitten jo sitä seuraavaa eli Kaikkien aikojen kirja. Eli uusia aluevaltauksia tässä sunnuntai-illan viihteeksi.

(Myönnän kuitenkin olevani helpottunut siitä, että noita on toistaiseksi julkaistu vasta kaksi...)


Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Rick Riordan : Salamavaras 
Kuuntelin tämän jo toisen kerran. Edellisellä kierroksella Toto oli liian pieni eikä isompia kiinnostanut. Nyt vei tarina kuopuksen mukanaan ja onhan se jännä. Joka luvussa on ainakin jonkinlaisia hirviöitä ja kreikkalainen mytologia herää eloon. Tosin taisi äiti kuunnella vähän eri tavalla kuin 8v, jonka käsitys länsimaisen sivistyksen perustasta lienee vielä melkoisen hataralla pohjalla. 

Arthur Conan Doyle: A Case of Identity 
Pientä huijauksen makua, kun laitan tämän luetuksi kirjaksi, kun kyseessä on kuitenkin kokoelma. Stephen Fryn lukemana Holmesit heräävät eloon ja ovathan ne upeita jo ihan itsessäänkin. 

Miklu: Paras kirja ikinä 
Kyllä, kirja on puhekielistä jutustelua ja höpötystä ja välillä ihan aivotonta hölötystä, mutta selvästi Miklu tuntee vastuunsa esikuvana ja puheissa on itse asiassa monessa kohtaa järkeä. Sitä en sitten tiedä, pitäisikö nuoren tubettajan huolestua keski-ikäisen täti-ihmisen hyväksyvästä kommentista... menee katu-uskottavuus. 

Mitä yhteistä on Olavi Paavolaisella ja Agatha Raisinilla ?

Vuoden 2015 lukumaratoneväät jäivät mieleen

Keksiikö joku ?

No, minun kohdallani nuo kaksi yhdistyvät lukutilanteen myötä.  Toisinaan käy niin, että kirjaa tulee lukeneeksi erityisen sopivassa paikassa. Silloin mieleen jää muistijälki, joka palautuu paikalle tai samaan kirjaan palatessa. Toisinaan muistikuvan laukaisee pelkästään kirjan nimi.

Molempia otsikossa mainittuja olen lukenut viimeisilläni synnytystä odottaessani. Muistan kirjat aina, kun joku puhuu äitiysloman alusta - tai päinvastoin,

Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä vie  minut aina helteiseen kesään 2004, kun elefantin kokoisena lepäsin sohvalla kuumuutta paossa ja koitin lukemalla saada ajan kulumaan.

M.C.Beatonin Agatha Raisin -sarjaa puolestaan luin kuopuksen syntymän aikoihin. Silloin Dublinissa asustellut siskoni lähetti pokkareita postissa ensin mahansa kanssa kärvistelleen isosiskonsa huvitukseksi ja sitten vähän myöhemmin tuomaan piristystä vaipparumban keskelle. Kummasti nuo keski-ikäisen naisihmisen murhaselvityksistä kertovat cozy mysteryt auttoivat keräämään kärsivällisyyttä ja piristivät.

Sama koskee ruokaa. Jos sattuu napostelemaan vaikuttavan kirjan äärellä, voivat porkkanapalat viedä romanttiseen loppusuudelmaan tai makrillipatee lukumaratonille, niin kuin minulle kävi... Siksi kannattaa olla tarkkana lukuherkkujen suhteen.

En nyt kuitenkaan ajatellut listata suositeltavia lukupaloja sen paremmin syötävien osalta kuin kirjoissakaan, kunhan listasin pari omaa mieleenjäänyttä kirjamuistoa.

Mielelläni kuulisin lisää teiltä muita.

Millaisia kirjamuistoja eli kirjojen lukemiseen

 liittyviä mielleyhtymiä teille on syntynyt ?

Näitä voisi jossain kohtaa kerätä listalle enemmänkin ja vielä palaan myös minä Mordoriin...

Loukkupoika koukuttaa

Lukeminen on kaikkiaan jäänyt viime aikoina pienten äänikirjakuuntelupätkien varaan. Syyksi voi mainita niitä perinteisiä, kuten kiireen, väsymyksen, keskittymiskyvyn puutteen, mutta kummasti mikään noista ei vaikuta, kun käsiin osuu tarpeeksi vetävä kirja.

Perjantaina oli ihan pakko lukea loppuun Loukkupojan tarina (tai siis sarjan eka osa), vaikka silmäluomet lupsivat ja kello kävi puoltayötä. Se on aina hyvä merkki kirjan kohdalla.

Kuva: Otava (Kansi:Sami Saramäki)

Nonna Wasiljeff : Loukkupoika 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Parasta kirjassa on miljöö, vaikka tarkemmin ajateltuna sitä ei edes varsinaisesti kuvata. Fragmenteista ja Aaronin matkareitistä vain syntyy mielenkiintoinen kuva maailmasta, jossa erilaisuutta ei suvaita vaan se suljetaan Loukkuun. Vain tietynlainen luonto selviää tiettyjen piirien jäsenten hallussa.

Aaron on asunut Loukussa koko ikänsä. Vartijat, Tomut ja toisen tason pelko ovat hänellä arkea, samoin kuin Loukussa elävät ystävät. Sitten eräänä päivänä kaikki muuttuu ja Aaron pakenee.

Pidin tarinasta. Siinä oli mielenkiintoisia käänteitä, mutta ennen kaikkea monitahoisia henkilöhahmoja, jotka eivät aina ole yksiselitteisesti hyviä tai pahoja. Paon organisoinut Taikuri, Loukkuun suljetut kapinalliset veljekset, sirkuksen väki ja pelottavat nuoret naiset, kaikista löytyy monia puolia, eikä petos aina ole pahuuden seurausta. Kauemmin blogia lukeneet tietävät minun kyllästyvän nopeasti, jos hahmoista ei löydy särmää, mutta tässä kirjassa turhanpäiväinen siloittelu oli unohdettu. Jopa Aaronin äiti osoittautuu varsin ristiriitaiseksi hahmoksi. Oikeastaan vain Aaron itse on melko tasainen, ainakin toistaiseksi. Toinen osa on ilmestynyt, joten se pitänee hankkia myös luettavaksi ja katsoa, mihin suuntaan Aaron kehittyy.

Aika ei käynyt pitkäksi myöskään juonen käänteiden suhteen. Tahti ei ollut varsinaisesti hengästyttävä, mutta yllätyksiä, uusia tuttavuuksia ja paikkoja riitti sopivasti pitämään yllä mielenkiintoa.

Tuntuu, että viime aikoina on julkaistu enemmän ja enemmän mielenkiintoista suomalaista scifi-fantasia-dystopia -romaaneja (tai -sarjoja). Hyvä juttu. Pitää nimittäin tätäkin tarjota myös Totollekin luettavaksi jossain vaiheessa. Ehkä kohta 9v saisi tarinasta jo hyvin irti. Ei tämän ainakaan Harry Potterit jo lukeneelle luulisi olevan liian pelottava.

(Luku)päiväkirja : Pitkää päivää ja päänsärkyä

Keskiviikko: 29.1.2020

Tämä viikko alkoi sitten aika tarkkaan työn parissa. Sekä maanantai että tiistai menivät työn, työillallisen ja vielä työn parissa. Mitä nyt käytiin yhdessä välissä Toton kanssa kuulemassa oikein virallisesti, että hän on ihan yhtä eksentrinen ja jääräpää kuin muukin perhe. En minä sitä varten kyllä olisi tarvinnut niitä kaikkia kyselylomakkeita, mutta ehkä on hyvä kertoa asia koulullekin ihan ammattilaisten toimesta.

Päänsärkyä on ollut paitsi parina päivänä ihan fyysisesti, myös auton vuoksi. Viime viikolla hajosi rengas, joten nyt ollaan kyselty tarjouksia eri paikoista ja uudet renkaat pitäisi laittaa mahdollisimman nopeasti. Kunhan "joku" ehtisi asian hoitamaan kaikilta muilta kiireiltä. Asioilla on taipumusta kasaantua, mutta senhän me kaikki tietysti tiedämme jo ennestään.

Minä alan vahvasti kallistumaan sille kannalle, että tämä auto pitänee pistää kiertoon melko nopeasti. Vaikkei (onneksi) isompi moottoriremppa nyt näytäkään uhasta huolimatta olevan edessä, ei sitä kai pidä kohtaloa uhmata liiaksi (?).

Sitä paitsi, olisi oikeasti mielenkiintoista kokeilla, onnistuisiko elämä ilman autoa. Nyt on kaikenlaisia palveluja ja lapsetkin osaavat jo kulkea julkisilla. Toki pitäisi muuttaa joitakin käytäntöjä - isommat ruokaostokset nettitoimituksina, isännän kuntosalin paikkaa pitäisi ehkä harkita uudelleen (itse käyn hyvien  yhteyksien päässä) ja aikaa työmatkaan pitäisi varata enemmän, mutta ehkä tuo olisi toteutettavissa. Varsinkin kesä saattaisi olla otollista aikaa tuolle kokeilulle.

Mitä luulette ? Onnistuisiko? Vinkkejä ? 

