Woodymainen Jumala

Oi, tämä pitää kirjoittaa, vaikka muuten onkin ihan kuollutta blogirintamalla. Kävin tuossa viime viikolla nimittäin katsomassa Woody Allenin näytelmän Jumala. Sen esitti Espoonlahden teatteri Matinkylän monitoimitalolla. Piristävää välillä nähdä pienempääkin produktiota.

Eikä tämä ollut ollenkaan niin harrastelijamainen kuin olisi voinut kuvitella. Hyvin löytyy Woodymainen ote ja tarina (tai sen puute) vei mukavasti, vaikka itse näytelmä onkin kirjoitettu jo 1970-luvulla.

Sinänsä näytelmä edustaa tuota omana aikanaan niin suosittua (ja kai nytkin vähän) luovan ihmisen angstin kuvausta absurdissa ja julmassa maailmassa. Filosofiset kysymykset sekoitettuna ihmisen elämän peruskohkaamiseen ovat tuttuja, mutta näin jonkinmittaisen tauon jälkeen oli riemastuttavaa kohdata ne uudelleen. Muistui nuoruus mieleen. Silloinkin olivat vastaavat pohdinnat kovasti muotia.
Toteutammeko jonkun käsikirjoitusta vai voimmeko vapaasti valita tahtomme mukaan? Kuka lopulta seuraa kenenkin esitystä vai olemmeko me kaikki vain statisteja elämän suuressa näytelmässä? Ei niitä vastauksia silloinkaan oikein löytynyt ja sitten aika vei mukanaan.

Näytelmässä Hepatitis ja Diabetes pohtivat kaikkien kirjailijoiden tuskanaihetta eli loppua tarinalle. Sitä ei tunnu millään löytyvän, vaikka ihmettely kulkee kreikkalaisista jumalista tykkitulen keskelle. Kun näytelmä asettuu näytelmään, sätkynutket tekevät kapinan. kuollut nainen kävelee vastaan ja  Woody Allen vastaa puhelimeen tai on vastaamatta, on selvää, etteivät jumalatkaan oikein enää tiedä missä mennään - varsinkin, kun ukkoskone menee rikki.

Jep, ei tuossa ole päätä eikä häntää, mutta ei siinä kai ole tarkoituskaan. Meillä oli hauskaa ja kaipa sitä muutama pieni ajatuksenpoikanenkin jäi aivoihin muhimaan.

Pidin myös näytelmän lavasteista, erityisesti koska niitä ei ollut liikaa. Lisäksi tilaa oli käytetty laajasti ylös ja sivuille ja eteenkin päin. Ratkaisut toivat mukavaa yllätyksellisyyttä.

Menkää nyt ihmeessä katsomaan! Meidän siellä ollessamme oli luvattoman vähän yleisöä. On harmi, jos hyvä menee hukkaan. Näytelmä herää todella eloon vasta, kun sillä on katsojansa ja tätä katsoi ihan mielellään.