Minä, minä, minä - 11 asiaa minusta

Vadelmia tulossa

Mutta pistinkin ne toiseen blogiini :-) 

Tervetuloa lukemaan TÄNNE

Perinteistäkin perinteisempää dekkaria

Dorothy L. Sayers : Five Red Herrings
Omasta "aarrehyllystä"

Dekkariviikko jatkuu ja tästä ei dekkari enää paljon perinteisemmäksi muutu. Dorothy L. Sayers on genren vanhoja, suuria nimiä. Hänen kirjansa ovat taattua tavaraa ja Lordi Peter Wimsey ihastuttava tuttavuus yläluokkaisessa huolettomuudessaan.

Five Red Herrings (suom. Yksi kuudesta) kertoo taiteilijapiireissä tapahtuvasta murhasta. Suurisuinen ja agressiivinen Campbell löydetään kuolleena lammesta ja kuolinsyyksi varmistuu isku päähän. Epäiltyinä on 6 taiteilijakollegaa, joilla kaikilla oli kana kynimättä riidanhaluisen uhrin kanssa. Poliisit ja lordi Wimsey ryhtyvät selvittämään monimutkaista juonta, jossa juna-aikataulut, oudot kulkijat ja musta parta esittävät suurta osaa. Mitä mielikuvituksellisimpia teorioita ja alibeja esitetään ennen kuin Peter Wimsey viimein paljastaa, miten kaikki oikein tapahtuikaan.

Minun täytyy myöntää, että en jaksanut keskittyä moneen kertaan kirjoitettuihin tapahtuma-aikatauluihin ja niiden vertautumiseen juna-aikatauluihin, mutta niitä lukuunottamatta kirja oli varsin viihdyttävä ja tarjosi kielellistä ymmärtämishaastettakin. Englanniksi lukemassani romaanissa nimittäin oli murteet kirjoitettu niin kuin ne puhutaan ja skottilaista en pelkästään tekstin perusteella olisi välttämättä ihan kokonaan ymmärtänytkään. Piti välillä oikein ääneen lukea, jotta sai kiinni tarkoituksesta. Hauskaa (ainakin minusta ;-)

Dialogit ovatkin kirjan parasta antia, tietysti juonen vähittäisen auki kehkiytymisen lisäksi. Minun on ainakin näissä kirjoissa aivan mahdoton arvata murhaajaa. Osittain tämä johtuu tietysti juonen hyvästä rakenteesta, mutta osansa on myös yksinkertaisesti hurjalla määrällä henkilöhahmoja. Tapahtumien vyyhti menee niin sekaisin, etten pysy perässä enää. Siinä on myös osa tämän kirjan viehätyksestä. Tuntuu, että kaikki on mahollista ja sitä vaan lukee ihan tyytyväisenä nyökytellen :"Voihan se tietysti noinkin olla tai noin ja mistä sen tietää vaikka murhaaja olisikin se neljäs mies ?"

Joko tiedät mitä teet 19.6. ?

Minä tiedän. Minä luen (ja kuuntelen) kirjoja. Todennäköisesti Linnanmäen penkillä ainakin jossain välissä.

Olen jo aloittanut lukulistan keräämisen ja siltä löytyy ainakin Tove Janssonin Kesäkirjaa, vampyyrikoulua ja selvitettäviä tapauksia (se Q:lla alkava), ehkäpä eeppistä fantasiaakin edes vähän.

Kaikki halukkaat  pääsevät mukaan - tulkaa siis sankoin joukoin. Osallistuakseen ei tarvitse olla bloggari, vaan kaikki ovat tervetulleita. Hehkutukseen voi osallistua vaikka kommentoimalla ilmoittautumisbloggausta tai Twitterissä tunnisteella #lukumaraton.

Ilmoittautuminen ja lisäohjeita "Anna minun lukea enemmän" -blogissa eli TÄÄLLÄ

Millaista kesälukemista ja uusi suomalainen historiallinen dekkari

Virpi Hämeen-Anttila : Yön sydän on jäätä
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjan kesäkirjakampanjasta 

Kirjat ja kesä kuuluvat ehdottomasti yhteen, mutta millaiset kirjat ? No dekkarit tietysti tulevat mieleen ja vietetäänhän nyt dekkariviikkoakin. Huomaan myös usein tarttuvani kesäisin historiallisiin romaaneihin ja toki rantalukemiseksi käy kaikenlainen romanttinen viihde.

Myös kirjan muodolla on väliä. Huomaan säästeleväni sähköisiä kirjoja vähän sillä silmällä, että "Kobo" on kevyt ja vie vähän tilaa matkatavaroissa. Samoin olen jo suunnitellut äänikirjavalikoimani puhelimeen, kun tuossa piakkoin lähdetään autolla Saksan halki Etelä-Ranskaa kohti. En pysty lukemaan mitään autossa ilman, että pahoinvointi iskee, mutta äänikirja toimii.

Virpi Hämeen-Anttilan uutuus Yön sydän on jäätä osuu kesäkirjakriteerien listalla aika moneen kohtaan (ja sopi erityisen hyvin alkukesän ei-loman dekkarinhimoon)

Ensinnäkin dekkarit - Juu, kirjassa selvitellään murhaa ja poliittisen juonittelun kiemuroita, kun vesitornista löytyvä ruumis ohjaa vapaa-ajallaan rikoksia poliisin apuna selvittelevän Karl Axel Björkin ja hänen poliisina työskentelevän lapsuudenystävänsä Martin salaseuran jäljille. Kerrankin muuten myös poliisin ja amatöörisalapoliisin välillä on tasapaino. Kumpikin on fiksu omalla tavallaan.

Historialliset romaanit  - Juu, kieltolain aikaan sijoittuva tarina kuvaa aikakautensa Helsinkiä varsin taitavasti. Terästetyt teet ja pirtusalakuljettajien jahti pitkin Helsingin öisiä katuja ovat ehkä kliseitä, mutta niiden lisäksi käsitellään jonkin verran myös kulttuurielämää sekä tietysti aikakauden lähihistorian vaikutusta eri ryhmittymien ja ideologioiden väleihin. Rajan takana kuohuu kapina vallankumouksen voittajia vastaan ja sen laineet lyövät myös Suomen rannoille.

Romanttinen viihde - no, tähän kohtaan en taida ruksia pistää vaikka pieniä romantiikanväreitä ilmassa kulkeekin aina välillä. Päähenkilön ympärillä liehuu useampiakin ihastuttavia naisia viattomista aatelisneideistä aina kohtalokkaisiin vakoojattariin saakka. 

Historiallinen dekkari on yksi lemppareistani kirjallisuudenlajien joukossa. On mielenkiintoista seurata sekä ratkaistavan rikoksen juonenkäänteitä että niiden suhdetta aikakauden tapoihin ja tapahtumiin. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että historiallisten yksityiskohtien, henkilöhahmojen rikkauden ja dekkarin juonenkuljetuksen kiemuroiden yhteispelin pitäminen kasassa ei ole ihan helppoa. Yön sydän on jäätä -kirjakin hieman kärsii sekavuudesta ja rönsyilystä, kun toisaalla on tarve rikkaaseen miljöökuvaukseen ja toisaalla pitää saada rikokselle motiivi ja selvitettävissä oleva tapahtumaketju. Tuntuu, että tässä on kirjaan ympätty ehkä vähän liikaakin kaikkea. 

Minua myös hieman häiritsi se, miten selvästi kirja on sarjan aloitusosa. Tarina jäi vähän kesken ja muutenkin osa tapahtumista tuntui olevan olennaisen juonen kannalta vähän ylimääräisiä, vain petaamassa jatkoa. Henkilöhahmojakin kai oli noin paljon vain siksi, että saadaan useamman kirjan yli meneviä kiemuroita. Toisaalta petauksen ymmärtää, mutta kirjasta olisi varmasti saanut kompaktimman ja napakamman keskittymällä yhteen osaan ja juoneen kerralla. 

Noiden mutinoiden jälkeen täytyy silti sanoa, että luin kirjaa mielelläni. Tuo napisemani henkilöhahmojen rikkaus myös teki kirjasta mielenkiintoisen, varsinkin kun hahmojen kautta käydään läpi suurin piirtein koko yhteiskunta ja lukija saa ymmärryksen 1920-luvun luokkajaoista ja elämäntavoista monelta kantilta. Ehkä kirja kannattaakin lukea enemmän historiallisesta kuvauksesta nauttien kuin varsinaisena dekkarina ja voihan olla, että virkamies Björk pääsee vielä vauhtiin dekkarinakin - nyt kun ensimäinen murhakin on selvitetty. 

Björk muuten näyttää lainanneen aika paljon eräältä klassikkoetsivältä. Tuliko kellään muulle samanlaisia mielleyhtymiä ja arvaatteko, ketä ajattelen ? 

Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjan kesäkirjakampanjasta

Se on kesä ja valtakunnallinen dekkariviikko

Brunettin rouvan pinaatti-ricottakrepit

Kesä ja dekkarit ovat erottamaton yhdistelmä. Vuosi sitten vietin kesäkuussa blogin virallista dekkarikuukautta ja pohdiskelin, mikä dekkareissa oikein viehättää. Tällä viikolla vietetään valtakunnallista dekkariviikkoa. Mikäli oikein käsitin, niin dekkariviikko on Kirjakauppaliiton ideoima ja lanseeraama teemaviikko. Kyseessä lienee siis ainakin osittain kaupallisiin tavoitteisiin tähtäävä tempaus. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että dekkarit ja dekkaristit ovat viikkonsa ansainneet.

Dekkareita lukiessa saa osalleen jännitystä, pelkoa, oivaltamisen iloa sekä ihmishahmoja, joihin ei normaaliolossaan (toivottavasti) koskaan tutustu. Lyhyesti sanottuna viihdyttävän matkan pois tavallisesta arjesta. Dekkarin jälkeen sitä on taas tyytyväinen omaan tavalliseen elämäänsä ja jättää jännittävät käänteet mielellään vain kirjojen väliin. Dekkareita lukemalla saa perspektiiviä omiin haasteisiinsa.


Miksi tämän postauksen kuvassa sitten on letturullia ? 

No, liekö syynä oma ruokabloggariuteni, mutta olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että dekkareissa ruoalla on usein merkittävä rooli. Kaikki tietävät Outi Pakkasen luoman henkilöhahmon Anna Laineen keittiöintohimon. Christien Poirot oli ja on todellinen herkkusuu, samoin Rex Stoutin Nero Wolfe. Vera Valan Arianna de Bellis kerää keittiöstä ja hyvästä ruoasta usein voimia jatkaa kinkkisen tapauksen ratkaisua eikä Guido Brunetti olisi lainkaan niin taitava poliisi ilman Paula-vaimon loihtimien herkullisten aterioiden antamia energialisiä.

Dekkarihahmojen pohjalta on luonnollisesti kirjoitettu myös keittokirjoja. Anna Laineella on omansa ja viimeksi tulin testanneeksi reseptiä Donna Leonin kirjoihin perustuvasta keittokirjasta. Brunettin rouvan pinaatti-ricottakrepit eivät olleet yhtään hullumpia. Dekkarit myös inspiroivat keittiössä. Minulla on usein dekkarin lukemisen jälkeen nälkä. Arianna de Bellisin kokkailu inspiroi tekemään - no tietysti pastaa.

Pastaa melkein kuin Arianna

Matkalla taas - Harold Fryn odottamaton toivioretki

Rachel Joyce : Harold Fryn odottamaton toivioretki
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Minulla on mitä ilmeisemmin jonkunlainen matkakuume, kun luettavaksi näyttää valikoituvan paljon matkanteosta kertovia kirjoja. Ensin oli Marguerite Yourcenar, sitten Kyllikki Villa ja nyt Harold Fry. Kaksi ensimmäistä ovat ihan oikeita ihmisiä oikeilla matkoilla, Harold Fry taas on fiktiivinen tientallaaja.

Tallaaja onkin nimenomaan oikea termi. Kuusikymmentäviisivuotias Harold Fry saa aamiaispöytään kirjeen. Hänen ystävänsä Queenie on kuolemaisillaan syöpään. Harold kirjoittaa kirjeeseen vastauksen ja lähtee viemään sitä postilaatikkoon. Sitten hän ajattelee kävelevänsä kauniilla ilmalla seuraavalle postilaatikolla, sitten seuraavalle ja lopulta jalat kuljettavat Haroldin pitkälle toiviomatkalle Etelä-Englannin vehreistä maisemista yli tuhat kilometriä pohjoisemmaksi.

Matkalla Harold kohtaa sekä luonnonvoimat että monia ihmisiä, joista jokaisesta jää jotain lisää kannettavaa matkaajan mukaan.  Toivioretki houkuttaa monia rikkonaisia sieluja, matkanteossa koetaan olevan jotain tervehdyttävää. Ei Haroldkaan oikein tiedä, miksi hän teitä kulkee, mutta matkan varrella kasvaa ymmärrys teiden halkovan paitsi maileja maisemassa myös vuosia kohti menneisyyttä. Kun on vain tie ja askeleet, mieli joutuu kohtaamaan menneet ilot ja surut.

Harold Fryn matka on kaunista ja vähän surumielistä luettavaa Siitä ei ehkä tule suurta klassikkoa, mutta sai se minut kyynelehtimään. Minä myös nautin Haroldin reitistä, varsinkin alkuvaiheessa. Sisareni asui muutaman vuoden Bathissa, joten se on minulle matkoilta tuttu kaupunki. Ihan näin silmissäni Haroldin roomalaisiin kylpylöihin tutustumassa ja kävelemässä Bathin keskustan kävelykaduilla. Itsenikin tekisi mieli. Samoin Tauntonin kohtaus toi elävästi mieleeni tummuneet kiviseinät ja -aidat aseman vieressä. Pieni anglofiili minussa oli muutenkin tuttu useiden kirjan paikannimien kanssa, tunnelmasta ja tavoista puhumattakaan.

Kirja myös vähän osoittelee, ihan kuin ohimennen, nykyisen mediatohinan järjettömyyttä. Miten jostain pienestä ja kauniista asiasta saadaan aikaiseksi hyväntahtoinen, mutta alkuperäisen tarkoituksen kokonaan unohtava mediasirkus. Ihmiset kaipaavat mahdollisuutta parannukseen, mutta etsivät sitä symbolien ja idolien kautta toteuttamatta muutosta itsessään. Siksi kaupallisuus ja maine mahdollistavat pienen ihmisen toivioretken valjastamisen milloin minkäkin motiivin palvelukseen.

Mediakriittisyyskin on kuitenkin kirjassa lempeää, niin kuin kaikki muukin. Harold Fryn odottamaton toivioretki on leppoisa ja viihdyttävä lukukokemus, kastekyynelillä höystettynä. Sen jälkeen jää surumielinen olo, mutta jotenkin kevyesti, virkistävästi.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

Ikävä matkalle

Kyllikki Villa : Vanhan rouvan lokikirja
Luettavaksi (kuunneltavaksi) Elisa Kirjalta 

Jos jokin kirja sopii ääneen luettavaksi, niin matkapäiväkirja. Erityisesti tämä pätee silloin, kun matka on jo alunperinkin saneltu muistiin. Marja-Liisa Márton lukee Kyllikki Villan muistiinpanot tämän yli seitsemänkymppisenä tekemältä Etelä-Amerikan matkalta ja tekee mahtavan hyvää työtä. En tietenkään tunne kirjailijaa millään tavalla, mutta saatoin kuunnellessani hyvin kuvitella hänet istumaan laivan sängylle sanelukone kädessään kertomaan ajatuksiaan sille matkan ainoalle puhekumppanille, jonka kanssa saa puhuttua suomeksi.

Vanha rouva ei tosiaankaan matkustanut sovinnaisesti. Lentokoneiden ja nopeiden yhteyksien aikakaudella Kyllikki Villa jatkoi jo vuosikymmeniä suosimaansa rahtilaivamatkustamista. Matka Chileen ja takaisin vei yli 4 kuukautta, eikä perillä kuitenkaan oltu kuin muutama päivä. Tätä kirjaa kuunnellessa sitä todella tajuaa, mitä tarkoitetaan sanottaessa, että matka on päämäärää tärkeämpi.

Tässä kaikkien kiireiden ja perheen hulinan keskellä sitä kahdehtii mahdollisuutta vain lukea, loikoilla ja pohtia omaa elämäänsä. En tosin ole ihan varma, selviäisinkö lopulta erossa perheestäni 4 kuukauden aikaa pelkästään parilla faksilla, mutta ihan juuri nyt olisin valmis lähtemään ja sulkeutumaan laivan hyttiin kirjojen kera. Houkutteleva ja samalla vähän pelottava mahdollisuus.

Laivan suljetussa maailmassa sitä joutuu kohtaamaan paitsi laivamatkan satunnaiset epämukavuudet ja tylsyyden, myös itsensä. Kun ei ole jatkuvia häiriötekijöitä, (joista yksi tuossa vieressä laulelee eikä suostu menemään nukkumaan), niin joutuu tosissaan miettimään omaa oloaan ja olemustaan. Niin joutui myös Kyllikki Villa ja lukijakin tulee tutuksi kello viiden masennuksen, ikääntymiseen tuomien hankaluuksien ja tiukan itsekriittisen pohdiskelun kanssa. Välillä sitä tulee mieleen, että onpas tuossa valittava vanha akka, mutta sitten kirjailija toteaa niin itsekin ja ryhtyykin miettimään kielien vaikutusta identiteettiin tai uskonnollispoliittisten asenteiden näkymistä pöytäkeskustelussa.

Minä nautin kirjan rytmistä, matkanteon hitaudesta. Siinä oli jotain hyvin rauhoittavaa. Samalla oli mukava tutustua mielenkiintoisen ihmisen ajatuksiin. Ei sitä joka päivä kohtaa maailman meriä seilaavaa mummoikäistä rouvaa, joka tuntee rahtilaivat nimeltä ja on kolunnut satamia maapallon joka puolella. Oli myös mielenkiintoista tutustua laivojen touhuihin ja elämään, itselleni täysin vieraaseen maailmaan, sekä tietysti myös samoihin laivoihin osuviin matkatovereihin, joita Kyllikki Villa kuvaa elävästi ja arvostaen.

Kyllikki Villalta on ilmestynyt toinenkin lokikirja. En vain ainakaan vielä löytänyt sitä äänikirjana. Jotenkin tuntuu siltä, että tällainen kirja pitäisi nimenomaan kuunnella.

luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Hämmentävä lukukokemus - Bernhard Schlink : Lukija

Bernhard Schlink : Lukija
Kirjabloggaaja-kierrätystä

Keskitysleirit olivat pahoja paikkoja ja kaikki siellä työskennelleet julmia hirviöitä. Näinhän me haluamme uskoa, eikös vain ? Vaan onko asia sittenkään aivan noin yksioikoinen ? Mitä,jos ihminen vain tekee vääriä valintoja, jotka johtavat tuhoon ?

Bernhard Schlinkin Lukija käsittelee vaikeita asioita. Se alkaa näennäisen viattomasti. Nuori poika kohtaa sattumalta naisen ja ajautuu tämän kanssa rakkaussuhteeseen. Sitten nainen katoaa. Muutaman vuoden päästä poika tunnistaa naisen oikeudenkäynnissä. Käsiteltävänä tapauksena ovat keskitysleirivartijoiden julmuudet ja nainen istuu syytettyjen penkillä. Lukija joutuu yhdessä pojan kanssa pohtimaan suhtautumistaan naiseen samalla kun ympärillä kansakunta pyrkii eroon syyllisyydentunteesta tai siitä tunteesta , että pitäisi potea syyllisyyttä.

Minusta kirja oli melkein pelottava. Se käänsi näkökulman pois perinteisestä sodan tapahtumien kauhistelusta uhrien tai voittajien silmin. Kirja pakottaa lukijankin katsomaan tavallaan sisältä ulospäin. Kun perinteiset käsitykset ihmisen pahuudesta ja syyllisyydestä pahoihin tekoihin vinksahtavat vähän eri asentoon, mieleen tulee ajatus jokaisen sisällä asuvasta kyvystä pahaan. Mitä jos...

Mitä jos joutuisin peittelemään jotain mielestäni häpeällistä asiaa ja siksi olemaan hiljaa ? Mitä jos en ymmärtäisikään kaikkea minulle sälytettyä vastuuta ? Mitä jos pelkäisin ? Mitä jos valitsen väärin ? Osaisinko tehdä oikein ?

On ahdistavaa ajatella, että tiettyjen olosuhteiden kurimuksessa tavallisesta ihmisestä voikin tulla hirviö. Tämä ei tietenkään poista kenenkään vastuuta teoistaan, eikä erityisesti syyllisyyttä niiltä, jotka silmät avoinna päättivät asioiden kulusta. Silti. Mitä pitää ajatella niista tuhansista, sadoistatuhansista, miljoonista tavallisista ihmisistä, jotka vain yrittivät selvitä ? Yrittivätkö he edes tehdä oikein ?

Tämä johtaa tietysti toiseen Schlinkin kirjan teemaan. Siihen, miten kokonainen kansakunta voi suhtautua ja selvitä hirvittävien tapahtumien jälkeen. Auttaako syyllisten etsiminen ja tuomitseminen ? Ketkä ovat oikeita syyllisiä ? Ne, jotka päättivät ? Ne, jotka valitsivat väärin ? Ne, jotka antoivat kaiken tapahtua nousematta sitä vastaan ?

Mielenkiintoinen kirja. Sen luki nopeasti ja vähän ihmetellen: "Miksi tästä nyt on elokuvakin tehty?" Viimeisen sivun jälkeen kirja ei sitten päästäkään irti. Se jää mielen perukoille elämään ja pakottaa pohtimaan. Kuten sanoin, mielenkiintoinen kirja.

En oikein tiedä uskoako tuota...

Tuossa jokin aika sitten, E-kirjamessujen aikaan, kyselin taas lukijoilta sähköisten kirjojen ja äänikirjojen lukutottumuksia. En tiedä, johtuivatko tulokset nimenomaan noista messuista, mutta en oikein tiedä uskoako...

Aikaisemmissa kyselyissä sähköisiä kirjoja on myöntänyt lukevansa vajaa puolet vastaajista. Nyt on jotain tapahtunut tässä syksyn ja kevään aikana, sillä e-kirjoja sanoo lukevansa huikeat 65% vastaajista!

Huom. vastaajamäärät vaihtelevat (44,134 ja 73)

En tiedä, onko kyseessä vääristymä vastaajissa E-kirjamessujen ajoituksen vuoksi, vai onko tosiaan tapahtunut ratkaiseva käänne. Näin näppituntumalta voisi sanoa, että ainakin aika moni ainakin kirjabloggaajista on vähintäänkin testannut e-kirjoja. Minä toivon tietysti innostuksen olevan laajempaakin, mutta en usko ihan vielä. Tehdään kysely syksyllä uudelleen ja katsotaan, miten käy.

E-kirjoja lukevat käyttävät lukulaitteita varsin tasaisesti. Tabletit jyräävät ja, aika yllättäenkin, sekä puhelin ja tietokone päihittävät Kindlen. Itse en Kobostani luopuisi tabletin hyväksi mistään hinnasta, mutta ymmärrän kyllä, että monitoiminen laite on usein järkevä valinta, jollei ihan tosissaan ole siirtymässä painetuista sähköisiin kirjoihin. Minähän luen nykyään suurimman osan kirjoista sähköisenä, joten lukulaitteelle on päivittäistä käyttöä.

Mitäs luulette ? Onko ratkaiseva käänne tapahtunut vai tiputaanko syksyllä taas maanpinnalle ? 

Kaavoihin kangistunutta lukemista

Hämmentävää. Kuukauden puolivälissä olen aina sitä mieltä, että kirjasaldo tulee jäämään huomattavasti alle kymmenen. Kuun lopussa olen taas kymmenen huitteilla. Onko tässä nähtävissä jonkunlainen kaava ?

Tiedostamattomasti tavoitehakuista lukemista ? 

Taitaa olla. Ilmeisesti kuukausi sujuu jotenkin seuraavasti ;

Ensimmäinen viikko : "Jee, uusi kuukausi. Tartunpa tiiliskiveen ja luen rauhassa." (Toukokuussa tätä sarjaa edusti Kultarinta ) Kirjaa lukee nautiskellen ja eksyypä sitä välillä vähän sivupoluillekin. (Kuten nyt vaikka dekkareihin eli Piiraan maku makea, Majakanvartija, Enkelintekijä)

Jossain puolivälissä kuuta sitten huomaan, että :" Ai niin, minunhan piti lukea myös jotain esseitä tai tietokirjaa" Tapahtuu ryhdistäytyminen - luetaan loppuun edelliseltä kuulta kesken jäänyt (Tiedän uskovani, uskon tietäväni) ja aloitetaan uusi. Hyvän (ja suht lyhyen) osuessa kohdalle se luetaan loppuun (Le tour de la prison)

Loppupuolella kuuta sitä toteaa lukumääräisesti lukemisen jääneen edellisiä kuukausia vähemmäksi, mutta eihän se haittaa. Lukeminen muuttuu sattumanvaraisemmaksi. Käteen tarttuu yöpöydällä jo kauan odottaneita (Schlink : Lukija) tai eteen osuvia todellisia houkutuksia (Villa Sibyllan kirous). Kas, luettujen pino kasvaa.

Sitten, tietoisesti tai tiedostamattomasti sitä valitsee jotain tosi nopeaa, mielellään aivotonta hömppää. Ollaan kuitenkin jo niin lähellä sitä maagista kymmenen kirjan rajaa. Nuorille suunnattu vampyyrikirjallisuus on tässä kohtaa ihan vastustamatonta. Niin toukokuussakin, Yön talo -sarjan ensimmäinen osa tuli luettua ennen kuun loppua ja toinenkin vain tunteja kuun loppumisen jälkeen.

Kun mukaan laskee vielä loppuun kuunnellun kauneuskuningattarien seikkailun autiosaarella (kyllä, äänikirjat kuuluvat jokaiseen kuukauteen), on kymmenen täynnä. Jännästi, ihan huomaamatta sitä kuitenkin tuli luettua enemmän kuin uskoikaan.


Kesä tulee

Kesä tulee, tai oikeastaan alkoi jo. Ehdin listaamaan lukulistaa hyllystä poimimalla. Jotain tuli listalta luettuakin samantien. Jotain sieltä vielä puuttuu. Ainakin ajattelin tarttua "Twitterkirjaan, kun kerran olin siellä julkkareissakin. Kuulosti ihan mielenkiintoiselta. Se voisi olla sellainen kesäkuun "tietokirja".

Kesälomalle pitää kerätä sitten e-kirjoja ja äänikirjoja - ne kun eivät vie tilaa muuten kovin täysissä laukuissa. Toukokuussa tutustuin HelMetin kautta tarjottuun Overdrive-palveluun. Sitä listää pitää vielä tutkailla tarkemminkin.