4.11.2018

Lokakuun luetut


Viime kuu oli taas melkomoista haipakkaa niin töissä kuin muussa elämässä. Perinteisesti lokakuu onkin kirjanrakastajan kiireisin kuukausi, kun kirjamessut pyörähtävät käyntiin niin Turussa kuin Helsingissä. Minäkin ehdin piipahtamaan molemmissa, vaikka messukunto taisi olla tänä vuonna vähän vajaa ja aikataulut noin muuten liian pullollaan kaikenlaista.

Turun Kirjamessuilta parhaiten jäivät mieleen lapsille järjestetyt lukuhetket. Kuopus keskittyi innoissaan molemmat vartit ja hänen lukulistalleen päätyivät Ebba ja Rosvolat.  Äidillä taas menivät messut vähän kattiloiksi.


Helsingin kirjamessut menivät enemmänkin bloggaritouhuksi sekä illallisen että aamiaisen parissa, mutta ehdin sentään vähän virallistakin ohjelmaa seuraamaan. Tänä vuonna valinnanvaraa olikin melkein ähkyyn saakka. Oli hauska lukea kirjoituksia messusuunnitelmista sillä aika vähän oli samoja juttuja eri bloggaajien listoilla. Vaihtoehtoja riitti. Hieman hirvittivät etukäteen uuden ohjelmajohtaja Ronja Salmen puheet valikoiman laajentamisesta myös perinteisen kirjallisuuden ulkopuolelle - pelkäsin turhaa markkinatunnelmaa ja krääsää. Kirjamessut olivat kuitenkin ihanasti raikastuneet uusista tuulista. Kirjat olivat keskipisteenä, mutta ehkä hieman leveämmällä pensselillä. En yhtään ihmettele uutta kävijäennätystä.

Kirjamessujen lisäksi piipahdin parissa muussakin tapahtumassa, joista varsinkin Tomaattimopo ja muita ruokakuvia -näyttelyn avajaiset olivat varsinainen viikon piristys. Jouluakin ehdin jo vähän fiilistelemään HKn Joulu -tilaisuudessa, mutta niistä kinkuista sitten vähän myöhemmin. Kun ajattelee, että näiden "omien juttujen" lisäksi oli töissä hurja pyöritys päällä ja ehdin piipahtamaan muutaman päivän ajan Pariisissa  palavereissa, huomaa luppoajan jääneen aikalailla minimiin.



Lokakuu oli kuitenkin myös omanlaisensa lukukuu

Kirjastatistiikkani mukaan ehdin lokakuussa lukemaan peräti 14 kirjaa. Suurin muutos aiempiin kuukausiin nähden on se, että äänikirjoja listalta löytyy vain yksi. Sinänsä se ei ole yllättävää sillä kuuntelussa on viimeisen parin kuukauden aikana ollut Waltarin klassikko Mikael Karvajalan seikkailuista. Kaksi kirjaa ja melkein 80 tuntia kuunneltavaa... Ensimmäisen osan sain loppuun lokakuun alussa ja toinen lipsahti muutaman päivän marraskuun puolelle.

Äänikirjojen vähyyteen vaikuttaa myös kuopuksen lukuinto. Hän on innostunut lukemaan itse kirjoja ja useampanakin iltana on äidille ja äänikirjoille viitattu kintaalla. Ei siis liene yllättävää, että omaltakin lukulistaltani on löytynyt peräti 3 lastenkirjaa.

Painajaispuoti ja Kokkiklubi lumosivat lapsen  ja äitikin tykkäsi. Koiramies on Kapteeni Kalsarin veli, joten tokihan se piti lukea. Toto on lukenut kirjan itse, ääneen äidille ja vielä uudelleen ainakin pariin otteeseen itsekseen eli erittäin onnistunut messuostos kyseessä.

Tässä samassa voisin listata myös Toton (7v) lukulistaa. Siltä löytyvät nuo yllämainitut Lukupalat ja Koiramies, sekä 3 osaa Kapteeni Kalsaria. Ninjago elokuvakirjakin on kai erittäin tyyppillinen ekaluokkalaisen pojan suosikki. Pienoinen yllätys oli kuitenkin se, miten hartaasti poika luki Pikku prinssin (Antoine de Saint-Exupéry) itsekseen - se taitaakin olla ensimmäinen "oikea kirja" hänen lukemakseen. Siis kirja, jossa on enemmän tekstiä kuin kuvia. Toinen sellainen oli sitten Hii-o-hoi! Aarre näkyvissä! (Marja Aho) , jonka tarina viihdytti Totoa parin illan verran.

Saa nähdä jatkuuko lukuinto - ainakaan kirjoista ei ole puutetta. Tyhjensimme isoveljen laatikosta ison kasan juuri ekaluokkalaiselle sopivia, joten nyt on olohuone täynnä sekä äidin että pojan lukupinoja...


Mutta siis... 

Omiin lukemisiini palatakseni. Loput kymmenen kirjaa listalla koostuvat osittain nopealukuisista keittokirjoista. Tulin hankkineeksi niitä sekä messuilta että Ad Libriksen alesta. Kaksi ehdin jo käydä läpi lokakuun aikana. Hellapoliisin Pikkukokki keittiössä vie riemastuttavasti vähän retromman keittiön helppoihin resepteihin ja vähemmänkin kokannut saa vaihekuvista hyvää tukea toimiinsa. Tonnikalapannaria syötiin jo useampaankin kertaan ja se upposi mainiosti myös Dungeons & Dragons-pelin pyörteissä touhuaviin teineihin.