Kirjoissa on menty aika pahasti äänikirjojen puolella. Pikkuisen olen kuunnellut Lagercrantzin Tyttö, joka eli kahdesti, mutta päänsärky äityi välillä niin pahaksi, ettei kuuntelustakaan tullut mitään. Toinen kuunneltu on Salamavaras - sitä Toto kuuntelisi iltaisin vaikka koko kirjan kerrallaan. Onhan se jännä tarina.

Lisäksi minulla on tunnustus tehtävänäni. En onnistunut pitämään itse itselleni asettamaa rajoitusta ja sorruin ostamaan 1 kirjan Elisa Kirjan alesta. Vajaat 6 euroa saivat minut kliksuttelemaan itselleni viime aikoina jonkin verran hypetetyn dekkarin Hiljainen potilas. Minun piti lukea vähintään 10 Elisa Kirjasta ostettua kirjaa ennen seuraavaa ostosta. Pääsin kuuteen... parempi sekin kai kuin ei mitään.


Torstai 30.1.2020 

Ihan jumi päivä sekä töissä että lukemisten suhteen. Mikään ei edennyt ja väsytti ihan sikana. Eilen illalla pojat saivat uudet patjat ja varsinkin kuopuksen kohdalla pelkälsin, että keikahtaa parvisängyn reunan yli aiempaa korkeamman patjan vuoksi. Aamulla kello neljä heräsin kolahdukseen. Sitä en vieläkään tiedä, mistä kolahdus tuli, mutta pojat ainakin vetelivät sikeitä kukin petissään. Äiti ei sitten enää nukkunut ollenkaan.

Vähän sentään kuuntelin Nigellaa (How to eat) kotitoimistolounasta syödessäni. Siis ihan oikeasti, hänen bliniannostelunsa on 6 (!) bliniä per nuppi. Minä jaksan juuri ja juuri yhden. Pannu on kuulemma juuri tuollainen 10cm halkaisijaltaa, mutta ehkä blinit ovat ohuempia. En tiedä. Sen tiedän, että tuon aterian jälkeen ei enää jää nälkä kenellekään.


Perjantai 31.1.2020

Luojan kiitos on perjantai. Vähän on mennyt väsyneeksi touhuksi täällä.

Osittain väsyttää siksi, että jäin eilen illalla koukkuun Loukkupoika-romaaniin ja luin melkein puoleenyöhön. Aamulla oli sen verran aikainen nousu, että pikkuisen tuntuu näin illalla. Tosin raskaaseen oloon vaikuttaa osaltaan myös sortuminen Burger Kingin tarjontaan...

Onneksi tänään ei tarvitsekaan enää varsinaisesti tehdä mitään. Taidan vaan istahtaa telkkarin eteen miettimään, katsonko tänä vuonna The Voice of Finlandia.

Kiitoksia myös autottomuuteen liittyvistä kommenteista. Vielä ei ole tehty päätöstä, mutta renkaat on tilattu. Ehkä tosiaan kesän korvalla olisi aika kokeilla.


Sunnuntai 2.2.2020

Onpas tuossa päivämäärässä kakkosia.

Viikonloppu on taas jo sunnuntai-illassa. Käytiin poikien kanssa moikkaamassa mummia ja pappaa Turussa, joten lukeminen jäi aikalailla äännikirjoihin. Autossa ajaessa kuuntelin Tyttö, joka kuoli kahdesti ja Toton kanssa edettiin muutama luku Salamavarasta.

Yhden kirjan sain perjantaina loppuunkin. Loukkupoika koukutti niin, että se piti lukea loppuun saakka The Voice of Finlandin jälkeen. Tuli myöhäinen ilta.

Tänään palasin taas Janet Framen pariin ja jatkoin An Angel at My Table -elämäkertaa. Ei mahda mitään, tämä kirja jostain syystä saa minut alamaihin. Ehkä kyseessä on se, miten luonnollisesti ja toteavasti Janet Frame kirjoittaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan ja niitä aikoja leimanneista haasteista, toiveista, iloista ja suruista. Ne ajat eivät selvästi olleet hänelle helppoja, mutta se ei selitä reaktiotani. Ehkä tekstistä huokuva jonkinlaineen ulkopuolisuus, kaiken ohi meneminen vaikuttaa - tai sitten se, että tiedän Framen tulevaisuudesta.
En tiedä, pitänee lukea lisää, vaikka toisaalta en pidäkään lukemisen jälkeisestä olotilastani. Miten ihmeessä minusta on tullut näin herkkä ?



Tällä viikolla loppuun luettuja : 

Nonna Wasiljeff : Loukkupoika 
Pääsi vähän yllättämään, koukutti. Mielenkiintoinen eli tykkäsin.