Hyvä juuri nyt

Harmituksen kourissa 

Meillä on ollut vallalla jonkinlainen pyhien jälkeinen tammikuublues - eikä pelkästään blues vaan ihan oikeasti pieni ketutus päällä heti kun joku sattuu pintaa raaputtamaan.

Tämä koskee siis meitä perheen aikuisia. Kuopus laulelee päivät päästään, Kirppu touhuaa omiaan ja Esikoinen - no, teini nyt on teini - mutta Isäntä ja minä kiukkuilemme ja napsahtelemme ja tölväisemme tai muuten vaan kuljemme suu mutrussa.

Syytä on vaikea löytää sillä kaikki on hyvin. Toki on kaikenlaista työstressiä ja semmoista, mutta koskas sellaista ei olisi? Yläasteen kouluhaku ja esikouluhaku ja muuten kevään organisointi aiheuttivat pientä päänsärkyä, mutta sekin on ihan normaalia.

Ehkä me vain päästimme itsemme valumaan lomanjälkeiseen harmitukseen?


Eilen päätimme toisin. 

Minä lähdin kampaajalle ja kävin alennusmyynneissä täydentämässä vaatekaappiani.
Isäntä päätti sillä aikaa yllättää vaimonsa ja siivosi keittiön lattiasta kattoon.
Illalla jätimme lapset pizzalautasten ääreen ja suuntasimme Farangiin mielenpiristyspäivälliselle.

Tänään nautimme auringosta rantakävelyllä ja iltapäivällä tein mutakakun nuorison (ja itseni) herkuksi. Suklaakakku auttaa aina.  Nyt edessä rauhallinen ilta ja voimien keruu uuteen viikkoon. Suun vetää väkisin hymyyn poikaporukka Magic pelin syövereissä olohuoneen pöydän päässä sekä legosäkin vierestä kuuluva hyräily.

10 kivaa juttua 

Ihan vain omaksi muistutukseni ajattelin tähän vielä kirjata muutaman juuri tässä kuussa mieltäni ilahduttaneen asian. Nämä ovat sellaisia pieniä, aika konkreettisia juttuja, Suuret linjat kuten terveys (selkä ei satu!), kiva työ, mahtava mies ja ihanat lapset jätetään nyt sinne itsestäänselvyyksien osastoon.

Näistä isoista pienistä asioista pitäisi oppia nauttimaan, niin elämä maistuisi makealta ihan päivittäin!

1) Onnistuin heti ensimmäisellä kerralla tekemään mahtavat falafelit, vaikka etukäteen pelkäsin tekeväni pelkkiä kokkareita

2) Kuopuksen halit ja pusut päivittäin - hän myös sanoo minua kivaksi!

3) Joogassa taivun jo melkein kämmenet lattiaan - suuri juttu syksyllä polvien tasolta ja selkä kipuillen aloittaneelle.

4) Voitin töissä myyntikilpailussa firman miehet eli sain ekana tammikuussa kaupan (ja kivan keittokirjan!)

5) Olemme saaneet napattua isännän kanssa kahdenkeskistä aikaa - ensin Turun reissulla ja nyt taas eilen ravintolaillallisen muodossa. Lisäksi maanantai-ilta on pyhitetty minun joogalleni yhdistettynä isännän salikäyntiin.

6) Yhteinen elokuvailtapäivä perheen kanssa hampurilaisineen oli oikeasti kiva juttu

7) Olen lukenut tammikuussa monta hyvää kirjaa ja osannut kylmästi siirtää syrjään odottamaan ne, joista en ole heti innostunut.

8) Sisko tulee pian taas käymään  ja alkukuusta tuli nähtyä muutakin sukua pitkästä aikaa

9) Rantakävely auringossa toi poskille punan ja hyvän mielen - ensin isännän kanssa ja sitten vielä kuopuksen kera tänään ja muina aurinkoisina päivinä milloin milläkin kokoonpanolla.

10) Kampaajan jälkeen olo on vuosia nuorempi ja esikoinenkin kehui hiuksiani kauniiksi kotiin palattuani

Näitähän löytyy vaikka kuinka paljon, kun vähän pysähtyy miettimään.

Mitkä ovat sinun pienet onnenpipanasi tänä pimeänä tammikuun aikana? 

Farang - kirja & kokemus

Meillä oli töissä leikkimielinen myyntikilpailu. Minä nyt en edes ole myyjä, kunhan paikkailen toistaiseksi vasta tulossa olevaa resurssia. mutta oli kuitenkin ihan pakko ilmoittautua kisaan nähdessäni palkinnoksi olevan tarjolla keittokirjoja.

Sitten vielä menin voittamaankin ja sain valita Björckin keittokirjoista haluamani. Farang on Isännän suosikkeja, joten vaikka yhteinen visiittimme ehkä viimeksi jättikin pientä petrauksen varaa, nappasin ravintolan nimikkokirjan omakseni.

Kirja ei ole uudenuusi, mutta sehän ei näissä varsinaisesti haittaa. Itse asiassa minua tuppasi vähän huvittamaankin, miten mustan taustan trendi taisi alkaa noilta ajoilta ja on jatkunut tähän saakka. Tämä painos on vuodelta 2012, mutta ensimmäisen kerran se taisi ilmestyä jo vuonna 2010. Silloin kun omistajiensa nykyinen ravintola-imperiumi taisi olla vasta visioasteella.

