Kesäkirjoja - kummaa dekkaria ja fantasiaa

Kesäloma alkoi. Kädessä GT seljankukkahäivähdyksellä istun aurinkoisella pihalla rennosti kirjan vieressä. Nojaan taaksepäin ja huokaisen, mikä rauha... Niin, mikä rauha?

Äitii, äitii, äitii, äitii ja äitii... ja sitten sataa vettäkin niskaan.

Joo, on unelma kesälomasta ja sitten on se todellisuus. En silti valita. Loma on ihanaa!

Eikä tuo todellisuus toisaalta niin kamalan kaukana - olen minä kirjoja lukenut ja lukumaratoniinkin pääsin osallistumaan jo ennen kesälomaa. Vielä en tosin ole maratonkirjoja ehtinyt kunnolla bloggaamaan.

Jos nyt aloittaisi ensimmäisestä. Alan Bradleyn Flavia-kirjat ovat taattua maratonkamaa. Kirjan jaksaa hyvin lukea kerralla, se ei vie ylenmäärin aikaa ja tarina vie mennessään.


Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Flavia de Luce on nopeasti noussut yhdeksi suurista etsiväsuosikeistani. Hänen tutkimuksensa sijoittuvat tietysti dekkarigenren pariin, mutta on niissä jotenkin pieni viba kummaakin. En tiedä johtuuko se sitten Flavian miltei yliluonnollisesta kyvystä joutua tekemisiin murhatapausten kanssa, vaiko kylän oudolla tavalla sulkeutuneesta ja salaisuuksia vilisevästä ilmapiiristä, mutta jotenkin näissä kirjoissa ollaan vähän kummarajan toisella puolen.

Loppusoinnun kaiku kalmistossa vie Flavian kirkkomaalle ja hautaan. Tosin ei sillä perinteisellä tavalla. Kylässä kaivetaan esiin vanhaa suojeluspyhimystä 500 vuoden jälkeen, eikä kaikki tietenkään mene ihan niin kuin suunnitellaan. Kryptasta löytyykin vähän aiemmin kadonnut kanttori.

Tarina tietysti etenee kiemuraisesti ja monia polkuja pitkin jalokivistä rakkausjuoniin ja Flavian isän rahahuoliin. Flavia on aina askelen edellä kilpailijoitaan, mutta ei hänkään voi sentään ihan kaikkea aavistaa, varsinkaan lopun koukkua, joka taitaa pakottaa lukemaan seuraavan osan mahdollisimman nopeasti.

Viimeksi toivoin pientä uudistumista ja lisäloogisuutta tarinankulkuun sarjan edetessä. Toiveeseeni vastattiin. Tämä osa on taas taattua Flaviaa - ei liian helposti etenevää, mutta kuitenkin Flavian kykyjä täysin käyttävää. Tykkäsin kovasti. Eniten tykkäsin sarjan henkilöhahmokategoriasta, sekä siitä, miten siskosten välinen pehmeneminen hiukan etenee, eikä vihasuhde ole enää niin mustavalkoinen. Isästäkin löytyy ihan uutta inhimillisyyttä, mikä sekin tuo osaltaan pienen piristysruiskeen jo hivenen paikallaan junnaavaan kehystarinaan.


Neil Gaiman's How the Marquis got his coat back
HelMet / Overdrive 

Jo ennen lukumaratonia ja kesälomaa tulin kuunnelleeksi myös BBC dramatisoinnin äänikirjana. Jos esittelyssä lukee BBC ja Neil Gaiman, voi teoksen rauhassa lainata. Tulossa on jotain vähän päätöntä, mutta varsin viihdyttävää taitavasti toteutettuna. Tämä ei ole poikkeus.

Lyhyt, Neverwheren maailmaan sijoittuva tarina siitä, miten Marquis kadotti takkinsa ja taas löysi sen, sopii erittäin hyvin myös riippumattokuunteluun. Gaiman on terässä ja tarina vie kiemurasta toiseen hillittömällä vauhdilla. Vähän vaatii keskittymistä englanninkieleen enemmän kuin samankieliset äänikirjat. Kuunnelma on aina hiukan vaativampi.

Ei voi kuin suositella. Varsinkin, jos sattuu pääasiallisesti tykkäämään Gaimanista niin kuin minä.


Mutta nyt paistaa vaihteeksi aurinko ja se tarkoittaa pikaista siirtymistä ulkoilmaan - seuraavaan sadekuuroon saakka.