Kirjabloggaajien klassikkohaaste 22 : Virginia Woolf ja Kiitäjän kuolema

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on ehtinyt jo osaan 22. Olen minäkin osallistunut toisinaan, mutta miten ihmeessä edellisestä kerrasta on jo useampi vuosi?

Kulttuuri kukoistaa -blogi emännöi tämän kertaista klassikkohaastetta. Säännöt voit käydä tarkistamassa täältä. Sieltä löytyvät myös linkit kaikkiin tämänkertaisten osallistujien blogeihin, joten klassikkovinkkejä on tarjolla ja varmasti jokaiselle jotakin. 

Luen klassikoita ihan säännöllisesti. Viime vuonnakin niitä tuli tilastoihin peräti 15 kirjan verran. Toki sattuneesta syystä niistä suurin osa yhdeltä kirjailijalta. 

Koko viime vuoden vietin enemmän tai vähemmän tiiviisti Virginia Woolfin seurassa. Kirsi Pihan Virginia Woolf-lukupiiri piti huolen siitä, että tartuin säännöllisesti (yhden) lempikirjailijani teoksiin ja kronologinen järjestys lukemisessa avasi kirjailijan elämää ja kirjallista kehitystä kiehtovalla tavalla.  Kronologisuus meni sekaisin vasta viimeisen kirjan kohdalla, sillä joulukuun Woolfina oli esseekokoelma Kiitäjän kuolema. Sen esseet kun on kerätty kirjailijan uran varrelta. 

Esseet ovat minulle välillä vaikeaa luettavaa. Jotenkin odotan, että niissä on rakenne ja pohdintaa ja johtopäätöksiä. Woolf kirjoittaa esseensä samoin kuin romaaninsa. Enemmän tai vähemmän keskeltä aloittaen ja toisinaan kesken lopettaen. 

Kokoelma on jaettu kahteen osaan. Ensin on kirjailijan kirjallisuusesseet, joissa hän ruotii aikansa kirjailijoita, kirjallisuuden historiaa tai lukemista ja lukijoita yleensä. Huomasin, etten oikein jaksanut keskittyä. Jopa kirjat, joita olen itse lukenut tuntuivat vähän vaikeilta Woolfin esseissä. 

Myönnän auliisti nauttineeni enemmän, kun Woolf palaa romaaneista tuttuun kerrontaan. Varsinkin nimiromaani Kiitäjän kuolema on upea, vaikka Woolf-lukupiirissäkin pohdittiin sen olevan enemmän novelli kuin essee. Intensiivinen se on, ja kauhean kaunis. Viimeinen essee Rauhan ajatuksia lentohyökkäyksen aikana tuntuu pelottavan ajankohtaiselta. En ehkä ihan jaa Woolfin toiveikkuutta.Nautin myös kovasti Lontoota kuvaavista esseistä. Niissä oli jotain samaa kuin kaupungissa Woolfin romaaneissa. 

Ehkä kyse on omasta älyllisestä laiskuudestani. En jaksanut keskittyä kuin tuttuun. Pitäisi lukea noita uudelleen. Yleisesti voin sanoa pitäväni enemmän Woolfin romaaneista, enkä niistäkään ihan kaikista. Silti Woolf on yksi lempikirjailijoistani. Hän  saa ajatukseni liikkeelle ja nautin kielestä. Ei kaiken pidä olla niin helppoa ja Woolf on omanlaisensa. Edelleen.  

(Luku)päiväkirja : Jerikon tiellä

 

Viimeksi valittelin suurta kesken olevien kirjojen valikoimaa, mutta kyllä ne sitten jossain kohtaa loppuvat, kun vain jatkaa lukemista. Minna Silverin kirjojen kohdalla lukeminen ei ole ongelma. Teksti on sujuvaa ja jopa tällainen satunnainen harrastelija pysyy tarinassa mukana. Itse asiassa huomasin, että jotain on tainnut Silverin aikaisemmista lukemistani kirjoista tarttua mieleen, kun onnistuin tunnistamaan (varsin ilmeisiä) yhteyksiä. 

Jeriko on nimenä tietysti tuttu myös raamatullisista yhteyksistä. Laupias samarialainen kulki Jerikon tietä ja torvet soittivat muurit nurin. Ei liene yllätys, että ensimmäiset arkeologiset tutkimukset liittyivät nimenomaan raamatun tekstin historialliseen todentamiseen ja tutkijat käyttivät pyhää kirjaa ohjeenaan ja lähteenään kaivauksilla. Sekään ei kai yllätä, että ihan suoraa vastinetta ei kaivauksista löydy. Raamattu lienee aikojen myötä kehittynyt ja yhdistänyt eri aikakausien tapahtumia yhtenäiseksi tarinaksi. On kuitenkin kiehtovaa, miten viittauksia, nimiä ja kansoja pystyy raamattuun yhdistämään. Historia kietoutuu mukaan yllättävilläkin tavoilla. 

Jeriko on tietokirjamaisempi kuin aiemmin lukemani kirjat Tutankhamonista ja Sinuhe egyptiläisen historiallisesta kontekstista. Tutankhamon oli tarinallinen ja Sinuhe-analyysi linkittyy tarinaan. Yllättävän hyvin ja kiinnostuksella kuitenkin luin tutkijanimiä vilisevää tekstiä ja tutkin kuvia ja piirroksia. Ihmiskunnan historia on aina kiinnostavaa ja Jeriko on osoittautunut yhdeksi kaikkein vanhimmista kaupunkimaisista asutuksista. 

Kirja kertoo Jerikon ja muutenkin alueen historiaa melkein 10 000 vuotta sitten saapuneista ensimmäisistä asukkaista aina viimeiselle vuosituhannelle ennen ajanlaskumme alkua. Väliin mahtuu useampi kansa ja myös hylättyjä kausia. Oli kiehtova seurata sekä arkeologian ja historiatutkimuksen kehitystä että Jerikon vaiheita. Kirja kertookin monipuolisesti myös tutkimuksen lähestymistavoista ja niiden muuttumisesta aikojen ja teknologian myötä. Silverillä on taito kirjoittaa yleistajuisesti monimutkaisistakin asioista, vaikka myönnän välillä tutkijoiden nimien menneen iloisesti sekaisin. Parhaiten muistan Kathleen Kenyonin ja iloni naisarkeologien osallisuudesta aktiviiseen tutkimukseen 50-luvulla. Samoin viittaukset Agatha Christien arkeologimiehen tutkimuksiin riemastuttivat. 

Kaikkiaan siis oikein mielenkiintoinen lukukokemus, joka myös eteni sujuvasti ja yllättävänkin haasteitta. Vähän jouduin aina välillä palaamaan ja tarkistamaan, että pysyin kärryillä, mutta en ollenkaan samalla tavalla kuin vielä kesken olevan Kirje Buddhalta -teoksen kohdalta. Toki ihmisen konkreettinen historia on minulle myös paljon tutumpaa kuin filosofian historia ja pohdinnat. 

Minusta on pikkuhiljaa tulossa Minna Silver - fani. Jo kolmena perättäisenä jouluna on lahjakirjani ollut hänen kirjoittamansa. Mitähän hän kirjoittaa seuraavaksi ? 

(Luku)päiväkirja: Tuloksen puutteessa kärvistellen

Kyllä sitä on ihminen nykyään ohjelmoitu tuottavuuteen. Ihan vapaaehtoisen ja vapaa-aikaan liittyvän tavoitteen etenemättömyys voi aiheuttaa stressiä. Oikein nauroin itselleni, kun asiasta tuskailin. En uskaltanut lapsille mainita pilkan pelosta. Siskolta sentään sain hymähtelyn sekaista vertaistukea.

Mistä siis on kyse ? No kirjojen lukemisesta tai pikemminkin siitä, etten saa luettua niitä loppuun. Syitä on tietysti monia ja aiemminkin olen tainnut mainita alati kasvavasta keskeneräisten kirjojen listasta Goodreadsissa. Tällä hetkellä kesken on 33 kirjaa. Kyseiseen palveluun tämä tuskailukin liittyy olennaisestu. Tulin nimittäin taas laittaneeksi itselleni lukuhaasteen. 

Ei tuo haaste mitenkään mahdoton ole. Sata kirjaa vuodessa on minulle ihan normaali tahti. Nyt vaan mennään jo melkein tammikuun puolessa välissä, enkä vieläkään ole lukenut yhtään kirjaa loppuun. Goodreadsin mukaan olen siis 2 kirjaa perässä tavoitteesta... jo nyt! 

Osasyynä ovat tietysti viime aikoina aloittamani tiiliskivet tai muuten vaan hitaasti luettavat. Mielenkiintoisia ovat kaikki, mutta kirjahyppely ei tässä asiassa auta yhtään. 

1. Ville-Juhani Sutisen Reunamerkintöjä (351 sivua) - Kadonnutta Eurooppaa etsimässä on minulla "Turku-kirjana" eli luen sitä entisessä kotikaupungissani käydessä. Siksi kai vähän kestää saada loppuun. Pidän kyllä kovasti 
2. Jussi Ahlrothin Kirje Buddhalta (756 sivua) nyt vain on aika hidaslukuinen. Siinä pitää vähän miettiä. Mielenkiintoinen, mutta vähän pistää välillä vastaan se, miten buddhalaisuus tuntuu olevan ratkaisu kaikkeen ja länsimainen filosofiakin vain heijastusta sen ajatuksista. Mutta luen loppuun ja mietin sitten tarkemmin. 
3. Petri Pietiläisen Kissojen maailmanhistoria (352 sivua) on sellainen välilukukirja. Kissaihmisenä toki täynnä mielenkiintoista asiaa. 
4. Minna Silverin Elää ja kuolla muinaisessa Jerikossa (390 sivua) on mielenkiintoinen arkeologin kuvaus alueen (ja ihmiskunnan) historiasta
5. Viimeksi tulin aloittaneeksi SenLinYun romaanin  Alchemised (1030 sivua). Se osui moneen kertaan houkuttelevana silmiini kirjakaupan hyllyssä. Painos on nimittäin väreiltään todella kaunis ja sivuvärjäyskin houkutteleva. Ostin sen silti Kobosta e-kirjana, sillä pieni präntti ei oikein nykyään onnistu kunnolla edes silmälaseilla. Kobossa sivuja tuli sitten yli 3000... Vaihteeksi fantasiaa kaikkien näiden ei-fiktioiden sekaan.
6. Lisäksi minulla on ollut jo puolet viime vuodesta kesken Hermione Leen Virginia Woolf - elämäkerta (893 sivua)
7. Ja äänikirjana David Sheff:n Yoko:The Biography 

Ei siis ihme, että vähän kestää. Varsinkin, kun ottaa huomioon, että aikaani vievät nykyään yllättävän paljon myös podcastit. Keskittymiseni toimii paremmin lyhyitä episodeja kuunnellessani ja niiden kanssa saan helpommin myös neulottua. Lopputuloksena olikin 5 sukkaparia joululahjoiksi. 

Kaikkiaan tuosta saa luettavaksi 3772 sivua. On siinä urakkaa yhdelle levottomalle lukijalle. Ehkä saan sitten kaikki loppuun suurin piirtein samoihin aikoihin. Saa nähdä, miten käy. 

Mitä ja miten monta teillä muilla on kesken ? Ahdistavatko tavoitteet heti vuoden alusta ?

Taustapeili 2025 osa II : Mitäs sitä tulikaan luettua ?

 

No niin, ylätason käppyrät on kurkistettu edellisessä postauksessa, joten nyt voidaan sitten rauhassa keskittyä katsomaan, mitä sitä oikein tulikaan luettua. 

Dekkareita tietysti. Niiden vahva edustus jatkuu vuodesta toiseen. Sen verran ehkä voisin tarkentaa, että kirjallisuuslajin määrityksen ja nimen voisi minun kohdallani varmaan muuttaa. Kyse ei ole varsinaisesti jännistä ja pelottavista dekkareista vaan enemmänkin Cozy Mystery - tyylisistä. leppoisista tarinoista, joiden parissa saa aivoja nollattua ja verenpaine tasaantuu. Etsivän rooliin on viime vuoden aikana eksynyt seurapiirikaunotar, 1800-luvun lopun matkakertomuksia kirjoittava nuori  nainen, eläköitynyt sosiaalityöntekijä, maalle muuttanut teatterin näyttelijätähti... varsin sekalainen seurakunta siis. 

Dekkareista parhaiten vuodelta jäi mieleen mm. 

1. Erikoinen, muinaiseen Egyptiin sijoittuva Agatha Christie eli Death Comes as the End. Se ei myöskään ollut varsinainen whodunnit-dekkari vaikka murhia oli useampi. Ennemminkin se oli kuvaus ihmisen ahneudesta ja taikauskoisuuden voimasta 
2. Vainajat vailla armoa on Sari Rainion ja Juha Rautaheimon Mortui non silent-sarjan kolmas osa ja yhtä hyvä kuin aikaisemmatkin.
3. Lucy Scoren Riley Thorn ja murha naapurissa sai kohelluksellaan minut nauramaan ääneen. 

Klassikkojen lukumäärä selittyy vuoden lukupiirillä - vieläkö muistatte, mikä se oli?

Lisäksi luettiin Toton kanssa molemmat George Orwellia eli 1984 ja Eläinten vallankumous. Jäljelle jäävä oli sitten Tove Janssonin Kesäkirja, jonka luin uudelleen Sophia Janssonin Kolme saarta, isä äiti ja minä - elämäkerrallisen teoksen jälkeen. 

Myös fantasiaa kului perinteisesti useampi kirja ja painotus oli vahvasti viihteellinen. Melkein voisi listata ne yhteen viihteen kanssa ja silloin alkaisi dekkarienkin johtoasema olla vähemmän vakaalla pohjalla. Oikeastaan ainoa "vakavampi" fantasia oli heti alkuvuonna lukemani Susan Clarken Jonathan Strange ja herra Norell, joka jäi vaivaamaan mieltäni pidemmäksi aikaa. Siinä oli jotain perin kummallista. 

Viihteen listalta nostettakoon uusina tuttavuuksina 

1. Liina Putkosen hurmaava Kielokoski -sarja (josta näköjään on toinen osa jäänyt ehkä kokonaan merkkaamatta listalle) ja 
2. Ulla Onervan Hattaradilemma, jossa romanttinen viihdekirjallisuus on oikein sisällössäkin mukana. 

Tuttuja sarjoja jatkui ja päättyi vuoden aikana, kuten esim. 

1. Ilona Tuomisen Kortteli-sarja, joka saa erityismaininnan Turkuun sijoittumisesta, vaikkei kaupunkia kauheasti näykään. 
2. Toisena mainittakoon vielä Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerho, jonka parissa viihdyin yllättävänkin hyvin. 

Vuoden pettymys: 

Edellisistä poiketen en viihtynyt yhtään maailmanmaineeseen Bridgertonilla nousseen Julia Quinnin kirjan Miranda Cheeverin salaiset haaveet parissa, vaikka se tulikin luettua kokonaan nopeasti joululomalla. Olin sen jälkeen suorastaan tuohtunut. Että tuollaista roskaa ja toksista naisasemaa viitsitään julkaistakin nykypäivänä. Bridgertoneissa on omat ongelmansa, mutta tuossa tyttö pakotettiin naimisiin käytännössä stalkkerin elkeitä esittelevän herran kanssa ja silti oltiin lopussa onnellisia. Aika kamala tarina kaikkiaan enkä suosittele sitä kenellekään. 

Tietokirjat olivat aikalailla historiapainotteisia. Nostan listan tuohon oikein näkyviin, sillä kaikki olivat erittäin mielenkiintoisia. Parhaiten taisivat jäädä mieleen historiaan, mutta myös kirjallisuuteen liittyvät Agatha Christien murhat rikostutkijan silmin sekä Sinuhe egyptiläisen maailma arkeologin silmin. 

Vuoteen osui pääasiallisesti hyvää luettavaa. Vielä mainittakoon Valérie Perrinin koskettava Vettä kukille ja Polly Samsonin Haaveilijoiden saari, johon tartuin Leonard Cohen-viittauksesta luettuani, mutta josta pidin sen tunnelman ja saaren ihmisten vuoksi. Cohen jäi vain pieneksi sivujuonteeksi. 

Sellainen lista tällä kertaa. Osuiko samoja kirjoja muillekin ? 

Tälle vuodelle on tosiaan jo kesken nuo 31 kirjaa, katsotaan mitkä saan loppuun. Vielä en ole lukenut loppuun saakka yhtään kirjaa... 

Taustapeili 2025 osa I : Käppyrät kehiin

 

Hyvää uutta vuotta! 

En ehkä ole ollut kaikkein aktiivisin bloggaaja vuonna 2025, mutta olen minä sentään lukenut ainakin jotain. Ihan ei luettujen määrä päässyt Goodreadsin Reading Challengeen tavoitteeksi asettamaani sataan kirjaan, mutta 93 kirjaa on sekin ihan kelpo tulos vuonna, joka jää minun historiankirjoihini remonttikaaoksena. Asuttiin evakossa yli puoli vuotta ja sinä aikana muutettiin kolme kertaa. Neljä, jos lasketaan vielä lyhyt hetki hotellissa koulun alun ja kotiinpalun välissä. Ei ihme, jos ei aina ehtinyt tai jaksanut lukea, kirjoittamisesta puhumattakaan. Opettelen armollisuutta itseäni kohtaan. Kaikkea ei vain pysty. 

Sinänsä ei vuosi tuonut lukemisessa hirveän suuria yllätyksiä. Luin kirjoja eri muodoissa ja edelleenkin kolmella eri kielellä. Luetuista puolet oli ekirjoja (51) ja loppu aika jakautui tasan painettujen (19) ja äänikirjojen (23) välillä. Äänikirjojen osuus olisi varmasti ollut paljon isompi (ja kirjojen määrä suurempi), jos en olisi kuunnellut niin paljon podcasteja, joista on tullut tärkeä osa vapaa-aikaani. Olen tainnut blogissakin listata useamman kerran suosikkejani, eikä tuo lista ihan hirveästi ole vuoden aikana muuttunut.  

Lukumäärältään minua yllättää kuitenkin vähän elokuun kaksi kirjaa. Se taitaa olla jonkinlainen vuosikymmenten pohjanoteeraus. Olin sentään alkukuusta lomalla, vaikka koulun alun jälkeen siirryttiinkin hetkeksi hotelliin ennen kotiinpaluuta ja loppukuukausi meni huushollia järjestäessä. Ehkä minä olen unohtanut kirjata jotain lukemaani, tai sitten vaan oikeasti oli niin paljon tekemistä. Ehkä kuuntelin paljon podcasteja. Ei voi tietää enää. Muuten on ollut suhteellisen tasaista. 

Huomaan myös jättäneeni aika monta kirjaa kesken. Goodreadsin mukaan minulla on tällä hetkellä kesken 31 kirjaa ja olen sentään siivonnut ja kuratoinut listaa pariinkin otteeseen vuoden aikana. Kirjojen alkujen lukemiseen on siis mennyt enemmän tai vähemmän aikaa, mutta konkreettista tulosta ei ole näkyvissä. Tähän on useampi syy. 

1. minulla on kesken usea isompi (tieto)kirja
2. olen oppinut jättämään kesken kirjoja, joiden lukemisesta en juuri sillä hetkellä ole nauttinut. Tämä on tärkeä taito, jota opettelen edelleen. Elämä on liian lyhyt huonojen tai itselle sopimattomien kirjojen lukemiseen. 
3. Levoton mieli hyppii genrestä, kielestä ja kirjasta toiseen edelleen, vaikka remonttistressi onkin helpottanut

Edellisen vuoden Proust pröystäilyjen jälkeen joudun häpeäkseni myöntämään, että vuonna 2025 luin tosiaan vain yhden kirjan ranskaksi. Tosin listalta on ehkä jäänyt epähuomiossa pois uusin Asterix.. Sarjakuvathan lasketaan, eikös vain ? 

Mitenkään varmaa ei ole, että olen oikeasti muistanut kirjata kaiken lukemani. Kuten jo sanoin, vuosi oli melkomoinen härdelli. Tästä vuodesta toivon ainakin rauhallisempaa. 

Mitäs muuta ? 

Kirjailijoiden oletettua sukupuolijakaumaa olen merkinnyt useamman vuoden. Vuosi 2025 ei ollut yllätys senkään osalta. 19 miesoletetun kirjoittamaa ja 76 naisoletetun. Kokonaisluku ei täsmää kirjojen määrään, koska joistain kirjoista tiedän nimen takana olevan useampi kirjoittaja. 

Silti, ei tuohon oikein voi sanoa mitään kirjojen määrää katsoessa. Vaan onko tilanne toinen yksittäisiä kirjailijoita tarkasteltaessa? Tarkistin. Tilanne muuttuu jonkin verran, mutta molempien lukumäärä laskee. Olen näköjään lukenut myös miehiltä useampia samalta kirjoittajalta, mutta naisilta selvästi enemmän. Yksittäisiä kirjailijoita tarkasteltaessa luvut ovat 15 ja 53. Parantamisen varaa tasa-arvossa selkeästi edelleen. 

Mistä luettavat ? 

Tästä graafista en ehkä ole kovinkaan ylpeä. Tiedämme kirjailijoiden tilanteen palkkioiden ja tulojen osalta ja silti suurin osa lukemistani kirjoista on Storytelin tapaisesta palvelusta. Se vain on niin helppoa ja varsinkin nopealukuiset kirjat on jotenkin yksinkertaisempi lukaista lukulaitteella. En puolustele, sillä ei minulla kuitenkaan olisi rahaa ostaa kaikkia kirjoja luettavaksi, eikä aikaa etsiä antikvariaateista tai edes kirjastosta. 

Kobo ja Audible ovat graafissa erikseen, koska niistä ostetaan yksittäiset kirjat. En tosin tiedä, onko kirjailijan osuus niissä miten paljon parempi kuin lukupalvelussa (?). 

Puolustuksekseni sanottakoon myös, että ostan kyllä painettuja kirjoja huomattavasti enemmän kuin mitä luettujen lista näyttää. Lukematta olevien hylly on aika täynnä ja ostan myös pojille, joten tuon luvun voi kertoa varmaan kolmella. Keskityn ostoksissani suomalaisiin kirjailijoihin. 

Tiedänpähän, mihin käytän "suuren" veronalennukseni tänä vuonna. Kirjoihin ja kulttuuripalveluihin. Ei sillä valtiontaloutta pelasteta, mutta ainakin kohdentuu haluamaani kohteeseen. Ehkä siinä olisi se tärkein uudenvuodenlupaukseni tältä erää.  

Tässä oli peruskäppyröitä, mutta tärkein vielä puuttuu. Katsotaan sisältöjä lisää vähän myöhemmin.