Aasialaiseen ruokaan tummataustaiset kuvat jotenkin sopivatkin hurjan hyvin. Värikkäät annokset nousevat mahtavasti näkyviin. ja Tuukka Kosken kuvaamat annokset näyttävät kauniisti myös reseptien kompleksisuuden.  Aineksiä ei välttämättä ole hurjan pitkää listaa, mutta ne on leikattu milloin minkäkin muotoiseksi ja annokset koostuvat enemmänkin osiensa summasta kuin yhteen sekoitetuista ruoka-aineista. Se kai on muutenkin aasialaiselle keittiölle tunnusomaista.

Kirjassa kerrotaan Farangin syntytarina ja idea. Sitä oli ihan mielenkiintoista lukea, vaikka suurinpiirtein historian tunsinkin jo. Miinusta kirja saa superpienestä fontista, jota tummalta taustalla sai tihrustella silmälasienkin kanssa. Sama jatkui reseptienkin kohdalla. Ehkä tilaa olisi pikkuisen voinut kuvilta uhrata tekstiä varten. Olisin myös kaivannut selityksiä ja taustaa resepteille, muuten kuin annostyypin jaottelun osalta. Reseptit (ja cocktailit) ovat mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Niistä olisi varmasti riittänyt jutun juurta.

Farang ei kirjana varsinaisesti houkutellut minua kokkaamaan - nykyään on aika niin kortilla, että perehtymistä vaativat reseptit eivät saa kuitenkaan ansaitsemaansa aikaa. Kotikokkaajan reseptivarastona toimiminen ei kai tällaisten ravintolakirjojen kohdalla yleensä olekaan pääasia. Tärkeää on välittää ravintolan henki ja idea, sekä tietysti houkutella lukija palaamaan aiheen pariin, kun seuraavan kerran miettii ulkona syömistä.

Tämä toimi ainakin meidän kohdallamme.

Oli nimittäin pakko sitten mennä syömäänkin 

Edellisestä kerrasta minulla olikin jo neljä vuotta. Niin se aika menee, Söimme maistelumenun Khlong Phrao, joka mahdollistaa kokeilevan herkuttelijan vaeltelun makumaailmasta toiseen. Menu osoittautui oivaksi ratkaisuksi, samoin kuin valintamme juomien suhteen. Jätimme viinit suosiolla toiseen kertaan. Farangin cocktailit ovat raikkaita ja jännittäviä. Alkuun yksi, kuplavettä välissä ja sitten jälkkärien seuraksi vielä toinen. Sopivasti makua, eikä alkoholikaan määrältään käynyt ylivoimaiseksi. Toki cocktail-menussa myös mainittiin mocktail-vaihtoehdot, mistä peukut!

Viimeksi käydessämme kiukuttelin odottamisesta ja annosten ajoituksesta. Tällä kertaa palvelu sujui aika lailla täydellisesti. Selvästi rutiinit olivat hallussa ja maistelumenun tarjoilujärjestystä oli mietitty myös salityöskentelyn kannalta. Kukin annos tuli omalla vuorollaan, jolloin kuuman sai syötyä kuumana. Pieni odottelu annosten välillä oli vain hyväksi. Makunystyrät ehtivät tasaantumaan ja suu valmistautua seuraavaan herkkuun. Loppuvaiheessa emme myöskään pistäneet pahaksemme pientä hengähdystaukoa.

Seitsemän ruokalajia, joista osa jasmiiniriisin kera ja kaksi jälkiruokaa pitivät huolen siitä, että pienten maisteluannosten jälkeenkin olo oli kylläinen, vaikkei ylensyönyt. Minun suosikeikseni valikoituivat alun vihersimpukka jyräyttävällä chilikastikkeella sekä kookosribsit, joita olisin syönyt vaikka miten paljon. Samoin tofu, kampasimpukka ja thaimakkara olivat herkullisia. Papaija-salaatista en tykkää missään muodossa, joten tässäkin se jäi vähän ok -linjalle, samoin lohi näyttää tuottavan minulle vaikeuksia muodossa kuin muodossa.

Jälkiruoista tykästyin eniten itse asiassa cocktailiini. Happi Boi rommilla, passiolla ja kookoskermalla oli jälkiruoka ihan itsessään.  Mantelikakun passiosorbetti oli herkkua, mutta annoksen pilasivat ylenmääräisen suolaiset pähkinät. Tasapaino puuttui. Marenki ohuella vohvelilla oli hyvää, mutta hankalasti syötävää.

Kuten huomaatte, urputuseni johtuvat lähinnä henkilökohtaisista ainesvierastuksista. Kaikkiaan ruoka oli ihan mahtavaa. Tunnelmaltaan Farang on hauskasti salimainen, vähän sellainen vanhanajan kapakkameininki on aistittavissa rustiikkisissa pöydissä, tummissa väreissä ja joka puolelle kiitävissä tarjoilijoissa. Valaistuskin on sellainen baaripimeä ja tarjoilijan tullessa oman tai naapurin pöydän viereen, piti syöminen lopettaa, jollei halunnut käsikopelolla lastata haarukkaansa. Pimeni nimittäin entisestään. Mikäs siinä, ihan hauskaa.

Todennäköisesti palaamme tuonne vähän nopeammalla tahdilla kuin edellisestä kerrasta. Kahden hengen maistelumenu 66€/nuppi ja juomineenkin kokonaislasku vain vähän yli 200€ ei ole kauhean paha hinta Farangin tasoisesta ruoka-elämyksestä. Ei ihme, että ravintola jaksaa vetää salin täyteen useammassa kattauksessa viikosta toiseen.

