Esikoinen 13v ja Nummisuutarit lavalla

Aleksis Kivi : Nummisuutarit 
Kansallisteatterin lavalla

Olen minä sen varmaan joskus ennenkin lukenut. En vaan oikein muistanut muuta kuin, että siinä Esko lähtee kosimaan, muttei saa tyttöä. Kuulin Kansallisteatterin version olevan kovasti modernisoitu ja pääroolissa olisi Aku Hirviniemi, enkä oikein tiennyt, mitä odottaa.

Mitä lavalla sitten nähtiin? Länkkäri, musikaali, klassikko & abstraktia modernia. Yep, Kivi taipuu moneksi.

Seuralaisena minulla oli esikoinen kohta 13v. Mielenkiinnolla seurasin reaktioitaan esityksen aikana ja kyselin ajatuksia sekä väliajalla että kotimatkalla. Alla siis muutama suora lainaus äidin omilla ajatuksilla höystettynä.

"Mitä länkkäreitä?"
Alun preeriakohtaus jymäytti katsojan lännenfilmin tunnelmiin ja muuttui sitten herätyshihhuloinniksi. Mielenkiintoinen ratkaisu, varsinkin kun länkkäriteema tuli vastaan näytelmän aikana säännöllisesti niin vaatteissa kuin pyssysankarien ja bandiittien tunnelmassa. Mikäs siinä. Kaipa sitä muutama omanlaisensa lehmipoika mahtuu Suomen perämetsiinkin.

"???" eli kysyvä katse äitiin päin pariin kertaan kohtauksen aikana...
Kyseessä olivat Kreetan ja Jaakon häät. Kyllä äidillekin tuli vähän hassu olo juhlintaa katsellessa ja taisi poikaa hivenen ihmetyttää myös roolien ja näyttelijöiden sukupuolien osittainen ristiriitaisuus. Ei ole vielä tottunut, että Suomessa sitä pidetään edelleen jotenkin herättävänä. Niinhän se tietysti saakin ajatukset liikkeelle. Omassa mielessäni mietin, oliko Kiven klassikko tässä valjastettu vähän turhankin läpinäkyvästi ajankohtaisten aiheiden esittelyyn. Samaa sukupuolta olevien avioliitot? Transseksuaalisuus vs. perinteet? Myös tämänhetkisen pakolaistilanteen valossa viittaukset maahanmuuttajiin ja vähän kliseisiinkin käsityksiin olivat aika osoittelevia, tai sellaisiksi minä ainakin ne koin, lippuineen kaikkineen.


"Oli se yksi kohta vähän outo. En oikein ymmärtänyt, miksi sen piti olla sellainen" 
Väliajan jälkeen unohdettiin elokuvallisuus ja musikaalit, kun hypättiin suoraan Kalmantanssimaiseen ja hevahtavaan juoppokohtaukseen. Taideviittauksista molemmat bongasimme varmaan pääasiassa ne kaikkein ilmeisimmät. Omassa päässäni pyörähti tyylillinen sisältöviite vaikka Milja Kauniston Olavi Maununpoika-trilogiaan samalla miettiessäni, miksi Suomessa teatteritaiteessa niin usein mukaan ympätään jokin groteski seksuaaliviittaus. Eivät ne minua sinänsä häiritse, mutta nyt en kyllä ihan ymmärtänyt, miten ne liittyivät tarinaan tai varsinaisesti edes tekstiin. Sinänsä värikästä kuvakudosta tietysti.


"En tiennytkään, että Aku Hirviniemi osaa laulaa noin"
En tiennyt minäkään. Hyvin veti, Aku Hirviniemi kärsi ainakin minun kohdallani myös vähän ennakkomaineestaan. Hänet muistaa niin helposti "pelkkänä pellenä". Pelle ei kuitenkaan ollut tänään lavalla. Hirviniemi sai Eskoon sellaista vetoavaa pienen pojan herkkyyttä ja hellyyttävyyttä, josta ainakin minä pidin kovasti. Usein Eskosta tulee mieleen sellainen vähän yksitotinen ja oikeastaan aika tyhmä jässikkä. Hirviniemen Esko on ehkä viattomuudessa hieman putkiaivoinen, mutta huomattavasti arvokkaampi olemukseltaan kuin nyt vaikka Kiven oma Esko näytelmässä. - Juu, luin sen teatteriesityksen jälkeen. Ihan vain muistia virkistääkseni
(ja tarkistaakseni, että kuoliko se oikeasti vai ei? Tietänette ketä tarkoitan, Niin ja Eriqou, lue se näytelmä loppuun! Sitten tiedät sinäkin - äiti ei kerro)

Musiikki yleensäkin oli kuuntelemisen arvoista ja sitä oli yllättävän paljon. Alkupuolella jo mietin, onko tästä tehty kokonaan musikaaliversio, muttei sentään. Lisäksi ihan mielenkiintoisia viittauksia löytyi siltäkin puolelta.


"Tykkäsin"
No niin minäkin. Taisi olla ihan hyväkin, etten ihan muistanut näytelmän tarkkaa sisältöä. Sitä ei nimittäin seurattu sen paremmin rytmillisesti, järjestyksessä kuin tekstissäkään. Tarinassa kokonaisuutena kylläkin. Hivenen jossain kohdin tarina kiirehti niin, ettei yksityiskohdissa oikein pysynyt mukana, mutta kaikkiaan kyseessä on esitys, jonka visuaalisuus (ja musiikki) tekevät siitä mielenkiintoisen kokonaisuuden. Kaiken lisäksi se on hauska, ainakin päätellen vieruskaverin hymyistä ja hymähdyksistä.
Eniten pidin metsäkohtauksesta niin lavasteina kuin esitysteknisesti. Kansallisteatterin lava tuntui jatkuvan syvyydessään loputtomiin ja tietyissä kohdissa tarina eteni vauhdilla, samoin kuin näyttelijät. Jotenkin tuli melkein tanssillinen fiilis.
Kaikkiaan Kansallisteatterin Nummisuutarit onkin aikamoinen kokoelma eri taidelajien tekniikoita. Elokuvallisuus, musiikki, kuvataidereferenssit, tanssi - kaikki tuovat oman osansa tarinankerrontaan.


Kiitokset Kansallisteatterille lipuista. Nautimme esityksestä.