21.1.2014

Ruokaisa viime vuosi eli porkkanakakku, spiromat, nyhtöpossu, perunalumi, nakkipasta, luomubroileri, sinappikana, omenachutney,...



.... cashewkana,  kesäkurpitsa pannulta, siideriperunat, naurispasta, pellillinen makeaa, itämainen nuudelisalaatti, sitruunapiirakka, kermaviilirinkilät, chermoula-kana...

Kirjoista ja elämästä blogin ulkopuolella tuli jo kirjoitettua kahdessakin eri taustapeilikirjoituksessa. Liekö sitten loppuvuoden kokkausjumi vaikuttanut, mutta ruokapuoli unohtui kokonaan. Vielä ehtii, eikös vaan ? Tammikuuhan on vuoden alkua. Viime vuonna olikin kaikenlaista. 

Kapineita ja puheenaiheita

Vuosi 2013 oli tässä blogissa sarjojen aikaa, niin myös ruoasta puhuttaessa. Kuukauden kapinetta ihmeteltiin alkuvuodesta, useimmiten Chez Mariuksen tiskillä. Tarkoituksena ei ollut etsiä mitään kovin uutta ja ihmeellistä, vaan miettiä vaihtoehtoja ihan jokapäiväisten työvälineiden osalta. Niin kuin nyt esimerkiksi kuorimaveitsien. Tosin joukkoon eksyi kyllä sellainenki apparaatti kuin spiromaatti - hyödyllinen kapine kylläkin, jota on käytetty muutenkin kuin artikkelia varten testatessa. Oma suosikkini viime vuoden kapineista on kuitenkin perunalumivehje. Voi, miten meidän muusimme onkaan nykyään pehmeää.

Keskustelua käytiin useammastakin aiheesta blogien yli.  Luomubroileri herätti huomiota vuoden aikana. Samoin jäätelökoneen tarpeesta käytiin keskustelua uuden glukoosisiirapin tullessa markkinoille. Reseptikilpailuja oli syksyllä bloggaajilla jo melkein yli tarpeen ja kiinnostuksen ja erilaiset tapahtumat ja messut vetivät porukkaa innokkaina mukaan. Kiireinen vuosi siis.


Suosikkireseptejä

Toki viime vuonna myös kokkailtiin. Blogistanian trendien huippu eli nyhtöpossu tuli testattua meilläkin ja pataleipää on tehty säännöllisesti viime tammikuusta lähtien. Omia suosikkejani ja ruokapöytäencorensa ansainneet ja saaneet ovat myös olleet makeista herkuista taatelikakkuset ja porkkanakakku, joita molempia tehtiin useampaankin kertaan. Uusi tuttavuus taas oli lemon posset, joka aiheuttaa edelleen minulle päänvaivaa. Miten ihmeessä onnistun joka toinen kerta epäonnistumaan tumpelovarmaksi kehutun reseptin tekemisessä ?

Ihan uutta olivat myös naurispasta ja muutenkin juureksia tuli käytettyä ehkä entistäkin enemmän, vaikka pizzaan. Kasvikset nousivat muutenkin tapetille meidän perheen ruokavalinnoissa - kesän hitti oli kesäkurpitsa"pihvit", joista myös lukijat tuntuivat kovasti tykkäävän. Pastaa syötiin säännöllisesti, niin kuin aina - nakkipasta, chili-chorizopasta ja sitruunainen tomaattipasta tulevat mieleen noin ensimmäisinä.

Vuoteen mahtui vielä paljon muitakin herkkuja, mutta nämä tulivat nyt ensimmäisinä mieleen. Juhlia juhlittiin ja arkena koitettiin saada hyvää ja terveellistä mahdollisimman helpolla. Samoilla linjoilla jatketaan. Nyt laitetaan nokka kohti loppuvuotta 2014.

Kohta onkin taas ruoka-aika - mitähän sitä tänään laittaisi ? Pekoni-purjopastaa!

2 kommenttia:

  1. Minäkin teen perunamuusin tuollaisella "lumettimella" nykyään, etenkin jos ei ole tarvis tehdä kovin suurta määrää. Se käy kuntoilustakin, kun perunoita pusertaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo, isompi määrä perunalunta vastaa jo yhtä kuntosalikäyntiä ;-)

      Poista