2.4.2017

Les oeufs mimosas en couleurs


Ranskassa lienee yksi perinteinen alkuruoka yli muiden. Sitä ovat syöneet ihan kaikki ranskalaiset jossain vaiheessa elämäänsä. Yleensä tätä herkkua syödään pääsiäisen nurkilla, mutta kelpaa se pöytään muinakin vuodenaikoina.

Kevääseen annos liittyy sekä nimeltään että aineksiltaan. Nimensä tämä alkuruoka nimittäin saa kukkivan mimosan keltaisia terttuja muistuttavasta keltuaisesta ja majoneesista sekoitetusta massasta, joka palautetaan kovaksi keitetyn kananmunan kuoppaan. Yksinkertaista ja hyvää. Pääsäiseen taas... No, siinä on kananmunia!

Vietin eilen syntymäpäivääni, joten isäntä pisti sen kunniaksi sunnuntaibrunssilla väriä pöytään. Luonnollisesti punajuurella ja kurkumalla värjätyt kananmunat ovat näyttävä herkku. Sipulinkuorillakin muistan kanamunia värjätyn kotonani jo aikoinaan (tosin enemmänkin kuorineen kuin itse munaa).

Mitäs muita värjäyskeinoja teillä on käytössä? 


Les oeufs mimosas en couleurs 

Keitä kananmunat koviksi kahdessa kattilassa. Laita toiseen muutama punajuuren pala (tai kuoret) kiehumaan munien seuraksi ja mausta toisen keitinvesi reilusti kurkumalla.

Nostele kananmunat pois ja kuori ne. Siivilöi vesi kattiloista kahteen kulhoon ja lorauta kumpaankin tilkka etikkaa. Nostele kuoritut munat kulhoihin ja anna niiden jäähtyä vedessä pari tuntia. Kuivaa ne talouspaperilla tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä hellästi taputellen.

Leikkaa munat pitkittäin kahtia ja koukkaa keltuaiset erilliseen kulhoon lusikalla. Muussaa ne ja sekoita joukkoon 1/3 majoneesia (tai maun mukaan), ripaus suolaa ja pippuria sekä silputtua ruohosipulia.

Asettele puolikkaat tarjoilulautaselle ja täytä kuopat majoneesi-keltuaissekoituksella. Tarjoile salaatin kera sellaisenaan tai esim. kylmäsavulohen kanssa.

14 kommenttia:

  1. Paljon onnea! :) Oi että mitkä värit! Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Nämä olivatkin aika "herkullisen" värisiä ja ihan luonnontuotteilla.

      Poista
  2. Myöhästyneet onnittelut! Kauniin värisiä herkkuja.

    VastaaPoista
  3. Upean värisiä herkkupaloja! Mä teen vastaavat usein niin, että sekoitan keltuaiseen ranskankermaa ja vähän sinappia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin tykkään melkein enemmän sinappiversiolla, kun siinä on vähän enemmän ytyä. Tällä kertaa olivat tällaisia täyteläisiä täydentämään pöydän muita juttuja :-)

      Poista
  4. Onnittelut hiirenkolosta!

    Ranskan naapurissa asuessani näihin on tottunut ja tullut tehtyä itsekin ympäri vuoden eri tilanteissa....väriteemaa vaihdellen.
    Koska nyt sain kimmokkeen postauksestasi, niin linkitän tämän omaan postaukseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kuulostaapa mielenkiintoiselta. Pitää tulla kurkkimaan :)

      Poista
  5. Minäkin olen värjännyt vain niitä munankuoria mitä ihmeellisimmillä variaatioilla. Näilllä saa aika kivasti väriä pääsiäispöytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja ovat yleensä aika yksinkertaisia valmistaa :-)

      Poista
  6. En ole koskaan värjäillyt edes munankuoria, selvästi on nyt aukko sivistyksessä. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollenkaan liian myöhäistä :-) Pääsiäinenkin on juuri tulossa.

      Poista