S.J.Parris : Prophecy
Oma ostos, e-kirja Kobosta
Kuten tuossa juuri totesinkin, niin olen lukenut viime aikoina usein kirjoja kolmena osana. Giordano Brunon seikkailut eivät ole poikkeus. Prophecy on trilogian toinen osa. Shardlaken seikkailut olivat aikoinaan niin mielenkiintoisia ja vetäviä, että ostin samantien vähän samanlaista viihdettä lupaavan Bruno -sarjan kokonaisuudessaan. Se ei kuitenkaan yllä ihan samalle tasolle.
Olen tässä oikein miettinyt, että miksi ihmeessä. Molemmissa on jännittäviä tapahtumia, nopeita juonenkäänteitä, eikä aikakauden kuvauksestakaan minun asiantuntemuksellani löydy moitittavaa. Haasteena saattaa tietysti olla se, että Shardlake eläessä Henrik VIII:n aikana, jolloin uskonpuhdistus on vasta käynnissä ja huomio kiinnittyy enemmänkin kuninkaan henkilökohtaisen elämän kiemuroihin, on Brunolla ympärillään koko Elisabethin ajan kiivain uskonriitojen, vakoojien, sodanuhan ja juonittelujen verkko. Ehkä tämä tuo tarinaan tiettyä kyynisyyttä, joka etäännyttää myös lukijan. Kehenkään ei voi luottaa.
Uskoisin kuitenkin minun kohdallani olevan kyse enemmänkin päähenkilöiden erilaisuudesta. Siinä missä Matthew Shardlake on varovainen lakimies, sympaattisesti vähän hellämielinen ja joutuu haastaviin tehtäviin usein vastoin tahtoaan, on Giordano Bruno itsetietoinen filosofi, joka pyrkii näyttämään arvoaan kuningattaren luottomiehelle Walsinghamille suorittamalla vaativia vakoilutoimeksiantoja. Hän on myös varomaton ja ottaa riskejä, joiden kohdalla lukijaa vähän ärsyttää. Tekisi mieli varoittaa pysymään poissa ja miettimään nyt edes vähän. Shardlake ratkaisee asioita älyllisesti. Bruno, huolimatta älykköroolistaan filosofina, pääasiassa tupsahtaa keskelle ratkaisevia tietoja uhkarohkeiden retkiensä aikana.
Kyllähän Brunon tilanteen toisaalta ymmärtääkin. Inkvisitiota pakenevana entisenä munkkina hän on epävarma asemastaan, eikä ylempien suojeluksesta ulkomaalaisiin vihamielisesti suhtautuvassa Englannissa ole mitään takeita. Siinä tilanteessa on varmaan pakkokin yrittää todistaa arvonsa tavalla millä hyvällä. Minut hän kuitenkin valitettavasti vähän toimillaan vieraannuttaa.
Huolimatta pienistä ärsytyksen hetkistä, jotka muuten toisaalta tuovat tarinaan myös lisää jännitystä, Prophecyssä riittää vauhtia ja yllättäviä käänteitä. Ranskan suurlähetystössä juonitellaan oikein tosissaan Elisabethin syrjäyttämiseksi ja Maria Stuartin nostamiseksi valtaan, vai onko uhka sittenkin espanjalaisten suunnalta ja vielä pahempi ? Samaan aikaan pääsee kylmäverinen murhaaja aivan kuningattaren lähipiiriin hovineitojen joutuessa uhriksi yksi toisensa jälkeen. Ovatko tapahtumat linkittyneet toisiinsa vai onko vihollisia vieläkin enemmän ? Miten häikäilemätön murhaaja saadaan kiinni ja pelastetaan samalla Englanti katoliselta vallankaappaukselta ? Kukaan ei ole sitä, miltä näyttää ja Bruno joutuu jälleen kerran vaarallisiin tilanteisiin ennen kuin naamiot putoavat ja ratkaisu häämöttää.
Mutinoistani huolimatta luin kirjan loppuun, vaikka se pariin otteeseen jäikin muiden opusten varjoon Brunon hankkiutuessa liikaa hankaluuksiin. Onhan se viihdyttävä - niin, ja Tudorien aika on aina yhtä mielenkiintoinen kaikessa julmuudessaankin.
Brunon kolmas osa, Sacrilege, on minulla parhaillaan kesken, mutta palataan siihen päästyäni viimeiselle sivulle. Tapahtumien tahti näyttää olevan taas vähintäänkin yhtä hengästyttävä kuin aikaisemmissa osissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti