Iron Druid ja Alex Verus ovat tämän sarjan myötä saaneet seuraansa Konstaapeli Peter Grantin ja tällä hetkellä yöpöydältä löytyvät myös Maameren tarinat. Klassisempaan suuntaan mennään vähitellen. Niin, ja hauskat kirjannimet ovat jatkuneet edelleen - tosin tällä kertaa vähän pidempinä.
Rivers of London on Ben Aaronovitchin sarjan aloitusosa. Siinä juuri valmistuneet nuoret konstaapelit , Peter ja Leslie, joutuvat vastakkain historian hämärästä nykyajan ihmisien vitsaukseksi saapuvan pahanilkinen hengen kanssa. Se saa valtaamansa ihmisen muuttumaan murhaavaksi raivohulluksi ja mukavaksi lopuksi sitten myös romahduttaa tämän kasvot palasiksi ennen kuin jättää uhrinsa virumaan kuolleena. Koskaan ei tiedä kehen henki iskee ja tutkimukset muuttuvatkin hengästyttäväksi kilpajuoksuksi liiankin lähelle tunkevaa pahuutta vastaan.
Konstaapeli Peter Grant ei koskaan ole suoranaisesti uskonut taikuuteen, mutta tämän tapauksen myötä hän löytää maailmasta niin jokijumalat ja heidän väliset poliittiset jännitteensä kuin poliisilaitoksen salaisen, yliluonnollisista tapauksista vastaava osaston. Osasto tosin lähinn koostuu vanhasta velhosta, jonka oppipojaksi Peter päätyy Toisessa osassa, Moon over Soho, ihmetellään muusikoiden outoja kuolemantapauksia ja jahdataan jazzvampyyrejä. Peter myös tapaa lumoavan naisen, jonka tapaaminen saa Peterin äidin reagoimaan oudosti.
Kolmannessa kirjassa, Whispers under Ground mennään maan alle Lontoon metroverkostoon, tutustutaan taikavälineiden salamarkkinoihin ja löydetään siinä sivussa ihan uusi sivilisaatio. Niin, ja kalistellaan kalpoja CIAn agenttien kanssa. Mielikuvitusta ei kirjailijalta ainakaan puutu.
Kirjasarja antaa taas uudenlaisen kuvan Lontoosta. Tuttuja maamerkkejä vilisee tässäkin, mutta samalla pääsemme tutustumaan myös Karibian siirtolaisten elämään ja kulttuuriin. Jazzmuusikko isä ja siivooja-äiti sekä laaja ja kirjava sukulaisten kokoelma tuovat tarinaan elävyyttä ja mausteisen ruoan tuoksua. Silti, vaikka tarinoissa tapahtuu ja henkilöhahmot ovat sympaattisia, ei tämä sarja kunnolla koukuttanut. Siinä oli jotain vähän teatraalista, mikä ehkä toi sellaisen hiukan keinotekoisen tunnelman. Ihan kuin olisi katsellut toisella silmällä tv-sarjaa. Viihdyttävää, vauhdikasta ja välillä luovan omituistakin, mutta silti henkilöhahmot ja varsinkin päähenkilö jäivät vähän etäisiksi. Kolmannen osan jälkeen ei mielessä käynytkään, että tulisi varsinaisesti ikävä sarjan pariin.
On tämä silti hyvin kirjoitettua ja sopii viihdykkeeksi genrestä pitäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti