Silppuri kapinegalleriaan tuunatulla Vichyssoisella...

Päätin tässä pikkuhiljaa herätellä taas henkiin ammoisina aikoina kirjoittamaani "kuukauden kapine"- sarjaa. Vähän tosin pähkäilen tuon nimen kanssa. Huomaan nimittäin testatessa siirtyneeni aika monessa kohtaa kokeilemaan palvelua ilman varsinaista fyysistä tuotetta. No, katsotaan. Ehkä pitäisi puhua vain "Galleriasta" tai "Testissä" tai... olisko hyviä ehdotuksia?

Tällä kertaa testasin Tupperikutsuillani tilaamaani pikkusilppuria. Kolmella terällä varustettu käspelillä pyöritettävä silppuri on osoittautunut helmeksi silpulia silputessa ja toivottomaksi kovettuneen leivän kohdalla. Paras käyttö tähän mennessä on kuitenkin ollut tämän päivän soppatuunauksen tomaatti-basilikaseos. Silppuaminen ja sekoitus kävi helposti ja nopeasti narusta vetämällä.

Loppupäätelmäksi siis sanottakoon, että tätä tulee varmasti käytettyä pienempien määrien silppuamisessa, kun kyseessä ovat kasvikset tai yrtit, mutta todennäköisesti vain silloin, kun tarkoituksena on tehdä jokin tällainen soosi tai salsa. Isompiin määriin on pieni tehosekoitin ja pelkkään maustesilppuamiseen ovat leikkuulauta ja veitsi edelleen parhaimmat. Homma hoituu muun leikkaamisen ohella ilman lisätiskiä.

Hauska ja ihan hyödyllinen hankinta kuitenkin.

Tomaattia, basilikaa, hitusen valkosipulia ja suolaa sisältävä seos muuten toi mukavasti raikkautta ja happoa peruna-purjokeiton hienostuneeseen makuun. Vichyssoise-keitto on hyvää sellaisenaankin, mutta välillä sitä kaipaa pientä piristystä.

Vichyssoise 

1 purjo
1 keltasipuli
1rkl voita ja loraus oliiviöljyä
4 jauhoista perunaa
1l kana- tai kasvislientä (fondikuutiosta)
ripaus suolaa
(pasta rossa mausteseosta myllystä)
1dl kuohukermaa

Yleensä kermaa ja maitoa laitetaan vähän enemmän, mutta minä halusin mahdollisimman paljon perunan ja purjon makua korostavan keiton.

Leikkaa purjo ja silpuli silpuksi sekä peruna pieniksi paloiksi. Sulata voi oliiviöljyn kanssa kattilassa. Kaada purjo ja sipuli kattilaan ja kuullota. Voit laittaa pienen ripauksen suolaa.

Lisää perunapalat ja liemi. Keitä hiljalleen poreillen puolisen tuntia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Pyöräytä keitto tehosekoittimessa sileäksi ja laita takaisin kattilaan. Sekoita joukkoon kerma. Kuumenna vielä keittämättä ja tarjoile.

Seuraksi hyvää leipää (kuvassa juurisämpylä) ja sekaan lusikallinen tomaattisoosia, jos siltä tuntuu.
Hyvin käy kevyemmäksi sunnuntailounaaksi.

Kuukauden kapine - vappuhuumaa !

Toukokuun kapine tulee nyt pikkuisen etuajassa. Se liittyy niin tiiviisti vappuun, että ajattelin laittaa vinkiksi näkyviin jo nyt. Ehditte hankkia vielä, jos mieli tekee :-)

Varsinaisestihan tätä ei kukaan kai tarvitse. Enemmän on kyse taas yhdestä keittiökapineesta, joka on kiva saada, mutta jolla on suuri riski jäädä kaappiin pölyttymään. Minun itsehillintäni on näiden suhteen ihan olematon - siitä todistavat pursuavat keittiön kaapit ja myös tämä kuukauden kapine -  mutta hauska vehjehän tämä on.

Kyseessä on tietysti donitsien kypsennyskone, "donitsirauta". Ulkonäöltään ja toiminnallisuudeltaan se muistuttaa kovasti serkkuaan vohvelirautaa. Sellainenkin meiltä löytyy ja sen käyttötiheys on ehkä noin kerran vuodessa. En kyllä ymmärrä miksi, sillä kätevä vehjehän sekin on ja vohvelit ovat herkkua. Viimeksi taidettiin kokeilla näitä... Uusin tulokas tässä "rautaperheessä" on muuten väline  cake popsien kypsentämiseen. Ihan vaan vinkiksi niille, jotka haluavat popseja tehdä enemmänkin ja nimenomaan kakkutaikinasta eikä keksimurusta.

