Carole Owens : The Lost Days of Agatha Christie
HelMet/Overdrive - lainana
Lukumaraton oli ja meni, samoin juhannuksen vapaapäivät. Minulla mitä ilmeisemmin jäivät "kirjat päälle" sillä tulin lukeneeksi viikonloppuna vielä normaaliakin ahkerammin. Osansa tietysti taisi olla kylmällä ja vähän sateisellakin säällä, joka sai viettämään illat sisätiloissa.
Nykyään minulla on aina vähintään yksi kesken oleva äänikirja puhelimessa. Niin tietysti nytkin. Tällä kertaa kyseessä oli The Lost Days of Agatha Christie, joka pyrkii kuvaamaan nimensä mukaisesti dekkarikuningattaren elämään perustuvia tapahtumia.
Dekkarikuningatar Agatha Christiellä nimittäin oli omassa elämässään tarinoidensa veroinen mysteeri. Hän katosi 11 päiväksi ennen kuin suuren mediakohun ja etsintäoperaation päätteeksi hänet löydettiin hotellista väärällä nimellä kirjautuneena. Virallinen syys katoamiselle oli muistinmenetys. Mehukas juttu siis on kyseessä.
Carole Owensin kirjassa seurataan iäkkään psykoanalystin tarinaa siitä, miten hän paransi kirjailijaa jo 20 vuotta vaivanneen muistinmenetyksen yhdessä iltapäivässä. Tarinassa analyysi alkaa alusta, eli lapsuudesta ja sieltä kuljetaan vähitellen traumaattiseen katoamiseen ja sen syihin. Pääsemme tutustumaan pienen Agathan painajaisiin ja niiden syihin, nuoren neidon elämänmuutoksiin sekä vanhemman rouvan ajatuksiin kaikesta tapahtuneesta. Samat kaavat toistuvat tapahtumissa kerta toisensa jälkeen.
Minä en ole mikään psykoanalyysin tuntija tai edes sen kummemmin siitä kiinnostunut, joten olen aika jäävi arvioimaan kirjan psykologista asiantuntijuutta. Näin kyökkipsykologian perusteella todettakoon, että kyllähän sitä itsestäänkin tietää toistavansa tiettyjä malleja, toimivansa aina samalla tavalla, jollei satu jostain syystä huomaamaan ja sitten tietoisesti muuttamaan käyttäytymistään. Silti tarina ei oikein kuulosta uskottavalta. Voisiko ihmisen mieli tosiaankin toimia noin ? En tiedä. Toisaalta, kyseessä onkin fiktiivinen kertomus.
Kirja sisältää paljon dialogia ja sopii siksi hyvin nimenomaan äänikirjaksi. Sitä kuunteli ihan mielellään, mutta onneksi se ei ollut yhtään pidempi. Jo nyt tietynlainen toisto alkoi välillä käydä vähän puuduttavaksi ja pieni henkilömäärä (käytännössä 2) vähän rajoitti tarinan vaihtelua.
Kaikkiaan kirjasta voinee sanoa, että se on ihan ok tuttavuus näissä kuuluisien kirjailijoiden ja kirjojen ympärille syntyneessä "sivukirjallisuudessa". Mielenkiintoiset ihmiset ovat mielenkiintoisia myös fiktiivisten tarinoiden aiheina - tosin välillä pieni kyynikko sisälläni pohdiskelee, onko näissä useimmiten kyseessä puhtaasti kaupalliseen hyötyyn perustuva yritys vai aidosta mielenkiinnosta syntynyt halu kirjoittaa ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti