(Luku)päiväkirja: Ateneum ja Edelfelt

Vaikuttajien kutsuvierasilta Ateneumilla. Näyttelykirja saatu.  

Jaa, että miksi minä tätä lukupäiväkirjaksi mainitsen, vaikka kävinkin museossa taidetta ihailemassa ? No, kun Edelfeltiin liittyy niin paljon myös kaikenlaista kirjallisuutta, eikä tietysti vähimmäisenä bloggari-illasta mukaamme saatu näyttelykirja. En olekaan aiemmin tuollaista lukenut, joten se nousi reippaasti lukulistan kärkeen. Näyttää mielenkiintoiselta. 

Mielenkiintoinen oli myös  keskiviikkoilta Ateneumissa. Kuulimme taustaa Edelfeltin näyttelylle ja miten tauluja on valittu seinille. Kaikkiaan näyttelyn suunnittelu kuulosti haastavalta palapeliltä, jossa sattumallakin on osansa. Jo valikoimasta pois jätetty teos nostetaan takaisin, kun tarjolle tulee sen sisar. 

Kyse on kahdesta kirjailija Elsa Lindbergin muotokuvasta, joista toiseen liittyy myös jännittävä ja romanttinen taustatarina. Saattoihan taulu yhteen kirjailijan ja persialaisen prinssin. (Tarina löytyy Ateneumin kevään lehdestä). 

Jännittävä oli myös illan toinen tarina monimutkaisesta ja yksityiskohdiltaan viimeistellystä taideväärennös vyyhdistä. Juoneen sekoitettiin oikea perhe, jolla ei ollut mitään tekemistä edes yleensä taiteen kanssa, ja tutkimuksen käänteet ansaitsivat jo oman kirjan. Manipuloituja valokuvia, väärennetty muistikirja sekä tietysti valtava määrä aitoudeltaan varsin kyseenalaisia teoksia juoksuttivat niin poliisia kuin taideasiantuntijoita pitkän aikaa. Kopla jäi lopulta kiinni ja väärentäjä (Veli Seppä) auttoi identifioimaan ainakin osan tuotteliaan uransa tuotoksista. Tarina ei kuitenkaan ole vielä päätöksessään sillä osa väärennöksistä on edelleen kateissa taidemaailman syövereissä. 

Lopuksi pääsimme tutustumaan itse näyttelyyn, jonka huoneisiin on ryhmitelty tauluja kuvastamaan paitsi taiteilijan uraa, myös hänen kansainvälisyyttään ja matkojaan. Laskimme, että kielitaitoakin Albert Edelfeltillä riitti ainakin noin 6 tai 7 kielen verran. Vaikuttavaa. Kiersin kiehtovan näyttelyn melko nopeasti, sillä palaan sinne vielä uudelleen. (Museokortti on hieno juttu).

Tässä vielä muutama mieleeni tullut kirja, joissa Albert Edelfelt on joko suoraan mukana tai osana "aikakauden kudosta" taustoituksessa. Oma kirjallinen ensikosketukseni, jonka muistan, on Kortelaisen tutkimus Edelfeltin pariisilaismallista. Virginien tarinasta ei ehkä tiedetä paljon, mutta mallien elämäntapa ja juuri tuo tuntemattomuus kertovat hyvin naisen yleisestä asemasta aikakauden taidemaailmassa. 

• Ateneum: Albert Edelfelt (näyttelykirja)
• Anna Kortelainen : Virginie! (tietokirja Edelfeltin mallista)
• Maria Vainio-Kurtakko: Sovelias liitto - Kohtauksia Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin elämästä (tietokirja)
• Enni Mustonen: Emännöitsijä (Syrjästäkatsojan tarinoita #3 - historiallinen romaani) 
• Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat (tietokirja)

Nämä löysin noin äkkiseltään, mutta varmasti unohdin monta muuta (jopa itse lukemiani) 

Mitä siis lisätään listalle ? 

Pikabreikki Ateneumissa

Kävin syömässä Belgen taidemenuun jo aikoja sitten. Siitä lähtien olen pantannut lippuja Ateneumiin. En siis mitenkään tahallani, mutta ensin ei ehditty ja sitten en saanut selän takia mentyä ja sitten... no, sitten on nyt ja tänään mentiin. Minä ja mies.

Tarkoitus oli mennä muksujen kanssa, mutta sitten alkoi kitinä:

Teini: "Plääh, ei huvita" 
Keskimmäinen: "Emmä oikeen tiä- olis muutakin tekemistä" 
Kuopus: "Ei - ei- ei - Atsuu - köhköh.." 

Arvaatte, miten siinä sitten kävi. Suhteellisen rankan viikon (ja itselläkin päälle pyrkivän flunssan) vuoksi ei jaksettu ruveta kinaamaan. Lähdimme kahdestaan mini-breikille viikonlopun kotihulinasta.

Teki muuten hyvää

Kiersimme kaikessa rauhassa Suomen taiteen tarina - näyttelyn. Minulle seiniltä löytyi monta jo kouluajoilta tuttua teosta, jotka ovat syöpyneet syvälle kai kaikkien suomalaisten yhteisömuistiin.

Oli kiva katsoa niitä sellaisen henkilön kanssa, jolla ei ole samanlaista taustaa. Löytyi ihan uutta näkökulmaa. Isäntä taas löysi yllätyksekseen Gauguinia, Cezannea, Le Corbusieriä ja Van Goghinkin seiniltä. Tuntui jännältä miettiä, miten tiukka yhteys suomalaisella kulttuurielämällä oli Eurooppaan ja Pariisiin viime vuosisadan alkupuolella. Silloin oltiin melkein sinutteluasteella nykyisen kaukaisen vilkuttelun sijaan. Tuo taisi ainakin isännän vähän yllättää. Minä tietysti olen aiheesta kuullut ja lukenut ennenkin - kukapa vähänkin aikakauden kuvauksia lukenut ei olisi. Pariisissahan ne tuntuivat kaikki kynnelle kykenevät taiteilijat alvariinsa ramppaavan 1800-1900 luvun vaihteessa.

Oman lisänsä taidekokemukseeni antoi myös tällä hetkellä kesken oleva kirja. Juhani Ahon elämäkerrassa vilisee myös kuvataiteen edustajia - Järnefeltit ja Gallen-Kallela eikä tietysti sovi unohtaa Ahon omaa vaimoa Venny Soldan-Brofeldtiä, jonka työn bongasin myös seinältä. Tulee tauluillekin ihan toisenlainen tunnelma, kun on hieman lukenut taiteilijoiden taustoista.

Siksi kai olisikin pitänyt ostaa myös näyttelyn tiimoilta tehty kirja. Sillä olisi saanut ihan oikeasti taustaa jo ennen näyttelyyn menemistä. Vielä tosin ehtii - Näyttely on kuulemma auki vuoden 2020 loppuun saakka, joten kyllä minä nuo muksutkin sinne vielä raahaan. Tekee hyvää heillekin nähdä vähän Taistelevia metsoja ja Kalevalan hahmoja, Kuningatar Blankasta ja Luxembourgin puiston leikkivistä lapsista puhumattakaan.

Kirja olisi ehkä auttanut myös paremmin hahmottamaan näyttelyn kokonaisuuden. Olen joskus ennenkin vähän mutissut Ateneumin näyttelyjen suhteen, ettei pitäisi olettaa kävijän olevan perillä näyttelyn sisällöstä ja rakenteesta entuudestaan. Pienet vihjeet kulkusuunnasta olisivat paikallaan. Nytkin tuntui, että vähän hypimme aikakausissa, vaikka sinänsä mielenkiintoisesti huoneittain teemoja olikin rakenneltu. Ehkä sitten ensi kerralla ehdin vähän lueskelemaan paremmin taustoja etukäteen ja saan vaikka opastettua nuo pojatkin reippaasti "oikeassa" järjestyksessä.
 
Kaikkiaan museossa oli kuitenkin (taas) kiva käydä. Minulla on suunnitelmissa hankkia museokortti ensi vuodelle Smartumin loppusaldolla. Ateneumiinkin pääsevät alle 18v ilmaiseksi, joten sitten voin rauhassa kuljettaa jälkikasvua museosta toiseen vaikka ihan pikavisiiteille tunnelmaa haistelemaan - eikä siinä sitten kitinät auta, kun äiti pääsee tosissaan vauhtiin.

Museopäivä

Perhedinnerillä Kappelissa söimme siskon kanssa Taidemenun, jonka ansiosta käytössämme olivat liput Ateneumin Henri Cartier-Bressonin valokuvia esittelevään näyttelyyn. Kylmänä sunnuntaina siis suuntasimme Helsingin keskustaan ensin lounaalle, sitten museoon ja lopuksi vielä pienelle jouluostoskierrokselle. Rankka iltapäivä siis, mutta kannatti.

Näyttely on varsin mielenkiintoinen kooste valokuvia mieheltä, jonka elämäntehtävänä oli kulkea maailmalla paikasta toiseen ja kuvata näkemyksensä muiden katsottavaksi (ja opittavaksi). Henri Cartier-Bresson (1908-2004) myös onnistui olemaan paikalla, kun maailmanhistoriaa maalattiin oikein isolla siveltimellä. Hän kuvasi Gandhin samana päivänä, jolloin tämä murhattiin. Kamera tallensi myös Pekingin tunnelmia Mao Tse-Tungin joukkojen saapuessa kaupunkiin ja keskitysleirien vankien vapautuessa sodan jälkeen.

Maallikkokin ymmärtää näyttelyssä kyseessä olleen myös taitavan taiteilijan. On se vaan upeaa, kun jollain on silmää ja kyky nähdä kuva arkisissakin tilanteissa. Hienoja otoksia on näyttely täynnä, mutta hivenen jäimme hämmennyksiin kuvien järjestyksen osalta. Näyttelyssä ei oikein ollut meille aukeavaa punaista lankaa. Kuvat olivat aikajanoilla vähän sikinsokin, osittain ne oli jaoteltu aihealueittain (maat tai muotokuvat), mutta kokonaistarina vähän puuttui. Ehkä sellaista ei oikeasti tällaisessa näyttelyssä tarvitakaan ja kirjabloggaaja tässä vaan pyristelee normigenrensä ulkopuolella, mutta taidetta ymmärtämätön tavis kyllä olisi kaivannut vähän enemmän selityksiä ja kuvauksia niin miehen kuin kuvien takaa.

Kävijöitä museossa tuntui olevan hyvinkin reippaasti, mikä kertoo sekä kiinnostavasta aiheesta että onnistuneesta markkinoinnista. Olen varma, että taidemenun myötä museo on saanut kävijöitä, jotka oma-aloitteisesti eivät sinne olisi muuten eksyneet. Bravo luovuudelle ja ennakkoluulottomalle asiakkaiden lähestymistaktiikalle! Mekin kyllä suunnittelimme näyttelyn katsomista, mutta ehkäpä se olisi jäänyt muiden kiireiden jalkoihin ilman valmiina olevia lippuja.

Se pakollinen museowelfie 

p.s. tuo welfie on nyt sitten otettu uudella kamerallani - sillä itselleni hankkimalla joululahjalla. Siinä on sellainen selfie-asento screenille...