Olen tästä donitsiraudasta kuullut aiemminkin, mutta vasta Glorian ruoka ja viini -lehdessä olleet ihanat reseptit saivat minut talsimaan Confetin kauppaan ja ostamaan hyllystä se toiseksi viimeisen. Sitä piti tietysti heti kokeilla ja pojat saivatkin kaverinsa kanssa välipalaherkuksi minidonitseja.

Yhdellä kypsennyskerralla saa aikaiseksi seitsemän ihan pikkuista donitsia. Halkaisijaltaan donitsit eivät ole kovinkaan montaa senttiä. Minimuffinssit ovatkin erittäin sopivia lapsille tarjottavaksi. Aikuiset voivat sitten vaan syödä useamman kerralla. Tosin ei jäänyt pojiltakaan lautaselle pinosta jäljelle kuin muruset.

Käytin näin ensimmäisellä kerralla koneen ohjevihon reseptiä. Leivinjauheella kohotettu taikina tuotti kauniita renkaita todella helposti. Öljysin hiukan rautaa, mutta se ei olisi kyllä ollut laisinkaan tarpeen. Tarttumisen riskiä ei näköjään ollut ollenkaan, vaikkei taikinassa itsessään ollut rasvaa kuin hiukan voita. Aikaa kuluu noin 5-7 minuuttia per erä. Ainoastaan sopivan taikinamäärän oppimisessa meni hetki. Jos laittoi liian vähän niin donitsit jäivät vaaleiksi. Liian isolla määrällä renkaat näyttivät lähinnä Saturnukselta.

Korvaako tämä sitten öljyn donitsien kypsennyksessä ? Rehellinen vastaus on, että ei. Koneella ei tule donitseihin sitä rasvakypsennyksen tuomaa ruskeaa pintaa ja ne jäivät vähän kovemmiksikin. Niistä puuttui se ihana tirisevä rasvaisuus. Vika saattoi tietysti olla taikinassakin. Täytyy vielä vappuna kokeilla toista versiota, jossa olisi itsessään vähän enemmän rasvaa, ehkä se auttaisi. Vähärasvaisempaa vaihtoehtoa hakeville ja yleensä kuumaa öljykattilaa pelkääville tämä on hyvä kapine. Minidonitsit olivat herkullisia, varsinkin tuon sokerikuorrutuksen kanssa.

Näin vapun kunniaksi taidan laittaa pystyyn pienen leikkimielisen kyselynkin. Kummat ovat parempia - kuorrutetut donitsit vai sokerissa kieritetyt munkit ? Käykää klikkaamassa suosikkinne sivupalkissa!

p.s. muistattehan, että muita kuukauden kapineita pääsee vilkuilemaan sivupalkin sarjalinkistä. Edelliseen pääsee suoraan tästä.

Kuukauden kapine : Mikä raastaa ?

Auringonpaisteisessa huhtikuussa alkaa aina tehdä mieli salaatteja  ja raasteita. Ihania, mutta välillä se pilkkominen ja raastaminen tuntuu kovin työläältä. Kuten niin monessa keittiöhommassa, myös tässä auttavat kunnon välineet, oikeat työkalut oikeaan hommaan. Siispä otin suunnan kohti Chez Mariusta ja ihmettelimme hetken raastimien moninaista valikoimaa.

Se kaikkein tutuin lienee kaikille tuo "anopin" raastin (tai mummin raastin), miten vaan. Se on perinteinen, hoitaa hommansa tehokkaasti eikä tyhjennä lompakkoakaan liikaa.  Nämä ovat omiaan juuri noiden juuresraasteiden tekemiseen, varsinkin isompaa porukkaa ruokkiessa. 

Jokaisella sivulla on oma karkeusasteensa raasteelle. Lastujakin saa aikaiseksi ja jopa sitrushedelmien kuorta voi yrittää saada raastettua.  Minä tosin en ole siinä koskaan kunnolla onnistunut, vaan käytän muuta välinettä, mutta siitä hetken päästä lisää.  Sormia pitää vähän varoa, mutta niinhän pitää aina oltaessa terien kanssa tekemisissä. 

Eikös olekin muuten tuo pikkuraastin suloinen vaikkei ehkä näistä kaikkein tehokkain ? Se lienee ennemminkin omiaan pöytää kaunistuttamassa pastajuuston kaverina.

 

 

 Juuston kavereita ovat nämäkin pikkumyllyt.  Osaan saa oikein vaihtoterätkin. Niistä voi sitten valita isoteräisemmän kermaisemmille juustoille ja pikkuteräisemmän kovemmille juustoille.  Tunnetuin merkki näissä pikkumyllyissä lienee Zyliss.

Minä en tällaista ollut nähnytkään ennen kuin isäntä aikoinaan toi Suomeen muuttaessaan ruokapöytään mukanaan.  Chez Mariuksen Jonna kuitenkin valisti minua, että on näitä käytetty Suomessakin iät ja ajat. Meillä sitä vaan ei ole kutsuttu juustomyllyksi vaan vanhempi sukupolvi tuntee laitteen "mantelimyllynä".  Se kertookin mukavasti näiden toisen käyttötarkoituksen, eli pähkinöiden ja manteleiden raastamisen.  On siinä kyllä saanut hetken veivata, kun leivontaa varten on valmistanut mantelijauhetta. Kätevä vehje kuitenkin

 

Myllyissä jatketaan edelleenkin, mutta vaihdetaan astetta suurempiin. Nämä ovat taas niitä isojen juuresraastekulhojen tekijöille tarkoitettuja. Jos anopinraastimen ranneliike rasittaa liikaa, niin voi vaihtaa myllyn kammen kiertämiseen.  Erona tietysti se, että jos anopinraastinta käyttäessa palojen on hyvä olla aika isoja, niin myllyjä varten ne kannattaa pilkkoa pienemmiksi. Makuasia, kumpi tapa sitten tuntuu paremmalta omassa tekemisessä. Meidän äidillä oli (ja on muuten edelleenkin) tuo kolmijalkainen versio. Sillä olen minäkin erinäiset porkkanat kiertänyt reippaasti raasteeksi keittiöapulaisena touhutessani.

Sitten päästään näihin viime vuosien aikana jokaisen itseään arvostavan kotikokin keittiöön tiensä löytäneisiin raastimiin. 

Microplane oli se aito ja alkuperäinen teollisuuden terävalmistuksesta myös keittiöön toiminta-alueensa laajentaneen yrityksen tuote.  Fiksut yritysjohtajat olivat patentoineet terämateriaalin ja valmistustavan, joten pitkään Microplane ainoa markkinoilta löytyvä. Tuossa muutama vuosi sitten tuo kyseinen patentti vanhentui ja markkinoille ilmestyi jos jonkinlaista jäljittelijää.  Vähitellen ovat jyvät alkaneet erottua akanoista, mutta silti kannattaa olla ostaessa tarkkana välttääkseen pettymystä. Hyvälaatuinen terä kun kestää melkein ikuisesti ja siitä tulee kotikokin lempikaveri juustoja ja VARSINKIN sitruunankuorta raastaessa. Huonolaatuisella haluaa aika nopeasti heittää vesilintua tai se hautautuu keittiölaatikon pohjalle.  

Kannattaa myös muistaa, että asianpesukoneella saa laadukkaankin terän tylsymään - kun käyttää sen puoli minuuttia käsinpesuun, saa pitkäikäisen ystävän. Sitä paitsi, näille on käyttöä sen verran, etteivät ainakaan meillä oikein edes ehdi koneeseen... Samoin pakkauksen mukana tuleva muovisuojus ei ole poisheitettävää pakkausmateriaalia vaan hyödyllinen terien (ja sormien) suojana. 

Teriä on tässäkin kategoriassa tarjolla monilla karkeuksilla. Näillä saa tehtyä lastuja, karkeaa, vähemmän karkeaa tai hienoa raastetta. Tuo pikkuinen kuvassa vasemmalla ei itse asiassa ole enää edes mikroterillä varustettu vaan sellaisilla pienillä nystyröillä. Se on tarkoitettu sitten jo ihan mössön tekemiseen. Sitähän säännöllisesti tarvitsevat valkosipulia ja inkivääriä kokkauksessaan paljon käyttävät. 

Paljon on siis raastimia tarjolla. Nämä ovat kuitenkin sellaisia ihan joka päivä käytettäviä työvälineitä, joten niihin kannattaakin vähän satsata. Minä olen todennut, että ainakin anopinraastin ja Microplane suhteellisen pienellä karkeudella pitää olla ihan omien hermojen säästämiseksi. Loput voi hankkia sitten täydentämään vastaan tulevia muita tarpeita. Ja kun tekee mieli jotain vähän erikoisempaa, voi hankkia vaikka tuon maaliskuun kapineen - jonkunlainen raastin kai sekin, vaikkei ainakaan meillä ihan jokapäiväisessä käytössä ;-)  Samasta kapineesta muuten on juttua myös viimeisimmässä Glorian ruoka ja viini-lehdessä.

nettikauppaan

Chez Marius Facebookissa

 

p.s. olettehan huomanneet tuon sivupalkin linkin suosikkisarjoihin ? Sieltä löydätte kätevästi myös kuukauden kapineet kerralla listattuina..

Kuukauden kapine : Spiromat eli vihannessorvi

Lettupannuja Chez Mariuksessa tutkiessa tuli puheeksi myös kasvisspagettikone eli vihannessorvi eli spiromat. Eihän sille mitään mahtanut, sellainen oli saatava.  Mielessä väikkyivät kaikki terveelliset kasvisspagetit, joilla hiilihydraatteja saisi vähennettyä ja lapset olisivat silti tyytyväisiä. 

Olemmeko me nyt sitten astuneet kasvisspagettien taikamaahan ? Ei ehkä nyt ihan, mutta hauska vehje tämä kuitenkin on ja sitä tullaan kyllä säännöllisesti meidän keittiössämme käyttämään. 

Tähän mennessä ollaan kokeiltu laitetta muutamaan otteeseen. Ensimmäiseksi tein leveämmällä terällä perunaspiraalia valkosipuliperunoita varten.  Laite toimi hyvin ja vuokaan saatiin paperinohuet perunasiivut. Samaan en ainakaan minä veitsellä kykene. Mandoliinilla ehkä onnistuisi, mutta sellaista ei vielä meidän keittiöstämme (jostain kumman syystä) löydy.  Toiseksi Copycat innostui kokeilemaan Jokihaka kokkaa-blogin pannujuureksia uudessa muodossa.  Tämä oli hurja menestys meidän ruokapöydässämme osittain juuri  muotonsa ansiosta. Tuntui, että hunaja ja timjami oikein imeytyivät juureksiin.  

Muoto myös "huijasi" lapsetkin maistamaan, kun porkkana ei epäluuloisille tullut ensimmäiseksi lautasen täytteestä mieleen...

Muutaman kokeilun jälkeen voin todeta, että Spiromatissa on monta hyvää puolta :

• Siinä ei ole moottoria - osat ovat irrotettavia ja helposti pestäviä. Tämä on iso asia käyttömukavuuden kannalta ja vaikuttaa suuresti käyttötiheyteen ainakin meillä
• Lopputuloksena saa kasvikset ja juurekset sellaisessa muodossa, ettei se ole oikein mahdollista muuten
• Käyttöohjeita ei varsinaisesti tarvita, sillä laite on niin yksinkertainen käyttää, että tyhmempikin selvittää kommervenkit nopeasti

Jotain vähän harmittavaistakin löytyy : 

• Varsinkin vähän kapeampia kasviksia ja juureksia raastaessa, menee keskiosasta pala hukkaan. Sienenmalliset juurespalat tietysti maistuvat lapsille vaikka pannulla paistettuina, mutta siinä on silti vähän ylimääräistä miettimistä
• Huolimatta imukuppijaloista, tuntui pito välillä lipsuvan. Muutenkin koko hökötys oli välillä vähän heiluvainen ja kammen pyörittäjä joutui oikeasti vähän ponnistelemaan, että raastettava juures pysyi paikoillaan ja homma eteni.
• Lopputuloksena ei myöskään ollut ihan noin sievä spagetti kuin alla kuvassa, mutta se voi tietysti johtua siitä, että yksi terä on vielä kokeilematta...

 

Kaikkiaan Spiromaattia ei kai voi sanoa millään lailla välttämättömäksi keittiökapineeksi, mutta on se ihan hauska. Sillä saa myös lapset osallistumaan ruoanlaittoon, sillä kammen pyörittäminen tuntuu olevan aina hauskaa ja sormetkin ovat teristä tarpeeksi kaukana.

nettikauppaan

Chez Marius Facebookissa

p.s  Helmikuussa lätistiin lettupannuista ja tammikuussa kinattiin kuorimaveitsistä