1.1.2016

Taustapeili eli lukukäppyrät 2015

Kuivia käppyröitä, mutta aina ne vaan on tehtävä. Kai sitä on sillä tavalla lievästi kieroutunut, että kiinnostaa tarkastella omaa lukemistaan monelta kantilta. Pelkät tarinat eivät siis kuitenkaan riitä.

Tässä siis vuosi 2015 pylväs, piirakka ja tekstimuodossa. 

Kaikkiaan luin 102 kirjaa. Jos tuosta poistaa listalle päätyneet 4 keittokirjaa, päädytään lukuun 98. Ei yhtään huonosti, kun ottaa huomioon, että tänä vuonna on aktiviteettitasoni kasvanut myös teatterin ja museoiden osalta, työtuntien lisääntymisestä puhumattakaan. Silti ajattelin asettaa vuodelle 2016 lisähaastetta ja Goodreadsin Reading Challengeen kirjasin aamulla pyöreän luvun 100. Viime vuodesta tietysti tiputusta on melkein 40 kirjaa, mutta näin ne vuodet vaan vaihtelevat.

(Tosin täytyy sen verran urputtaa, että kaikkia lukemiani kirjoja en ole koskaan Goodreasista löytänyt eli todellinen luettujen listani löytyy Excelistä... Vuodelle 2015 Goodreads väittää 91, mutta todellinen luku on tuo 102. ) 

Satakaksi kirjaa siis ja kuukausijakaumana se näyttää tältä:


Yllättäen piikki näkyy kesäloman sijaan jo toukokuussa. Jos ihan totta puhutaan, niin tuon selittävät kevyemmät (ja hiukan lyhyemmät) äänikirjat sekä pari lyhyttä lastenkirjaa. Paddingtonit kun eivät ole varsinaisesti mitään tiiliskiviä. Sinänsä kuitenkin ihan kivasti tasaantui lukutahti loppuvuotta kohti. Pimeä aika = vähemmän ulkoilua = enemmän kirjoja. Kesällä touhuttiin kaikkea muuta.


Mitä sitten tuli luettua? 

Aikalailla kaikenlaista kirjallisuutta on taas käsiini eksynyt, mutta kaksi tyylilajia on yli muiden - vuodesta toiseen.


Niputin yhteen dekkarit jännityksen ja kauhun kanssa, sekä fantasian, scifin ja steampunkin keskenään. Lopputuloksena on, että fantasia on ehdottomasti ykkönen edelleen. Tosin historiallinen listalla saattaa olla parikin dekkaria, joissa historiankuvaus painottuu, mutta toisaata LANU sisältää nuorille tarkoitettua fantasiaa (esim. Kissasoturit sekä Rob McCool)

Uusi ja vähän yllättävä aluevaltaus on ollut novellit. Olen huomannut pitäväni hyvin kirjoitetuista lyhyemmista tarinoista erittäin paljon. (esim. loppuvuoden Rocknomicon on aivan mahtava, samoin Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua). Yhden näytelmänkin olen tullut lukeneeksi - teatterihaasteen vaikutusta selvästi. (Nummisuutarit). Runous puolestaan loistaa edelleen poissaolollaan. Olen siis proosallinen täti fantasiafaikutteista huolimatta.



Lukemisen muoto puolestaan jakautui todella tasaiseen. Äänikirja teki komean aluevaltauksen ja hyppäsi 16% :sta peräti kärkeen eli 38%:iin. Tähän on vaikuttanut kaksi asiaa :
  1. työmatkani kestää vähintään 40 min suuntaansa. Siinä ehtii päivän aikana äänikirjaa jo aika pitkälle. 
  2. Löysin HelMet Overdriven äänikirjavalikoiman. Sieltä löytyi mm. Robin Hobbin Fool's Assassin...  Toki olen myös hyödyntänyt Elisa Kirjan tarjouksia ahkeraan ja kasvattanut suomenkielistenkin äänikirjojen kuuntelua. Blogia vuoden mittaan lukeneet ovat varmaan huomanneetkin klassikkoinnostukseni
Äänikirjojen osuuden kasvu käppyröissäni on ollut huikeaa: Vuonna 2012 kuuntelin yhden, 2013 jo neljä, 2014 peräti 22 ja 2015 luku nousi 39:ään. Tästä on jo vaikea pistää 2016 paremmksi... Jos laskee yhtä äänikirjaa kohden 8h (mikä on kai jonkinlainen keskiarvo), niin 39 työpäivän verran olen tarinoita vuoden aikana kuunnellut... (työnantajalle tiedoksi, etten kuitenkaan työaikana... ;-)


Muuta sälää

Kielijakaumasta en laita edes kuvaa. Ranskaksi ei tullut luettua yhtään, englanniksi 36 kirjaa (Se HelMet Overdrive) ja sitten loput 66 suomeksi. Ei kovinkaan kunniakas kielijakauma. Toisen kotikielen treenaus jäi kokonaan - ilmankos tuntuu, että sanavarastokin on supistunut. Johtuu näköjään muustakin kuin vuoden aikana vaivanneesta kroonisesta väsymyksestä.  

Suomeksi luetuista kirjoista puolet on käännöskirjallisuutta ja puolet suomeksi alunperinkin kirjoitettua. Aika pahasti mennään anglosaksisella alueella, oikeastaan vain Haruki Murakamin yksi kirja edustaa jotain muuta. 

Kuvittelin myös lukevani aika tasaiseen miesten ja naisten kirjoittamia kirjoja, mutta 2/3 luetuista onkin naiskirjailijoiden (ainakin nimistä päätellen). Siihen voi tietysti vaikuttaa, että naisten kirjoittamana on tullut luettua aika sarjamaisesti. Useampi viihde- tai fantasiasarja listallani on naisen kirjoittama. Siksi kai lukumääräisesti kirjalistalla on enemmän naisten kirjoittamia kirjoja. Tilanne on todennäköisesti erittäin paljon tasaisempi, jos laskee pelkästään yksittäiset kirjailijat. 


Mistä minulle? 

Täytyy myöntää, että lähikirjastoon olen ehtinyt vain muutaman kerran kuopuksen kanssa. Kirjoja on tuntunut riittävän kaikilla luettavaksi muutenkin ja pojat käyneet koulun kanssa kirjastossa. Sitä vastoin sähköisen kirjaston palveluja olen käyttänyt ahkerasti varsinkin äänikirjojen osalta. 


Sponssit ovat siirtyneet aikalailla paperisten arvostelukappaleiden puolelle. Muutaman olen saanut kirjailijoiden itsensä lähettäminä, mutta suurin osa on tarttunut mukaan erilaisista tilaisuuksista. 

Omat ostokset ovat keskittyneet Elisa Kirjan ale-kirjoihin. Minun pitäisi varmaan peruuttaa heidän uutiskirjeensä, sillä en kertakaikkiaan voi vastustaa erilaisia alekausia. Alle neljän euron kirjoja latautuu koneelle tasaista tahtia.

Vähän olen mietiskellyt, että paljonkohan tuostakin oikeasti jää kirjailijan taskuun, mutta parempi kai edes pieni summa kuin ei mitään. Hieman on kyllä e-kirjojen hintataso nyt laskenut turhankin alas. Pokkarihinnat olisivat minusta aivan riittävän alhaiset. Pelottaa, että halpamyynti laskee sitten myös kirjojen kokonaisarvostusta eikä kukaan enää osta kuin kaikkein halvimpia. Huomaan omankin hiirisormeni nykyään epäröivän jo kymmenen euron kohdalla. Ihminen ehdollistuu nopeasti. 


Vuoden 2014  käppyröitä löytyy täältä. Pitää varmaan tehdä ensi vuonna jonkinlainen viisivuotiskatsaus. Silloin on dokumentoitua seurantaa nimittäin kirjattu jo yhtä monelta vuodelta... 


KIITOKSET KAIKILLE MUKANA OLLEILLE 
- AIKA SISSEJÄ, KUN LUITTE TÄHÄN SAAKKA. 
TOIVOTTAVASTI TAVATAAN TAAS TÄNÄ VUONNA!

KIRJAISAA VUOTTA 2016!


8 kommenttia:

  1. Hienot käppyrät! Minäkin olen innostunut novelleista enemmän, vaikken tainnut montaa kokoelmaa viime vuonna lukea, mutta tänä vuonna niiden lukeminen mitä todennäköisemmin lisääntyy.

    Onnellista ja kirjojen täyteistä uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kannattaa vilkaista esim. Osuuskumman kustantamia novellikokoelmia, jos haluaa sellaisia piristävän vinksahtaneita lukea :-)

      Poista
  2. Hienot tilastot. Hyvää lukuvuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aina yhtä jännää aloittaa uusi tyhjä "sivu"

      Poista
  3. olipa mielenkiintoinen! Täällä edelleen painetaan scifin pauloissa, mutta mukavaa on lukea myös jännäreitä ja vanhaa aikaa. Kaikki vakavammat kirjat ovat olleet jostain syystä seisomassa hyllyllä. Aina ei jaksa kaiketi vakavoitua.

    Upeaa uutta vuotta Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihteelläkin on ehdottomasti paikkansa. Minä olen huomannut näin vanhetessani tarvitsevani lukiessa vaihtelua. Tälläkin hetkellä on useampi erilainen kirja taas kesken.

      Poista
  4. Huh mitä tilastoja :D Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käppyräfriikki on aina käppyräfriikki :-)

      Poista