Lisää kirjastoseikkailuja

Jostain syystä tunnun törmäävän nyt jatkuvasti kirjastoon joko kirjojen tapahtumapaikkana tai muuten tiukasti tarinaan liittyvänä. Ensin luin kirjastonjohtajan murhatutkimuksista useamman osan verran ja nyt huomasin edenneen kolmen kirjan verran maailmojen keskellä agenttien avulla kirjoja keräävästä kirjastolaitoksesta.

Genevieve Cogman: The Invisible Library, The Masked City, The Burning Page  

Irene on "kirjastonhoitaja-vakooja". Kirjastonhoitaja siksi, että hänen tehtävänään on kerätä kirjoja maailmojen välillä sijaitsevaan kirjastoon ja välillä huolehtia niistä myös jossain kohdalle osuvista rinnakkaistodellisuuksista. Vakooja siksi, että... no, vähän samoista syistä. Kukaan ei saisi tietää kirjaston olemassaolosta ja kirjoja haetaan toisinaan parhaaseen agenttimalliin.

Kirjojen asetelma siis on herkullinen kirjoista pitävälle. Kukapa ei kokisi kirjojen luovan yhteyksiä erilaisten maailmojen välille. Genevieve Cogman on myös onnistunut käyttämään perinteisiä malleja järjestyksen ja kaaoksen välisen tasapainon tai sen puuttumisen vaikutuksista mielenkiintoisella tavalla. Keijut (Fae) ovat kaaoksen sydämessä ja elävät vain itselleen ja tarinoilleen. Toisessa ääripäässä on lohikäärmeidn äärimmäisen järjestyksen olemus. Kummatkaan kansat eivät voi tietenkään sietää toisiaan ja taistelu tasapainottelevista maailmoista luo poliittisia jännitteitä, joiden välillä neutraaliksi julistautuva kirjasto puolestaan taiteilee.

Irene saa seurakseen lohikäärmeprinssiin, joka halajaa kirjastonhoitajaksi ja päätyy todellisuuteen, jossa viktoriaaninen Englanti tuo hänen seurakseen myös ikonista kirjallista hahmoa hämäävästi muistuttavan yksityisetsivän. Jäykät kuninkaalliset, roistoja jahtaava etsivä, ihmissusijengit ja piilostaan ilmaantuva kirjaston arkkivihollinen pitävät huolen vauhdista ja vaarallisista tilanteista.

Tykkäsin. Tämä oli taas vähän erilaista viihdefantasiaa. Huomaan aina innostuvani, kun vastaan osuu maailmankuvassaan uudella tavalla vanhaa hyödyntävää tai raikkaasti jotain itselleni uutta tuovaa fantasiaa. Irenen seikkailuissa oli paljon tuttua tasapainon ylläpidosta alkaen. Tosin en muista ihan lähiaikoina lukeneeni kaaoksen ja järjestyksen välisestä sodasta, vaikkei se tietysti ihan uniikki ajatus olekaan. Lohikäärmeprinssi oppipoikana oli virkistävä poikkeus, eikä ajatus kaaoksesta vahvistamassa kirjallisuuden ja tarinoiden luomia stereotypioita myös "todellisessa" elämässä ole sellaisenaan tuttu.

Romantiikkaakin kirjoista tietysti löytyy, mutta sekin virkistävällä tavalla sivuosassa. Lisäksi kyse on osittain puhtaasti fyysisestä vetovoimasta ja henkilöhahmot suhtautuvat seksiinkin riemastuttavan vapaamielisesti (ainakin osa heisät). Missään tapauksessa rakkaustarinat tai eroottiset kohtaukset eivät tässä kirjassa ole suuressa osassa, mikä on kiva juttu. Nyt ne vain kulkevat pienenä juonteena keskellä laajempaa kudelmaa ja lukija voi keskittyä kokonaisuuden hahmottamiseen.

Piristävää, viihdyttävää ja kaikin puolin kesäkirjaksi sopivaa "kirjastofantasiaa".