Lisäksi ostin alesta pari Leila Lindholmin leivontaan keskittyvää kirjaa ja niistä tuli jo luettua ensimmäinen vaikkakin hänen sarjassaan toinen Vielä yksi pala. Huomaan nykyään nauttivani  enemmänkin vähän perinteisempiin resepteihin keskittyvistä keittokirjoista. Jonkinlainen vastavaikutus näköjään kaikenlaisiin trendikkäisiin superfood/vege/kikkailu-kirjoihin.

Fantasiaa edustivat tällä kertaa Erika Vikin trilogian toinen osa Seleesian näkijä ja Jessica Townsendin nuortenkirja Morriganin koetukset. Molemmista pidin ja niihin palaan blogissa vielä myöhemmin. Dekkareitakin luin lokakuussa kaksi eli  Risteyskohdat (Elly Griffiths)  ja  Anopinhammas (Eppu Nuotio).  Olen pitkään jostain syystä kiertänyt Griffithsin kirjasarjoja, mutta nyt voin kahden kirjan (ZigZag Girl oli toisesta sarjasta) sanoa, että eivät ole hullumpia. Nuotion Ellen Lähde-sarjan toinen osa puolestaan on ihan mahtavaa pehmodekkari, joka soi nautinnollisia lukuhetkiä syysloman harvoihin vapaahetkiin. Taisipa Ellen koukuttaa minut seuraansa yösydännäkin

Vähän dekkarimaisia piirteitä oli aina välillä myös minulle ihan superharvinaisessa tyylilajissa eli tulin lukeneeksi bisnekseen liittyvän kirjan...  Paranoidi optimisti (Risto Siilasmaa) oli ihan sujuvaa luettavaa, vaikkei sinänsä tyylillisesti suurta kirjallisuutta. Nokian käänteet hallituksen jäsenen ja sittemmin puheenjohtajan näkökulmasta ovat tietysti mielenkiintoisia, vaikka skenaariotyöskentely ja tulevaisuuteen uskovan riskianalyysit eivät kirjan teoriaosuutena sinänsä olekaan uusia juttuja. Yllättävän harvassa yrityksessä niitä tosin toteutetaan puheista huolimatta käytännössä, joten nostan hattua, jos näin Nokia hallituksessa toimitaan.

Lokakuusta tekee erityisen sekin, että tulin lukeneeksi toisenkin työelämään liittyvän kirjan, tosin vähän filosofisemman ja siinäkin minulle outoa lukemista, etten  yleensä tartu mihinkään "itsensäparannus"-kirjaan. Together is Better - ALittle Book of Inspiration (Simon Sinek) tuli työprojektin kautta käsiini ja olikin ihan inspiroivaa luettavaa, vaikka samalla toisaalta masensikin. Ei ole helppoa löytää omaa johtotähteään saati sitten heittäytyä kokonaan sen seurantaan.

Olen näköjään yllättänyt itseni lokakuussa monessakin tyylilajissa, sillä luin myös novelleja ja jopa runoteoksen. Kohuttu ja kehuttu Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Lucia Berlin)oli aiheuttanut minussa vähän epäileviä ennakko-odotuksia. Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että liityin kehujien kuoroon. Näissä tarinoissa on jotain niin viiltävän rehellistä ja kaikesta huolimatta elämänuskoista, että ne pääsevät ihon alle.

Ihon alle sujahti suoraan myös Vuosisadan rakkaustarina (Märta Tikkanen). En edes tiennyt sen olevan kirjoitettu runomuodossa, aiheesta oli aavistus. Jäin kirjan lumoihin, mutta nyt en saa siitä aikaiseksi bloggausta. Se on edelleen kesken.

Marraskuu on alkanut aika harmaana, mutta onneksi on tiedossa monenlaista ohjelmaa - ja ainahan on kirjat. Messutarjousten jäljiltä lukemisen puute ei ihan heti iske.


3.11.2018

Klassikkojen klassikko eli melkein 80 tuntia seikkailua


Kävellessä, junassa, kokatessa, lentokoneessa, silittäessä, siivotessa, sohvalla löhötessä... ainakin noissa paikoissa ja toimissa kuljen nykyään useimmiten kuulokkeet korvilla. Äänikirja tekee tylsästäkin hommasta mukavaa, eikä odottaminen ole koskaan ärsyttänyt vähemmän.

Tosin välillä äänikirjakuunteluni näyttää ärsyttävän muita - ainakin silloin, kun isännällä olisi asiaa, enkä kuule. Mitäs katoaa välillä omiin hommiinsa toiseen huoneeseen niin että ehdin saada kirjan käyntiin...

Kuuntelen monenlaisia äänikirjoja, mutta sydämessäni on lämmin soppi varattuna pitkille seikkailutarinoille ja varsinkin näköjään Mika Waltarin kirjoissa ei isokaan tuntimäärä häiritse - oikeastaan päinvastoin. Sinuhe egyptiläinen nousi äänikirjana aivan erin sfääreihin. Nyt pistin kuunnellen toisen Waltarin historiallisen seikkailutarinan eli Mikael Karvajalan vaellukset 1500-luvun Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Osmaanien valtakunnassa. Oli muuten mahtava matka.

Mika Waltari : Mikael Karvajalka, Mikael Hakim 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana : Veikko Honkanen 

Mikael Karvajalka syntyy Suomen Turussa äpäränä. Äiti juoksee Aura-jokeen ja Mikael kasvaa jumalisten isovanhempien pienessä mökissä. Sitten tanskalaiset hyökkäävät ja väkivaltaiset tapahtuvat tempaavat Mikaelin mukaansa matkalle, joka vie Turun teiniksi, vakoiluhommiin, Pariisiin opiskelemaan, Saksan protestanttien luokse noitavainojen keskelle, pyhiinvaellukselle, Osmaanien valtakuntaan, sotaretkeltä sotaretkelle ja keskelle seraljin juonitteluja.

Seuranaan oppineella Mikaelilla on voimillaan monesti tilanteen pelastava Antti, jonka maalaisjärki kerran toisensa jälkeen pelastaa päivän. Lisäksi lukijan (kuuntelijan) eteen levittäytyvät 1500-luvun kuohuvat uskonsodat Lutherin naulattua teesinsä ja ottomaanien pyrkiessä laajentamaan valtakuntansa ja uskonsa rajoja. Ihminen on aina ihminen, pukeutuu hän sitten munkinkaapuun tai koristeellisimpaan kaftaaniin, eikä uskonnon vaihtaminenkaan välttämättä tarkoita sydämessä sen suurempaa muutosta kuin hatun korvaaminen turbaanilla.

Romaanien henkilökaarti kuninkaineen ja sulttaaneineen aina kurjimpaan kuuromykkään orjaan saakka kertoo ihmisten haluista ja toiveista. Valta, raha, rakkaus - siinä kai ne perinteiset. Mikaelkin kohtaa matkallaan sekä kurjuuden että suurimmat rikkaudet, rakkaudesta puhumattakaan, vaikka Waltarille tyypillisesti romaanin naiset eivät kyllä ole sieltä rakastettavimmasta päästä. Mahtoikohan Waltari tosielämässä pelätä naisia ? Ainakin hänen kirjoissaan sietää varsinkin kaikkein kauneimpia naisia varoa tosissaan.

Historiallisten romaanien kirjoittajana Waltari on ihan omassa luokassaan. Aika harvalla kirjailijalla tuntuu olevan yhtä monipuoliset tiedot historiallisista tapahtumista, henkilöistä, tavoista ja filosofioista. Toki myönnän, että omien tietojeni ollessa vähän hataranpuoleisia, voi kyseessä olla vain kyky kuvata asiat uskottavasti. Hyvään tarinaan sekin riittää.

Mikael Karvajalan ja Antin vaellus on ennenkaikkea seikkailutarina. Aikakautensa teoksena kirja sisältää kuitenkin myös paljon pohdintaa uskonnosta, sen merkityksistä ja ihmisen osasta täällä ja kuoleman jälkeen. Myönnän, että minuun vetoaa Mikaelin pohdinta siitä, miten yksi ainoa Jumala ei varmastikaan suuresti välitä siitä, millä nimellä ja millä tavoilla Häntä palvotaan. Sydämen aito halu hyvään ja kyky nähdä kauneutta ovat kenties kaikkein tärkeintä.

Kertaakaan en kyllästynyt enkä vaihtanut välillä lyhyempään äänikirjaan. Vetäisin molemmat Mikaelit putkeen. Pari kuukautta siihen meni. Syyskuun alusta marraskuun alkuun. Toki luin muitakin kirjoja, muuta äänikirjana oli koko ajan sama, ja huomasin mieluiten kuuntelevani tarinaa lukemisen sijasta. Niin vetävä seikkailu on kyseessä.

Jos Sinuhe on Lars Svedbergin lukemana mahtava, ei Veikko Honkanen oikeastaan jää jälkeen. Hänellä on arvostamani kyky tehdä tarina ja hahmot eläviksi ilman tarvetta "näyttelemiseen". Kirjaa luetaan, myös äänikirjaa. Kuunnelmat ovat sitten ihan erikseen. Eläväksi lukemisen taito ei ole ihan itsestäänselvä juttu.

Jokohan tässä olisi tarpeeksi hehkutusta ? Nyt minulla on pitkän ja koukuttavan kirjan jälkeen aina iskevä "lukukrapula". Seuraavaksi pitää ottaa vuoroon jotain aivan erilaista, että päästään taas kuunteluvauhtiin - vai pitäisikö ottaa Sinuhe uusiksi?

29.10.2018

Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Toisinaan sitä yllättyy iloisesti ja saa kirjasta irti enemmän kuin odotti. Välillä se johtuu yllättävän vetävästä juonesta, toisinaan taas itseironisen lempeä tyyli koukuttaa. Lucia Berlinin kirja kuuluu viimeksimainittuihin.

Lucia Berlin : Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Aika paljon puhui Siivoojan käsikirjaa vastaan ennen kuin aloitin sitä lukemaan. Enhän minä yleensä lue novelleja, enkä varsinkaan jaksa amerikkalaista alkoholinhöyryistä kurjuuden ylistystä. Kaiken lisäksi kirjaa on kehuttu suurin piirtein jokaisessa blogissa, mikä saa minut lähtökohtaisesti epäluuloiseksi.

Onneksi kuitenkin tulin kirjaan tarttuneeksi, sillä Lucia Berlinin tarinat ovat... no, kierolla tavalla riemastuttavia.

Novelleissa eletään arkea joko työn tai perheen kanssa. Siivooja tuntee asiakkaansa ja siivoaa sen mukaisesti, tai loikoilee lattialla, auttaa muistisairasta vanhaarouvaa löytämään lääkkeensä vakka erosi toimesta jo aikoja sitten. Äiti ryyppää, muttei liikaa tehdäkseen vielä eväät lapsilleen. Aborttia lähdetään hakemaan jouluostosten lomassa tai alkoholisti hyppää filmimiehen kelkkaan paetakseen parantolasta. Kauheita tarinoita, rumia tarinoita ja kuitenkin täynnä kauneutta - eikä vähiten tarinoissa käytetyn kielen vuoksi.

Sanat ja lauseet soljuvat eteenpäin kevyesti keinuen kuin nousuhumala askelissa. Ilmaisut ovat rikkaita ja raikkaita, kerrottiin sitten pesulan koneista tai parantolan kokkin rakkaudesta kulkukoiriin. Kauneutta löytyy aina, lempeyttä osoitetaan kanssaihmisille - vaikka sitten kielletyin hellyydenosoituksin aavikon suuren kuun alla.

Jännästi nämä novellit vievät mukanaan tanssiin rujojen ja välillä vähän makaaberien asioiden keskelle. Ehkä salaisuus on kertojan inhimillisyydessä. Ei ole niin kurjaa juoppolallia, etteikö jotain hyvää sydämestä löytyisi, ei niin rankkaa elämää, etteikö kukan kauneudesta voisi iloita. Huolimatta raadollisista kuvauksista elämän nurjalta puolelta, on päällimmäisenä kuitenkin lempeä hyväksyntä. Ihmisiähän me kaikki olemme. Liekö sitten kirjoittajan kyvyssä asettua hahmojensa asemaan heijastusta omasta alkoholismin värittämästä elämästä.

Lucia Berlinin henkilöt etsivät kaikki rakkautta ja hyväksyntää ja haluavat myös antaa itsestään toisille saman, mitä kaipaavat. Tosin miehet tuntuvat olevan katoavia olentoja, joihin ei voi luottaa, mutta naisten solidaarisuus kantaa. Viime kädessä voi löytää itsestään ne viimeiset voimavarat, joilla jatkaa seuraavan päivän puolelle.

28.10.2018

Vieläkin kirjamessuista

Kirjamessut on sitten tältä erää messuiltu. Tein suunnitelman kolmeksi päiväksi ja lopulta päädyin paikalle perjantaina illalla ja lauantaina aamusta iltapäivään. Tänään paistoi aurinko niin kauniisti, että annoimme periksi sen houkutuksille ja lähdimme puistoon ja rantaan messujen sijaan. Tähän aikaan vuodesta on tarvetta valoterapialle ja d-vitamiinitankkaukselle.

Parasta messuviikonlopussa ovat tietysti hyvät esitykset, kirjat ja ennen kaikkea bloggarikollegat, joita onnistuu tapaamaan sopivissa väleissä. Viimeksi mainittujen vuoksi kiirehdin Messukeskukseen heti, kun työpalavereista pääsin irti, vaikka messupäivä jäikin vain Samassa Liemessä - kokkausesityksen seuraamiseen. Onneksi oli sentään tiedossa päivällinen hyvässä seurassa pop up ravintola Messarissa.


Ruoka olikin hyvää. Kasvisversio pääruoasta eli selleriä hasselpähkinöillä oli oikein maukasta ja pöytäseurueen kesken jaettavat lisukkeet täydensivät lautasen mukavasti. Palvelu oli sellaista, jota kai pop up ravintolassa voi odottaa. Ystävällisyydesta pisteen kotiin, mutta nopeudessa ja tarkkuudessa olisi parantamisen varaa. Heti salin täytyttyä sai jälkiruokaa odottaa tuskallisen kauan ja laskun maksamisesta ei meinannut tulla yhtään mitään. Toki kahdeksan hengen erilliset laskut ovat vaikea yhtälö, mutta nyt kyllä mentiin vähän turhan monella korjauskierroksella.

Yhden kirjan ostin perjantaina eli Sabrina Ghayouirin Persiana-keittokirjan. Olin sitä ostamassa jo viime vuonna, mutta se loppui ennen kuin ehdin paikalle. Nyt sitten, ja vieläpä halvemmalla...



Lauantai alkoi sitten perinteisesti bloggariaamiaisella. Kyseessä on jo vuosia jatkunut perinne ja ainakin minulle oikeastaan messujen kohokohta. Silloin istutaan bloggariporukassa kuuntelemassa WSOYn, Tammen ja Johnny Knigan kirjailijoita vaihtelevalla kattauksella. Ei ole hälinää, tuoli löytyy ja aamisestakin voi nauttia.

Tänäkin vuonna lista oli mielenkiintoinen:
Anja Snellman : Kaikkien toiveiden kylä 
Antti Heikkinen : Kehveli 
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan - luulen
Veera Nieminen : Ei muistella pahalla
Liina Putkonen: Jäätynyt tyttö

Aamiaisen jälkeen suuntasin Senaatintorille (siis isoin lava messuilla...). Tarkoituksenani oli kuunnella ensin vain keskustelua suomalaisten tyttöjen sankaritarinoista. Häpeäkseni en ole lukenut noita trendinmukaisia tyttöjen esikuvakirjoja vielä yhtään, mutta kuulostavat kyllä kiinnostavilta. Niistä löytyy varmasti kaikille ihan uusiakin nimiä. En esimerkiksi vieläkään muista kuka oikein olikaan Suomen ensimmäinen naiseläinlääkäri.
Taru Anttonen & Milla Karppinen : Sankaritarinoita tytöille 
Ida Salminen & Riikka Salminen : Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa 

Keskustelun jälkeen huomasin käytännössä jumittuneeni istumaan ihmisten keskelle, enkä halunnut lähteä tunkemaan pois. Jäin siis suosiolla kuuntelemaan Antti Tuiskua. Mikäs siinä. Kyseessä on sympaattinen laulaja, joka tasapainoilee tavallisen ihmisen ja poptähden identiteettien yhdistämisen kanssa. Kaikki ei aina ole ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella, tähdilläkään.
Antti Aro & Antti Tuisku : Antti Tapani 

Sitten oli pakko etsiä juotavaa. Koska kahville oli niin pitkä jono, päädyin ostamaan lasillisen shamppanjaa. Sen voimin jaksoin sitten kuunnella Risto Siilasmaan haastattelun. Nokian hallituksen puheenjohtaja kertoi vähän samoja asioita kuin kirjassaan, eli tällaiselle kirjan jo lukeneelle ei ollut jutuissa sinänsä mitään uutta, mutta onhan se aina mielenkiintoista kuulla "piireistä" näkökulmia. Monta asiaa voin sanoa tunnistaneeni, mutta oli siellä jotain vähän uuttakin. Kirjasta lisää sitten vielä jossain kohtaa.
Risto Siilasmaa & Catherine Fredman: Paranoidi optimisti 

Sitten ajattelin poiketa ruokapuolelle, kun lounaskin oli jäänyt väliin. Kävin hallin ovella ja käännyin takaisin. Ihan liian paljon porukkaa.
Hetkeksi istahdin juttelemaan tutun kanssa pressihuoneeseen ja suuntasin sitten kotiinpäin syömään.

Yhtään kirjaa en tullut lauantaina ostaneeksi, mutta sainpa Tammen ja WSOYn juhlavuoden julkaisut kustantajalta:



Kumpaakaan en vielä ollut lukenut, joten hyvät kirjat osuivat. Heti tartuin Märta Tikkasen teokseen.

Vaikka messuilta ei mukaan tällä kertaa tarttunut kirjoja senkään vertaa kuin Turusta, niin varsinaisesti halvaksi ei tämä kirjamessukuukausi ole tullut. Elisa Kirjan messuale on osoittautunut  kohtalokkaaksi...

  • Tommi Kinnunen : Pintti (ekirja) 
  • Jo Nesbo: Macbeth (ekirja) 
  • Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä (äänikirja) 
  • Raija Oranen : Marsalkan ruusu (äänikirja) 
  • Christoph Ribbat: Ravintolassa (ekirja) 
  • Risto Siilasmaa: Paranoidi optimisti (ekirja) 
  • Sinikka Nopola/Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri, Risto Räppääjä ja Yöhaukka (äänikirjoina kaikki) 
  • Jessica Townsend : Nevermoor - Morriganin koetukset (ekirja) 
  • Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa (äänikirja) 
  • Maria Veitola: Veitola (äänikirja) 
  • Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu (äänikirja) 
  • Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo (ekirja) 

Että silleen. Ei lopu lukeminen ihan heti kesken...

27.10.2018

Jaksaa, jaksaa ja jos jaksaa niin vinkkejä sunnuntaille - Helsingin kirjammessut


Vieläkö jaksaa ? Voi tehdä tiukkaa, mutta ehkä nuori polvi lähteekin mukaan vasta sunnuntaiksi. Katsotaan. Seurattavaa toki löytyisi... siitä ei ole puutetta.

Herra Hakkarainen (10:30 - 11, Kumpula) Tämä olisi kuopuksesta varmasti kivaa.

Tukaani puussa (11-11:30, Kumpula) Ja heti perään vänkää ruonoilua ja eläinhahmoja Jukka Itkosen tapaan

Vaihtoehtoisesti voin kuopuksen jäädessä kotiin mennä katsomaan vaikka

Taidevandalismi (11-11:30 - Esplanadi) Klassista taidetta ja huumoria - kelpaa minulle.

tai

Magdalena Hai: Kolmas sisar (11-11:30 Otavan osastolla) Kyllä nyt on samaan aikaan runsaudenpula. Yhtään kirjaa en ole vielä Magdalena Hailta lukenut, kaikki kiinnostavat.

Ruokapuolelta löytyisi vaikka

Brunssikirja (11:30 - 12:00 Kauppahalli) Yksi tämän vuoden lempparikirjoistani.

Camilla Tuominen - Johda tunteita, menesty työelämässä (12:30 - 13 Vallinsaari) Camilla on vanha kollegani ja intohimoinen tunteista puhuja. Asiaa suurella sydämellä.

Tatu ja Patu (13-13:30 Kumpula) Jos kuopus on mukana, tätä ei voi jättää väliin.

Helena Ruuska : Hugo Simberg. Pirut ja enkelit (14-14:30 Esplanadi) Taiteilijaelämäkerrat ovat aina kiinnostavia.

Housuvaaran huvipuisto (15:15:30 Toukola) Sanataidetta huvipuistoaiheesta. Kyllä. Kiinnostaa.

Taiteilijan vaimo (16-16:30 Senaatintori) Enni Mustosen Sivustakatsoja-sarjasta olen lukenut kaikki muut paitsi tämän...



25.10.2018

Tärppilistaa lauantaille - Helsingin Kirjamessut


Usein olen harhaillut Kirjamessuilla ilman sen kummempaa suunnitelmaa, mutta tänä vuonna ajattelin pistää ylös edes jotain vinkkejä itselleni (ja tässä myös muille). Toki suunnitelmat on tehty muutettaviksi, joten tiedä sitten, minne lopulta päädyn, mutta tässä muutamia vaihtoehtoja lauantaille.

Ohjelmavaihtoehtoja tulee varmasti valikoitua myös sen perusteella, onko minulla mukanani nuorta seuraa vai ei... siksi löytyy listalta päällekkäisiäkin vaihtoehtoja.

Aamulla menen bloggariaamiaiselle, joten varsinaista ohjelmaa en pääse seuraamaan ennen puolta kahtatatoista. Siitä siis lähdetään.

Suomalaisten tyttöjen sankaritarinoita (11:30 - 12 - Senaatintori) Yhtään ainoaa näistä uusista tytöille suunnatuista tyttöjen roolimuutokseen tähtäävistä satu-/historia-/tarinakokoelmista en vielä ole lukenut. Ehkä nyt sitten aloitan kuuntelemalla edes juttua yhdestä.

Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 (11:30 - 12 - Kumpula) Nuoremman seuran kanssa varmasti päädymme ehkä sittenkin tänne kuuntelemaan tarinoita Minttu Mustakallion lukemana - ja siitä jatkamme sitten sujuvasti ruokapuolelta / lounaalta kiepsauttaen seuraavaan...

Pikku Kakkosen satuhetkiä (12:30 - 13:15 - myös 16:30 Kumpula)  Silläkin uhalla, että tämä saattaa ekaluokkalaista jo vähän ärsyttää - luulisin hahmojen seuraamisen kuitenkin olevan ihan mielenkiintoista ohjelmaa.

Sinä vuonna 1918 (12:00 - 12:30 Suomenlinna) Ilman juniori voisin mennä tänne. Mielenkiintoinen kirja, mielenkiintoisessa formaatissa.

Paranoidi optimisti (13-13:30 - Senaatintori) Tätä kai pitäisi mennä kuuntelemaan ihan jo pelkästään vanhan työpaikan ja nykyisen ammatin puitteissa - ja onhan minulla kirjakin kesken. En tiedä, voi olla että kuitenkin keskityn fiktioon.

Hello Ruby - Robotti koulussa. Miten tekoäly toimii? (14-14:30 Kumpula) Maailmalla menestystä saavuttaneet lasten koodauskirjat Rubyn seikkailuista koodauksen parissa ovat kiinnostavia, samoin uskoisin tekoälyworkshopin kiinnostavan.

Hanna G kokkaa (14:30 - 15:30 Kauppahalli) Tämä voisi tietysti keittokirjauutuuden pohjalta kiinnostaa.

Dekkarilauantai : Murhia aikojen takaa (15-15:30  Punavuori) Paneeli menneiden tapahtumien hyödyntämisestä dekkareissa. Mielenkiintoista - totta kai!

Dekkarilauantai : Murha maailmalla (16-16:30 Punavuori) Keskustelua dekkareista, joissa rikokset tapahtuvat Suomen ulkopuolella.

Me Rosvolat - Tarinataistelu (16:30 - 17 - Toukola) Lapset luomassa rosvotarinaa yhdessä Siri Kolun kanssa.  Tosin en ole ihan varma, että kuopus jaksaisi tähän saakka...

Parhaita ruokahetkiä (16:30 - 17:30 Kauppahalli) eli samaan aikaan toisaalla olisi tarjolla myös ruokajuttua näytöskeittiössä.

Tässä kohtaa viimeistään taitaa kisaväsymys iskeä myös äitiin ja lisäksi huomaan jättäneeni ruokapuolen kiertämisen kokonaan huomiotta... Saa nähdä, miten likan käy...

Silti olisi vielä jotain seurattavaa:

Henkien saari (18:30 - 19 Hakaniemi) Kirja on lukulistallani ja mielellään kuuntelisin kirjailijaa...


Ihan varma en ole, jaksanko sunnuntaina edes lähteä kahden täyden messupäivän päälle, mutta kai sitä pitää edes tärpit vielä kurkata.

23.10.2018

Helsingin kirjamessut tulevat - oletko valmis ? Poimintoja perjantaille...

Kirjamessukuvaa muutaman vuoden takaa 

Minä en yleensä ole mitenkään valmistautunut ja päädyn haahuilemaan sinne sun tänne. Tällä kertaa päätin edes yrittää suunnitella.

Alunperin suunnittelin olevani messuilla tänä vuonna ehkä vain lauantaina tai sunnuntaina, mutta sitten tuli perjantai-illaksi tarjous bloggariseurasta ja totesin myös perjantai-iltapäivän käsittävän itseäni kiinnostavaa ohjelmaa, joten näköjään ei perjantain työpäivästä tule mitään...

Kasmir: Annoskateus (11-11:30 - Senaatintori) Kokki/räppäri, joka kirjoittaa elämäkerrallisen keittokirjan. Tähän on ihan pakko jossain kohtaa tutustua. Missasin Kasmirin osuuden jo Turun kirjamessuilla - saa nähdä, miten käy Helsingissä

Rouva C (13-13:30 - Senaatintori)  on minulta vielä lukematta ja samoin missasin kaimani Turun kirjamessuilla. Nyt pitäisi yrittää.

Etsivätoimisto Mysteeri ja prinssi Tristan salapoliisituokio (14:30 - 15 - Toukola) Jos kuopus on mukana, niin tänne pitää yrittää. Itse ratkaistavat salapoliisitehtävät kuulostavat mainiolta ohjelmalta.

Immu ja Torninvartijat - kummitustarinapaja (15-15:30 - Toukola) Samoin tämä olisi ihana. Tosin voisin mennä ihan itseksenikin kuuntelemaan, millaisen kummitustarinan lapset luovat.

Taikinakirja - yhdestä taikinasta useampi herkku Mari Moilanen (15:30 Atria näytöskeittiö) Tässä kohtaa saatan tehdä koukkauksen Viini ja Ruokamessujen puolelle.

Naiset, jotka ajattelevat öisin (16:30-17 - Esplanadi) - Kirja, jonka haluan ehdottomasti lukea. Mia Kankimäki

Samassa Liemessä (17:30-18:30 - Kauppahalli) Taitaa mennä ruokamessujen puolelle, mutta Samassa Liemessä oli sekä tv-ohjelmana että keittokirjana alkuvuoden suosikkini. Pitäisi siis varmaan mennä tännekin.

Katsotaan, minne sitten lopulta ehdin, mutta tässä nyt olisi jonkinlaista tavoitetta perjantaille...


21.10.2018

Lasi viiniä ja ihania kuvia : Tomaattimopo ja muita ruokakuvia

Ne ajat ovat takana, jolloin kännyköiden kuvat olivat epäselvää suttua eikä niitä kehdannut kotonakaan kuin vähän vilauttaa. Instagram ja muuta kuvanjakomediat ovat lisänneet tavallistenkin kuvaajien kunnianhimoa ja puhelinten kamerat kehittyneet teknisesti jo melkein perusjärjestelmäkameroiden tasolle.

Silti kännykkäkuvat ovat useimmiten kiireesti räpsäistyjä ja vähän sinnepäin. Myönnän auliisti, että useimmat minun ottamani kuvat ovat.

Kuitenkin, kun taito ja kärsivällisyys yhdistyvät teknisten ominaisuuksien ymmärrykseen ja johdonmukaiseen treeniin, on lopputuloksena kuvia, joita mielellään ottaisi vaikka tauluksi seinälleen.

Nyt on hyvä mahdollisuus käydä ihailemassa tuollaisia taiten otettuja kuvia, sillä Mari Moilasen Tomaattimopo ja muita ruokakuvia -näyttely on katseltavana Le Petit Chaperon Rouge - baarissa. Aikaa on 17.11.2018 saakka.

Samalla voi nauttia vaikka lasillisen hyvää viiniä ja maistella herkkuja, kuten me teimme perjantaina näyttelyn avajaisissa. Oli muuten hyvää. En yleensä ole suuri Cavan ystävä, mutta tätä kelpasi maistella. Ihanan raikas, säilyvillä kuplilla. Harmi, kun en ottanut nimeä talteen. Paikkakin on ihanan tunnelmallinen.

Kupliva olo tuli myös kuvista. Pihvejä tavoitteleva pieni koira tai sienimetsän rauhaisa taika retken jälkeen yhdistettyinä etelän punaisena hehkuviin tomaatteihin mopon kyydissä ovat kaikki täynnä tunnelmaa. Kuvat ovat tietysti uskomattoman kauniita, mutta samalla monissa on pikkuinen pilke silmäkulmassa. Ne on tehty sydämellä, mutta kuvaajan ottamatta itseään tai kohteitaan liian vakavasti. Sellaisia hyvänmielen kuvia ruokaa rakastaville kansalaisille, eli siis ihan meille kaikille.

Kuvia voi myös ostaa itselleen ja ihan tosissani katselin uutta keittiötäni vähän sillä silmällä. Pitää vaan ensin saada taas talous tasapainoon remppalaskujen jäljiltä. 

19.10.2018

Eskarilaisen äänikirjasuosikit

Olemme Toton kanssa ahkeria äänikirjakuuntelijoita. Joka ilta äidin puhelimesta kuunnellaan luku tai kaksi jotain kuunneltavaksi valikoitunutta. Äitinsä poikana Toto tuntuu valitsevan sarjan kerrallaan. Suosikkeja kuunnellaan, kunnes seuraavaa ei enää ole tai äiti yrittää tarjota jotain muuta puhelimesta jo valmiina löytyvää (ettei tarvitsisi aina ostaa uusia).

Alkuvuodesta alkaen ollaan käyty läpi useampiakin sarjoja ja samalla on kuuntelijan maku muuttunut hivenen. Satumaisista muumeista on menty rempseiden Räppääjien ja Puluboin kautta jo Astrid Lindgrenin mestarietsivään. Liekö sitten kyseessä pojan kasvaminen esikoululaisesta ekaluokkalaiseksi, vaiko yksinkertaisesti kuuntelun polveilu, mutta annetaan Toton itsensä kommentoida luettuja sarjoja. Tässä eskariaikoina kuunneltuja.



Tove Jansson : 

  • Muumilaakson marraskuu 
  • Muumipappa ja meri 
Nämä osoittautuivatkin näköjään ainoiksi muumeiksi tämän vuoden puolella. Kaikkia muumeja emme ole vielä kuunnelleet, mutta loput eivät jostain syystä ole kelvanneet iltakuunteluun enää...

Q: Mikä muumeissa on hyvää ? "Muumeissa ei ole pelkkää fantasiaa vaan niissä on jotain järkevää" 

Q: Siis muumeissa? Mitä järkevää? "Ei mitään tosi vaarallista, kuten laavaa..."

(äidin kommentti: Mitähän hän on jostain katsonut vertailukohdaksi? Minusta muumeissa on aika paljonkin vaarallisia tilanteita, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin lapsen näkökulmasta jotenkin lempeästi esitettynä)

Q: Miksi et halua enää kuunnella muumeja ? "Olen jo vähän tylsistynyt niihin..."




Risto Räppääjää on tänä vuonna kuunneltu erityisen paljon ja erityisesti kesälomareissulla:

Sinikka Nopola, Tiina Nopola : 

  • Hetki lyö, Risto Räppääjä,  
  • Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla,   
  • Risto Räppääjä ja villi kone, 
  • Risto Räppääjä ja pullistelija,  
  • Risto Räppääjä ja väärä Vincent 


Q: Mikä Risto Räppääjissä on hyvää ? "Eivät ole liian väkivaltaisia"

(äidin kommentti: Ollaan taidettu kertoa liiankin seikkaperäisiä perusteluja pelikielloille tai sitten on osunut johonkin isoveljien juttuun katsojaksi)


Q: Mikä niissä on vähemmän hyvää ? "Välillä vähän tylsiä. Koko ajan samaa... jokin outo mysteeri ja sitä ratkotaan"


Q: Minä kuunnelluista on paras ja miksi ? "Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla. Ei liikaa mysteeriä."



Puluboi puolestaan osoittautui suuren suureksi suosikiksi. Siinä äänikirjat taisivat vähän loppua kesken. Onkohan niitä ilmestynyt lisää ?

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja, Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja, Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja, Puluboin ja Ponin komerokirja 

Q: Miksi Puluboi on mielestäsi hyvä? Miksi niitä kirjoja on kiva kuunnella? "Kun se ei sano r-kirjainta. Siksi hauskaa.  Puluboin koneet ja pelit ovat hauskoja - varsinkin prinsessapeli, kun Puluboi jäi siihen koukkuun."

Q: Mikä niissä on vähemmän hyvää ? "Kaikki on niissä hyvää!"

Q: Mikä kuunnelluista on paras ? "Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja - ja myöskin ihan kirjana luettu Puluboi = agentti NOLLA-BULLA-NOLLA ja KAMUKIEMU(R)AT ..." 

Viimeisen hän tosin taisi lukea vasta nyt lokakuussa...


Bonuksena vielä yksi satukirja, joka eksyi joukkoon kesällä


Jukka Parkkinen : Kotimainen krokotiili

Q: Mitäs tykkäsit ? Miksi ? "Aika paljon tykkäsin, tosi kiva. Siinä oli järkeä ja huumoria ja vain kaksi pisaraa fantasiaa. Puhuva hiiri ja krokotiili olivat kivoja"


Siinä nyt oli noita eskariaikojen lemppareita. Äänikirjakuuntelu ei toki ole mitenkään loppunut koulun alettua, mutta kirjataan syksyn suosikit joskus myöhemmin.

18.10.2018

Lomalukemista eli syksyyn sopiva Anopinhammas

Nyt ei kai voi varsinaisesti puhua enää laiturilukemistosta, vaikka lokakuu onkin meitä keleillään hellinyt. Ulkokäyttöön ovat syksyn myötä jääneet vain äänikirjat, mutta niihin onkin sitten uponnut tunteja auringon ja kaikissa syksyn väreissä hehkuvan luonnon houkutellessa kävelyille.

Tähän kohtaan voisin taas vuodattaa valitusta kiireistä ja lukuajan vähyydestä, mutta unohdetaan työ hetkeksi. Koululaisilla on syysloma. Minun lomapäiväni ovat tähän saakka kuluneet pääasiallisesti työkoneen vieressä, mutta tänään päätin jättää sen laukkuun ja nauttia syystauosta minäkin. Asiaan tietysti saattaa vaikuttaa lievä väsymys, kun eilen illalla nukkumaanmenon sijasta nautin pitkästä aikaa rauhallisesta lukuhetkestä (tai no, muutamastakin hetkisestä).

Päivä oli jo vaihtunut keskiviikosta torstain puolelle, kun sain loppuun Eppu Nuotion Ellen Lähde -sarjan kakkososan. Edellisestä yötämyöten -lukukerrasta onkin jo jonkin verran aikaa. Olipas kivaa, mutta ehkei tätä työviikkoina kannattaisi tavaksi ottaa.

Pidin ensimmäisestä Ellen Lähde-tarinasta, mutta taisin tykästyä tähän toiseen vielä enemmän. Jotenkin päästiin henkilöiden kanssa vähän syvemmälle ja tarinakin oli monipuolisempi.


Eppu Nuotio : Anopinhammas 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Ellen on Andalusiassa puutarhamatkalla, kuinkas muuten, kun hänet kutsutaan suomalais-espanjalaisiin häihin. Seuraavana aamuna hääparin perhettä kohtaa tragedia, joka saa Ellenin kiinnostumaan suvun vaiheista. Historia näyttää toistavan itseään.

Kirjassa ei varsinaisesti ratkota rikosta, sillä poliisitutkintaa ei ole, eikä ilmeistä murhaakaan. Ennemminkin Elleniä kiinnostaa salaisuuksien selvittely, sillä aiemman sukupolven painolastia saa hänen mielestään sälyttää nuoren sukupolven harteille ja Lohenkarin suvussa salaisuuksia ja piilottelua tuntuu riittävän.

Parasta Anopinhampaassa ovatkin henkilöt ja miljöökuvaus. Andalusian auringosta palataan valottomalle suomalaiselle maaseudulle, jossa sukutilan velvoitteet ahdistavat sukupolvesta toiseen, jollei kahleita väkivalloin katkaise. Ehkä mielenkiintoisinta olikin periytyvien "pakkojen" olemassaolo, sillä helpostihan me pyrimme vastaamaan edellisten sukupolvien vaatimuksiin ja jätämme elämämme elämättä.

Rakkauttakin kirjasta löytyy. On tietysti juuri vihitty nuoripari, mutta Elleninkin elämään ilmaantuu tulinen Carlos ja Siljakin pistää profiilin deittipalveluun. Toisinaan liian hyvältä näyttävä kakku osoittautuukin sitten sahajauhoiksi, mutta onneksi naisista löytyy yllättävääkin vahvuutta pitää oma elämä käsissään. Toivottavasti kaikilla meillä on voimaa poistaa myrkylliset vaikutteet ja ihmiset ympäriltämme.

Omalla kohdallani myös Ellenin kotipaikka toimii todellisena houkuttimena. Tytön saa pois Turusta, muttei Turkua tytöstä ja sekä Myrkkykeiso että Anopinhammas antavat aimo annoksen syntymäkaupunkini kuvausta. On nautinnollista tunnistaa tuttuja paikkoja, asuuhan Ellen ihan Mikaelinkirkon vieressä ja siellä minut on sekä kastettu että vihitty.

Kaikkiaan Anopinhammas on leppoisa, sujuva ja kiinnostava "pehmodekkari" (huomasin Kirsin kirjanurkassa tuollaisen cozy mystery-termin suomennoksen. Pitää sitä nyt makustella. Marttoja tässä osassa on sen verran vähemmän, että Martta-dekkariksi en luokittelisi, vaikka huushollausta tietysti harrastetaan myös tässä).

Ellen Lähteen tutkimukse sopisivat vallan mainiosti kesän laiturilukemiseksi, mutta viihdyttivät kivasti myös näin syyspimeällä peiton alla lämpimässä.