Meidän lähirannalla ei ole viime aikoina pahemmin uitu |
Kirjan nimen pitäisi olla sellainen, että siitä käy ilmi vähintäänkin tyylilaji - siis onko kyseessä kepeä, itsetietoinen, surullinen vai muuten vakavasti otettava kirja. Parhaimmillaan kirjan nimi viittaa sen sanomaan tai dekkarissa jopa ratkaisuun. Pahinta on, jos kirjan nimi antaa ymmärtää yhtä ja sisältö onkin sitten jotain ihan muuta. Takakansiteksteihin en alunperinkään varsinaisesti luota, mutta kirjan nimen pitää pysyä ruodussa.
Viime aikoina vastaani ei ole tullut varsinaisesti valehtelevia kirjannimiä, mutta yhteen kirjasarjaan pääsin hitusen pettymään. Kirjojen nimet herättivät huomioni, mutta sisältö ei sitten ihan kyennyt vastaamaan nimien antamaan lupaukseen hauskasta ja nokkelasta juonesta.
Sarah Fox: The Crêpes of Wrath ja For whom the Bread Rolls
Yep, kyllähän minä jo nimistä sen tiesin, että joku kuolee eli dekkarista on kyse. Ensimmäisessä osassa Marley on saapunut auttamaan serkkuaan pannarikuppilan pitämisessä tämän ollessa sairaalassa toipumassa. Sitten serkku kuitenkin murhataan ja Marley päättää itsekin ryhtyä selvittämään murhaajaa, varsinkin kun yksi kuppilan tarjoilijoista näyttää päätyvän pääepäillyksi.
Pienessä merenrantakaupungissa tietysti riittää mukavia ja vähemmän mukavia ihmisiä ja murhaajaksi paljastuu epätodennäköinen kandidaatti, jännittävän takaa-ajon päätteeksi. Lopussa Marley on kahden vaiheilla - jäädäkö pittoreskiin lomakaupunkiin pitämään kuppilaa vai lähteäkö takaisin suureen kaupunkiin. Päätökseen ei vähiten vaikuta paikallinen lapsuudenihastus Brett...
Toisessa osassa sitten tarina etenee - tietysti Marley jäi idylliseen kaupunkiin. Idylli tosin saa pieniä säröjä, kun taas tapahtuu murha. Tällä kertaa Marley joutuu itse epäilyksenalaiseksi, joten totta kai hänen pitää ryhtyä myös tutkimaan mahdollisia epäiltyjä. Samaan aikaan joku heittää jätteitä seudun kauniisen luontoon ja kaupungissa kuohuu.
Jep, keyvttä ja kuplivaa eli noin periaatteessa varsin mukava asetelma "Cozy Mystery" -tyyppiselle dekkarille. Ei siinä mitään, niitä on hauska lukea. Ensimmäinen osa olikin sellainen helposti nieltävä ja rentouttava murhatarina, vaikka toki Marley välillä pikkuisen naiivisti tutkimuksiaan suorittaakin. Syy kirjasarjan jumahtamiseen ennen kolmen osan etappia löytyy toisesta osasta.
Toista osaa lukiessani mietin välillä luenko matkailumainosta vai dekkaria. Marley kun ihailee asuinpaikkaansa vähän turhankin innokkaasti, ja käy uimassa kuvankauniilla rannalla joka päivä työpäivän päätteeksi, ja rakastaa kävellä kuppilaan nauttien upeasta rantamaisemasta ja sen puhtaasta luonnosta luonnosta, ja tutustuu mukaviin ihmisiin,shoppailee hauskoissa ja niin edelleen.. joko mainitsin sen mahtavan hiekkarannan ? Ihan oikeasti. Joka luvussa käytiin uimassa ainakin kerran eivätkä kirjan luvut ole mitenkään kamalan pitkiä.
Jos pitää päiväkohtaisen ohjelman kuvaksesta lounaineen ja uintiretkineen, on tämä sopivaa luettavaa. Mikäli puolestaan haluaa napakkaa murhajuonen kehittelyä, ei tämä ole kaikkein suositeltavin sarja luettavaksi.
Voi tietysti olla, että kirjan nimien perusteella odotin vähän enemmän kieli poskella kirjoitusta ja pientä väännöstä klassisesta dekkarikuviosta. Ihan sellaiseen ei tämä nyt yltänyt eikä itse asiassa tainnut edes yrittää.
Minulle kannella ole niin väliä, mutta tosiaan nimen pitää olla jollain tavalla kiinnostava.
VastaaPoistaMukavaa tiistaita sinulle Minna ❤️
Nimiellä on suuri vaikutus :-) Siitä on kiva arvailla myös sisältöä.
PoistaMukavaa loppuviikkoa!
Mukavaa pohdiskelua kirjan kannesta/nimestä. Minulle kannella on aina ollut iso merkitys, mietin lainaisinko tämän kirjan kirjastosta kannen perusteella. Kyllä luonnollisesti myös nimi vaikuttaa. Lainasin tänään kirjastosta Äärimmäisen onnen ministeriön, jolla tuntuu olevan omituinen nimi, tai ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, kun en ole vielä kirjaa lukenut.
VastaaPoistaKiitos :-) Se on kumma, miten nimi luo odotuksia ja tietysti kansikin. Toiset valitsevat kirjansa pelkän kannen perusteella.
PoistaÄärimmäisen onnen ministeriö onkin nimenä mielenkiintoinen. Itsekään en ole sitä vielä lukenut, ehkä pitäisi.
Upea kuva! Tuolla rannalla voisi vaan istuksia (jos tarkenee, heh) ja ajatella. Minun silmäni tarttuvat kuvaan ensin, sitten tekstiin. Mutta en lainaa kirjaa pelkän kannen - vaikka olisi kuinka upea - perusteella, vaan luen myös takatekstin. Ja tietty kirjan nimen. Ja selailen. Sitten vasta päätän lähteekö kirja mukaan. Kirjastosta lähtee herkemmin kuin kaupasta.
VastaaPoistaLuen muuten tällä hetkellä kirjaa, jossa on niin kaunis kansi että sitä pitää säännöllisin väliajoin tuijotella :D
Vähän voisi tulla viileä olo... :-)
PoistaHmm... nyt tulin uteliaaksi tuosta kauniskantisesta kirjasta... (??)
Hauskan intertekstuaaliset nimet noilla dekkareilla! Harmi sitten, että sisältö ei vastannut odotuksia.
VastaaPoistaKirjan nimellä on kyllä merkitystä, se voi kiinnittää huomion ja tosiaan ohjaa vahvasti mielikuvia kirjan tyylistä. Monesti mietityttää muuten käännöskirjoissa, miksi on valittu sellainen nimi, joka ei liity kirjan alkuperäiseen nimeen ollenkaan (en keksi tähän nyt parempaa esimerkkiä kuin Sadie Jonesin Kotiinpaluu, alkup. nimi The Outcast).
Jep, nimet minua houkuttivat, mutta odotus oli sitten tietysti korkealla hauskojen nimien takia.
PoistaJa kyllä, pahinta on silloin, kun nimi ei sitten loppujen lopuksi oikein tunnu edes liittyvän kirjaan.
Nimi vaikuttaa. Esim. jos kirjan nimi on Matkalla kotiin, se tuskin herättää kiinnostusta. Ensimmäiseksi vaan tulee mieleen että montakohan tuon nimistä meillä onkaan kirjaston kokoelmassa. Lastenkirjoissa on ihana nimivapaus - joskus suoranainen nimianarkia, samaa uskallusta kaipaan aikuisten romaaneihin.
VastaaPoistaSamannimisiä kirjoja on yllättävän paljona - sen huomaa siitä, kun yrittää etsiä Goodreadsista jotain eikä ihan muista tarkkaa nimeä. Välillä listat ovat tosi pitkiä.
PoistaJoskus olen alkanut lukemaankin kirjaa ja huomannut vasta jossain kohtaa sen olevankin jokin ihan muu teos kuin kuvittelin...