Perhedinnerillä Kappelissa söimme siskon kanssa Taidemenun, jonka ansiosta käytössämme olivat liput Ateneumin Henri Cartier-Bressonin valokuvia esittelevään näyttelyyn. Kylmänä sunnuntaina siis suuntasimme Helsingin keskustaan ensin lounaalle, sitten museoon ja lopuksi vielä pienelle jouluostoskierrokselle. Rankka iltapäivä siis, mutta kannatti.
Näyttely on varsin mielenkiintoinen kooste valokuvia mieheltä, jonka elämäntehtävänä oli kulkea maailmalla paikasta toiseen ja kuvata näkemyksensä muiden katsottavaksi (ja opittavaksi). Henri Cartier-Bresson (1908-2004) myös onnistui olemaan paikalla, kun maailmanhistoriaa maalattiin oikein isolla siveltimellä. Hän kuvasi Gandhin samana päivänä, jolloin tämä murhattiin. Kamera tallensi myös Pekingin tunnelmia Mao Tse-Tungin joukkojen saapuessa kaupunkiin ja keskitysleirien vankien vapautuessa sodan jälkeen.
Maallikkokin ymmärtää näyttelyssä kyseessä olleen myös taitavan taiteilijan. On se vaan upeaa, kun jollain on silmää ja kyky nähdä kuva arkisissakin tilanteissa. Hienoja otoksia on näyttely täynnä, mutta hivenen jäimme hämmennyksiin kuvien järjestyksen osalta. Näyttelyssä ei oikein ollut meille aukeavaa punaista lankaa. Kuvat olivat aikajanoilla vähän sikinsokin, osittain ne oli jaoteltu aihealueittain (maat tai muotokuvat), mutta kokonaistarina vähän puuttui. Ehkä sellaista ei oikeasti tällaisessa näyttelyssä tarvitakaan ja kirjabloggaaja tässä vaan pyristelee normigenrensä ulkopuolella, mutta taidetta ymmärtämätön tavis kyllä olisi kaivannut vähän enemmän selityksiä ja kuvauksia niin miehen kuin kuvien takaa.
Kävijöitä museossa tuntui olevan hyvinkin reippaasti, mikä kertoo sekä kiinnostavasta aiheesta että onnistuneesta markkinoinnista. Olen varma, että taidemenun myötä museo on saanut kävijöitä, jotka oma-aloitteisesti eivät sinne olisi muuten eksyneet. Bravo luovuudelle ja ennakkoluulottomalle asiakkaiden lähestymistaktiikalle! Mekin kyllä suunnittelimme näyttelyn katsomista, mutta ehkäpä se olisi jäänyt muiden kiireiden jalkoihin ilman valmiina olevia lippuja.
 |
| Se pakollinen museowelfie |
Näyttää kameran selfie-toiminto toimiivan likein hyvin. Hyvä kuva ☆
VastaaPoistaKiitos. Yritän opetella noita säätöjä ja muita, mutta käyse työstä :-)
PoistaOn kyllä hieno näyttely, kävin pari viikkoa sitten. Mua taas häiritsi se, että siellä oli kamalan huono ilma. Haisi ihan märälle sementille.
VastaaPoistaMe emme tuollaista huomanneet, mutta toisaalta keli oli ehkä kylmempi ja me flunssaisempia.
PoistaTuo näyttely on parhaimmiston parhaimmistoa, ehdoton must kaikille valokuvasta kiinnostuneille. Jos ehdin, käyn vielä ehdottomasti toistamiseen <3.
VastaaPoistaOli hieno juu. Me olemme vähän taviksia (ainakin minä), mutta kyllä siitä silti hyvin irti sai :-)
PoistaHieno ja todella runsas näyttely. Kävin eilen katsomassa. Mutta olen samaa mieltä siitä, että näyttelyn punainen lanka oli paikoin hukassa, tai ainakin opastus olisi voinut olla parempi.
VastaaPoistaKuvat kuitenkin tekivät vaikutuksen, mikä tärkeintä.
Kuvat olivat aivan mahtavia. Se on jännä, miten joku osaa katsoa asioita ihan omalla tavallaan (ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan...)
PoistaKävin katsomassa HCB:n retrospektiivisen näyttelyn Pariisissa, johon kaiketi tämä Helsinginkin näyttely pohjaa. Pompidou Centerissä näyttely kulki juurikin HCB:n elämän mukaisesti, ja oli todella mielenkiintoista nähdä, miten hän on kuvaajana edennyt ja kehittynyt. Ne kaikkein kuuluisimmat kuvat olivat lopulta parikymppisen pojanklopin ottamia! Oli mielenkiintoista nähdä myös, miten lehdet ovat muuttuneet vuosien varrella. Upeaa visuaalista kokeilua. Väristä HCB ei pitänyt ja sen näkee kyllä kuvissakin.
VastaaPoistaJoo, ehkä täälläkin näyttelyssä oli jokin tuollainen teema, mutta se ei jotenkin auennut tällaiselle tavalliselle tallaajalle. Kuvat olivat upeita ja joissakin oli erityisen vaikuttava asettelu ja löydetty ihan uudenlaisia viivoja vaikka maisemasta.
Poista