(Luku)päiväkirja: Autokaupoilla

En ole ainoa auringosta nauttija näillä kulmilla

Olen lukenut, vaikka blogi on viettänyt hiljaiseloa. Teimme poikien kanssa sopimuksen. Jokainen lukee 30 sivua kirjaa joka päivä. Kuopus on tunnollisesti hoitanut tehtävänsä. Keskimmäinen väittää niin tehneensä, en ole tarkistanut. Esikoinen on miettinyt omiaan ja kuulemma satoja sivuja jäljessä. Minä taas... No, minä olen lukenut joinakin päivinä kirjan, joinakin päivinä en mitään. 

Auringosta olemme nauttineet. Kesäisen kelin myötä olen minäkin herännyt, tai sitten se johtuu päätöksestä pitää työajat kurissa. Ainakin mahdollisuuksien mukaan. Toistaiseksi olen ehtinut muutakin kuin istua koneen vieressä. Kävin kampaajalla, ostin uuden auton. 

Molemmat piristivät. Varsinkin auto, sillä minulla ei ole sitä vielä. Odotuksen onni on päällä. 

"Oli jo aikakin", sanoi autokauppias, "kyllä sitä kymmenen vuoden jälkeen jo voi ajatella vaihtavansa." Mukava mies. Mikäs siinä on ollessa mukava, kun saa varmaan yhden helpoimmista kaupoista ikinä. Rouva käveli kauppaan koeajoon ja palasi vartin päästä. Ilmoitti tullessaan ottavansa auton, jos hinnasta sovitaan. Sovittiin, mutta oli se mukava mies muutenkin. Selitti tarpeelliset asiat ja kohteli asiakasta ihmisenä. Joskus on naisenea tullut vastaan toisenlaistakin, mutta ehkä ajat ovat muuttuneet. Kymmenessä vuodessa. 

Blogissa on ollut niin hiljaiseloa, että viime aikoina luetut ovat toukokuun puoleen väliin mennessä luetut. 

Kirjoja on kolme. 

Kuuntelin Silvia Hosseinin esseekokoelman Tie, totuus ja kuolema.  

Suorat jutut perseenräjähtämisineen ja mielipiteineen ovat toki taitavasti kirjoitettuja, mutta jotenkin en saanut otetta. Kuulin vain kyllä ja ei, eikä sellaisesta oikein saa mieleensa aikaan dialogia. Mielenkiintoisia juttuja, mutta etäiseksi jäi. 

Ihan vähän näin vanhempana naisena jäi  myös ihmetyttämään niin kovin negatiivinen suhtautuminen kanssasisaren teoksiin. Ei lyttäys luo keskustelua sen paremmin kuin lavalla kärjistäminenkään. En kauheasti innostunut Saara Turusen Rakkaudenhirviöstä, enkä myöhempiä teoksiaan ole (vielä) edes lukenut, teatteriesityksen katsomisesta puhumattakaan, mutta minun on vaikea kuvitella itseäni kirjoittamassa ihan noin kärkevään tyyliin huononakaan pitämästäni teoksesta. Voi kritisoida, mutta eikö meidän pitäisi kannatella toisiamme eikä potkia tuolinjalkoja kumoon? 

Eniten pidin kirjoittajan matkasta sukunsa kotimaahan. Vieraus ja tuttuus, oma ja peritty löivät iloisesti kättä ja itsekin pääsin tutustumaan minulle melkoisen vieraaseen kulttuuriin. 

Max Seeckin Pahan verkko herätteli pitkän cozy mystery - kauden keskellä. Pahuus oli vahvasti läsnä ja kulmat terävämmät, käänteet rosoisemmat kuin missään pitkään aikaan lukemassani dekkarissa. Hyvin juonittu ja kirjoitettu. Luulin arvaavani, mutten sitten ihan kuitenkaan. 

Jessica Niemi -sarjan toinen osa ei varsinaisesti tuo selvyyttä ensimmäisen osan noituuteen. Maaginen realismi on läsnä ja kietoutuu poliisityöhön, mutta ainakaan minä en saanut selville, onko kyse Jessican mielen tempuista vai oikeasti jostain yliluonnollisesta. Pitänee lukea seuraava osa sitten kun (jos) se ilmestyy. 

Kaari Utrion Hupsu rakkaus oli nimensä mukainen. Hupsu, mutta varsin viihdyttävä. Taatusti juuri sitä, mitä näiltä kirjoilta odottaa. 

Nuori leskirouva seuraa sydäntään ja tekee päänsä mukaan. "Vastapuolella" itsepäinen tykistön kapteeni murjottaa tahollaan. Eihän siinä voi olla kuin hupsuja tapahtumia seurauksena keskellä 1800-luvun maalaisseurapiirejä. 

Hieman yllättäen, kaksi kolmesta loppuun luetusta on ekirjoja eikä äänikirjoja. Tekee mieli tarttua kirjaan (tai Koboon). Kuulokkeet tippuvat korvalta heti, kun puhelut päättyvät, mitä nyt välillä tulee laitettua ruokaa äänikirjaa kuunnellen. 

Olen myös sompaillut äänikirjasta toiseen. Mikään ei ole kunnolla tarttunut. Joonas Suotamon Roar!- Elämäni Wookieena on ihan mielenkiintoinen, mutta soveltunee paremmin todelliselle Star Wars-fanille, tai yleensä enemmän elokuvista kiinnostuneelle. Minä puudun aina välillä itselleni tuntemattomiin henkilöihin, joiden tapaamisesta Suotamo intoilee, vaikka sinänsä onkin hauska lukea suomalaisesta legendojen keskellä. 

Sara Medbergin Hurmuriherttua puolestaan saattaisi toimia paremmin luettuna kuin kuunneltuna. Kuunneltuna nolot tilanteet korostuvat ja muutenkin päähenkilön toiminta vaikuttaa välillä vähän kyseenalaiselta. En oikein meinaa oppia pitämään hänestä millään, vaikka toki kovia kokeneelle tytölle hyvää toivonkin. Suurta plussaa kuitenkin maantierosvosta! Siinä on hahmo, johon en ole tainnut törmätä sitten teinivuosien Barbara Cartland-kauden. 

Tänään olen lukenut vaaditut 30 sivua. Todennäköisesti luen illalla vielä enemmän. Marisha Rasi-Koskisen REC on häiritsevä, kiehtova, jännällä tavalla epämukava lukukokemus. Hieno. 

Loppuun luetut: 

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus 

Hupsuahan se on, kun nuori leskirouvaa rakastuu ja tekee päänsä mukaan. Kaikenlaista kommellusta ja väärinkäsitystä tietysti tapahtuu, mutta lopulta sitten boheemit, mutta rakastettavat päähenkilöt saavat toisensa - tietenkin. 

Max Seeck: Pahan verkko

Jännittävä. Pitkästä aikaa vähän nordic noiria ja hyvää sellaista. Tosin välillä joukkoon livahtaneet maagisen realismin unikuvat hämmentävät. 

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema

Mielenkiintoinen kylä, mutta jätti jotenkin kylmäksi eikä päästänyt lähelle ollenkaan.