Koitetaan kuitenkin ja täydennetään.
Juha Itkonen, Kjell Westö: 7+7 - Levottoman ajan kirjeitä
Nextorysta
äänikirjan lukijoina kirjoittajat itse
Ensimmäisen kerran kirjailijoiden kirjeet ilmaantuivat lukupäiväkirjaani 18.7. Mitä ilmeisimmin alku on ollut lupaavaa...
**************
Aloitin myös kuuntelemaan Kjäll Westön ja Juha Itkosen toisilleen kirjoittamia kirjeita eli 7+7 - levottoman ajan kirjeitä. Kirjailijat myös itse lukevat kirjeensä äänikirjassa, molemmat vielä oikein hyvin. Samalla tekstistä tulee jotenkin henkilökohtaisempaa.
Olen muutaman jo kuunnellut ja ne ovat osoittautuneet todella mielenkiintoisiksi. Näin siksi, ettei kumpikaan kirjailijoista varsinaisesti kuulu lemppareihini, vaikka Westön Kangastus 38 olikin upea. Nämä kirjeet kuitenkin antavat kurkistusaukon kirjailijoiden elämään ja tapaan ajatella, samalla pohdiskellen myös ilmiöitä maailmalta. Koukuttavaa.
**************
Sama moodi jatkui heti seuraavana päivänä. Tekstit herättivät ajatuksia, vaikka taisin tykästyä enemmän Westön tapaan kirjoittaa - niin, tai lukea. Siinä on aina jotain taikaa, kun kirjailijat itse lukevat teoksiaan, mutta Westön äänessä ja tavassa lukea on jotain erityistä. Hän tulee jotenkin ihan iholle ja tuntuu kuin hän lukisi vain kuuntelijaa varten - niin kuin tietysti lukeekin. Lisäksi olen aina ollut heikkona sellaiseen pieneen karheuteen miesäänissä.
19.7.
**************
Tällä kertaa piti käydä tarkistamassa Westön ja Itkosen kirjeiden julkaisemisvuosi. Se oli syksy 2019.
Ihmettelin nimittäin ajan kulumista. Sitä, miten kirjeiden pohdiskelemista tilanteista ja tapahtumista tuntuu olevan ikuisuus. #Metoo, Ruotsin Akatemia, Unkarin vaalit - niiden jälkeenhän on tapahtunut jo vaikka mitä, mutta kirjeiden päiväykset ovat keväältä 2018. Toisaalta, miten niistä voi olla jo kaksi vuotta? Aika tuntuu samaan aikaan pitkältä ja silmänräpäykseltä.
Ehkä oman vanhenemisensa itse asiassa huomaa erityisesti siitä, miten aika muuttaa olemustaan. Kalenterista huomaa kuun alun, sitten ollaan yli puolenvälin ennen kuin loppu häämöttää. Lapsena aika tuntui loputtomalta virralta minuutteja, sitten aika pilkkoutui päiviksi, sitten huomasi viikonloput ja nyt näyttävät viikotkin katoavan jonnekin. Hidastuukohan aika sitten uudelleen, kun oma tahti rauhoittuu ? Vai soljuvatko vuodetkin jossain kohtaa huomaamatta?
Huomaan samaistuvani enemmän Westön ajatuksiin. Olen iältäni aikalailla herrojen puolivälistä, mutta ehkä elämäntilanne vaikuttaa. Itkosella on kirjeissä pienet kaksosvauvat ja arki sen mukainen. Myös ajatukset ja niiden mukana teksti tuntuu asettuvan perheen piiriin ja pyrähdukset piirin ulkopuolelle ovat juuri sellaisia, nopeita kiepautuksia ja useimmiten palataan perheeseen. Westöllä puolestaan on selkeästi aikaa päästää ajatuksensa vaeltamaan. Hänellä riittää energiaa pohtia asioita kauempaa, oman elinpiirin ulkopuolelta, käännellä aiheita puolelta toiselle, tarkastellen. Ehkä aiheiden yleismaailmallisempi laajuus vetoaa tällaiseen jo pikkulapsiajan taakseen jättäneeseen. Sitä huomaa pyristelevänsä perhekuplasta ulos itsekin, on tarve katsoa kauemmas. Aiemmin ei kai yksinkertaisesti jaksanut.
Toto-parka. Hän on vielä pieni ja joutuu keskelle vanhempien "itsenäistymiskautta" ja muutoksia. Pitää muistaa, että hänelläkin on oikeus tylsästi turvallisiin aikuisiin ja tasaiseen menoon. Lapset sopeutuvat, mutta heillä on myös oikeuksia.
Mitä ilmeisimmin 7+7 herättää ajatuksia. Se on hyvän kirjan merkki. Sunnuntai-aamusta puolestaan tekee hyvän se, kun ehtii miettimään. Istun terassilla, kahvikuppi kaipaa täydennystä ja tuore leipä levitää tuoksuaan keittiössä. Aurinko paahtaa jo, päivästä tulee kuuma.
**************
Liekö sitten kyse kirjemuodosta vai tyylistä vai aiheista, mutta tämä kirja saa haluamaan itsekin ilmaista ajatuksiaan. Keski-ikäisten miesten keskustelu näköjään osuu myös keski-ikäisen naisen ajatuksiin. Monessa asiassa huomaan ajattelevani tavallaan samalla tavalla, mutta sitten jossain kohtaa tulee se pieni ero. Yhteistä minulle ja herroille taitaa olla ääripäiden välttely asiassa kuin asiassa. Tekeekö se meistä laimeita ? Ehkä.
21.7.
**************
Siihen (kirjaan) voi oikein uppoutua ja varsinkin Westön tyyli ja pohdinta vetäisee minut mukaansa ja herättää ajatuksia. Se herättää myös halun kirjoittaa, omassa pienessä mittakaavassani. Maltoin tuskin odottaa viimeisimmän kirjeen loppumista aloittaakseni tämän lukupäiväkirjan.
Nyt keskustelun alla oli ilmastonmuutos, ihmisen muuttumisen vaikeus ja lisäksi Westö kertoi äidistään ja tämän vaikeasta masennuksesta. Saatan samaistua moneen kohtaa ilmastotuskassa. Tuskaa tuntee, mutta on vaikea muuttaa omia tottumuksiaan. En ole tänä vuonna lentänyt kertaakaan, mutta se taitaa olla ennemminkin Koronan "ansiota" kuin oma ilmastotekoni.
Toisaalta Korona on haudannut ajatuksemme autosta luopumisesta. Sitä "tarvitaan" nyt enemmän esim. lasten kuskaamiseen. Etuoikeutetussa asemassamme välttelemme edelleen joukkoliikennettä. Se vain tuntuu jotenkin turvallisemmalta. Tiedostan siis vallan mainiosti myös perheeni hyvän tilanteen. Me voimme valita. Välillä se melkein hävettää, muttei ainakaan vielä ole saanut muuttamaan toimintaani.
Masennuksesta en onnekseni tiedä mitään, mutta tunnen suurta myötätuntoa sen kanssa kamppailevia ja heidän läheisiään kohtaan. Olen jonkuntasoinen kontrollifriikki, joka on joutunut sopeutumaan vähittäisen totaalikontrollin katoamiseen perheen ja kiireen kasvaessa. Ajatus hallinnan kadottamisesta kylmää ja siitähän masennuksessa kai on osittain kyse. "Jokin" ottaa vallan ja vaikka haluaisi, ei voi, eikä aina voi halutakaan. Kuten sanoin, en tiedä masennuksesta mitään, mutta tältä se välillä kuulostaa.
**************
Sitten tapahtui jotain. Ehkä ääripäiden välttely johti kuitenkin kehän tuntuun.
27.7.
**************
Pidin kirjasta, se herätti itsessäkin ajatuksia. Silti, vaikka monessa kohtaa mietin samalla tavalla, oli kirja kuitenkin keski-ikäisten miesten keskustelua omista näkökulmistaan ja jossain kohtaa toisto sai miettimään, onko kaikki ajatustenvaihto jonkinlaista narinaa. Pitäisi, muttei kuitenkaan.
**************
Kaikkiaan siis mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä kirja, joka lopulta osoittautuu juuri siksi, mitä sen kirjoittajat sanovatkin kirjoittaneensa. Dialogiksi kahden keski-ikäisen miehen välillä levottoman ajan ilmiöistä ja niiden herättämistä ajatuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti