9.2.2019

Hirtetyt koirat

Minä poden edelleenkin kirjahyppelyä. Siirryn vähän turhan helposti tarinasta, formaatista ja kielestä toiseen. Sen seurauksena minulla on kirjoja kesken häpeämättömän suuri määrä. Tälläkin hetkellä melkein kaksikymmentä (tai oikeastaan taitaa olla jo yli kaksikymmentä). Toisinaan kirjahyppelyn aiheuttaa töksähdys kirjan etenemisessä, mutta useimmiten sain satun tarttumaan milloin mihinkin.

Tämän kirjan kuuntelu kesti yllättävän kauan. En oikein meinannut päästä tarinaan sisään millään, ennen kuin sitten tajusin lukevani sitä väärin. Odotin jonkinlaista poliisidekkaria ja murhaselvitystä, kun minun olisi oikeastaan pitänyt asennoitua kuuntelemaan jonkinlaista vakoilujännärin ja salaliittotarinan sekoitusta. Tuon tajuttuani sujui paljon paremmin.


Jens Henrik Jensen: Hirtetyt koirat 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Jarkko Nyman 

Niels Oxen muuttaa valkoisen koiransa kanssa keskelle tanskalaista metsää. Palkittu sotasankari on vajonnut kovin alas ja haluaa mahdollisimman kauan sivistyksestä. Samaan aikaan sivistyksen tukipylväitä alkaa kuolla, sen jälkeen kun heidän koiransa löytyvät hirtettyinä puunoksaan. Idyllisen kartanon pihalla polut kohtaavat. Niels Oxen on väärässä paikassa väärään aikaan ja joutuu mukaan murhaselvittelyyn.

Itätyttöjä kaupan, murhattuja todistajia, piilotettuja videonauhoja - sotkuinen juoni vie poliisihallinnon kautta suoraan vallan ytimeen. Kehenkään ei voi luottaa ja henkiinjääminen on kiinni omista taidoista ja hermojen hallinnassa. Välillä mennään vähän Bond meiningillä uhkapaikkojen läpi.

Ainakin kirjassa riittää kiemuroita ja sliipattuja pahiksia. Valta turmelee, vaikka sitä haluaisikin käyttää hyvään. Minulla oli vähän vaikeuksia pysyä perillä niin henkilöhahmoista kuin heidän välisistä suhteistaan, mutta se voi tietysti johtua lukemisen pätkittäisyydestäkin. Tapahtumista ja taisteluista ei ole pulaa ja kuolemanvaaraakin riittää enemmän kuin keskivertodekkarissa yleensä. Siksi tämä muistuttaakin enemmän agenttijännäriä. Dekkareissa yleensä selvitellään jonkun muun tekemää rikosta ja ollaan hitusen ulkopuolella pahan ytimestä, vaikka toki välillä sitä vähän ikävästi joudutaan tökkimäänkin. Tässä jotenkin mennään jo aktiivisen toiminnan puolelle, vaikkei ihan tarkkaan tiedetäkään, mitä lopulta ollaan tekemässä tai ratkaisemassa.

Loppujen lopuksi ihan pidin Niels Oxenista, vaikka hänestä alkuun leivottiinkin aikamoista antisankaria. Sitten sieltä lian alta kuoriutui kelpo soturi. Tämä viimeinen on tietysti pikkuisen sarkastinen huomautus. Muutos on nimittäin suhteellisen nopea ja hivenen epäuskottavakin - itse asiassa jäin välillä myös hieman kaipaamaan sitä alun antisosiaalista erakkoa, kun koin "supersankarin" vähän turhankin stereotyyppimäiseksi. Oxenin pariksi nimetty Margarethe Franck, on myöskin aika tyypilllinen esimerkki oikeaksi kokemaansa kohti pyrkivästä ja kaikessa kaikesta huolimatta pärjäävästä naisetsivästä.

