Vuoden 2017 parhaiten mieleen jääneet kirjat

Vuosi 2017 oli mielenkiintoinen, mutta monella tavalla rankka. Varsinkin työrintamalla väsymys alkoi loppuvuodesta painaa tosissaan ja se näkyi muunmuassa siinä, että muisti pätki pahemman kerran. Välillä tiesin lukeneeni, mutta seuraavana päivänä tuskin saatoin nimetä kirjaa, saati kertoa sen juonesta jotain. Toki osansa saattoi olla myös mielentyhjennyksenä ja rentoutuksena toimineille viihdepläjäyksille, joita ei ole tarkoituskaan niin muistella jälkikäteen.

Onneksi olen kuitenkin tunnollinen listaaja ja Excelistä löytyvät kaikki vuoden aikana lukemani opukset. Ovat ne Goodreadsissakin, niiltä osin kuin sieltä löytyvät. Ihan kaikkia ei palvelun listoilta saa ruksattua.

Statistiikkasummeeraus on vielä(kin) kesken, mutta tässä joka kuukaudelta, syystä tai toisesta mieleenpainuneita kirjoja. Kaikkiaan luin 2017 peräti 120 kirjaa (keittokirjat mukaanluettuina).

Tammikuu 

Ilkka Remes : Kiirastuli 
No joo - tämä kirja jäi kyllä mieleeni vähän muista syistä kuin teoksen kirjallisista ansioista, vaikka tietysti ajankohtaista tiedon vääristämisen tematiikkaa siitä löytyikin. Remes aloitti Suomi100-juhlavuoden Kirjojen Suomi - projektin ja sain kunnian olla yksi ensimmäisestä opuksesta kirjoittneista kirjabloggaajista. Toisena opuksena minulla oli Kirjojen Suomi-projektissa Kalle Päätalon Hyvästi Iijoki maaliskuussa.


Helmikuu 

Kari Hukkila: Tuhat ja yksi 
Tähän kirjaan olen tainnut viitata vuoden aikana useamminkin. Tarina itsessään toimi minulle lähinnä sidosaineena kontekstikuvaukselle. Pakolaisuus, ulkopuolisuus ja kaiken toistuminen ajasta ja paikasta toiseen jäivät lähtemättömästi mieleeni. Ehkä siksi, että nykyajan tapahtumat ja -ismit muistuttavat pelottavasti historiassa tuhoa aiheuttaneita sisaraatteitaan.
Jos tässä listataan mieleen jääneitä, jollain tavalla minuun vaikuttaneita kirjoja, on Tuhat ja yksi listan ykkönen.


Maaliskuu 

Maaliskuussa osui kohdalleni kolmen vahvan naiskirjailijan suora. Heidän teoksensa ovat erilaisia, mutta kaikki omalla tavallaan lukemisen ja muistamisen arvoisia.

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa 
Sodanjälkeiseen Suomeen sijoittuvat tarina avioliitosta, rakkaudesta, vakoilusta ja ennen kaikkea ruoasta ei ole liian raskasta luettavaa, mutta kuitenkin tarpeeksi omanlaisensa pitääkseen mielenkiinnon yllä lukiessa ja aiheuttaakseen pieniä oivalluksia viimeisen sivun jälkeenkin.

Milja Kaunisto: Corpus - kuolema ja kurtisaani 
Ranskan vallankumous kuohuu runsaana ja aistillisena Milja Kauniston Purppuragiljotiini-sarjan toisessa osassa. Vaikka tarina itsessään välillä hieman puuduttikin toistuvine bordellikuvauksineen, on Kaunistolla aivan oma tapansa kuvata historian aikakausia. Mielenkiinnolla odotan sarjan kolmatta osaa, joka ilmestyy helmikuussa.

Riitta Jalonen: Kirkkaus 
Janet Frame oli uusiseelantilainen kirjailija, joka vietti vuosikausia mielisairaalassa väärän diagnoosin perusteella ja pelastui lobotomialta vain kirjoittamansa romaanin ansiosta. Janet Frame kirjoitti itsekin elämästään ja minulla odottaa hänen omaelämäkertansa Kobossa vuoroaan. Jalonen lähti tutkimaan erikoista elämänkaarta fiktion keinoin. Hänen kirjansa vie mukanaan mielen syövereihin, joista pinnalle pääseminen on tuskan takana ja välillä tuntuu mahdottomalta. Vaikuttavaa luettavaa, joka jää pitkäksi aikaa ajatuksiin kummittelemaan.

Huhtikuu 

Heidi Köngäs: Hertta 
Naiskirjailijoiden vahva edustus jatkui huhtikuussakin. Hertta Kuusisen elämään perustuva romaani oli äänikirjana vaikuttava kokemus, joka sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että kaikkien pitäisi lukea kirjoja. Fiktiivinen kertomus historian henkilöistä saa näkemään heidät eri tavalla kuin perinteinen dokumentaarinen historiankirjoitus. Tapahtumien ja kuvien sijasta, joutuu kohtaamaan ihmisen tunteineen, ajatuksineen, kaikkine ristiriitoineen. Monet omatkin näkemykset ja kuvitelmat voivat sillä matkalla muuttua.


Toukokuu 

Aila Meriluoto: Mekko meni taululle 
Taas äänikirja, tällä kertaa kirjailijan itsensä tekemä kuvaus omasta lapsuudestaan. Seela Sella lukemassa aikansa boheemin ja omalla tavallaan kapinallisen runoilijan tekstiä. Ei ihme, että työmatkakin tuntuivat vähemmän raskailta.


Kesäkuu 

Veera Vaahtera: Rakkautta vahingossa 
Huomaa, että kevät ja alkukesä olivat yhtä lentokoneissa ja takseissa istumista. Äänikirjat ovat nimittäin oiva apu väsyneiden aivojen ja silmien rentouttamiseen. Tätäkin viihdyttävää romantiikkapläjäystä muistan kuunnelleeni Kööpenhaminan ruuhkassa matkalla lentokentälle. Yli tunnun köröttely poikkeuksellisen tukkoisessa liikenteessa ei häirinnyt yhtään.
Muutenkin Veera Vaahteran kirja on raikas tuttavuus. Miehiä toki pohjoisen erämaahan muuttavan Pihlan ympärillä pyörii melkein rasitteeksi saakka ja omat mutkansa matkaa tuo tulossa oleva lapsikin, mutta minä viihdyin ja huomasin välillä nauravani ääneen.


Heinäkuu 

Claes Anderson: Hiljaiseloa Meilahdessa 
Kesän lukumaratonilla tuli Andersonin kirja luettua vähän turhankin nopeasti. Lempeä kuvaus vanhuuden vaikutuksista ja Oton vähän ärtyisistäkin ajatuksista olisi ansainnut paremman keskittymisen. Silti kirja jäi ajatuksiin elämään pitkäksi aikaa. Ehkä omakin vuosien karttuminen saa jo miettimään, mitä vielä on edessä ja Claes Anderson osaa kuvata vanhenemista samaan aikaan raadollisesti ja lohdullisesti.


Elokuu 

Anni Kytömäki : Kivitasku 
Vuoden ehdottomaan parhaimmistoon kuuluva kirja jäi melkein bloggaamatta. En oikein meinannut osata sanoa siitä mitään - muuta kuin, että se on aivan mahtava. Historiallisten romaanien aatelistoa kaikkein jaloimmassa muodossa.


Erkka Mykkä toim. : Jatkuu! - fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista
Tämä ansaitsee tulla mainituksi ihan vain mahtavan idean vuoksi. Otetaan joukko kirjailijoita ja annetaan kullekin klassikko pohjaksi novellille. Lopputuloksena on joukko hilpeitä, koskettavia ja ennen kaikkea oivaltavia tarinoita. Klassikoiden juonet jatkuvat tai muuntuvat ihan vain viitteeksi tai tunnelmaksi. Tämä kirja kestänee aikaa siinä missä alkuperäisteoksetkin.

Syyskuu 

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä 
Suosikkikirjailijani suosikkiteos osoittautui juuri niin oivaltavaksi ja kiemurtelevaksi kuin voi toivoa. Yhtenä päivänä voivat yhdistyä sukupolvet ja vuodet toisiinsa eikä muistiin ole luottamista - Varokaa vääriä kissoja!


Lokakuu 

Kjell Westö: Kangastus 38 
Tämä kirja jää mieleeni ihan vain senkin vuoksi, että se on ensimmäinen Westön kirja, josta voin sanoa oikeasti pitäneeni. Vuoteen 38 sijoittuva tutkielma historian vaikutuksesta ihmiseen on herättelevä ja ehdottoman ajankohtainen. Vielä en ole ehtinyt Kansallisteatteriin katsomaan kirjan pohjalta tehtyä näytelmää, mutta vielä (kai) ehtii. Claes Thunen ja rouva Wiikin välinen jännite lienee näyttämölläkin kireä ja vaikuttava kaiken ympärillä kohisevan historian keskellä.

Marraskuu 

Heikki Valkama : Pallokala ja Heikki Valkama/Miika Pölkki: Sushikirja 
Erikseen nämä kirjat eivät kai jäisi niin vahvasti mieleen, mutta yhdessä ne ovat enemmän kuin osiensa summa. Samaan aikaan sushin historiaa ja nykyaikaa yhdistettynä dekkariin, jossa japanilaisella ruoalla ja erityisesti pallokalasta tehdyllä sushillaon suuri rooli, on erittäin toimiva kombinaatio. Mielenkiintoinen kokemus.


Joulukuu 

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja setä Tonton 
Olemma kuopuksen kanssa kuunnelleet Uppo-Nalleja pitkin syksyä äänikirjoina. Kuusivuotias on tykännyt ainakin yhtä paljon kuin äitinsä. Hieman höpsähtänyt nalle, Reetta ja laulava lintukoira uppoavat taas uuteen sukupolveen. Setä Tontonin luokse Ranskaan tehty visiitti jäänee äidin mieleen siksi, että siitä oikeasti löytyy monta Ranskanmatkoilta tuttua juttua ja kuopuksellekin mukavaa kuunneltavaa tulevan kesän reissua ajatellen.


Siinä siis vuoden 2017 saldoa minun osaltani. Mitäs kirjoja teillä jäi mieleen lukulistalta ?
Vielä leikitään vähän statistiikalla, mutta sitten kyllä suunnataan nenä taas eteenpäin ja lähdetään ihmettelemään, mitä vuosi 2018 tuokaan tullessaan.