Ilmestyskirjan täti

Anu Holopainen : Ilmestyskirjan täti 
Luettavaksi Myllylahti-kustantamolta 

Kirja, joka kertoo villin tädin aiheuttamasta ärsytyksestä ja luokiteltiin ainakin jossain chicklitiksi. Ei kuulostanut ihan omimmalta luettavaltani enkä nyt mitenkään hurjasti innostunutkaan. Luin sentään loppuun.

Chicklit viittaus johtuu todennäköisesti siitä, että päähenkilö joutuu nolohkoihin tilanteisiin avaamalla suunsa väärässä paikassa tai töpeksimällä muuten vaan. Chicklitissä tosin tuon pitäisi olla hauskaa ja aiheuttaa vain kiemurtelevaa myötähäpeää, mutta tässä kirjassa oma ärsytyskynnykseni ylittyi useammin kuin kerran. Nolot tilanteet, kun eivät olleet seurausta sattumasta tai tahattomasta väärinymmärryksestä, vaan yksinkertaisesti Auri Kivikon tiukkapipoisuudesta, pahantahtoisesta paheksunnasta tai ihan vain väsymyksen aiheuttamista vikaliikkeistä.

Kirjan asetelma on sinänsä herkullinen. Airi Kivikko palaa hoitovapaiden jälkeen takaisin töihin vain huomatakseen edessä olevan YT-neuvotteluja ja firman fuusio suurempaan. Tilanteen tekee vielä hankalammaksi miehen täti Liila, joka on kaikkea sitä, mitä Airi ei halua olla - kovaääninen, röyhkeä, ronski ja suorapuheinen. Kaiken lisäksi hän täti flirttailee itseään nuorempien misten kanssa ja, mikä pahinta, on töissä Airin työnantajan nielaisseessa firmassa. Airin stressitaso nousee unettomuuteen saakka ja sitten alkavat omituiset kuolemantapaukset. Aineksia olisi siis vaikka minkälaiseen ilotulitukseen. Harmillisesti tarina kuitenkin jotenkin lässähtää Airin stressin ja unettomuuden kuvaukseksi sekä valitukseksi tädin todellisista ja kuvitelluista edesottamuksista.

Suurin syy vierastukseeni löytyneekin juuri päähenkilöstä. Tiukkapipoinen täydellisyydentavoittelija, joka ei siedä omasta muotistaan poikkeavia ihmisiä ja haluaa uskoa heistä juuri sitä pahinta. Olisi tehnyt mieli ravistella Airia useammin kuin kerran. Tietysti osa ärsytyksestä saattaa johtua siitä epämiellyttävästä tunteesta, että itsestänikin löytynee ainakin ripaus samanlaista nipottajaa, eivätkä stressi ja unenpuute ole nekään ihan vieraita. Osui siis ehkä pikkuisen liian lähelle naurattaakseen.

Toinen vähän häiritsevä juttu kirjassa oli juonen sekavuus ja jonkinlainen "löysyys" - oli kaikenlaisia tapahtumia ja monenlaisia ihmisiä, mutta jotenkin se punainen lanka vain katosi useammin kuin kerran. Monet asiat jäivät lopussakin selittämättä, siis sekin, että selitystä ei oikeastaan tainnut ollakaan. Koko kirja tuntui unenpuutteessa höperöivän IT-nörtin silmien kautta katsotulta filmiltä, vaikka ehkä se on ollut tarkoituskin ?

Jotta tämä kirjoitus ei muistututtaisi liikaa kirjan tyylistä, lopetan tähän ja totean vain, etten kirjaan pahemmin ihastunut. Lukekaa, niin tiedätte, mitä mieltä itse olette. Esimerkiksi Krista tykkäsi minua enemmän. Hänen ajatuksiaan voi lukea Lukutoukan kulttuuriblogissa 

Luettavaksi Myllylahti-kustantamolta 

Hiekkakakusta mutavelliin - mutakakku Copycat style...

Kakku nro 1 eli hiekkakakkuversio

On meillä erinäisiä suklaakakkuja tehty tässä vuosien varrella, mutta jotenkin oudosti on ihan tavallinen mutakakku jäänyt kokeilematta. Asiaan tuli korjaus, kun donitsit oli syöty, jätski loppu ja äidillä kova makeannälkä...

Kaikki äitini reseptit-blogista löytyi perus-kladdkakan resepti. Yleiskoneella tuon tekemiseen ei mennyt kymmentä minuuttia ja paistamiseen 15min. Pisin aika ja tuskallisin odotus koituikin kakun jäähtymisen odottamisesta. Vispivaahto kun tuppaa vähän valumaan, jos sen pläjäyttää ihan kuuman leivonnaisen päälle.

Kaikki tosin ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Ensimmäinen mutakakku muistutti enemmänkin hiekkakakkua. Tarkempi analyysi osoitti paistoajan olleen ehkä hitusen liian pitkä ja kaakaomäärän summittaisesti vähäinen. Onneksi kakku tuli syötyä jo päivässä, joten äiti pääsi testaamaan uudelleen. Kakku numero kaksi olikin sitten varsinainen mutavelli, mikä sentään on se helpommin korjattavissa oleva ongelma. Kakku lykättiin takaisin uuniin muutamaksi minuutiksi. Sitten päästiin asiaan...

Alla siis perusohje, jonka onnistuu kyllä tahtoessaan ja tahtomattaankin tyrimään. Kokeilut siis jokaisen omalla vastuulla. Tosin herkku on sen verran maistuvaa, että riski kannattaa ottaa...

Valuu, valuu - mutavelli

Perusmutakakku

100g voita
2 munaa
2,5dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
3rkl kaakaota
2dl vehnäjauhoja

Laita uuni lämpiämään ja sulata voi. Voitele 20cm kakkuvuoka (tai laita silikonivuoan pohjalle leivinpaperirengas)

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon vaniljasokeri ja kaakao. Lisää jauhot ja nostele tasaiseksi taikinaksi ja sekoita lopuksi joukkoon sula rasva.

Kaada vuokaan ja paista uunissa 15min. Ota pois uunista ja anna jäähtyä edes vähän.

Tarjoile kermavaahdon, jäätelön tai jonkun marjakastikkeen kera.

Ruokaa nettikaupasta ? Kuljetusetu myös teille lukijat!

Ruokaostokset kotona sohvalla ja joku kantaa ne puolestasi vähintään kotiovelle, jollei keittiöön saakka. Kuulostaako houkuttelevalta ?

Minä olen aina innokas kokeilemaan kaikkea arkea helpottavaa ja noin ihan ammatinkin puolesta kiinnostunut netin tarjoamista palveluista. Kun siis tarjoutui mahdollisuus testata Kauppahalli24-palvelua ilman kuljetusmaksuja, oli pakko osallistua.

********************************************************************************
KULJETUSETU UUDENMAAN LUKIJOILLE

Kauppahalli24 Kuljetusetu on nyt tarjolla myös blogin lukijoille. Saat ilmaisen kuljetuksen koodilla KH24B104 
Koodi syötetään ostoskorin alareunassa kohdassa etukoodit ja lahjakortit. Muista kirjautua asiakkaaksi. Koodi on voimassa tästä 3vkoa eteenpäin. 
Huomaathan, että sinun on mahdollista saada ilmainen kuljetus kahteen ostoskertaan, mikäli ensimmäisenä käytät ensimmäisen tilauksen kuljetusedun ja sitten ylläolevan kampanjakoodin.  
*******************************************************************************

Istuin siis koneen viereen miettimään ruokaostoksia. Se osoittautui yllättävän haastavaksi hommaksi.


Ja nyt pitänee vähän valaista taustoja. 

Vika ei ollut nettikaupassa vaan löytyi ruudun tältä puolelta. Kauppahalli24 toimi moitteettomasti ja valikoimat olivat yllättävänkin laajat. Valitsemista helpottavat kuvat ja selitykset löytyivät ihan hyvin, mutta kun meillä on hyvin varusteltu pieni marketti ihan kotioven vieressä. Olen tottunut pitämään sitä keittiön kaappien jatkeena ja poikkean ostamassa tuotteita aina tarpeen ilmetessä. Siis usein, monta kertaa päivässä. Olen nykyään täysin toivoton ruokaostosten suunnittelija.

Nettikaupasta ostaessa pitää ruokaostokset kuitenkin suunnitella paria päivää etukäteen ja se vaati minulta pientä ajattelutavan muutosta. Jäinkin pohtimaan, että markettitiheillä alueilla peruruokaostosten hankkiminen nettikaupasta ei välttämättä ole se suurin arjen helpotus. Jos taas kauppa sattuu olemaan sen verran kaukana, ettei sinne piipahtaminen ostamaan lisämunia kesken leipomisen enää onnistu, on tilanne aivan toinen.

Ekalla kerralla tuli klikkailtua vähän satunnaisesti...

Sitten huomasin...

Sitten huomasin, että Kauppahalli24 tarjosi valikoimassaan tuotteita, joita ostaakseni minun olisi pitänyt lähteä kauemmas. Reinin kylkirimpsut ovat esimerkki tuotteesta, jonka laatuista sitä mielellään ostaisi, mutta Hakaniemen hallissa käyminen on harvinaista luksusta ajan puutteen vuoksi. Kilohintakin oli nettikaupassa hitusen naapurimarkettia halvempi.

Klik,klik - lähtivät rimpsut tilaukseen, samoin kuin Wotkinsin aamiaispekoni. Tässä onkin nettiruokakaupan ehdoton etu ja kilpailuvaltti. Mitä enemmän harvinaisempia tuotteita valikoimista löytyy, sitä varmemmin kauppareissu suuntautuu iltapäiväruuhkan sijaan kotikoneelle. Luomu, luksusmerkit, pientuottajat... kunhan logistiikan saa toimimaan, niin tässä on ihan ehdoton markkinarako.

Olen aiemmin ostanut satunnaisesti luomutuotteita netistä. Olisihan se hienoa, jos ne saisi yhdessä muiden "erikoistuotteiden" kanssa samasta paikasta.

Toisella kerralla ostaminen kävi jo rutiinilla - ja huomaattehan tuon korianterin!

Kauppakassit tulivat ajallaan 


Kauppahalli24:n palvelu toimi moitteettomasti.Ovikello soi sovittuna ajanjaksona ja ystävällinen kuski nosti ostokset kotiovelle. Kylmä oli kylmää ja jäinen jäistä.

Kasseja purkaessani totesin nettiostamisen kannattavan paitsi ajan säästämiseksi, myös ajan lisäämiseksi - siis tuotteiden käyttöajan. Kauppahalli24 ei pidä varastoja, vaan tuotteet tilataan asiakkaille sitä mukaa kun tilauksia tulee. Tämä tarkoittaa parhaimmillaan erityisen tuoreita tuotteita ja maksimikäyttöaikoja välivarastoinnin poistuessa arvoketjusta. Hieno juttu.

Erityisen ilahtunut olin myös hedelmien ja kasvisten laadusta. Hyvää tavaraa ja korianteripuska oli suurempi kuin yksikään kaupassa koskaan näkemäni!

Ruokaostoksia netistä jatkossakin ? 

Vastaus on kyllä. Emme varmaan edelleenkään siirry nettiostamiseen jokapäiväisessä ruokahuollossa, mutta tulemme tekemään tilauksia aina kun jotain vähän erikoisempaa on saatavilla ja ostoslistalla. Välttämällä kauppamatkan, sitä tavallaan myös kattaa netin kuljetuskustannukset - varsinkin, jos pitäisi maksaa seutuliikenteen lippuja tai keskustan parkkimaksuja.

Tässä kirjoittaessani samalla muistelin myös siskoni kokemuksia hänen asuessaan Bathissa, Englannissa. Hän käytti useamman vuoden Waitrosen nettipalvelua kaikkien vähänkään painavampien tuotteiden ostamiseen. Maidot, pesuaineet ja muut isommat paketit eivät houkutelleet autotonta Bathin mäkisillä kaduilla. Ne kantoi hissittömän talon ylimpään kerrokseen aina hymyilevä ja riski nuorimies...

Nettiostosten kuljetukset tarjosi Kauppahalli24

Lohi-wasabisalaattia kevyeksi lounaaksi

Muutama vuosi sitten innostuin wasabi-kastikkeesta tonnikalapihvien kanssa. Nyt kun tonnikalasta on tullut vaikea raaka-aine ekologisten haasteiden ja alkuperämerkintöjen hämäryyden takia, sai sama kastike raikastaa lohisalaattia.

Toinen kiva juju tässä salaatissa on itse salaatin maustaminen. Se unohtuu ainakin minulta usein, mutta Safkaa (osa I) ystävällisesti muistutti lohi-avokadosalaatin kohdalla sen tärkeydestä. Kun kyseinen ohje myös inspiroi taas wasabin pariin, niin pakkohan se oli..

Salaatti kelpasi pöydässä kaikille. Mutinaa ei kuulunut yhtään, vain syvä hiljaisuus lautasten tyhjentyessä pikavauhtia.


Lohi-wasabisalaatti 

Salaattipohja :
Salaattia
mintunlehtiä
basilikanlehtiä
korianterinlehtiä
kokonaisia manteleita
pari porkkanaa
kurkkua

Salaattiin mausteeksi : 
suolaa + pippuria + riisivinietikkaa

Lohta

Kastike :
Wasabia
sitruunamehua
suolaa pieni ripaus
öljyä

Pese ja linkoa salaatit ja yrit. Vetele kuorimaveitsellä porkkanasta siivuja. Paahda mantelit kuivalla pannulla ja pilko vähän pienemmiksi. Siivuta tai pilko kurkku.

Sekoita salaatipohjan ainekset (Jätä osa manteleista päälle ripoteltavaksi). Mausta suolalla ja pippurilla ja lorauta joukkoon hiukan riisiviinietikkaa). Sekoita taas kunnolla.

Leikkaa lohi ohuehkoiksi siivuiksi ja paahda ne joko kuivalla pannulla ohuen suolakerroksen päällä tai tilkassa öljyä.

Sekoita wasabi, sitruunamehu ja suola keskenään. Lisää öljyä vähitellen koko ajan sekoittaen. Maista haluamasi voimakkuus. Kastikkeen maut tasaantuvat ajan myötä, joten sen voi tehdä vaikka jääkaappiin odottamaan muutamaa tuntia ennen.

Asettele salaattipohja tarjoilulautaselle (tai yksittäisille lautasille), lisää lohipalat päälle ja ripottele vielä lisää mantelipaloja. Kastikkeen voit tarjota pöydässä erillisestä kulhosta ja jokainen lisää sitä makunsa mukaan.

Vielä yksi Austen-väännös - Longbournin talossa

Jo Baker : Longbournin talossa
Oma ostos Elisa Kirjan alesta aikoinaan

Jane Austenein Ylpeys ja ennakkoluulo tuntuu olevan ehtymätön inspiraation lähde myös nykykirjailijoille. Joko kirjailija tai kirja ovat keskeisinä vaikuttavina elementteinä (esim. Jane Austen Bookclub - vai oliko tämä pelkästään elokuva?), tarinalle kirjoitetaan jatkoa tai se pistetään kokonaan uusiksi mitä mielikuvituksellisimmillä tavoilla.

Jatkotarinoista P.D. Jamesin Death Comes to Pemberley oli mielenkiintoinen tuttavuus,joka yhdisti kirjailijan vakiogenreä Austenin miljööseen, vaikkei dekkarina mitään huippukokemusta tarjonnutkaan. Oudoimpia Austen variaatioita taas ovat Zombie-tarinat, jotka yhdistävät ronskien kauhufilmien tematiikkaa itämaisiin taistelulajeihin. Tässä joukossa Jo Bakerin Longbournin talossa on sitä kesympää kastia, mutta varsin mielenkiintoinen kuitenkin.

Longbournin talossa Bennetien perheen tarinaa seurataan kyökistä käsin. Vaikka elämä palvelusväen puolella on yhtä pyykkäystä, siivousta ja käskyjen mukaan asioilla juoksemista, myös romantiikka ja dramaattisetkin tapahtumat kuuluvat siihen olennaisena osana. Palvelustyttö Sarah ei pelkästään seuraa neitien rakkaustarinoita, vaan kokee väkevästi myös omansa.

Kirjan tarkoituksena tuntuu olevan korostaa yhteiskuntaluokkien elämän välisiä eroja. Bennetin tytöt ovat kirjassa hyödyttömiä ja muille työtä aiheuttavia olentoja, ymmärtämättömiä vaikkakin ilmeisen kilttejä ja hyväsydämisiä. Palvelusväki taas elää pelkästään työtä tehdäkseen. Vaikka kahtiajako on aikanaan varmasti ollut totta, alkoi ainakin minua jossain kohtaa ärsyttämään hieman osoitteleva ote. Lukiessani kymmenettä kertaa kipeistä kylmänkyhmyistä, tuntui toisto jo jokseenkin turhalta. Tajusin jo.

Kaikkiaan kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus. Tosin jäin miettimään, johtuiko mielenkiintoisuus yhteydestä Jane Austenin klassikkoon. En ole ihan varma, olisiko kirja kantanut yhtä pitkälle itsenäisenä kokonaisuutena, vaikka Sarahin elämän kiemurat tarjosivatkin monenlaisia käänteitä, välillä ehkä vähän uskottavuuden rajoillakin. En ihan myöskään ymmärtänyt lukuja sotilaan seikkailuista maailmalla. Ymmärrän, että se taustoitti talon palvelijan käytöstä, mutta aika irralliselta tapahtumat tuntuivat varsinaista tarinaa vasten.

Saa nähdä, mitä kaikkea Austenin tarinan pohjalta vielä keksitään. On tietysti tavallaan kunnioituksen osoitus, kun klassikko inspiroi niin moneen vielä nykypäivänäkin, mutta kyllä näistä vähän haiskahtaa sellainen rahastuksen halukin. Jotenkin tuntuu myös siltä, että halutaan päästä helpolla. On kai se kevyempää muokata jo olemassa olevia juonenkäänteitä ja henkilöhahmoja, kuin luoda jotain kokonaan uutta - varsinkin kun klassikkoyhteyden myötä jonkunlainen huomioarvo on taattu jo etukäteen...

Copycatin donitsiwappua!

Sitä kaivettiin sitten taas donitsirauta kaapin pohjalta. Olen viime aikoina nukkunut niin huonosti, että rasvassa kypsentäminen ei oikein houkutellut. Turhan riskaabelia touhua väsyneenä. Sitä paitsi, nämä

a) valmistuivat nopeasti
b) ovat oikein nättejä pieniä herkkuja
c) maistuvat herkulliselta...

Itse asiassa edessä taitaa olla toisen satsin tekeminen, kun ensimmäinen näyttää katoavan parempiin suihin todella nopeaa tahtia.

Copycatin donitseja nämä ovat, kun en jaksanut edes kaivaa ohjekirjaa esiin vaan käytin suoraan Kirjoja ja kakkuja-blogin ohjetta... mikäs siinä, hyvä ohje :-) Sen verran muutin, että lisäsin taikinan joukkoon sitruunan raastetun kuoren ja kardemummaa.

HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE!

Minidonitsit 

(20-30kpl tuolla meidän raudallamme)

4dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
2 dl sokeria
100g sulatettua voita
2 dl maitoa
2 kananmunaa

1 sitruunan raastettu kuori

1rkl kardemummaa 

Sekoita kuivat aineet ja lisää sitten maito, munat ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 

Laitoin taikinan pursotinpussiin ja leikkasin sopivan aukon kärkeen. Lusikallakin toki onnistuu, mutta on huomattavasti hitaanpaa touhua (ainakin minulla). 

Vinkki : kannattaa laittaa donitsikuoppa kunnolla täyteen taikinaa, muuten toinen puoli jää väkisinkin vaaleaksi, kun se ei kohoamisen jälkeenkään ulotu rautaan kiinni ruskettumaan. 

Kuorrutukseksi voi sekoittaa tomusokeria, sitruunamehua ja vettä. Sen verran nestettä vähitellen lisäten, että saa sopivan paksun tahnan aikaiseksi. Päälle sitten erilaisia nonparelleja ja sokerikoristeita. 

Vappuaaton aamiaisleivät

Hillopurkkien vähitellen tyhjentyessä, niitä voi alkaa täyttämään uudelleen talvisemmilla herkuilla. Kuivatuista aprikooseista saa helposti hillokkeen, joka on omiaan juustojen kaverina. Tänään hilloke makeutti aamiaisleivän vuohenjuustotäytettä.

Vuohenjuusto-aprikoosileivät 

Tee hilloke etukäteen.
1pss (250g) kuivattuja aprikooseja
2dl portviiniä (tai jotain muuta alkomahoolia - tällä kertaa kaapista löytyi sherrypullon loppu)
1 sitruunan kuori raastettuna
1dl sitruunamehua
3dl hillosokeria
(jos haluat voit lisätä hillokkeeseen hieman rosmariinia tai vaikka timjamia)

Kuutioi aprikoosit ja laita ne kulhoon portviinin kanssa muutamaksi tunniksi pehmenemään ja maustumaan.

Laita sitruuna ja aprikoosit kattilaan ja keitä hiljalleen 20minuuttia. Lisää sokeri ja keitä vielä 15min. Jos seos näyttää kovin kuivalta, lisää vähän vettä.

Kaada puhtaaseen ja kuivaan purkkiin. Jäähdytä.

Voitele paahtoleipää voilla. Levitä siivulle hilloketta ja murusta haluamasi määrä vuohenjuustoa. Laita toinen leipäsiivu päälle ja painele tiukaksi. Paahda uunissa grillivastukkeen alla, voileipägrillissä tai niin kuin meillä leivänpaahtimen leipähärpäkkeellä... Nauti ison teekupillisen kera.

Lopussa tahti kiihtyy ja bloggari koukuttuu

Stieg Larsson : Tyttö joka leikki tulella
Elisa Kirjalta kuunneltavaksi osana äänikirjakampanjaa 

Äänikirjat ovat ihania ja koen nyt melkein fyysisiä vierotusoireita, kun ei bussimatkoja varten ole tullut vielä hankittua seuraavaa kuunneltavaa. Pitää vain vähän miettiä - ottaako heti perään trilogian kolmas osa vai haukatako kevyempi välipala, vaikka okkultisen etsivän seikkailujen jatkoa kuuntelemalla ? Taidan kallistua tuohon jälkimmäiseen.

Millenium-trilogian ensimmäinen osa oli koukuttavaa kuunneltavaa, mutta tämän toisen osan kanssa jouduin hivenen taistelemaan. Piti lukea 40 osaa (88:sta) ennen kuin varsinainen rikos edes tapahtuu. Olihan Lisbeth Salanderin seikkailuja trooppisella saarella ihan viihdyttävä kuunnella, mutta lievää haahuilua juonessa tuntui tapahtuvan. Sitten, kun viimein päästiin asiaan ei tutkimuskaan tuntunut etenevän oikein millään.

Stieg Larssonilla oli taito viedä tarinaa eteenpäin usean henkilön näkökulmasta ja toimista käsin. Se luo tarinaan syvyyttä ja monisävyisyyttä. Samalla tekniikka kuitenkin myös välillä hidastaa juonen etenemistä, kun jokaisen yksityiskohdan ymmärtäminen pitää avata henkilö henkilöltä. Samoin selvitykset siinä, mitä joku söi tai laittoi päälleen tai teki kotiin saavuttuaan alkaa välillä vähän "ottamaan päähän". Liian iso määrä detaljeja käy pidemmän päälle raskaaksi, vaikka täytyy myöntää niissä piilevän myös osa Larssonin kirjoittamisen viehätyksestä.

Ja silti... kyllä minä taas niin koukkuun jäin, että kolmas osa on varmaan pakko hankkia kuunneltavaksi jossain välissä. Viimeinen kolmannes oli taas oikein kunnon jytinää ja tahti vaan kiihtyi loppua kohti. Oli ihan pakko keksiä koneetonta tekemistä keittiössä, että sai kuunneltua tarinan loppuun. Voitte uskoa, että meillä pilkottiin erinäisiä määriä kasviksia ruokaa varten kirjan viimeisten lukujen aikana. Olen nimittäin todennut, että julkisilla liikkumisen tarpeen puuttuessa, ovat keittiötyöt oiva "syy" äänikirjalle...

Yleensäkin on tässä tullut selväksi, että äänikirjat ovat sopivaa seuraa monessa tilanteessa. Kaikenlainen odottaminen on mukavampaa kirjan seurassa, julkisilla kulkemisen viemä aika ei harmita yhtään, pihahommat sujuvat ja kävely kulkee kuin itsestään - näin ihan vain muutamia mainitakseni. Lisäksi puhelimella kuuntelu on aika huomaamatonta ja vaivatonta, ja jättää vielä kädet ja silmät vapaiksi muuhun tarpeelliseen. Ehdottoman suositeltavaa ajanvietettä siis.

Kuunneltavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Isännän paluu lapsuuteen eli inkiväärinen wappusima

Tätä meillä juotiin jo viime kesänä ja nyt on isäntä kärttänyt encorea jo monta viikkoa. Vapun lähestyessä sain vihdoin aikaiseksi. Ai mitä ? No, kotitekoista inkivääriolutta. Raikasta ja pikkuisen poreilevaa.

Sitä kuulemma tarjottiin Ranskassa 80-luvulla koulun koko perheen bingobileissä... 2 frangia juoma. Le petit Nicolas-kirjoista kuulemma näkee touhun tyylin...

Vielä ehtii saamaan satsin vapuksi - minä mietin pitäisikö tehdä vielä sitä omankin lapsuuden simaa...

Sitruunainen inkivääriolut 
(alunperin Glorian ruoka ja viini-lehdestä nro 5/2013)
n.3l

1 luomusitruunan kuori
2rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1,5 dl sitruunamehua (2-3 sitruunaa)
muutama rusina
2,5l vettä
puoli pussia kuivahiivaa (5g)

Sekoita sitruunan kuori, inkivääri, sitruunamehu sokeri ja rusinat kattilassa. Lisää 1l lämmintä vettä. Sekoita, kunnes sokeri sulaa. LIsää hiiva ja loppu vesi.
Peitä kattila tuorekelmulla ja jätä lämpimään paikkaan 4-6 tunniksi. Sekoita pariin kertaan käymisen aikana.

Kun rusinat ja sakka ovat nousseet pintaan, siivilöi juoma puhtaisiin pulloihin tai, kuten meillä, isoon säilytyspurkkiin. Jätä nesteen ja korkin väliin kunnon väli (7cm).

Laita purkkiin myös rusinoita - kun hiilihappo muodostuu, ne nousevat pintaan. Kierrä pullojen korkit tiukalle tai sulje purkin suu kunnolla ja jätä huoneenlämpöön yöksi.

Päästä aamulla kantta hiukan avaamalla ylimääräiset hiilihapot pois. Sulje, siirrä jääkaappiin ja anna "kypsyä" muutama päivä. Säilyy kylmässä 1-2 viikkoa.

Yöpartio - venäläistä fantasiaa

Sergei Lukjanenko : Yöpartio 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Meilä on hyllyssä ollut jo useamman vuoden kaksi dvd:tä - Yöpartio ja Päiväpartio. Minä olen ne ohittanut tyynesti miehisinä rymistelyfilmeinä, mutta mitä ilmeisemmin minun pitää tarkistaa käsityksiäni ja ehkä jopa katsoa filmit. Tulin nimittäin lukeneeksi tässä Sergei Lukjanenkon Yöpartion kirjana.

Kyseessä on mielenkiintoinen tuttavuus. En ole ikinä ennen lukenut venäläistä, oikein Moskovaan sijoittuvaa fantasiaa ja se onkin ihan omanlaistaan. Kirjan maailmasta löytyvät vampyyrit, ihmissudet ja velhot, niin kuin kunnon fantasiakirjasta tuleekin löytyä, mutta tunnelma on jotenkin normifantasiaa synkempi, päähenkilöt venäläisen tunteellisia ja dramaattisuuteen taipuvaisia. Yhteiskuntakin muistuttaa jotenkin kieroutuneella tavalla käsitystäni neuvostoajan valvontakoneiston hallitsemasta itänaapurista.

Yöpartion maailmassa on tietysti myös Päiväpartio. Yöpartiossa "hyvikset" eli valkean puolen edustajat vahtivat "pahiksia" tai tarkemmin ottaen sitä, että ihmissudet, vampyyrit ja mustat velhot noudattavat aikoinaan hyvän ja pahan välille tehtyä tasapainon sopimusta. Kumpikin puoli saa joskus luvan tehdä itselleen ominaisia tekoja, mutta se tarkoittaa aina myönnytystä myös vastapuolelle.

Antonin on Yöpartiossa työskentelevä keskitason velho. Tahtomattaan hän sotkeutuu suurvelhojen väliseen taisteluun ja tekemään tekoja, joiden oikeutus ei olekaan sopimuskoodin osalta niin itsestäänselvää. Taistelutoveruus, rakkaus ja uskollisuus joutuvat koetukselle, kun suuret voimat liikuttelevat "ihmisiä" kuin tahdottomia pelinappuloita.

Yöpartion rakenne helpottaa tarinassa kiinnipysymistä. Kirja koostuu useammasta tapauksesta, joita Antonin joutuu selvittelemään. Yhdessä ne muodostavat kehystarinan ja yksityiskohdat selkiytyvät juonen edetessä, tai ainakin näyttävät selkiytyvän. Kirjaa luki mielellään osittain juuri siksi, että kaikki tuntui mahdolliselta. Lukjanenko ei ole seurannut fantasiakirjallisuuden peruskuvioita orjallisesti vaan kääntänyt lukijan odotukset omaksi edukseen.

Kirjasta tekee mielenkiintoisen tietysti jouhevasti etenevä kokonaistarina, mutta myös mustavalkoisen muuttuminen harmaaksi tarinan edetessä. Ovatko kaikki keinot sallittuja jalon päämäärän vuoksi ? Kuinka paljon voi ihmiseltä ottaa ennen kuin hän päättää antamisen riittävän ? Kuten sanoin, mielenkiintoista ja Antoninin tarina jatkuu seuraavassa osassa, Päiväpartio. Sekin lienee luettava.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta