Nuoruuden lukukokemuksia uusimassa - Hermann Hesse : Narkissos ja Kultasuu

Tässä jokin aika sitten palasin nuoruuden vaikuttaviin kirjoihin. Niistä ensimmäisenä tuli luettua Hermann Hessen Arosusi. Arosusi on ensimmäinen kolmesta Hessen kirjasta, jotka yleensä niputetaan yhteen. Sarjan toinen kirja on "Narkissos ja Kultasuu". Kolmantena mainitaan "Lasihelmipeli".

Silloin joskus nuorena oli Arosusi mielestäni paras noista kolmesta. Näin vanhempana täytyy sanoa, että Narkissos ja Kultasuu oli huomattavasti kiinnostavampi ja vetävämpi lukukokemus. Ehkäpä tuo olemisen angsti puhuttelee nuorena paremmin. Aikuisempana ja jo elämää kokeneena on hyveen ja paheen, aistien ja hengen, tieteen ja taiteen välisten taistelun ja yhteensovittamisen tematiikka puhuttelevampaa.

Narkissos ja Kultasuu tapaavat saksalaisessa luostarissa. Narkissos on nuori opettaja, filosofisen ajattelun ja uskonnollisen kieltäymyksen tyylipuhdas edustaja. Kultasuu taas on aistillinen ja näkyväiseen ja olevaiseen kiinnittynyt taiteilija. Kirjaa halkovana teemana onkin toistensa vastakohtien välinen vetovoima, vaikka tarinassa saammekin pääasiassa seurata Kultasuun vaellusta kulkurina, naisten suosikkina ja lopulta myös taitavana kuvanveistäjänä. Miesten ystävyys kestää läpi elämän, vaikka heidän elämäntapansa ja jopa jumaluskonsa ovat täysin erilaisia.

On mielenkiintoista pohtia, miksi seuraamme nimenomaan Kultasuuta ? Eikö Narkissoksesta riitä tarinaan kerrottavaa ? Kaipa se vaan on niin, että rakkaustarinoista ja vaelluselämän vaikeuksista saa esille herkullisempia juonenkäänteitä. Askeettisen elämäntavan kuvaus ei ihmisessä herätä samanlaista mielenkiintoa. Eihän sitä tarvitse kuin katsoa lehtien otsikoita niin tietää, minkälaiset tarinat myyvät.

Silti Hesse etsii Kultasuun paheelliselle elämälle jonkinlaista oikeutusta ja löytää sen taiteen kautta. Kaikki Kultasuun kokemukset ovat tarpeen, jotta hän pystyisi jalostamaan niistä taiteen mestariteoksia. Tuttu olettamus perinteisestä taiteilija-elämästä ja sen tarpeellisuudesta.

Toinen ajatuksia herättävä alue on kirjan luoma kuva naisista ja naiseudesta yleensä. Kultasuu on menettänyt pienenä äitinsä ja hänen koko elämänsä kietoutuukin äidin etsimisen ympärille. Tuntuu siltä, että kaikki naissuhteet, vaikka pääasiallisesti puhtaasti seksuaalisia, toistavat äidinkaipuun teemaa. Jopa Kultasuun käsitys jumaluudesta muotoutuu enemmänkin Äiti Maan kaltaiseksi kuin perinteiseksi kristilliseksi jumalankuvaksi. Vaikka naiset kuvataan myös aikakauden (keskiajan) tapojen mukaan alistetuksi, jopa esineellistetyksi, niin Kultasuuhun jokainen heistä jättää oman jälkensä ja täydentää ikiäidin kuvaa.

Lukukokemuksena kirja on lumoava. Kieli on kaunista ja viipyilevää, mutta kuitenkin selkeää. Tarinan punainen lanka ei katoa, vaikka lukisi pienemmissäkin pätkissä. Tämä on ehdottoman suositeltavaa luettavaa, vaikkakin puhuttelee selkeämmin ehkä hiukan varttuneempaa lukijaa.

Nyt pitää vielä napata kirjastosta seuraavaksi tuo "Lasihelmipeli" niin saadaa trilogia täydeksi.