15.9.2019

Juhlat on juhlittu

Kiitos kuvasta sisko
No niin, juhlat on juhlittu, loma lopussa, syksy tullut ja Venetsialaiset-kirjakin ahmaistu siinä sivussa. Hassusti tuntuu kuin olisi jonkin muutoksen äärellä, vaikka huomenna on paluu normiarkeen ja töihin...

Ei tullut lotostakaan kuin muutama euro, vaikka Veikkaus lähetti oikein sähköpostia. Minä luulin, että uusi palvelu koskisi vain isoja voittoja, mutta toki tuotto oli suurempi kuin investointi (tällä kertaa...). Arvatkaa vaan, ehdinkö jo kuvitella isommankin muutoksen juuri töiden suhteen olevan edessä sähköpostin huomatessani..

Ripiltä pääsy on kai jonkinlainen siirtymäriitti nuorille, vaikka sen varsinaisen muutoksen huomaakin vain siitä, kun poika laittaa puvun päälle ja on yht'äkkiä melkein aikuisen näköinen. Melkein helpotuin, kun juhlan jälkeen verskat ja t-paita toivat sen tutun teinin takaisin. Tosin, ei kai naimalupa nykyään niin kauheasti paina eikä taida lähipiirissä olla vauvojakaan tulossa kummilapsiksi.

Pihalla seisoo juhlakatos sateessa. Ihan turha investointi se oli tällä kertaa - toki lamppuineen kaunis katsella. Mutta kun syksy päätti viilentyä juuri sopivasti perjantai-iltana, ei siellä lauantaina sitten auringosta huolimattakaan oikein viihtynyt oleilemassa. Olisi pitänyt vuokrata lämpölamput samassa, mutta ei tullut hellekelillä mieleen. Viime viikonloppuna olisi vielä tarjennut.

Mistähän se johtuu, että juhlien jälkeen on aina vähän kaihoisa mieli, vaikka saikin kakkua ja mummin lusikkaleipiä aamupalaksi. Kaipa juhlissa vaan on niin kivaa - tai ainakin meillä oli. Taina Latvalan Venetsialaiset-kirjan siskoksista en ole ihan varma...

kuva: Otava

Taina Latvala : Venetsialaiset 

HelMet Ellibs kirjastolaina

Kolme siskosta saapuu kesän päättäjäisiksi isältä peritylle mökille. Venetsialaisia vietetään kylällä ja pimenevässä illassa myös muistot nousevat pintaan ja vanhat arvet aukeavat. Hallitsevan isän vaikutus ei ole kadonnut mihinkään 15 vuotta kuoleman jälkeenkään ja salaisuuksia kerrotaan ja luodaan illan aikana.

Hallitseva isä häiritsi minua kirjassa suunnattomasti. Ymmärrän isän vaikutuksen lasten elämään, mutta jotenkin minun sisälläni nousi kapina. Ei yksi, oikeasti tosi huonosti käyttäytyvä ja läheisiään satuttava äijä saisi saada noin paljon vahinkoa aikaiseksi, vaikka miten olisi myös rakastava ja hellä.

Sinänsä tunnelma kirjassa ei kuitenkaan ole toivoton vaan huokuu myös rakkautta. Siskokset ovat toisiaan varten ja välittävät. Se kantaa pitkälle, vaikka he koskettavatkin toisiaan tangenteilla hipoen, matkallaan vastakkaisiin suuntiin. Erimielisyyksistä huolimatta pohjalla on syvä kiintymys.

Kirjan kaunis kieli luo hieman epätodellisen tunnelman. Tämä nimittäin on kaunis tarina, huolimatta sen henkilöhahmojen rikkonaisuudesta ja elämän satunnaisesta julmuudesta. Siskosten suhteet isään ja toisiinsa, äidin osa suojeltavana enemmän kuin suojelijana, isän juominen ja sen periytyminen (tavallaan), luovat kuin kaleidoskoopin kuvion, joka muuttuu näkökulmasta toiseen - ytimessään kuitenkin halu rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Pidin siis kirjasta kovasti. Se sopi mainiosti luettavaksi alkusyksyn sateisiin ja pimeneviin ilmoihin ja nautin kohtausten rytmityksestä. Takaumat lomittuivat Venetsialaisten iltaan luontevasti ja avasivat kunkin tarinaa ja sitä yhteistä. Toki hermostuin kuhunkin henkilöhahmoon vuorollaan sillä he ovat kaikki omien kokemustensa vankeja ja toistavat käyttäytymistään pääsemättä irti itsetuhoisistakin tavoista. Silti kokonaisuus on harmoninen, tumma ja jotenkin samettisen pehmeä kuin kesän viimeinen ilta konsanaan.

4 kommenttia:

  1. Onnea pojalle ripille pääsyn johdosta! Nopeasti menee aika näiden nuorten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi - aika tosiaan kuluu ihan kauhean nopeasti...

      Poista
  2. Paljon onnea pojallesi ja teille :) Jännää että ihan pienestäkin voitosta tulee Veikkaukselta sähköpostia;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael!
      Tuo on Veikkauksen uusi palvelu. Minä käsitin, että tulisi vain isommista voitoista, mutta näköjään heti, kun voitto on panosta suurempi... mikä minulla ei tosiaan tarkoita kovin montaa euroa :-)

      Poista