Oma ostos Elisa Kirjan alesta aikoinaan
Jane Austenein Ylpeys ja ennakkoluulo tuntuu olevan ehtymätön inspiraation lähde myös nykykirjailijoille. Joko kirjailija tai kirja ovat keskeisinä vaikuttavina elementteinä (esim. Jane Austen Bookclub - vai oliko tämä pelkästään elokuva?), tarinalle kirjoitetaan jatkoa tai se pistetään kokonaan uusiksi mitä mielikuvituksellisimmillä tavoilla.
Jatkotarinoista P.D. Jamesin Death Comes to Pemberley oli mielenkiintoinen tuttavuus,joka yhdisti kirjailijan vakiogenreä Austenin miljööseen, vaikkei dekkarina mitään huippukokemusta tarjonnutkaan. Oudoimpia Austen variaatioita taas ovat Zombie-tarinat, jotka yhdistävät ronskien kauhufilmien tematiikkaa itämaisiin taistelulajeihin. Tässä joukossa Jo Bakerin Longbournin talossa on sitä kesympää kastia, mutta varsin mielenkiintoinen kuitenkin.
Longbournin talossa Bennetien perheen tarinaa seurataan kyökistä käsin. Vaikka elämä palvelusväen puolella on yhtä pyykkäystä, siivousta ja käskyjen mukaan asioilla juoksemista, myös romantiikka ja dramaattisetkin tapahtumat kuuluvat siihen olennaisena osana. Palvelustyttö Sarah ei pelkästään seuraa neitien rakkaustarinoita, vaan kokee väkevästi myös omansa.
Kirjan tarkoituksena tuntuu olevan korostaa yhteiskuntaluokkien elämän välisiä eroja. Bennetin tytöt ovat kirjassa hyödyttömiä ja muille työtä aiheuttavia olentoja, ymmärtämättömiä vaikkakin ilmeisen kilttejä ja hyväsydämisiä. Palvelusväki taas elää pelkästään työtä tehdäkseen. Vaikka kahtiajako on aikanaan varmasti ollut totta, alkoi ainakin minua jossain kohtaa ärsyttämään hieman osoitteleva ote. Lukiessani kymmenettä kertaa kipeistä kylmänkyhmyistä, tuntui toisto jo jokseenkin turhalta. Tajusin jo.
Kaikkiaan kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus. Tosin jäin miettimään, johtuiko mielenkiintoisuus yhteydestä Jane Austenin klassikkoon. En ole ihan varma, olisiko kirja kantanut yhtä pitkälle itsenäisenä kokonaisuutena, vaikka Sarahin elämän kiemurat tarjosivatkin monenlaisia käänteitä, välillä ehkä vähän uskottavuuden rajoillakin. En ihan myöskään ymmärtänyt lukuja sotilaan seikkailuista maailmalla. Ymmärrän, että se taustoitti talon palvelijan käytöstä, mutta aika irralliselta tapahtumat tuntuivat varsinaista tarinaa vasten.
Saa nähdä, mitä kaikkea Austenin tarinan pohjalta vielä keksitään. On tietysti tavallaan kunnioituksen osoitus, kun klassikko inspiroi niin moneen vielä nykypäivänäkin, mutta kyllä näistä vähän haiskahtaa sellainen rahastuksen halukin. Jotenkin tuntuu myös siltä, että halutaan päästä helpolla. On kai se kevyempää muokata jo olemassa olevia juonenkäänteitä ja henkilöhahmoja, kuin luoda jotain kokonaan uutta - varsinkin kun klassikkoyhteyden myötä jonkunlainen huomioarvo on taattu jo etukäteen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti