21.3.2013

Maaliskuun lempileipää - Helppo peltileipä


Takaan, että tästä leivästä tulee jokaisen vakioresepti kiireisille päiville, kun kuitenkin tekee mieli lämpimäisiä. Näin ainakin meillä kävi. Ohje  on muistaakseni aikoinaan bongattu Glorian ruoka ja viini -lehdestä (kuten meillä useimmat leipäreseptit muutenkin).

Tässä kirjoittaessani katselen, kun neljä poikaa syö välipalaa. Melkein puolet leivästä katosi parempiin suihin alta aikayksikön :-) 

Helppo peltileipä

5 dl maitoa tai muuta nestettä
pussillinen tuorehiivaa
1/2 dl rypsiöljyä
3 rkl hunajaa
1 1/2 tl suolaa
n. 3 dl spelttijauhoja
n.6 dl venhäjauhoja
3 dl kauraryynejä

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva, öljy, hunaja ja suola. Sekoita. Lisää jauhot ja kaurahiutaleet. Sekoita taikinaksi.

Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan noin. parin sentin paksuiseksi. Pistele haarukalla. Voit myös jakaa taikinapyörällä valmiiksi neliöiksi.

Anna kohota leivinliinalla peitettynä noin 30min. Paista 225 asteessa noin 15-20min.

Parasta tuoreena (tai mikrossa lämmitettynä).

Helmikuun lempileivästä jutellaan täällä ja muitakin lempileipäreseptejä löytää täältä.

13 kommenttia:

  1. Tämän tapaista teen näppituntumalla toisinaan töissä, tulee työkavereille ystävälliset ilmeet, kun tauolle tullessaan huomaavat pellillisen tuoretta evästä kahvin kaveriksi :) Juuri alkuviikosta pilkoin mukaan aurinkokuivattua tomaattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi ihanalta tuo aurinkokuivattu tomaatti seassa - pitää kokeilla,mitä nuoret miehet tykkäävät ;-)

      Poista
    2. Aurinkokuivattu kannattaa pilkkoa aika pieneksi palaksi, se tahtoo muuten olla vähän sitkasta leivässä. Ja kun purkki vajenee, sitä öljyä voi lorauttaa taikinan rasvaksi, tuo myös makua hyvin leipään :)

      Poista
  2. Pitääpä tehdä viikonloppuna tätä ja campasimpukan arskakuivattu tomaatti kuulostaa hyvältä. Ainaki focacciaan se sopi hyvin

    VastaaPoista
  3. Kuulosta hyvältä! Voiko spelttijauhot korvata esim. kaurajauholla tai ...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei voisi ? Minä ainakin vaihtelen jauhoja aika säännöllisesti leipäresepteissä... yleensä toimii.

      Poista
  4. Herkullisen näköiset leipäset! Täällä ei ensi maanantai-iltapäivästä lähtien näy viikkoon leipää ,koska juutalaisen pääsiaäisen aikana syödään vain happamatonta leipää,joka on vähän kartonkimaista keksiä;D Keliaatikoille tämä viikkon on vuoden parasta aikaa sillä jo muutenkin suuren gluteenittomien tuotteidne joukkoon tulee viikoksi vielä kasapäin lisää sellaisia;D

    VastaaPoista
  5. Tosi herkunnäköistä ja helppoa, näitä helppoja leipäreseptejä ainakin minä kaipaan aina lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, helppoja ja hyviä reseptejä ei voi koskaan olla liikaa...

      Poista
  6. Tällaisista resepteistä minä pidän, kun ei tarvitse tuon taikinan kanssa kauheasti pelata.:)

    VastaaPoista