Hieman siis kliseinen tarina asetelmiltaan, mutta onhan Oxen sentään piristävästi vähän erilainen kuin monet muut tyypillisemmät dekkarisankarit. Viittaukset Balkanin sotaiseen historiaan tuovat myös oman dimensionsa tarinaan, joka onneksi ei sitten lopulta ole ehkä ihan niin erillään tarinasta kuin välillä tuntui.  Teemoja sodan, naiskaupan ja vallan turmeltumisen lisäksi löytyy muutama muukin eli kaikkiaan hieman liikaa materiaalia selkeän tarinan luomiseksi. Siksi kai alussa vähän kuuntelu töksähteli, kun ei punaista lankaa oikein meinannut millään löytyä.  Kuuntelin kuitenkin loppuun ja ensi kolmanneksen takkuilun jälkeen jopa ihan sujuvasti. Lukijassa ei tällä kertaa ollut takkuilun syytä ollenkaan. Jarkko Nymanin ääntä ja lukutapaa kuunteli ihan mielellään.

Hirtetyt koirat ei siis sinänsä ole varsinaisesti klassikkoainesta, mutta ok aloitus uudelle sarjalle. Todennäköisesti tulen lukemaan jatkoakin, kunhan sitä nyt ehditään suomentamaan.


11 kommenttia:

  1. Pyörittelin tätä kirjaa juuri hetki sitten käsissäni. On ollut syksystä saakka lukemattomien pinossa. Ei tullut vuoroa nytkään, arvaatko miksi? Kansi ei ole ollenkaan miellyttävä. On jotenkin tosi tylsä, mutta ehkä kirja saa jossain vaiheessa mahdollisuuden, koska luin postauksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä kansi ei vastaa vauhdikasta sisältöä :-)

      Poista
  2. Luin tämän viime kesänä ja pidin tästä kovasti. Minusta siinä oli jännittävä juoni ja pidin myös Jensenin kirjoitustyylistä. Oli helppo nähdä jännittävät tapahtumat elokuvamaisesti ja huomasinkin sitten, että sarjan TV- ja elokuvaoikeudet on jo myyty SF Studios -tuotantoyhtiölle. Hirtetyt koirat aloittaa uuden dekkarisarjan eli jatkoa on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa tapahtuu paljon ja tosiaankin, tämä on hyvin elokuvallinen ja voin kuvitella pariakin näyttävää kohtausta tapahtumissa.

      Poista
  3. Pidän paljon dekkarigenrestä, mutta agenttitarinat ja bondmeno ole yleensä suuresti viehättäneet. Siispä en usko lukevani tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tätä oikein klassiseksi dekkariksi voi kuvailla.

      Poista
  4. Mua aina naurattaa, kun näissä tiuhaan asutuissa maissa mennään "sivistyksen ulkopuolelle", nimittäin nuo tanskalaiset metsät eivät ole kovinkaan suuria! Brittijännäreissä sama juttu. Sisällöllisesti teos ei suuresti kuumota, mutta jos on erityisen hyvin kirjoitettu, voisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tosiaankaan. Ei kirjassakaan kovin kauan sieltä "erämaasta" kävelty, kun jo oltiin kartanon pihalla :-)

      Poista
  5. Tämä ei kyllä varsinaisesti houkuttelee, olen enemmän cosy dekkari -tyyppiä, kun siirrytään pyörimään kansainvälisessä rikollisuudessa, agenttitarinoissa ja muissa vastaavissa, mielenkiinto herpaantuu. Tosin juuri äänikirjoina olen tällaisiakin lukenut, vaihtelevalla menestyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat toisinaan ihan piristäviä, mutta kyllä minäkin olen enemmän noiden hellävaraisempien ja vähemmän toimintaa sisältävien dekkarien ystävä.

      Poista
  6. Suhteeni tämäntyyppisiin tapahtumapyörityksiin on vähän kaksijakoinen. Hyvin kirjoitettuna ovat oivaa viihdettä, toisaalta väliin ahdistaa pohtiessa mistä tämmöiset tarinat kumpuavat. Pahoin pelkään, että myös tämän tyyppinen kirjallisuus on heijastusta todellisuudesta jossa elämme, ei vain luovan ihmisen pursuavaa mielikuvitusta. Toinen puoli on, että kysyntää tuntuu olevan runsaasti, mistähän se sitten kertoo.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista