Täysjyvä-seesamileipää aamiaispöytään

 Tämä leipä on ihan parasta mustaherukkahillon kanssa aamiaispöydässä. Se on myös sen verran tuhtia ja ruokaisaa, että nälkä ei tule ihan heti uudestaan ja aamupalaksi riittää siivu leipää hillon kera. Viereen ehkä vähän hedelmiä. Niin, ja tietysti se puolen litran kuppi vahvaa teetä.

Kuppi on juju myös reseptissä. Tässä ei desilitroja tai grammoja mittailla. Otetaan vain kuppi. Tosin en suosittele sitä puolen litran teekuppia, sillä taikinasta tulee vähän turhankin suuri. Kannattaa ottaa sellainen 2,5dl kahvikuppi.

Täysjyvä-seesamileipä

4 kuppia täysjyväjauhoja (Myllärin Luomu)
1 kuppi ohrahiutaleita (Myllärin Luomu)'
1pss kuivahiivaa
2 rkl mustia seesaminsiemeniä
1 rkl valkoisia seesaminsiemeniä
2,5 kuppia lämmintä vettä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl suolaa
1 rkl auringonkukkaöljyä

seesaminsiemeniä päälle koristeeksi

Sekoita jauhot, hiiva ja siemenet isossa kulhossa. Sekoita vesi, hunaja, suola ja öljy pienemmässä kulhossa ja kaada jauhojen sekaan. Sekoita nopeasti taikinaksi. Anna nousta lämpimässä paikassa puolisen tuntia.

Sekoita taikinaa vielä hetken ajan. Taikina on kosteaa ja tarttuvaista, joten varsinaiseen vaivaamiseen ei ole tarvetta eikä kunnon mahdollisuuttakaan. Kaada taikina (silikoniseen) leipävuokaan ja anna nousta vielä 30min. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.

Paista uunissa 175 asteessa noin 45min. Tarkkaile kypsyyttä paistamisen aikana.

Myllärin Luomu tarjosi jauhot ja hiutaleet osana Suomen inspiroivin leipoja kisaa

The Luminaries - Valontuojat

Eleanor Catton : The Luminaries 
Oma ostos Kobosta 
 
Viktoriaaninen mysteeriromaani sijoitettuna Uuden Seelannin kultakentille on kai se lyhyin ja selkein määritys tälle kirjalle. Kuollut erakko, oopiumin takia tieltä tainnoksissa löytynyt huora ja kadonnut kullankaivaja muodostavat kolmikannan, jonka kulmasta toiseen tarina pyörii yhä kiihtyvällä tahdilla. Kirjan sieppaa lukijansa liukuun pitkin spiraalia, jossa tapahtumat lähenevät toisiaan, henkilöhahmoista paljastuu uusia puolia ja ydin - miksi ja miten kaikki lopulta tapahtui - kiitää kohti huimaavaa vauhtia.

Eihän tämä helppo luettava ole. Alkuun mielessä kävi, päästäänkö juonessa ollenkaan asiaan. Catton heittää eteen henkilöhahmon henkilöhahmon perään ja pelkästään kokonaisuuden hahmottaminen on työn takana. Myös aikajanalla hypitään välillä hämmentävästi. Sitten alun tarinankerronta hämärässä pubissa vaihtuu kertojan ääneen. Samalla spiraalissa siirrytään pienemmälle kierrokselle ja tarinan poljento muuttuu nopeammaksi. Kun lukija saa juonesta kiinni ja ymmärtää, miten tarinan rakenne etenee, on loppuosa kirjasta yhtä nautintoa. Pitää vain hypätä mukaan ja antaa painovoiman viedä. 

Kirjan ansiot eivät kuitenkaan pelkästään kiinnostavassa rakenteessa. Uuden Seelannin kultakuume ja sen tuoma ihmisten irrallisuus levittäytyy lukijan eteen kaikessa karuudessaan. Huijarit, poliitikot, huorat ja kullankaivajat apulaisineen ovat pohjimmiltaan kuitenkin ihmisiä. Jokainen on hieman eksyksissä ja etsii paikkaansa uudessa maassa. Kohtalon käänteet heittelevät heitä ryysyistä rikkauksiin. Kukaan ei ole puhdas pulmunen, mutta motiivien vaihtelu saa lukijan pitämään toisista enemmän kuin toisista.

Eleanor Catton voitti kirjallaan Booker -palkinnon viime vuonna. Huomattava romaani siis on kyseessä. Kirja olikin pitkästä aikaa erilainen lukukokemus. Se vaati vähän pureskelua ja pohdintaa myös jälkikäteen ihan vain selvittääkseni, pidinkö vai en. Pohdinnan lopputuloksena oli, että pidin. Minusta on mahtavaa, ettei lukijaa päästetä helpolla.  Jotenkin Catton on onnistunut kirjoittamaan maagista realismia ilman niitä maagisia tapahtumia. Onhan kirjassa jotain pientä yliluonnollisuuden vibaa, mutta noin periaatteessa pysytään realististen tapahtumien piirissä. Silti...   Kirjan luvutkin on nimetty tähtimerkkien sijaintien mukaan ja tähtien asentojen vaikutukseen ihmiskohtaloihin viitataan itse tarinassakin. Tähdistäkö kaikki sitten lopulta johtuikin ?

Kirja vaatinee vielä toisen lukukerran. Siltala julkaisee suomennoksen keväällä 2014 nimellä Valontuojat. Pitänee lukea sekin jossain vaiheessa.

Norkkukin ehti tämän jo lukemaan. Hänen ajatuksensa ovat aika lailla linjassa omieni kanssa.

Isännän riisi-tonnikalapallerot

Kun edellisestä ateriasta jää kypsää riisiä, se pitää käyttää nopeasti pois. Meillä isännän bravuuri hävikin välttämisessä ovat erilaiset kroketit. Nämä riisipallerot eivät ehkä ole kevyimmästä päästä juustotäytteineen, mutta varsin oiva iltapala salaatin kera. Olen muuten salaateissa jäänyt ihan koukkuun omena-avokadoyhdistelmään. Siihen ei tarvitse lisätä kuin pikkuisen sitruunamehua.

Isännän riisi-tonnikalapallerot

Kypsää riisiä
Philadephia-juustoa
purkillinen tonnikalaa vedessä
Espelette-chiliä
sumakkia
raastettua emmental-juustoa
(ja mitä nyt muuten tekee mieli mausteeksi)

kananmuna
jauhoja
korppujauhoa

rypsiöljyä kypsentämiseen

Sekoita palleroainekset ja muotoile kostein käsin pientä kananmunaa vielä hitusen pienemmiksi kroketeiksi. Kieritä jauhoissa, kasta kevyesti vatkattuun kananmunaan ja kieritä vielä korppujauhoissa. Jätä vähäksi aikaa seisomaan kylmässä.

Kuumenna öljyä kattilassa niin, että leipäpala ruskistuu, kun sen tiputtaa joukkoon. Uppopaista kroketteja kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita.

Nauti rennosti majoneesin ja ketsupin kera, salaatilla kevennettyinä.

Marie Ndiaye : Kolme vahvaa naista - jotenkin en vaan jaksanut

Marie Ndiaye : Kolme vahvaa naista 
Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta

Blogistaniassa tuntuu olevan menossa jonkinlainen Afrikka-buumi. Mantereen kirjailijoiden tai siihen liittyvien kirjojen lukemisesta tuleekin ehkä tämän vuoden blogitrendi ? Katsotaan nyt.

Minä en tämän kirjan perusteella oikein innostu buumiin osallistumaan. Tosin kirjan kolme tarinaa keskittyvätkin ehkä enemmän siirtolaisuuteen, kuin mantereen elämän kuvaamiseen. Siihen, mitkä asiat saavat lähtemään tai millaista on, kun kohdemaassa elämä ei sitten olekaan ihan sellaista kun kuviteltiin. 

Ensimmäisessä tarinassa Norah tulee käymään kotiin isänsä pyynnöstä. Pelottava ja autoritäärinen isä on vanhentunut. Isän  aikoinaan mukaansa kaappaama veli taas on kadonnut. Tarina kertoo lapsuuden kokemusten vaikutuksesta aikuisuuteen. Veljellä näytti pienenä olevan isän antamana kaikkea, paitsi äidin ja siskojen läheisyys. Aikuisena hän päätyy kalterien taakse. Isän puute ja kuitenkin hänen sanojensa ja toimiensa lähes hirviömäinen vaikutus Norahiin luo lumouksen, jonka lonkeroista ei pysty ponnistamaan irti edes lakimieheksi kouluttautumalla.

Toinen tarina kuvataan valkoisen aviomiehen näkökulmasta. Mustasukkaisuus Ranskaan perättömillä lupauksilla houkutellusta vaimosta on miltei tuhonnut miehen. Vai tuhoutuiko hän sittenkin omien toimiensa ja oman lapsuutensa pelottavan käännekohdan vuoksi ? Ymmärrystä etsiessään mies törmää lähes mystiseen haukkaan, kirjaimellisesti.

Viimeisessä tarinassa Khady Demban mies on kuollut ja miehen perhe karkottaa hänet toivottomalle matkalle kohti Ranskaa. Kurjuus, petollisuus ja pelko vallitsevat matkaa, mutteivat nujerra naista, joka kaikesta huolimatta kokee olevansa vapaa.

Kuten sanoin, minä en oikein lämmennyt tarinoille. Kirjan nimenä on kolme vahvaa naista, mutta minun on vaikea ymmärtää tarinoiden kuvaamaa vahvuutta. Kaikki kolme vaikuttavat jotenkin kohtaloonsa alistuneilta. Hiljainen fatalismi saa heidät seuraamaan ennalta määrättyä polkua, eikä heistä löydy tahtoa muuttaa suuntaa. Tai sitten vahvuus on jotain, mitä tällainen länsimaisessa ylellisyydessä kasvanut ei voikaan ymmärtää. Ehkä voimaa osoittakin se, että jatkaa aina vain eteenpäin, vaikka tietää sieltä löytyvän vain vaikeuksia ja kurjuutta. En tiedä.

Siirtolaisuus, pakolaisuus ja niihin liittyvät surulliset kohtalot ovat kovin ajankohtainen aihe. Ehkä tämän kirjan luettuaan osaa hitusen paremmin asettua tulijoiden asemaan. En kuitenkaan koe ymmärtäväni heidän tapaansa ajatella yhtään entistä paremmin. Kirjan kuvaama mentaliteetti on minulle jotenkin vieras - liekö kyse sitten kokemusperäisestä tai kulttuuriin liittyvästä tavasta nähdä maailma ja oma paikkani siinä. Ehkä tästä erilaisuudesta kumpuavat monet siirtolaisuuteen liittyvät haasteet kohdemaassa. Toivottavasti kirjallisuus pystyy ainakin valaisemaan eroja, vaikkei ehkä niitä poistamaan.

Blogattavaksi ja luettavaksi Gummerukselta

Lasten kanssa elokuvissa - Frozen

Olemme yrittäneet jo pari vuotta vähentää tavaralahjojen antamista, myös lapsille. Totta kai kovia paketteja täytyy jonkin verran olla, mutta ihan yhtä innostuneita ovat pojat olleet myös elokuvalipuista. Varsinkin, kun olemme tehneet niistä "kaverilippupaketteja" eli kumpikin isommista pojista saa ottaa mukaansa yhden kaverin, jolle tarjoamme elokuvan ja herkut.
 Tuntuu siltä, että juuri tuo kaveriosuus on lapsista tämän lahjan juju. Kumpikaan ei edes harkinnut sitä vaihtoehtoa, että olisi itse käynyt katsomassa kaksi filmiä. Heistä on ihanaa voida tarjota elämys ystävälle ja minusta on hauska kuunnella, miten ylpeinä he siitä ilmoittavat. Ehkä he samalla oppivat jotain jakamisen tuomasta ilosta.

Tällä kertaa katsottavaksi valikoitui Disneyn jouluksi lanseeraama Frozen. Siinä prinsessalla on talven tuottamisen taika. Eräänä päivänä hän vahingossa satuttaa pikkusiskoaan ja sen jälkeen taidot piilotetaan ja kuninkaalliset eristäytyvät linnaansa. Tyttöjen kasvettua linnan ovet on kuitenkin pakko avata, vaikka vain yhdeksi päiväksi. Porttien avaaminen tuo linnaan niin pahantahtoisia ja omaa hyötyään etsiviä ihmisiä, mutta mahdollistaa myös rakkauden löytymisen. Tosin se ei ehkä lopulta sitten olekaan ihan niin helppoa kuin ensisilmäyksellä luulisi.

Tarina on taattua Disney-laatua, muttei varsinaisesti mitään suurta klassikkoainesta. Lapset pitivät, vaikka pojat ehkä eivät tarinan rakkaustarinasta niin kiinnostuneita olleetkaan. Onneksi matkassa oli mukana hauskoja seuralaisia - kuten nuo trailerin lumiukko ja poro - eivätkä henkilöhahmot noin muutenkaan ota itseään liian vakavasti. Kikatuksia kuului salista tasaiseen tahtiin ja kyllä aikuistakin monet kohdat naurattivat.

Viihdyttävä elokuva siis on kyseessä - varsin sopiva piristämään tätä synkkää sydäntalvea ja tuomaan helpotusta lumen kaipuuseen. Sitä nimittäin valkokankaalla riittää. Myös tarina on herttainen ja vähän opettavainenkin - sitä voisi käyttää opetusesimerkkinä teinitytöille, jotka turhankin halukkaasti uskovat ensimmäiseen kiinnostusta osoittavaan kaksilahkeiseen... sen verran klassinen klisee tarinassa ilmenee.

Parasta taisi meidän poikiemme mielestä kuitenkin olla alussa esitetty Mikki-lyhytelokuva. Siinä perinteisesti piirretyt (siis sellaiset alkuperäisten näköiset) Mikki & ystävät ottavat yhteen ison pahan Musta Pekan kanssa. Mustavalkoista ja värejä oli hyödynnetty hauskasti lisäämään kolmiulotteisuuden vaikutelmaa ja muutenkin 3D  tuli hauskasti "silmille". Siitä kuuluttiin takapenkeillä puhuttavan kotimatkan aikana enemmänkin - ennen kuin palattiin taas koululaisvitsien pariin.

Mausteinen possusatay kookosriisillä pelastaa harmaan päivän

Ähkyin puhkuin juhlaruoista ja inspiraatio oli pahasti hakusessa. Onneksi isäntä löysi kaapista purkillisen maapähkinävoita. Siitä se sitten lähti.

Satay kai yleensä tarkoittaa jonkunlaista varrasta, mutta meillä kotona se tuo automaattisesti mieleen mausteisen ja täyteläisen maapähkinäkastikkeen. Resepti on superhelppo ja tänään lautaselta löytyi myös pikainen salaatti ja lämpöisen mausteisia possusiivuja, jotka täydensivät mukavasti.

Olikin muuten pientä päänvaivaa salaatin miettimisessä. Lähikaupan hyllyt loistivat tyhjyyttään. Kauppa on auki myös huomenna - saapa nähdä löytyykö sieltä enää yhtään mitään.


Mausteinen possusatay kookosriisillä ja pikasalaatilla

Kaada kattilaan 1,5 kookosmaitopurkillista basmatiriisiä, kookosmaito purkista, suolaa ja 2 purkillista kiehuvan kuumaa vettä (Varo sormiasi - nimim. melkein poltin. Metallipurkki johtaa lämpöä nääs...) Kuumenna kiehuvaksi, laske lämpö matalalle ja jätä kypsymään. Muista aina välillä sekoitella ja tarkistaa, ettei pala pohjaan. (kestää noin 15min...)

Ota possun ulkofilesiivuja ja kasslersiivuja ohuiksi nuijittuina. Ripottele siivujen molemmin puolin suolaa, mustapippuria ja reilusti maustepippuria. Paista ne ruskeiksi pannulla ja laita 100-150 asteiseen uuniin odottamaan.

Leikkaa pari makeaa omenaa kuutioiksi ja valuta päälle loraus sitruunamehua. Pilko avokado ja sekoita omenoiden kanssa. Lisää kurkkukuutioita ja salaatinlehtiä. Ripottele lautasella salaatin päälle hunajaisia pähkinöitä tai paahdettuja cashew-pähkinöitä.

Kuullota 1 punasipuli pannulla öljyssä. Lisää maapähkinävoita, makeaa chilikastiketta, soijaa ja sitruunamehua makusi mukaan. Kuumenna ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi.

Leikkaa lihat siivuiksi ja tarjoile kaikki yhdessä. Nauti ihanasta lämmöstä, joka leviää kroppaan. Äkkiä ei haittaa yhtään, vaikka ulkona on taas ihan pimeää.

Marlowe goottitarinassa viktoriaanisella viballa - Glen Duncan : The Last Werewolf

Glen Duncan : The Last Werewolf (suom. Viimeinen ihmissusi) 
Oma ostos Kobosta

Ensimmäiset sata sivua mielessä pyörivät assosiaatiot yksinäisen, vähän rähjäisen etsivän edesottamuksista. Tupakka suussa, viskilasi kädessä ja elämään kyllästyneenä hän vaeltaa kaupunkien sumuisia katuja kaiken turhuutta miettien ja luovuttamisesta haaveillen. Ajatukset linkittyvät väkisinkin dekkarigenren laitapuolen rajoilla kulkevaan sankariin, sellaiseen yksinäiseen suteen. Ai niin, susihan tässä onkin kyseessä, ihmissusi.

Jake on 160 vuotta vanha ihmissusi, joka kuulee olevansa lajinsa viimeinen. Paranormaaleja olentoja jahtaava organisaatio on katkaissut päitä ja ampunut hopeanuolia tehokkaasti ja tähän on tultu. Jake leikittelee ajatuksella luovuttaa. Onhan hän hirviö, joka tappaa elääkseen. Vaikka ihmissudet menettävätkin moraalin tajunsa - heidän pakko selvitäkseen hengissä - jää mieleen pyörimään kuitenkin kysymys kaiken merkityksestä. Pian Jake huomaa saanensa peräänsä myös vampyyrit, joilla tuntuu olevan erityisiä suunnitelmia ihmissuden varalle. Sitten, viimeisellä hetkellä ennen sitä lopullista täysikuuta tapahtuu jotain odottamatonta, joka muuttaa kaiken.

Alun dekkariassosisaatiot liukenevat vähitellen goottilaisen kauhutarinan sumuun. Kirjassa on tumma tunnelma ja jotenkin tyyli vie lukijansa viktoriaaniselle ajalle. Näin on vaikka henkilöhahmot kulkevat autolla ja lentokoneella ja automaattiaseet paukkuvat. Tarina itsessään on jännä sekoitus ihmissusi- ja vampyyritarinoiden kliseitä ja uudenlaista, moraalikäsitykset vähän nurinperin kääntävää otetta.

Jake tietää olevansa hirviö, tietää murhaamisen olevan väärin ja kuitenkin jatkaa sitä, rakastaa täydenkuun veritöitään. Hän ei voi muuta, onhan hän ihmissusi. Lukija tietää, ettei Jaken toimia voi hyväksyä, ja hyväksyy ne kumminkin, toivoo Jaken selviytyvän ja saavan vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin ihmissusien alkuperästä. Lopputuloksena on mielenkiintoinen yhdistelmä inhoa ja eläytymistä, jonka luoma jännite kantaa tarinan loppuun saakka.

Lisäksi tarina on jännittävä. Tapahtumat seuraavat toistaan tiuhaan tahtin ja juonenkäänteet yllättävät. Huolimatta Jaken eksistentiaalistisista pohdinnoista, jotka välillä kestävät sivusta toiseen, kirjassa on  tarpeeksi myös ryminää, vauhtia, rakkautta ja vaarallisia tilanteita, jotta lukijan mielenkiinto säilyy.

Minä pidin kirjasta ja koin sen jännitteet virkistäviksi. Tämä ei silti ole ihan perusfantasiaa, eikä välttämättä sovi kovin nuorelle lukijakunnalle - juuri sen tumman moralisoinnin ja raadollisen kuvauksen vuoksi. Ei tämä vaarallista luettavaa kenellekään ole, mutta ei ehkä miellytä. Toisaalta tuon alussa mainitun dekkarilajin ystävät voivat hyvinkin viihtyä kirjan parissa. Siitä löytyy tuttua tunnelmaa ja asennetta.

Luin kirjan alkuperäiskielellä, englanniksi, mutta Like on viime vuonna julkaissut myös suomennoksen. Tämä on ilmeisesti ensimmäinen osa sarjaa, mutta en ole ihan varma haluanko lukea ainakaan heti seuraavaa osaa. Viimeinen ihmissusi sisältää jotenkin niin hyvän ja täydellisen tarinan kaaren jo itsessään. Tosin seuraava osa taitaakin olla aika itsenäinen jatko-osa. Katsotaan nyt.

Äänikirja, joka kesti ja kesti - Kristiina Vuori : Siipirikko

Kristiina Vuori : Siipirikko 
Oma ostos Elisa Kirjasta aleaikaan
äänikirja : lukijana Kaija Pakarinen 

Minä tykästyin viime vuonna äänikirjoihin. En enää oikein osaa edes kuvitella lähteväni liikkeelle julkisilla liikennevälineillä ilman puhelimesta kuulokkeiden välityksellä kuuluvaa luentaa. Tosin olen jo huomannut, että on äänikirjoja ja on äänikirjoja.

Kristiina Vuoren Siipirikon kohdalla tuntui, että kirja kesti ja kesti. Onhan se tietysti pitkäkin, vähän yli 16 tuntia, mutta silti. Vertailun vuoksi mainittakoon Agatha Christien Sininen juna, jota kuuntelin oikein mielelläni. Sen pituus on vähän yli 9 tuntia.

Lyhyen pohdinnan jälkeen totesin, että kuuntelukokemukseen vaikuttavat samat asiat kuin lukukokemukseenkin, muutamalla poikkeuksella. Kaija Pakarinen luki kyllä sujuvasti ja ihan elävästikin, mutta aina välillä tekstiin tuli taukoja paikoissa, joissa luku ei kuitenkaan päättynyt ja välillä kappale tai peräti lause jatkuin tauon jälkeen. Tämä tapahtui sen verran usein, että pääsi hiukan häiritsemään. Lisäksi jäin miettimään, että olisinko sittenkin jotenkin taipuvainen kuuntelemaan mieluummin miehen ääntä ? Onkohan miesään jotenkin pehmeämpi ja siten miellyttävämpi kuunnella ? Tai sitten nainen vain mieluummin kuuntelee miestä ? En tiedä.

Pitkältä tuntuvaan kuuntelukokemukseen vaikuttaa tietysti myös omalta osaltaan itse tarina. Minä en jotenkin päässyt samaistumaan päähenkilöön ja hän itse asiassa oli minusta aika rasittavakin. Lapsena orjaksi itään viety Selja karkaa orjuudesta, päätyy ritari Aijon suojatiksi ja vallasnaiseksi väärillä perusteilla. Selja pohtii ja epäröi ja kokee tunnontuskia tekemistään pahoista teoista ja tekee niitä sitten lisää. "Tekopyhä narttu", sanon minä. Pitäisi kai tuntea myötätuntoa vaikeuksista urheasti pois pyrkivän neidon suuntaan, mutta minua lähinnä ärsytti.

Pitkässä tarinassa riittää käänteitä ja miljöö vaihtelee Karjalan metsistä, rikkaan Turun kautta Liedon kartanoille. Kirjassa onkin taas rautaisannos historiatietoa, välillä melkein oppituntimaisesti. Mielenkiintoista ? Kyllä. Hidastiko tarinaa ? Aina välillä. Yksityiskohdista rikas kerronta kyllä nostaa Seljan ajan ja ympäristön mielenkiintoisesti esille, mutta henkilöt jäävät jotenkin vähän ohuiksi.

Taisi jo tulla selväksi, etten oikein päässyt tarinaan sisälle tai kirjasta hurjasti innostunut. Ei se tietysti varsinaisesti huono ollut ja paikoin innostui oikein vetäväksi ja mielenkiintoiseksikin, mutta... Seuraavaksi minulla onkin puhelimessa kuunnteltavana jotain ihan muuta. Otin sen poikia varten, mutta taidan kuunnella itse ensin. Nipottaja-äiti kun ei ole ihan varma siitä, että kyseisen kirjan kieli sopii lapsille, varsinkaan vaikutuksille erittäin alttiille 9-vuotiaalle. Kuuntelen sen nyt kuitenkin ensin ja hutkin vasta sitten.

Pieleen mennyt, mutta ihan paras alkuruoka ja syöttökukkoa - Uudenvuoden menu

Minä löysin uudenvuodenmenustamme koko vuoden parhaan alkuruoan, jotan tulen varmasti tekemään tänä vuonna useammankin kerran. Sinänsä toisto on ihan hyvästäkin. Ei meinaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Possetin pitäisi kuulemma olla niinsanotusti "tumpelovarma" - No ei kyllä ole. Minä olen onnistunut epäonnistumaan sen kanssa jo pari kertaa, viimeksi uutena vuotena. Koostumus muistutti enemmänkin löysää kermavaahtoa kuin vanukasta. Greippiposset katkarapu-avokadomössöllä oli kuitenkin makuyhdistelmänä taivaallinen.

Kokonaisuudessaan menu näytti seuraavanlaiselta :

Greippiposset avokado-katkarapumössöllä

Chapon (syöttökukko) kera uuniperunoiden ja kastanjasalaatin 

Suklaakonvehteja ja jäätelö ilotulitusten aikaan

Juomina : Corton-Charlemagne Grand Cru 2005 ja Tokaj 3 étoiles de l'année 2000

Tiedättehän muuten, mikä on chapon eli syöttökukko ?

Wikipedia : "Syöttökukko eli kapuuni eli salvukukko on ennen sukukypsyyden saavuttamista kirurgisesti kastroitu kukko"

Kuulostaa kamalalta, mutta kukko on muhkean rasvainen ja (osaksi varmaan juuri sen ansiosta) herkullisen makuinen. Lisäksi syöttökukot ovat EU;n alueella luomutuotantoa. Tämä perinteinen kasvatustapa myös tuottaa kookkaita yksilöitä. Tämäkin painoi reippaasti yli 3kg.

Sitä en tiedä laulaako syöttökukko eri tavalla kuin normaali kukko (?)

Taustapeili 2013 II ja uudesta yrityksestä blogimaailmassa

Vuosi 2014 alkoi. Vilkaistaan kuitenkin taaksen vielä kerran ennen kuin rynnistetään tämän vuoden kiireisiin. Sillä vauhdikas vuosi tästä tulee - sen voin jo sanoa.


Kirjoista vielä

Vuosi 2013 oli kirjojen ja suurten muutosten vuosi. Käppyröitä jo kurkistelimme eilen, mutta lupasin vielä listailla erilaisia kirjoihin ja lukemiseen liittyviä tempauksia, joita vuoden varrelle on riittänyt tasaiseen tahtiin.

• Tammikuussa ilmoittauduin Koen 13 kotimaista haasteeseen ja - arvasitte oikein - tämä haaste tuli suoritettua nopeasti. 
• Kesän korvilla kyselin rantakirjasuosikeistanne. 
• Kesäkuussa vietettiin tässä blogissa dekkarikuukautta 
• Heinäkuussa puskettiin läpi kirjabloggaajien yhteinen lukumaraton. 
• Syyskuussa kyseltiin e-kirjojen lukemisesta ja ihmeteltiin tuloksia.
• Lokakuu oli pelkkiä kummituksia ja kirjamessuja ja kirjamessuja ja kirjamessuja.
• Loppuvuodesta luettiin Finlandia-ehdokkaita

Siinä näin äkkiseltään mieleen nousevia juttua. Kirjaisa vuosi siis. Ruokaakin on tietysti syöty, mutta varsinkin loppuvuodesta on kokkausinspiraatio ollut hakusessa. Ehkä sitten tänä vuonna...

Teemallisesti puhuttiin blogissa vuonna 2013 paljon sponssauksesta. Blogien ja yritysten yhteistyöstä keskusteltiin julkisuudessa vuoden aikana paljon ASML:n ohjeluonnostuksen ja Kuluttajasuojaviraston kannanoton tiimoilta. "Ja kaikkea muuta" -blogia sponssikeskustelu kosketti erityisesti siksi, että viime vuonna ensimmäisen kerran blogini sai joitakin arvostelukappaleita kirjoista, sovin jatkuvammasta yhteistyöstä Elisa Kirjan kanssa ja osallistuin useampaankin sponssattuun reseptikilpailuun.  Lisäksi blogit ja blogiyhteistyö liittyvät olennaiselta osalta uuteen työhöni.


Töitä, töitä ?

Viime vuonna tähän aikaan seisoin tienristeyksessä. Työpaikan YT-neuvottelujen johdosta oli mietittävä, mistä leipä ja lainamaksut perheelle. Etsisinkö uuden työpaikan vai uskaltaisinko jotain ihan muuta ? Päätin uskaltaa.

Keväällä ison talon konsultti ryhtyi tekemään konsultointia ihan itsekseen - tai no, yhteistyökumppanien kanssa, mutta omalla toiminimella. Kun sillä ei saanut itseään heti tarpeeksi kiireiseksi alkoi vanha ajatus blogiharrastuksen yhdistämisestä työhön itää ja kasvaa ja projektihan siitä syntyi.

Ei, tämä blogi ei ole tarpeeksi iso ja suosittu (eikä varmaan koskaan tule olemaankaan), jotta ryhtyisin ammattibloggaajaksi. Suomi on kuitenkin täynnä hyviä ja mielenkiintoisia blogeja, joita seuraa yhä kasvava lukijajoukko. Tämän ovat huomanneet myös yritykset ja markkinoijat. Vuoden 2013 ohjeistuskeskusteluista näkyy selvästi bloggaajien ja markkinoijien tarpeen keskustella keskenään, mutta kenttä näyttää kovasti hajanaiselta. Mitä jos... ?

Mitä jos joku loisi yrityksille ja bloggaajille kohtauspaikan, jonka kautta yritykset löytäisivät yhteyden bloggaajiin ja bloggaajilla olisi helppo ja myös turvallinen paikka osallistua erilaisiin hauskoihin kampanjoihin ? Tähän pyrkii Blogat.

Olemme aivan alussa. Kirjabloggaajat ovat meistä jo kuulleet, ruokabloggaajia lähestymme tämän kevään aikana ja muutkin bloggaajat ovat tervetulleita juttelemaan yhteistyömahdollisuuksista.

Tästä se lähtee... TERVETULOA MUKAAN!

 

 Ja kaikkea muuta 


Vuosi 2013 oli täynnä kirjoja ja töitä, mutta aikaa jäi toki myös perheelle. Vuoteen mahtui niin koulua, harrastuksia kuin lomamatkoja. Keväällä käytiin Esikoisen ja Kirpun kanssa EuroDisneyssä ja kesällä katsomassa Ranskan Mamieta ja muuta perhettä.

Lapset myös kasvavat. Esikoinen muuttui syksyllä yht'äkkiä Isoksi Pojaksi. Koulu sujuu paremmin, rumpalin tukka kasvaa ja hei, hän on jopa lukenut joitakin kirjoja. Kirppu on - no Kirppu. Keskimmäisen kirous on pahimmillaan. Isoveljen touhut eivät vielä oikein kiinnosta ja pikkuveli on liian pieni. Vaikka ei Toto enää mikään vauva ole. Vahvatahtoisen uhmaikä koettelee koko perhettä, mutta onneksi sentään enimmän aikaa meillä on aurinkoinen ja onnellinen pieni poika, jonka hymy valaisee synkimmänkin syyssään.

Vuodesta 2014 on tulossa työntäyteinen, jännittävä ja toivottavasti ainakin yhtä onnellinen kuin mennyt vuosi. Kirjojen lukeminen jatkuu, ruokaa on pakko syödä ja blogia en jätä. Toivottavasti tapaamme vuoden aikana monta kertaan uudelleen !

Kirjaisaa, herkullista 

ja ennen kaikkea onnellista vuotta 2014 kaikille !