Minun osaltani Helsinki oli tänä vuonna vain yksipäiväinen eli pyörähdin messuilla muutaman tunnin verran lauantaina. Juuri tulleen tiedotteen mukaan ei minun puuttumiseni kuitenkaan messujen kävijämääriä heilauttanut muinakaan päivinä. Kirjamessuilla nimittäin Helsingissä(kin) kävi melkein 92.000 ihmistä!
Aivan huikea määrä kävijöitä siis! Eikä kuitenkaan ollut tungosta edes lauantaina - ei edes ruokapuolella. Myös näytteilleasettajia ja esityksiä oli ennätyksellisen paljon, mutta mitä ilmeisimmin myös tilaa ja pohjaratkaisua oli väljennetty. Se kannatti, sillä tungosta ei tuntunut olevan missään ja sehän tarkoittaa tyytyväisempiä kävijöitä.
Nyt tosin taisin vähän valehdella - huomasin kyllä monen lavan edustan olevan aivan piukassa ihmisiä eikä istumapaikkoja mistään. Pientä urputusta onkin kuulunut siitä, miten kaikki eivät aina onnistuneet edes kuulemaan saati näkemään kiinnostavia keskusteluja... Oma kokemukseni tungoksen puuttumisesta taitaa vaan johtua lauantain messuhaahuilustani. En nimittäin päätynyt kuuntelemaan kuin yhtä esitystä eli Milja Kauniston ja Kira Poutasen haastattelua aiheesta "Millaista on olla kirjailija Ranskassa".
Oli hauska, miten molemmat korostivat suomen kielen tärkeyttä ulkomailla asuessa ja varsinkin Milja Kaunistolle nimenomaan maa, sen historia ja kulttuuri ovat kieltä tärkeämpiä. Minulle itselleni tilanne on päinvastainen ja kiinnostuus maahan on kasvanut kiinnostuksesta kieleen. (Tosin en myöskään ole kirjailija, enkä asu Ranskassa, mikä sitten lieneekään syy ja mikä seuraus).
Muuten meni aikalailla haahuiluksi ja kaiken lisäksi vielä melkein puolittain ruokapuolella. Kirjasaaliskin oli melkoisen keittokirjapainotteinen:
- Annin uunissa - ihanimmat leivonnaiset jokaiseen vuodenaikaan
- Martat keittokirja - innostu ja onnistu keittiössä
- Hyvää joulua! - Välimäki/Lindholm
- Kirjailijoiden Helsinki - Eino Leino
- Sexdeathbabies - Maija Muinonen
Listan viimeisen kirjan sain arvostelukappaleena Teoksen bloggaritilaisuudesta. Valitsin useamman mielenkiintoisen kirjan keskeltä juuri tämän romaanin muutamasta syystä.
- En ole ennen kuullut kirjan osia ja rakennetta kutsuttavan "lötkömudaksi" - pakkohan tuo on tutkia
- Tämän kirjan graafinen ilme on osa lukukokemusta, joten ekirja ei taida välttämättä toimia (varsinkaan mustavalkoisen lukijan ruudulla), kun tekstikin on sininen.
- Jos kirja pelastaa kirjailijan muuttumasta "konservatiiviseksi kurpaksi", on se pakko lukea. Ehkä pelastuksesta voi tarttua jotain itseenikin.
Muita tilaisuudessa kuvattuja kirjoja ja tavattuja kirjailijoita olivat
- Riikka Pelo: Kaikki elävä - mykkyys osana kieltä, ja eläimetkö muka mykkiä - tämä pitänee joskus lukea
- J.P.Laitinen : Lume - käyttäytymistieteitä, aisteista ja aivoista fiktion kautta ? Kuulosti sen verran mielenkiintoiselta sekoitukselta, että pitää ehdottomasti lukea. Oli myös mielenkiintoista kuulla Laitisen kertomus siitä, miten hän koko henkilöhahmojen kokoamisen vaikeaksi. Kävi mielessä, että eikös tuo ole sinänsä looginen tilanne ? Jos ajattelussa lähtökohtaisesti jokainen ihminen aistii ja kokee asiat yksilöllisellä tavalla, miten voisi yksi kirjailija tavoittaa henkilöhahmojensa sisäisen maailman vaikeuksitta ja kevyesti ? Siinähän voi mennä aika solmuun, jos liikaa pohtii.
- Marianna Stolblow: Surua se tyttö kantaa. Kertomus siitä, miten tyttö joutui vankilaan. Mielenkiintoinen tämäkin.
- Mikko Rimminen: Jos se näyttää siltä kuulosti erilaiselta sinä-kertojarakenteensa vuoksi. Ei ihan helppo kuvio hahmottaa näin kirjaa lukematta...
Kiitos Teos-kustantamolle kutsusta. Hienoja kirjoja taas syksy täynnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti