Sielut kulkevat sateessa

Kuva on Helsingin kirjamessuilta bloggaajatapaamisessa napattu

Pasi Ilmari Jääskeläinen : Sielut kulkevat sateessa 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Tätä kirjaa odotin kovasti jo pidemmän aikaa. Pasi Ilmari Jääskeläinen lanseerasi kirjaansa sosiaalisen median ja varsinkin blogien kautta arvontakampanjalla ja taisikin onnistua saamaan ainakin kirjabloggarien huomion. Tietysti odotin kirjaa myös siksi, että olin ja olen edelleen aivan Harjukaupungin salakäytävien lumoissa ja Lumikkokin nousi ensi lukemalla suosikkilistani kärkikahinoihin. Odotukset siis olivat korkealla, varsinkin kun juuri  ennen kirjaan tarttumista tulin lukeneeksi uuden suursuosikkini Hugh Howeyn Siilon. Jo etukäteen nautin lempikirjojen sarjan jatkumosta.

Täyttikö Sielut kulkevat sateessa sitten odotukseni ? Kyllä ja ei. Se ei noussut suosikikseni Jääskeläisen teoksista, mutta onhan se runsas ja vetävä tarina.

Kirja käsittelee ihmisen ikiaikaisia kysymyksiä uskonnon olemassaolon oikeutuksesta ja Jumalan olemuksesta. Tarinassa sairaanhoitaja Judit menee töihin kotihoitoa tarjoavaan yritykseen. Vähitellen firma paljastuu fundamentaaliuskonnolliseksi organisaatioksi, jossa sielunhoito on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin ruumiin sairauksien parantaminen. Yhdeksi Juditin potilaaksi päätyy myös maailman johtava ateisti Moreau. Uskonnolliselta vakaumukseltaan enemmänkin keskitien agnostikko Judit joutuu kahden tulen väliin. Toisaalla on kuolemansairas pieni poika, jolle Juditin pitäisi äidin pyynnöstä tuoda lohtua taivasuskon myötä, toisaalla taas houkutteleva Moreau, jonka kanssa Judit käy kiihkeitä keskusteluja taivaan tarkoituksesta. Kaiken ylle valuu loppumaton sade, jonka keskellä kulkevat hahmot ovat kuin suoraan Juditin painajaisista.

Sujuva teksti ja mielenkiintoiset (mielikuvitukselliset) käänteet olivat kirjan parasta antia. Samalla tarina kuitenkin lipsahti niin paljon (kauhu)fantasian puolelle, että minut Jääskeläisen aiemmissa kirjoissa niin lumonnut jokapäiväisen maailman pieni paikoiltaan vinksahtaminen katosi. Juditin ja Moreau maailma on ihan kokonaan raiteiltaan, siitä on vaikea löytää varsinaisesti mitään arkista. Kuitenkin juuri se tunne, kun huomasi tulleensa hitusen huijatuksi tavallisen oloisen kääntyessä joksikin aivan oudoksi, oli minusta parasta Harjukaupungissa ja Lumikossa.

Minä en myöskään ole mikään kauhugenren suuri ystävä, joten kliseisen sateen, tummien epämääräisten hahmojen ja odottavan jännityksen yhdistelmä ei oikein jaksanut innostaa. Koin myös Jumalan ja ateismin vastakkainasettelun käsittelyn ehkä ihan hitusen naiiviksi. Samoja ajatuksia taivaassa asustavan hahmon perimmäisistä tarkoitusperistä on kirjallisuudessa pyöritelty kautta aikojen. Jääskeläinen on yksinkertaistanut perusteluja tarinan hyväksi ja siksi varmaan luinkin kirjaa mielikuvituksen tuottamana satuna, enkä varsinaisena tutkielmana Jumalan olemassaolosta. Tosin ei Jääskeläinen kai tätä tainnut miksikään suureksi kannanotoksi tarkoittaakaan.

Vaikka Sielut kulkevat sateessa ei ollutkaan ihan minulle ominta luettavaa, nautin tarinasta. Se vaatii tarkkaa lukemista, jotta kaikki tapahtumien ja ihmisten väliset linkit pysyvät hallussa. Merkittävien yksityiskohtien määrä on huimaava. Lisäksi tarina onnistuu käänteillään yllättämään. Alun tapahtumista ei voi päätellä, mitä jatkossa seuraa. Unet voivat muuttua todeksi, portaat johtaa toiseen kaupunkiin ja eläimet herätä henkiin, fantasiaa - muistattehan.

Moni muukin on ehtinyt kirjan jo lukemaan. Yleisesti ottaen kirjasta on pidetty hurjasti, varsinkin sen runsauden ansiosta  - tai siitä huolimatta. Käykää itse lukemassa. Tuossa alla muutama linkki noin alkuun.

Lukutoukan kulttuuriblogi
Leena Lumi
Morren maailma
Kannesta kanteen, sivuista sivuille
Ilselä 

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta