Loppiaisena joulu loppuu

Vielä viimeinen kuva kera joulukuusen sillä loppiaisena se kuuluisi riisua. Tietäjät ovat saapuneet lahjoineen ja arki jo kurkistelee kulman takana. Ei meillä kyllä kai koskaan ole kuusta saatu pois vielä loppiaisena - nuuttina vasta.

Loman loppua kärvistellessä voi vilkaista lukulistan etenemistä ja uskollisuutta. Arvannette lopputuloksen. Hyppelin taas sinne tänne ja vaikka kirjoja olenkin lukenut loppuun, ei keskeneräisten lista ole lyhentynyt. Yhden kohdalla sentään seurasin suunnitelmaa. Komisario Palmun erehdys oli juuri niin viihdyttävä ja rentouttava kuin ajattelinkin, lomalukemiston aatelia.

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys 
Oma ostos Elisa Kirjan alesta 

Bruno Rygseck on löytynyt kuolleena kylpyhuoneestaan ja epäiltyjen joukkoon kuuluvat perinteisistä dekkarihahmoista niin köyhtyneet sukulaissisarukset, vamppimainen vaimo kuin ikääntynyt vanhapiikatätikin. Vallan mainio soppa saadaan aikaiseksi, kun vielä lisätään kadonnut käsikirjoitus ja sitä etsivä kirjailija, eikä unohtaa sovi tietenkään myös kaunista nuorta naista. Niin, ja sitten on epäilyttävä hovimestari...

Keskeneräisten kirjojen joukossa minulla on tällä hetkellä myös Agatha Christien murhasuunnitelmat, jossa listattiin heti alkuun kahdenkin dekkarikirjalliuuden alkuaikojen kirjoittajan merkitsemiä kultaisia sääntöjä. Myös Waltari lienee sääntönsä lukenut, sillä aika tyylipuhtaasti hän välttää karikoita ylenmääräisistä salakäytävistä, yliluonnollisuuden käyttämisestä rikoksen selittelyyn tai salapoliisin ystävän liiallisesta älykkyydestä.

Rygseckin suvun kiemuroista ja murhaan liittyvistä yksityiskohdista kertoo Palmun nuorempi kollega, joka tosiaankin on vähintäänkin yhtä ulalla kuin lukija. Näin on sääntöjen mukaan tarkoituskin, sillä miksi muuten oikein kaikkea pitäisi selittää ja pohtia niin, että lukijakin saa tietoonsa kaikki mahdolliset yksityskohdat?

Hahmona Palmu on älykäs, mutta pikkuisen sivistymätön ja käytökseltään hiomaton. Helsingin hienostopiireissä tapahtuvat tutkimukset saavat komisarion välillä tuskastumaan erilaisten sääntöjen viidakossa, kun niitä kuitenkin tunnutaan rikottavan puolihuolimattomasti kulissien takana. Hänen metodinsa eivät edusta perinteistä poliisityötä, vaan muutaman kirjallisen kollegansa tapaan hän ratkaisee rikoksia päättelyn ja aivosolujensa avulla jalkatyön sijaan. Kirjan nimen mukaisesti hän kuitenkin myös välillä erehtyy, ainakin siinä, miten tarkasti seuraa alaistensa toimia.

Teki hyvää kuunnella lempeän rauhallisesti etenevää dekkaria, jossa väkivalta on minimissään, mutta pahuus voimissaan. Hyvä tietysti voittaa lopussa, ja murhaaja jää kiinni, mutta sitä ennen on kaikenlaisia kiemuroita ja välillä vähän hymyilyttävääkin dialogia ja herttaista romantiikkaa. Ihan niin kuin Christietkin, Waltarin dekkarit ovat viihdyttäviä ja mieltärauhoittavia kuvauksia ajasta, jota ei enää ole. Pientä nostalgiaakin siis on lupa tuntea kuuntelun lomassa, vaikka toki itsekin olen jo myöhemmiltä vuosikymmeniltä.

Äänikirjan lukee Lars Svedberg ja jo pelkästään sen takia kannattaa valita kuulokkeet lukemisen sijaan. Hän on vaan niin kertakaikkisen hyvä ja erityisesti hänen lukutyylinsä sopii juuri dekkareihin - oli kyseessä sitten Agatha Christie tai Mika Waltari.