Piti odottaa muutama päivä ennen kuin voi kirjoittaa tästä kirjasta. Sen verran syvän vaikutuksen se teki.Kirjan teksti on kaunista, kuvailevaa ja soljuvaa. Se kertoo kahden päähenkilön vuoropuheluna kahdesta erilaisesta elämästä. Päähenkilöiden puheenvuorot vaihtuvat jouhevasti ja jotenkin minuun iski tuo kuvaileva ja vähän verkkainenkin kerronta. Jonkun verran tuntui olevan pieniä ajatusvirheitä. Juhannuksen aikoihin lumi pöllysi, kun lähdettiin autolla liikkeelle auraamattomalle tielle... Mitenkähän onkin mennyt kustannustoimittajalta läpi ?
Veronika on nuori kirjailija, joka saapuu kylään viimeistelemään uusinta romaaniaan. Astrid on vanha erakkomainen rouva, joka ei koskaan elämässään ole lähtenyt kylästä minnekään. Nämä kaksi erilaista naista ystävystyvät ja kertovat elämäntarinansa toisilleen.
Molempien elämässä on ollut traagista surua ja menetystä, rakkautta ja suuria tunteita. Erityisesti Astridin elämäntarina on liikuttava, vaikka minua vähän raivostuttikin hänen jäämisensä olosuhteiden vangiksi. Hänen lapsensa kohtalo aiheutti äitiyslomalaisella jonkunlaisen sydämenpysähdyksen ja oli pakko mennä ottamaan oma pieni syliin. Siinä kohtaa loppui minulla ymmärrys Astridia kohtaan, vaikka vihan vangiksi jäänyttä oli pakko sääliäkin.
Veronikan tarina on traagisesta tapahtumasta huolimatta valoisampi ja sen lopussa voi lukija optimistisesti ainakin toivoa hänen oppineen Astridin kertomuksesta jotakin ja ohjaavan elämäänsä sen mukaan.
Näin vahvasti vaikuttivat siis puhtaasti fiktiiviset henkilöt. Se kertonee jotain kirjan tasosta tai sitten vaan tuosta aiemmin mainitsemastani äitiyslomalaisen herkkyydestä. Kannattava lukukokemus, vaikka monen mainostamaksi lohtukirjaksi tästä ei kyllä ainakaan minulle ole.
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. Kirjavan kammarin Karoliina ja Kirsi Kirsin kirjanurkasta...
Minä pidin tästä kovasti ja taisinkin olla ensimmäinen, joka tästä kirjoitti. Ihan lohtukirjojen ykkönen. Kun paras ystäväni masentui avioeronsa aikoihin, hän kuulemma pelastui tämän kirjan avulla...
VastaaPoistaKiitos linkityksestä! Minulle tämä oli tosi kokonaisvaltainen kokemus, vaikken osaa sanoa, kuinka suuri osa oli itse kirjalla tai sitten äänikirjojen alkuhuumalla, Seela Sellalla sekä ihanilla, loppukesän pitkillä kävelylenkeillä.
VastaaPoistaLoppua kohden kirja minusta hieman lässähti, mutta pidin siitä paljon, ja ihan yleisesti ottaen tällainen "keskustelukirja", naisten välinen, sukupolvet ylittävä ystävyys ja Ruotsin Taalainmaa ovat sellaisia asioita, jotka herättävät lämpimiä ajatuksia.
Minä pidin myös tästä, vaikkakin paikoittainen siirappisuus vähän häiritsi. Tämä on juuri sellainen kirja, joka vaatii sopivan mielentilan ja/tai ympäristön lukemiselle! Päädyin juuri blogiisi ensimmäistä kertaa ja ihmettelen miksen olen aikaisemmin tänne löytänyt :)
VastaaPoistaLeena : kirja sopii lohtukirjaksi tunnelmaltaan, mutta minut suisti raiteiltani tuo yksi tapahtuma...
VastaaPoistaKaroliina : tämä kirjatyyppi tekee hyvää ! Minä en äänikirjoissa edelleenkään ole päässyt alkua pidemmälle. Mielensäpahoittajasta olen kuunnellut alun, mutta kun ei muka mitenkään ehdi.
Tuulia : Tervetuloa ! Minäkin löysin vastavierailulle :-)
Minna, ilman suurta, tummaa, tragediaa, moni olisi pitänyt kirjaa varmaankin liian 'softina'.
VastaaPoistaOlisi kiinnostaa kuulla, mitä olet mieltä vaikka Shriverin kirjasta Jonnekin pois...
Oma elämäntilanne tosiaankin vaikuttaa. En ole ikinä lainannut Lessingin Viidettä lasta kenellekään, joka on ollut raskaana.
Juu, voipi olla, että olisi ollut vähän turhankin imelä. Saattaa tosiaan olla, että nykyinen elämäntilanne (ja sen johdosta ehkä tavallista herkemmät anturit kaikkeen lapsiin liittyvään) vaikutti reaktiooni.
VastaaPoistaShriver on lukulistallani, muttei vielä ole osunut eteen. Olen kovasti opportunisti näissä lukemisissani.