Such a Beautiful Book, Such a Cruel Book... Kaikki se valo, jota emme näe

Anthony Doerr : All the Light We Cannot See
Äänikirjalaina HelMet Overdrive

Kun ottaa luettavakseen kirjan, jota on hypetetty siellä ja täällä, hirvittää välillä oikein tosissaan. Odotukset nousevat niin korkealle, että ihan väkisinkin pettyy, ja tiettyyn ikään tullessa osaa jo odottaa ja pelätä tuota pettymystä. Melkein jätin Anthony Doerrin Kaikki se valo, jota emme näe kirjan lukematta - tai kuuntelematta, kun äänikirjasta on kyse.

Onneksi en kuitenkaan jättänyt, sillä Zach Appelmanin lukema toiseen maailmansotaan sijoittuva kirja kosketti. Olen aiemminkin hehkuttanut klassikoiden nousevan uusiin sfääreihin äänikirjoina. En ole lukenut tätä kirjaa muuten laisinkaan, mutta kuunneltuna se oli kauniilla tavalla julma ja kiehtovaa kuunneltavaa. Sodan kauhu ja ihmisten mielettömyys vyöryvät kuuntelijan ylle ja kuitenkin kyseessä on tarina kahdesta nuoresta, ranskalaisesta sokeasta tytöstä ja saksalaisesta nuoresta sotilaasta St.Malon piirityksen jaloissa maihinnousun aikaan. Tosiasiassa tarina tietysti menee kauemmas ja syvemmälle kuin nuo muutamat päivät.

Marie-Laure kasvaa isänsä kanssa pienestä sokeutuneesta tytöstä nuoreksi neidoksi. Pariisin museon avainsepän tyttärenä, hän kasvaa keskellä luonnonhistorian ihmeitä ja oppii isältään, miten selviytyä ilman näköään. Isän rakentama taidokas kaupungin pienoismalli opettaa kadut Marie-Lauren muistiin, toisen mallin kätkemät salaisuudet tuovat vaaran heidän kannoilleen. Suurin tuhoaja on kuitenkin sota, jonka jaloista Marie-Laure pakenee isänsä kanssa isosedän taloon St Maloon.

Werner kasvaa orpona saksalaisessa kaivoskaupungissa. Hän on kiinnostunut kaikesta, oppii nopeasti ja ymmärtää erityisen hyvin teknologian ihmeitä, joista suurin tuntuu olevan radio. Radion avulla Werner ja hänen siskonsa koskettavat maailmaa kauas Saksan yhä tiiviimmin sulkeutuvien rajojen taakse, aina Ranskaan saakka. Kun Werner sitten joutuu nousevan kansallissosialismin koneistoon ja lopulta sotaan, kantaa hän sielussaan kaiken muuttavaa muistoa.

St Malossa nuorten polut kohtaavat lyhyen hetken verran ja matka tuohon kohtaamiseen vielä läpi poliittisten muutosten, sodan hulluuden, ideologioiden kestämättömyyden. Kaiken yli vievät maailman ääriin ulottuvat radioaallot. Kirjan myötä joutuu väkisinkin pohtimaan pienen ihmisen roolia suuressa koneistossa, mutta myös viestinnän merkitystä ihmisen ajattelun vaikutteena. Ei ole samantekevää, millaista viestiä lähetämme maailmalle. Pienikin ajatuksen kosketus voi muuttaa paljon. Samalla kirja kertoo sydämen voimasta ideologioiden puserruksessa, miten ihminen on kuitenkin aina inhimillinen olento, huolimatta pakkosyötetyistä ihanteista ja asenteista tai turruttavasta väkivallasta.

Minusta kirjan tarina on toiveikas huolimatta kaikesta tuhosta. Ihminen ei ehkä selviä, mutta inhimillisyyttä ei voi tappaa, niin kauan kuin joku jossain välittää. Elämä jatkuu ja on meidän tehtävämme auttaa seuraaviakin sukupolvia välttämään tuhoamasta toisiaan.

Ennen kaikkea Kaikki se valo, jota emme näe, on kuitenkin hyvää kirjallisuutta. Se onnistuu kuljettamaan tarinansa katkeamatta, vaikka aikaperspektiivi ja näkökulmat heittelevät suuntaan jos toiseenkin. Sitä pidättää melkein hengitystään, kun odottaa jatkoa jonkin tietyn henkilön tilanteelle tai ymmärtää myöhemmän tapahtuman syyn. Lisäksi kirja on paljon enemmän kuin kertomus sodasta, sen sisällä kulkee legenda kadonneesta jalokivestä, jota himoavat niin jumalat, sulttaanit kuin saksalaiset sotilaat, vaan kiven omistamisen onneen kätkeytyy kirous.

HelMet Overdrivessa kirja taitaa olla yksi eniten varattuja viime aikoina. Minäkin odotin sen saamista lainaan useamman kuukauden, mutta kokemus oli ehdottomasti odotuksen arvoinen. Loman loppumisessa oli myös se hyvä puoli, että työmatkoilla ehti taas myös paremmin kuuntelemaan äänikirjoja, jolloin kahden viikon laina-aika riitti loistavasti. Ehdottoman kuunneltava kirja tämä. Kannattaa mennä mukaan jonoon, jos ei vielä tätä ole tullut lukeneeksi. Overdrivessa kirja on englanniksi, mutta onneksi kielellisesti sen verran selkeää (sekin hyvän kirjan merkki), että ei-natiivikin pysyi hyvin mukana ja saattoi keskittyä nimenomaan tarinaan, kielellisen kääntämisen sijaan.