27.3.2013

Chermoula-kana


Taisin luvata blogata tämän suosikkireseptini, kun kirjasin kesäkurpitsasalaatin ohjeen. Vähän on aikaa vierähtänyt, mutta tässä tämä nyt on.

Ohjeen olen bongannut jokunen vuosi sitten Delicious-lehdestä ja siitä tuli heti hitti meidän ruokapöydässämme. Kesällä se saa salaatit ruokaisemmiksi, talvella sen mausteisuus lämmittää. Se kelpaa ihan milloin vaan ja välillä siihen iskee himo.

Chermoula on Välimeren ympärillä käytettävä mausteseos, jonka sisältö vaihtelee maittain ja perheittäin. Alla olevien aineiden lisäksi siinä voi tyypillisesti olla myös persiljaa ja säilöttyä sitruunaa.

Tässä nyt kuitenkin meidän vakioreseptimme, jonka ainekset ainakin meillä useimmiten löytyvät valmiina kotoa. 

Olkaapa hyvät - Chermoula chicken

6 kanankoipea tai rintafilettä
3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
1 sitruunan kuori ja mehu
1 1/2 rkl jeeraa
2 rkl paprikaa
1/2-1 rkl chilijauhetta

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa kanaan viiltoja. Sekoita marinadin ainekset ja laita kana marinoitumaan vähintään vartiksi, mielellään pariksi tunniksi.

Kaada kana ja marinadi uunivuokaan ja kypsennä uunissa 20-30min (kunnes kana on kypsää - tämä tietysti riippuu jonkin verran myös kanapalojen koosta).

Tarjoile esimerkiksi vihersalaatin tai couscoussalaatin kera.

10 kommenttia:

  1. Näyttää ja vaikuttaa herkulliselta! Lisäksi mitä helpoin ohje toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tästä ei paljon enää helpommaksi pääse.

      Poista
  2. No, tämä menee ihan ehdottomasti kokeiluun!:) Kiva, kun on sellaiset ainekset, että yleensä aina kaapeista löytyy. Olin ajatellut, että viikonloppuna voisi tehdä uudelleen Tyrniä ja tyrskyjä -blogin kanoja, mutta nyt meni suunnitelmat uusiksi siltä osin. Tätä tehdään, jos kanaa viikonlopuksi ostetaan. Kiitos!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kanssa on kiva, ettei tarvitse lähteä pitkän listan kanssa metsästämään aineksia erikoiskaupoista. Harvemmin ehtii.

      Poista
  3. Uuh,la laa. Mauste kirjattu muistiin :) meillä syötiin kanaa ja parsaa sekä hollandaisea. Seuraavaks kanan kanssa tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulosta teidänkään kananne yhtään huonolta...

      Poista
  4. Oli hyvää, kiitos!:) Perjantaina laitoin kanaa tällä reseptillä, mutta syötiin niin myöhään, ettei kuvista enää tullut tarpeeksi kelvollisia sähkövalaistuksessa. Ensi kerralla pyritään valoisaan aikaan, niin saa postattuakin.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsitte. Meillä tästä on tullut yksi useimmin käytetyistä kanaresepteistä. Se sopii niin monenen :-) Innolla odotan nähdäkseni teidän versionne...

      Poista