2.4.2013

Maaliskuun luetut - fantasiaa ja rinnakkaistodellisuutta

Minä olen aina niin tosi huono summeeraamaan luettuja kirjoja, mutta nyt kun noita muita (ruoka)juttuja tulee näköjään tiuhaa tahtia, niin on ehkä syytä tehdä näitä summeerauksiakin säännöllisemmin. Ainakin sen takia, että halukkaat löytäisivät haluamansa kirjabloggaukset vähän helpommin.

Ehkäpä tässä olisi nyt oiva paikka oikein sarjallekin ? Ettei ihan menisi ruokabloggailuksi.

Maaliskuussa tuli luettua huomattavasti vähemmän kirjoja kuin tammi-helmikuussa (vain 7 kirjaa vs. 11 tammikuussa ja 12 helmikuussa). Syy tähän löytyy yksinkertaiseksi järkäleestä nimeltä 1Q84... Olen edelleen ihan upoksissa Murakamin rinnakkaistodellisuudessa, enkä edes osaa sieltä kaivata pois. Meneillään on Book 3 ja vähän epäilen, että sen loputtua voi edessä olla pieniä vierotusoireita. Katsotaan, miten käy.

1Q84 kirjat 1 & 2 tuli siis luettua maaliskuun aikana. Vielä en niistä ole blogannut muuta kuin Ruokaa romaaneista, mutta hehkutusta on tulossa... kunhan pääsen kolmannen osan viimeiselle sivulle.

Juhani Ahon ja Soldanin siskosten kolmiodraamasta luin jo jokin aika sitten, mutta tarinan inspiroimana sain vihdoinkin aikaiseksi myös lähteä teatteriin.

Muuten maaliskuu menikin sitten ihan fantasiaksi. Sain viimein, vuosien lukulistauksen jälkeen, luettua Ursula LeGuinnin Maameren velho ja modernimmasta fantasiasta maaliskuun puolelle livahti myös Benedict Jackan Taken. Bloggasin myös jo aiemmin luetusta toisesta Lontoo-fantasiasta. Niihin taisi päättyä myös fantasiakausi vähäksi aikaa. Ainakaan kirjapinossa ei tällä hetkellä ole muita näkyvillä.

Luin myös Marguerite Yourcenarin Le Jardin des Chimères, mutta siitä en taida blogata sen enempää. Yourcenar on edelleen suuri suosikkini, mutta klassiseen tarinaan perustuvan näytelmäkirjoituksen e-kirjapainos oli niin huonolaatuinen, että pitänee lukea se joskus oikein kirjana uudelleen. Kirjoitusvirheet häiritsivät lukukokemusta ja muutenkin kirja vaikutti enemmänkin kirjailijan väliharjoitustyöltä kuin varsinaiselta teokselta... Ei siitä siis sen enempää.

Jossain vaiheessa pitää teille kirjoittaa myös Ranskan historian popularisointia harjoittavasta esseekokoelmasta, joka tuli tuossa lukaistua. Se on ihan hauskaa välipalalukemista ranskankielentaitoisille. L'histoire de France pour ceux qui n'aime pas ca - Ranskan historiaa sitä inhoaville... 

2 kommenttia:

  1. Minäkin havittelen tuota Murakamin jättiläistä;on vaan niin monta muuta kirjaa vielä lukematta.,,,,Moi j'aime l'histoire de France....;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J'aime aussi l'histoire de France, mais il était rigolo ce livre ;-)
      Ja tuo Murakami on todellakin lukemisen arvoinen !

      Poista