Sapiens

Medialipuista kiitos Kansallisteatterille 

No vihdoinkin! Siitä lähtien, kun Bloggariklubilla kuulimme Yuval Noah Hararin Sapiens-kirjan näytelmäsovituksesta, olen halunnut päästä sitä katsomaan. Miten ihmeessä tuon kokoluokan tietokirjaa muka voi saada näytelmäksi? Ja vielä tehdä siitä luontodokumentti Avaran luonnon tyyliin - kertojana nimenomaan tv:stä tuttu Jarmo Heikkinen?

Hyvinhän tuo näytti onnistuvan. Näkymätön kertoja kertoo ja naamiokasvoiset hahmot lavalla liikkuvat. Erityisesti alun kuvaelmat eri ihmislajien synnystä, elosta, ja katoamisesta loivat upeita asetelmia. Uskomatonta, miten paljon eleet ja asennot voivatkaan viestiä. On selvä, että yhteistyö Kansallisteatterin,
W A U H A U S-taidekollektiivin ja Zodiak-Uuden tanssin keskuksen välillä on tuonut lavalle mielenkiintoisen sekoituksen erilaisia tapoja tehdä, sulautettuna yhteiseen esitykseen. Pidin kovasti.

Minulla oli Kirppu seuralaisenani. Vähän 15-vuotiasta joutui patistamaan äidin kaveriksi teatteriin, mutta näytelmävalinta oli ilmeisen onnistunut. Vastahakoinen "ei tämä ollut yhtään hullumpi" heti esityksen päätyttyä lienee tuon ikäiseltä samaa kuin innostunut hypetys keski-ikäiseltä naisihmiseltä, näin teatterikokemuksen ollessa kyseessä.

Itse asiassa näytelmä paketoi vaikuttavalla tavalla Hararin kuvauksen Homo Sapiensin ja lajin "yhdyskuntarakenteiden" kehityksestä. Erityisesti näytti teinin mieleen jääneen kuvaus talouden ja pankkien toiminnan periaatteistaä. Itse asiassa se johti vielä tänäänkin keskusteluun valtioiden taloudesta ja bruttokansantuotteen määrityksestä illallispöydässä. Ei ollenkaan huono saavutus viihdyttävältä ja visuaalisesti nautittavalta teatteriesitykseltä.

Kirjan tavoin Sapiens on täynnä yksityiskohtia ja asioiden välisiä linkityksiä. Toisin kuin kirjassa, tarina lavalla etenee jouhevasti ja suuria linjoja piirtäen ilman yksityiskohtien toistoa. Teatterissa myös nauroin huomattavasti enemmän kuin Hararin teosta lukiessa. Huumori oli välillä hyvinkin hienovaraista, välillä roisimpaa Hymähtelimme ja naureskelimme ihmisen hyvinkin tyypillisille reaktioille, eli samalla vähän itsellemme. Myös Suomi-viittaukset lavasteissa ja rekvisiitassa herättivät yleisön reaktion.

Toki näytelmämuodossa jää paljon sanomatta ja monia viitteitä oletetaan yleisön tunnistavan ilman sen kummempaa osoitteluakin, mutta vaikka "keisarilla ei olekaan vaatteita" tulivat monet historian esimerkit varmasti selville vähän nuoremmallekin yleisölle jo kontekstin puolesta, ja vaikka eivät olisi tulleetkaan, perusviesti valtarakenteiden kehityksestä ja voimistumsiesta ajasta aikaa ei voinut jäädä ymmärtämättä. Tosin en ole seuralaiselleni pitänyt tenttiä aiheesta.

Kaikkiaan Sapiens oli  nautittava, kompakti, visuaalisesti kaunis ja ennen kaikkea hauskalla tavalla ajatuksia herättävä teos, jonka voisin helposti katsoa vielä toiseenkin kertaan. Ehkä pitäisi vielä viedä esikoinenkin teatteriin - häntä kun ei edes tarvitsisi pakottaa.

Medialiput Kansallisteatterilta 

Pakollinen teatteriselfie