Ei niin suomalaista, mutta viihdyttävää

Se on Suomen juhlavuosi, joten nyt pitäisi pääasiassa suosia kotimaista myös lukemisissa - tai sitten ei. Kuten tavallista, olen vastahankaan omiin suunnitelmiini nähden, eikä sattuma auta tippaakaan.

Tällä kertaa sattuma osui tarjoamaan HelMet Overdriven muodossa aiemmin varattuna olleita fantasiaviihde-kirjoja ja tietäähän sen, miten minulle siinä käy. Sarja alkaa ja sitten jatkuu, kunnes alkaa tympäisemään. Niin, ja sarja voidaan luokitella hyväksi, jos jaksan lukea vähintään kolme ensimmäistä osaa. Alla tämän vuoden ensimmäinen siihen päässyt.

Kuvassa ovat  illan chili-aperot, jotka kuvastavat hyvin tämän sarjan päähenkilöä. Pikkuisen pistää ja pinta on rapsakkaa, mutta sisällä sitten pehmeää ja pikkuisen tahmaista.

Jeaniene Frost: Night Huntress 1-3
Halfway to the Grave, One Foot in the Grave, At Grave's End
HelMet Overdrive 

Cat kulkee illat ulkona houkuttelemassa miehiä mukaansa. Tosin hänen tähtäimessään olevat miehet eivät hengitä, heidän sydämensä ei enää lyö ja ruokavaliokin koostuu nestemäisestä aineesta. Kaikki vampyyrit ovat pahasta, sanoo Catin äiti, ja tottelevaisena tyttönä hän iskee hopeatikarin pokaamiensa seuralaisten sydämeen jo ennen ensi suudelmaa.

Sitten kohdalle osuu Bones, joka kääntää kaiken ylösalaisin ja saa Catin pohtimaan myös omaa olemustaan. Voiko puoliksi vampyyri hyväksyä oman perimänsä menettämättä ihmisyyttään?

Nämä kirjat ovat täynnä taistelua, verta, rakkautta, soutamista ja huopaamista, vampyyrisotaa, hyviksiä, pahiksia, itsetutkistelua ja itsesyytöksiä... Oikein mallikas fantasiapläjäys siis. Vauhtia riittää joka jaksossa ja kunkin osan tarinankaari laskee kauniisti viimeisillä sivuilla. Minulle sopivaa iltaluettavaa siis, joka ei vaadi liiaksi venytettyä kärsivällisyyttä ylenmääräisen pitkän kehystarinan muodossa.

Pidin myös päähenkilön särmästä. Cat ei tosiaankaan jää odottelemaan miehistä pelastajaa vaan on varsinainen "kick-ass".  Toisaalta tarinat ovat varsin ennalta-arvattavia ja tunnekaaret hivenen ärsyttäviä ja ripauksen verran naiiveja. Onneksi vauhtia riittää siihen malliin, ettei pahemmin ehdi pohdiskelemaan sen paremmin lukija kuin päähenkilökään - tai no, vähän sentään,

Night Huntress siis pääsi kunniakkaasti kolmanteen osaan saakka, mutta nyt taidan pitää paussia, enkä pelkästään laina-aikojen stressaavan päättymispäivän vikkumisen vuoksi. En oikein näe, miten tarina tästä jatkuisi tarpeeksi koukuttavaa. Ehkä olen väärässä.

Vielä kerran viime vuonna...

Eli yksi kirja on vielä bloggaamatta viime vuoden listalta - tai no, todellisuudessa siellä tämän jälkeen vielä yksi muukin, mutta siihen palataan sitten, kun sarjan lukeminen on päässyt pidemmälle. Hoidetaan nyt siis tämä alta pois, jotta voin kirjaimellisesti kääntää Excelissäni seuraavalle sivulle, Sivulle, jota toki olen jo ahkeraan täytellyt uusilla kirjoilla...

Kuvittelin tämän kirjan kohdalla hankkineeni kiinnostavan hahmon konkreettisen elämäkerran, mutta päädyinkin lukemaan filosofis-fanitusta herran tuotannosta ja elämäntavoista. Elämäkerraksi minä tämän kuitenkin luokittelin, kun ei tästä oikein saa tietokirjaa tai romaania määrityksiä vääntämälläkään. Sen verran subjektiivista on kirjoittajan analyysi tähdestä, vaikka Critchley kai sinänsä ihan tunnettu ja tunnustettu filosofi onkin.

Simon Critchley: Bowie 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Kirja on läpileikkaus kameleonttimaisen taiteilijan vaiheista ja tuotannosta. Critchley analysoi eri aikakausina kunkin ajan henkeä edelläkävijänä luoneen Bowien työn vaikutusta kuulijoidensa ja seuraajiensa asenteisiin ja toimiin. Arvojen uudistajana ja ravistelijana Bowien rooli on yllättävänkin vahva koko Euroopassa,

Itse olen toki David Bowien tiennyt noin niin kuin aina, mutta varsinaista fania ei minusta ole tullut koskaan, Monia kappaleita osaan laulaa ulkoa mukana, mutta muutenkin vain vähän musiikkia kuluttaneena lienee se merkki enemmän herran vaikutuksesta yleiseen populaarimusiikkiin kuin minun tiedostetusta fanituksestani.

Avoin fanitus ja lievä hehkutus kirjassa siis tuntui välillä vieraalta ja jopa hieman häiritsi lukukokemusta (ja tekstin selkeyttä), mutta olihan tuo mielenkiintoinen kooste vain pintapuolisesti tuntemastani elämäntyöstä. Toisaalta kirjaa luki mielenkiinnolla juurikin tuon fanituksen näkökulmasta. Kun kirjoittaja on kutakuinkin selväjärkinen ja analyyttinen, voi olettaa hänen henkilökohtaisesti saamiensa vaikutteiden todennäköisesti olevan myös jotain laajemman joukon kokemaa.

Onneksi kirja ei myöskään ole ylenmääräisen pitkä ja se on tekstinä helposti luettavaa. Bowie -fanille tästä kirjasta varmasti riittäisi mielenkiintoista analysoitavaa suhteessa omiin muistoihin ja Bowien tuotantotuntemukseen nähden. Minulle riitti kertalukeminen ja katsaus yhteen lähihistoriassamme "nuorison" astenteisiin ja musiikkimaun kehittämiseen eniten vaikuttaneista artisteista.

Hahmona David Bowie on aina ollut niin mielenkiintoinen, että pitänee vielä löytää se hyvä elämäkertakin luettavaksi. Ehdotuksia? 

The Book Club Murders - täsmäasetelma kirjaholistille

Lisää kuvatekst

Vuosi on alkanut vauhdilla ainakin lukemisen suhteen. Tuntuu, että työpäivien hulinasta ja koulunalkamisen, ilmoittautumisten ja muiden touhujen vilskeestä pitää välillä päästä nollaamaaan aivotoimintaa. Viihdyttävä, mutta kuitenkin sujuvasti kirjoitettu kirjallisuus on iltanollaukseen omiaan.

HelMet Overdrive on luottopaikkani nollauskirjallisuuden löytämiseksi. Englanninkieliset viihdefantasiasarjat ovat takuuvarmoja, mutta toki viihteelliset dekkaritkin käyvät. Romanttisissa dekkareissa (Kyllä, tällaisia löytyy pilvin pimein) on tosin vaaransa - varsinkin uskottavuuden saralla.

Niin, ja ekirjoissa on se hyvä puoli, ettei sängyssä lukiessa tarvitse silmälaseja. Fontin saa säädettyä ikänäköisen käsivarsipituuteen sopivaksi.

Tämä kirja sopi myös keliin. Valkoista oli myös dekkarin loppuratkaisun aikana.

Leslie Nagel : The Book Club Murders 
HelMet Overdrive - laina 

Oakwoodin kaupunkin yläluokkaiset kotirouvat pitävät lukupiiriä. Aiheena ovat tietysti dekkarit, joiden juonia ja käänteitä ruoditaan vuorotellen kunkin jäsenen kotona. Charley Carpenter kestää itseriittoisia ja itsekkäitä rouvia vain ystävänsä Frankien vuoksi - niin, ja saadakseen lisää asiakkaita vintage vaatteiden puotiinsa. Sitten joku alkaa tekemään murhia lukupiirin lukemien kirjojen tapaan. Charley huomaa sekaantuneensa sekä murhatutkimuksiin että tutkimuksia vetävään komeaan poliisiin.

Herkullinen asetelma ja ajatus kotirouvista kylmäverisinä sarjamurhaajina houkutti minut alunperin kirjan pariin. Olin myös sen verran utelias syyllisestä, että luin kirjan myös loppuun ja juonen kiemuraisuus säilyttikin murhaajan salaisuutena melkein loppuun saakka. Jossain kohtaa tosin harkitsin, pitäisikö pistää peli poikki ja kirja keskeytettyjen listalle, mutta yleinen viihdyttävyys ja oma uteliaisuuteni veivät viimeiselle sivulle saakka.

Tällainen kirja vaatii ihan omanlaistaan "aivot narikkaan" asennetta. Ei pidä kiinnittää huomiota siihen, miten poliisi tuosta vain ottaa siviilin mukaan murhatutkimuksen ytimeen. Eikä saa liikaa jäädä seuraamaan rinnalla kulkevaa romanttista, (tosi kökköä ja yksinkertaistettua) suhdekehitystä, joka sisältää suurimman osan hömpän kliseistä. Pitää keskittyä herkullisen ilkeää kuvaukseen pikkukaupungin eliitistä ja arvailla antaumuksella, kuka hahmoista oikeasti voisi olla murhaaja ja miksi.

 Kaikkiaan tämä oli ihan viihdyttävä kokemus. Onneksi kirja on helppo- ja nopealukuinen. Ajatus kirjoihin perustuvista murhista on tietysti dekkareita (ja muita kirjoja) lukevalle aina houkutteleva ja referenssit tässäkin monet suhteellisen tuttuja. Sopiva välipalakirja viikonlopun rentoutukseen ja HelMetin sivuilta suoraan lainattavat e-kirjat ovat kyllä petollisen helppoja saada lukulaitteelle valmiiksi. Huomaan luettavien listan vain kasvavan Kobossa tasaista tahtia, kun lainat saa tarvittaessa uusittuakin parilla klikkauksella, jollei varauksia ole valmiina odottamassa kyseistä teosta.

Kirjojen Suomi 2016 : Ilkka Remes ja Kiirastuli

Tästä se lähtee! Kirjojen Suomi - kirjallisuushankkeen ensimmäinen kirja on käsittelyssä.
Meitä on 5 kirjabloggaajaa, jotka lupasimme käsitellä sarjan ensimmäistä eli 2016 ilmestynyttä Ilkka Remeksen Kiirastuli-jännäriä.

Ilkka Remes : Kiirastuli
Luettavaksi kustantajalta Kirjojen Suomi - hankkeen piirissä

Kirjat on valittu hankkeeseen sen mukaisesti, miten ne kuvastavat ilmestymisvuotensa Suomea. Teemoista tässä kirjassa onkin runsaudenpula. Juonessa kuljetaan pakolaiskysymyksestä, ison naapurimme laajentumispolitiikkaan, Natoon ja puolueettomuuden mahdollisuuksiin. Yksi jäi kuitenkin minulla takaraivoon nakuttamaan. En niinkään kiinnittänyt huomiota geopoliittisiin kuvioihin, vaan enemmänkin kirjassa kuvattuihin vaikuttamisen mekanismeihin, Kiirastuli kertoo isänmaastamme hyvinkin pelottavia asioita. Toivon, että ne eivät ole totta. Pelkään niiden pitävän hyvinkin tarkkaan paikkansa.

Kirja alkaa ilmeisesti siitä, mihin edellinen osa eli Jäätyvä helvetti on loppunut. Valitettavasti en aiempaa kirjaa ole lukenut, mutta hyvin pääsi tarinaan mukaan tässäkin vaiheessa. Aiempiin tapahtumiin viitataan suhteellisen vähän ja viittaukset myös selitetään,

Venäjä on vallannut Suomesta itselleen tukikohdat Hangosta ja Ahvenanmaalta. Suomi pyrkii parhaansa mukaan pysymään itsenäisenä ja tukea haetaan lännen suunnasta. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että modernia sotaa ei välttämättä käydä sotilaiden ja aseiden avulla. Miten demokraattinen valtio voi pelastaa itsensä, kun suurvallat ottavat kovat käyttöön ja pahimmat skenaariot toteuttaakin ehkä oma kansa?

Nyky-Suomessa tieto kulkee nopeimmin ja äänekkäimmin sosiaalisessa mediassa. Kuka tahansa voi sanoa totena mitä tahansa eikä medialukutaito ole Suomessa viime vuosina ainakaan parantunut. Miten voisikaan odottaa tavallisen kaduntallaajan pystyvän kriittisyyteen lukemiensa asioiden suhteen, kun eivät toimittajatkaan nykyään vaivaudu taustoja tarkistamaan. Juuri saimme seurata, miten lakritsipiippujen kieltäminen tupakkalain perusteena julkaistiin sanomalehdessä tosijuttuna, vaikka puhelinsoitolla Valviraan olisi voinut tarkistaa "uutisen" todenperäisyyden. Raflaava ja lukijoita houkutteleva otsikko painoi vaa'assa enemmän kuin levitetyn tiedon totuudenmukaisuus.

Todella pelottavaksi sosiaalisen median vaikutus muuttuu silloin, kun puhtaasti kaupallisten näkökulmien lisäksi tulevat poliittiset, uskonnolliset tai muut -ismit, joiden edustajat haluavat edistää omia etujaan tai dogmejaan yleistä mielipidettä manipuloimalla, Tunnetuin viime aikojen esimerkki tulee Suomen ulkopuolelta. Kuka olisi uskonut Trumpin voittava persidentinvaalit? Populistisia iskulauseita viljelevä Trump kuitenkin veti pidemmän korren kuin pitkää ja puisevaa poliittista jargonia ylläpitävä Clinton. Mitä tuo kertookaan nykyihmisen tavasta reagoida?

Teen itse töitä mm. markkinointiviestinnän kohdentamisen parissa. Parhaimmillaan lopputuloksena on myös asiakasta hyödyntävä dataan perustuva viestinän oikeellisuus. Asiakas saa vain itseään kiinnostavia viestejä eikä tulvaa hyödyttömiä juttuja käyttämiensä kanavien tukkeeksi. Data-analyysiä ja kohdennetuilla viesteillä vaikuttamista voidaan kuitenkin käyttää hyvin moneen. Yritykset suurimmaksi osaksi lähestyvät asiakkaitaan houkutellakseen heitä ostamaan. Järkevä kuluttaja osaa pohtia tarjousta myös omien tarpeidensa lähtökohdasta ja valitsee vain ne tuotteet, joita todella tarvitsee tai haluaa. Kyseessä ei ole syntymässä saatu taito vaan se on opeteltava ja opetettava. Viestit pitää osata suodattaa ja selkärankaan rakennettu kriittisyys, sekä halu tarkastella asioita monelta kantilta eivät ole läheskään kaikilla luontaisia piirteitä.

Samaa suodatuskykyä toivoisin myös muiden ihmisten viestejä luettessa.  Remeksen kirjassa käytetään aika ronskeja keinoja yleisen mielipiteen kääntämiseksi suuntaan jos toiseenkin. On aika pelottavaa, miten haluttu viesti sitten tarinassa paisui sosiaalisessa ja muussa mediassa riippumatta alkuperän todenmukaisuudesta tai siitä, miten tarina jatkuu. Taas voidaan nostaa esiin SoMen valta myös tosielämästä. Suru-uutinen stylisti Teri Niitin poismenosta  on viime päivinä herättänyt (onneksi) keskustelua siitä, miten yksi kuva saattaa aloittaa pitkän painajaisen, eikä mikään jatkokommentti tai anteeksipyyntö poista somekansan "pyhää vihaa". En oikein usko, että kaikki raivoa sosiaalisessa mediassa uhkuneet edes kunnolla tiesivät, mistä oikein oli kyse. Ehkä vain tuntui hyvältä uskoa olevansa oikeassa ja ihminen uhon kohteena unohtui kokonaan. Tällaista reaktiota voidaan myös tietoisesti hyödyntää ja varmasti näin on jo tehtykin. Propagandaa on harrastettu iät ja ajat, nyt sen voima on meidän itsemme toimesta moninkertaistunut ja se on muuttunut myös vaikeammaksi tunnistaa.

Remeksen kirja siis herättää ajatuksia. Hyvä niin, jos lukija ryhtyy miettimään, miten hänen omiin mielipiteisiinsä vaikutetaan. Kirjallisuudenlajina tällaiset nopeatempoiset, muutaman sivun luvuilla ja näkökulmavaihteluilla etenevät jännärit eivät taida olla minulle ominta lajia. Koin lukemisen välillä töksähteleväksi ja minulla oli lieviä vaikeuksia pysyä mukana laajan henkilögallerian touhuissa. Tunnustan kuitenkin viihteellisyyden ja itsekin jokunen vuosi sitten vastaavia tuli luettua useampia. Sitten mustavalkoisuus ja hengästyttävä tahti alkoivat väsyttää. 


Kiirastulesta ovat kirjoittaneet myös
Kirsin BookClub,
Kirjallisia,
Kaiken voi lukea ja
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

ARVONTA! 

Tähän loppuun vielä halukkaille arvonta. 

Lähes kaikki Kirjojen Suomi -hankkeen kirjat ovat verkossa luettavissa, mutta valitettavasti ei tämä uutuus. Minulla kuitenkin on tuo lukemani Ilkka Remeksen Kiirastuli-arvostelukappale. 
Jos haluat voittaa sen omaksesi niin 

1) kirjaudu sivupalkissa blogini lukijaksi (jollet vielä satu olemaan) tai tykkää Ja kaikkea muuta Facebook-sivusta.
2) kerro tämän artikkelin kommenteissa osallistuvasi arvontaan ja jätä jokin yhteystieto (mielellään sähköposti), jolla voin voitostasi ilmoittaa, mikäli se kohdallesi osuu. 

Aikaa ilmoittautua arvontaan on ensi viikon loppuun eli arvonta suoritetaan 22.1.2016 klo 16. 

EDIT 26.1.2017 Kirja on nyt arvottu (vihdoin ja viimein) ja voittajalle ilmoitettu henkilökohtaisesti sähköpostilla. 

Kiehtova legenda joltain mielen aavikolta

Viikonlopun karkumatkalla tuli vastaan iloinen yllätys hotellin käytävässä eli kirjojen kierrätyspiste. Lisäksi olen aina rakastanut noita seinällä kiemurtelevia hyllyjä. Joskus vielä hankin tuollaisen kotiinkin.

Minulla on viime vuoden kirjoja vielä pari bloggaamatta. Tässä toinen niistä. Joululoma meni aikalailla fantasiaksi ja joukosta löytyi myös yksi viehättävä kumma. Tämä tarina koukutti, oli julmalla tavalla kaunis ja tuntui ottavan kantaa. 

Christine Thorel : Liskon häntä 
Luettavaksi kustantajalta 

Aalmei on lapsena ryöstetty ja sitten taas toiseen kertaan. Hänet on kasvatettu esikoisena, palvelemaan Khobaa, kaupungin hallitsijaa. Aalmein mielessä kytee kuitenkin kapina ja hän pakenee hullun valtiaan kaupugista autiomaahan mielessään kosto ja valtaus.

Aalmei on hahmona herkullisen ristiriitainen. Hänen elämänsä on näennäisen helppoa, mutta pintaa raaputettaessa ei hovipalvelus olekaan tulkin kevyttä tointa eikä poika sopeutunut elämään poissa autiomaasta. Aalmei ei myöskään ole yksiselitteisen hyvä tai paha. Hän haluaa auttaa kansaansa, tuhota toisen, ja sitten ei kuitenkaan. Hän on myös kasvatettujen asenteiden vanki, joka ei reagoi enää oman kansansa tapojen mukaan. Hän ei oikeasti ole enää kukaan ja kuitenkin kantaa mukanaan kaikuja kaikista heimoista. Aalmein tarinaan jää koukkuun. Hänelle toivoo hyvää ja haluaa varoittaa kostonhimon vaikutuksista myös viattomiin ja kostajaan itseensä.

Autiomaa on julma ja Liskon häntä on kirja erityisesti autiomaasta. Siitä, miten hiekan keskellä toiset selviävät, mutta suurin osa ei. Siitä, miten autiomaata joko vihaa tai rakastaa. Siitä, miten autiomaan lapsi voi unohtaa ja kaupungin poika nähdä kauneuden villissä maassa. Tämä kirja sai minutkin, merenrannan kasvatin, kaipaamaan aavikon tähtitaivasta ja merta muistuttavaa tyhjyyden avaruutta. Melkein tunsin kuuman hiekan varpaissani. Se houkutti ja samalla kauhistutti, sillä autiomaa on julma tasapuolisesti.

Liskon häntä on myös kertomus siitä, miten erilaisuus voi johtaa pahuuteen. Hengissäpysymisen vaikeus voi käpertää ihmisen itseensä ja kaltaisiinsa, vaikka vahvuus löytyisi taitojen ja kykyjen yhdistämisen kautta. Toisinaan on parempi avata silmät ja ottaa vastaan, opetella elämään yhdessä eikä rinnakkain rajojen takana. Kannattaa myös varoa mitä haluaa itselleen ja muille. Joskus voi saada haluamansa, eikä se osoittaudukaan odotetun kaltaiseksi.

Pidin kirjan hitaasta rytmityksestä, joka mahdollisti runollisen kerronnan. Lukijalle kerrotaan legendaa, joka herää jännällä tavalla elämään ja tuntuu muuttuvan todellisuudeksi. Mielenkiintoinen lukukokemus, josta nautin kovasti.

Toton kanssa peffateatterissa eli loppiaisen ohjelmassa Tatu ja Patu

Sellainen hillitympi T&P - ilme

Meillä oli loppiainen tänä vuonna paitsi kylmä, myös elokuvantäyteinen. Uhmasimme pakkasta ja talsimme hyvin villaan käärittynä bussipysäkille. Siihen se kylmä sitten loppuikin, kun päästiin bussiin istumaan,

Pääkaupunkiseudulla on Helsingin keskustassa herkullinen tilanne siinä suhteessa, että Tennispalatsissa on selvästi ajateltu perheitä, joissa on sekä pieniä että teinejä. Elokuvat alkavat sillain sopivasti samoihin aikoihin ja loppuvat myös. Nytkin kävimme ensin Kampin Burger Kingissä hakemassa energiaa. Minä ja kuopus saimme istuttua rauhassa aterian loppuun, kun nopeammat syömärit jo lähtivät Tennispalatsin puolelle aloittelemaan uusinta Tähtien sota -elokuvaa eli heillä oli ohjelmassaan Rogue One.

Mekin siitä sitten hiljalleen siirryimme odottelemaan Tatun ja Patun alkua kuopuksen kanssa ja seurasimme silmä kovana kaksikon seikkailuja Helsingissä. Ja lopussa sitten sama polku toisinpäin ilman hamppareita. Kuljettiin koko perhe yhdessä mennen tullen, mutta jokainen sai itselleen sopivan elokuvan, eikä kukaan pahemmin odotellut missään. Kerittiin vessareissut ja kaikki kullekin sopivassa tahdissa :-).

Suosittelen! Paluumatkalla bussissa istui tyytyväisen oloista porukkaa ja nyt nautiskellaan rennosta kotoilusta ennen kuin vuorossa on raclette (tuhtia ruokaa pakkasella niin pysyy kylmä kaukana ja mieli hyvänä) ja tietenkin illalla sitten Voice of Finland!


Ja se elokuva 

Toto 5v oli odottanut tätä elokuvaa jo kauan. Luulen innon perustuneen pääasiassa mainoksessa olleeseen tekstiin. Tatu ja Patu "peffateatterissa" - muuta ei tarvita viisivuotiaan kiinnostuksen herättämiseksi kuin sana peffa. Tuon ikäinen rakastaa kaikkia sanaleikkejä ja jos ne jotenkin liittyvät vessasanoihin... no, tiedätte, mitä tarkoitan.

Alkujaan meidän piti mennä jo itsenäisyyspäivänä, mutta silloin se ei mahtunutkaan päivän ohjelmaan. Onneksi nyt sitten kerittiin vielä ennen kuin poistuu kokonaan ohjelmasta. 

Tatu ja Patu -kirjat ovat valtavan suosittuja ja niitä on ilmeisesti myöskin päiväkodissa luettu. Meillä kotonakin on peräti yksi sarjan kirjoista, mutta kun se ei yhdenkään pojan kohdalla saanut sen suurempaa mielenkiintoa aikaiseksi, niin muita ei ole tullut hankittua. Elokuva kuitenkin upposi. 

Tässä kommentteja suoraan katsojalta itseltään (Huom. hiuksetkin tyylin mukaan :-)

Uusi haaste (en voinut vastustaa) ja viimeinkin Lopotti

En tiedä, joko aivot jäätyivät pakkasessa vai mikä minuun meni, mutta tulipa taas ilmoittauduttua haasteeseen. Juuri vannoin, että ei muut kuin teatteria ja Kirjojen Suomi tälle vuodelle, ja sitten silmiini osui Pomppivan ponin majatalon #satasuomalaista2017 - haaste ja olin mennyttä naista.

Tarkoituksena siis on kirjoittaa vuoden 2017 aikana 100 postausta jostain suomalaiseen kulttuuriin liittyvästä asiasta - aihe voi siis olla kirja, teatteria, musiikkia, elokuvaa, urheilua, taidenäyttelyä jne... kunhan se on suomalaiseksi luokiteltavaa.

Pakkohan tähän on osallistua tänä vuonna, vaikka osoittautuukin varmasti haasteelliseksi. Koko viime vuoden aikana kirjoitin tähän blogiin 143 postausta, eivätkä ne kaikki varmastikaan koskeneet suomalaisia juttuja.
Saa nähdä, miten muijan käy.

No, alkuun (postauso nro 1) ainakin pikkuisen fuskaan sillä tämän kirjan luin jo viime vuoden puolella, mutta postaamattahan se on näköjään jäänyt. Tästä ei kuitenkaan kirja paljon enää suomalaisemmaksi mene. Tommi Kinnunen on suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa Suomeen ja sen lähihistoriaan sijoittuvia kirjoja ja kaiken lisäksi Lopotti oli vuonna 2016 Finlandia-palkintoehdokkaana, Eikä ihan syyttä.

Tommi Kinnunen: Lopotti 
Oma ostos Elisa Kirjasta (tarjous voimassa 8.1. saakka eli 8,90€) 

Lopotti lisää uusia kerroksia Neljäntienristeys-kirjassa kerrottuun tarinaan. Helena on talon sokea tytär, joka lähtee Helsinkiin kouluun. Tuomas muuttaa etelän yliopistokaupunkiin hänkin erilaisuutensa ajamana. Molempien yksinäisyys avaa ovia toisenlaiseen kokemukseen elämästä ja muille niin tavallisista tapahtumista.

Helenan ja Tuomaksen elämä tuo myös uudenlaisen näkökulman Neljäntienristeyksen henkilöihin ja tapahtumiin. Huomasin unohtaneeni paljon, mutta onneksi Lopotti ei kuitenkan vaadi aiemman romaanin lukemista ollakseen ymmärrettävä, vaikka toki taustan tuntemus kokemusta jonkin verran voi syventää.

Pidin kahden elämätarinan rinnastamista mielenkiintoisena ratkaisuna. Se toi tarinaan vaihtelua. Pelkästään Helenan tai Tuomaksen elämätarina olisi tehnyt kirjasta tusinatavaraa. Nyt eri syistä erilaisten hahmojen elämänkaaret toivat ihan uusia jännitteitä juonenkäänteisiin.

Toisaalta välillä tuntui hassulta, miten sokeus ja homoseksuaalisuus rinnaistuivat vaikutuksiltaan samantyyppisiksi piirteiksi. Molemmat jättivät henkilöt tavallaan toisten armoille ja myös sulkivat heidät tavallisten elämätapahtumien sivustakatsojiksi. Rakkauskin tuntuu jotenkin kaihtavan, vaikka se jossain muodossa kummankin elämään kai kuitenkin myös asettuu.

Ehkä kyse onkin enemmän siitä, mikä on tarpeeksi "erilaista", jotta normien mukainen elämä muuttuu vain jonkinlaiseksi haavekuvaksi. Itselläni nousi lukiessa pieni kapinamieli varsinkin Tuomaksen rakkauselämän puolesta. Voi herranjestas! Kyllähän ihmisellä pitää olla oikeus rakastaa ilman roolipeliin antautumista.

Helenan kohdalla tilanne on monisyisempi sillä rakkaus kokee samanlaisia kolauksia kuin niin monella muullakin. Mikä on se asia, jonka yli ei ehkä päästäkään? Miten terveyden kadottaminen vaikuttaa elämälaatuun? Oli sitten sokea tai ei.

Tietysti kirjassa myös vuosien kuluminen ja aikakauden muutos näkyy sekä mahdollisuuksissa että ympäristön asenteissa varsinkin Helenan isän ja Tuomaksen kohtaloita verratessa. Silti niissä on myös liian paljon samankaltaisuutta, vieläkin.

Kaikkiaan pidin kirjasta, vaikka se välillä oli turhankin hajanainen. Lopotti on kirja, jonka lukeminen vaatii pientä keskittymistä. Muuten menee helposti sekaisin niin aikakausissa kuin henkilöissäkin. Olettaisin tilanteen vielä hankalammaksi, jollei Neljäntienristeystä ole aiemmin lukenut.

Taitavasti kirjoitettu kirja on kuitenkin kyseessä ja se suorittaa kirjalle nykyään asettaman ajatusten herättämisen tehtävän hiljaisesti ja melkein vaivihkaa, huolimatta aika osoittelevista aihealueista. Niitä on kuitenkin käsitelty jotenkin vähän kierosti ja turhia osoittelematta. Asioita vain tapahtuu, niin kuin kai elämässä yleensäkin. Jää lukijan vastuulle miettiä, onko lopputulos "normaali" vai voisiko jokin olla toisin?

Pitäisikö olla toisin? Kyseessä on kuitenkin kuvaus yksilöiden elämästä. Jokainen tekee omat päätöksensä ja virheensä, fiktiossakin.

Edit: Haasteista puheenollen, Tällä kuittaan samalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 2. eli kirjablogissa (tässä tapauksessa kirjablogeissa) kehuttu kirja.  

Kirjablogit ja 101 kirjaa

Kirjat kuvastavat aikaansa

kirjoista voi oppia historiaa ja mitä muuta tahansa

kirjat auttavat ymmärtämään kaukaisiakin asioita ja näkemään myös sen toisen näkökannan, 

kirjojen avulla voi ennustaa tulevaisuutta 

kirjojen avulla voi päättää toimia määrittääkseen ja muuttaakseen tulevaa

Ilman kieltä ja kirjoja sen ilmentymänä ei voi olla kansakuntaa, maata, yhtenäistä valtakuntaa 

Suomen täyttäessä 100 vuotta, on lukeminen entistä tärkeämpää, 

jotta muistaisimme aiemmat virheet, emmekä sokeasti toistaisi niitä, 

jotta näkisimme myös sen toisen ihmisen näkökulman ja syyt sen takana. 

Kirjabloggaajat ovat innolla mukana Suomen juhlavuoden kirjallisuushankkeessa 

Kirjojen  Suomi

Yli 80 kirjabloggaajaa osallistuu hankkeeseen kirjoittamalla yhdestä tai kahdesta 101 hankkeeseen valitusta kirjasta samanaikaisesti, kun kyseistä kirjaa käsitellään Ylen ohjelmissa. Kukin kirja kertoo ilmestymisvuotensa ajasta, hengestä ja tapahtumista ja ne on valittu eri kirjallisuudenlajeista viihteestä jännitykseen ja vakaviin klassikoihin.

Tule mukaan seuraamaan Suomen tarinaa kirjojen kautta! 

Valitut kirjat, niistä kertovat Ylen ohjelmat ja muuta mielenkiintoista löytyvät Kirjojen Suomi nettisivulta 

yle.fi/kirjojensuomi

Saman sivuston kautta pääsee myös lukemaan suurinta osaa listalta löytyvistä kirjoista ja sinne myös ilmestyvät linkit kirjablogien artikkeleihin kirjoista.

Minäkin lupasin kirjoittaa kahdesta listan kirjasta, joten pysykää linjoilla. Muita varsinaisia haasteita (teatterihaasteen lisäksi) en taida vuonna 2017 ehtiäkään.

Luetaan yhdessä Suomen 100 vuotta eli 101 kirjaa!